jopa kaksikin kertaa ymmärtämättömyyttään! Voiko Jeesus antaa tällaisenkin synnin anteeksi?
Voiko ihminen saada armahduksen, jos hän on erehtynyt ottamaan
upotuskasteen,
19508
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
OLET VARMASTIKIN SAANUT ARMAHDUKSEN Jumalalta ...todistaahan herran sanakin sen
niiden valittujen kohdalta tapahtuvaksi, jotka totuuden kuullessaan
ovat tajunneet minkälaiseen Hengen herjaukseen he olivatkaan syyllistyneet,
kun olivat hyänneet sen Jumalan armon, mikä yhdessä kasteessa
ihmiselle annetaan ja lähteneet omien lihan himojen kutsumalle tielle:
"Minä menin ja annoin kastaa itseni oikealla uskovien upotuskasteella."
Sitä minä ihmettelen, miksi sinä olet tehnyt sen kaksi kertaa.
Minkä lahko sinut kastoi ensimmäisen kerran, ja miksi sen hylkäsit.
Ja mikä lahko antoi sinulle jälleen uuden kasteen,ja oletko
vielä mukana noiden lahkojen toiminnassa?
joka olet palstan pääherjaaja olet hieman jäävi puhumaan ja syyttämään muita herjauksesta.
lurilainen lahko kastoi minut, mutta silloin en
tiennyt siitä vielä mitään.
Mutta eikös sinutkin ole kastettu sillä portto-
kirkon kasteella.
Oletko sinä saanut sen jo anteeksi?
"Yksi on Herra, yksi Henki, yksi usko, yksi kaste."
Toinen kaste on Saatanan tahto:
Mitä useampi kaste sen varmempi tulos,
kun jo toinenkin kaste vie taivaasta ulos.
jossa ilmoitetaan, että toinen kaste vie kadotukseen! Ja selvällä Raamatun Sanalla, ei omia tulkintoja, kiitos.
Galatalaiskirje:
5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
Te kastekiivailijat oltte tehneet kasteesta lain, silloin se ei ole oikein, olipa yksi tai useampi kaste..
Kastamattomuuskaan ei kadota, mutta epäusko, jota osoitatte, kadottaa..
..Ymmärrystä.
Esim sinä, laisinesi, teet ahtaastaportista lain, armon ja uskon, ohi.
Toinen kaste on herjausta yhden kasteen
asettanutta Henkeä vastaan:
"Mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei
anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa."
että porttokirkon kaste on Jumalan tahto?
Käyttääkö Jumala saatanaa avukseen?
ja vesi mennä sekaisin.
Tuon todistuksesi perusteella sinulle ei anneta anteeksi sitä syntiä, kun sinä rienaat Jumalan
omia, eli teet tyhjäksi Pyhän-Hengen työn.
Suni itse on kastettu "porttokirkon kasteella".
Kun Suni on omasta mielestään täydellinen, on se porttokaste pakko hyväksyä oikeaksi, kun se koskee Sunia itseään.
Hän aina löytää itselleen ja hengenheimolaisilleen porsaanreiän.
..toinenkaan kaste JOS siihen lakkaa uskomasta pelastuskeinona ja siis irtisanoutuu siitä.Ihminen voi aivan kaikessa rauhassa sukellella millaisissa altaissa häntä lystää kunhan ei tee sitä taivasosuuttaan varmistaakseen.
..aiemmin, kun tätä kysyin, että jopa itsensä saatanan suorittama kaste on pätevä kunhan se on se ainut ja ensimmäinen.
" Voiko ihminen saada armahduksen, jos hän on erehtynyt ottamaan
upotuskasteen, 9.12.2007 klo 02.08
jopa kaksikin kertaa ymmärtämättömyyttään! Voiko Jeesus antaa tällaisenkin synnin anteeksi? "
Kyllä se on Herrallekin mahdotonta antaa anteeksi syntiä, joka ei ole synti. Eihän sitä tarvitse antaa anteeksi
Yksi upotuskaste olisi kyllä riittänyt, mutta jos olet erehtynyt senkin toistamaan, ei se sinua kadotukseen vie. Usko ainoastaan Jeesukseen niin sinä pelastut.
Osuit tarkalleen oikeaan.
On todella Jumalan pilkkaa yrittää itse tehdä samoja tekoja kuin Jumala tai vaatia että Jumalan tulisi vielä uusia tekojaan varmemmaksi vakuudeksi niiden paikkansa pitävyydestä! (uudestikasteet)
Näin tekevät nuo hurmahenkiset,jotka eivät kaihda pilkata henkivaltoja ja elävää Jumalaa, kun he vaativat jo entuudestaan kastettua ihmistä uudestaan kastettavaksi johonkin uskonnolliseen yhdistykseen, vaikka Jumala on heidät jo lapsena kasteessa omaaan ikuiseen liittoonsa ottanut.
Jeesuksen surmaamisenkin anteeksi, kun se oli ymmärtämättömyydessä tehty. Upotuskaste on sitä paitsi Raamatullinen, ensin tulee usko, sitten kaste. Lapsikastetta ei pidä laskea kasteeksi, siinä Jumalalla ei ole mitään osuutta. Kasteesta on hyvä ajatella kuten sapatista, että ei ihminen ole kastetta varten vaan kaste ihmistä varten.
...et ole tehnyt mitään kuoleman syntiä. Olemme itsekukin erehtyväisiä. Raamatusta löytyy paljon esimerkkejä synneistä, jotka ovat 'suurempia', jos nyt mikään synti on toistaan suurempi. Synti erottaa aina Jumalasta. Luepa vaikkapa Saulus Tarsolaisesta, Daavidista Raamatun lehdiltä, millaisia syntejä he saivat anteeksi. Minusta et ole syyllistynyt edes syntiin. Palaa vaan lujalle perustalle, Kristus-kalliolle, Kristuksessa on sinulla vanhurskautesi, lainpitämisesi, hurkautesi, kaikkesi, mikäli olet uudestisyntynyt. Älä itseesi katso, vaan katso Sanan ihaniin lupauksiin niille, jotka ovat kuuliaisia. Ei kukaan uskova ole synnitön. Kaikki me lankeamme. Mutta siihen ei saa jäädä, vaan meidän on parannuksessa jatkettava matkaa jatkuvassa anteeksiannossa ja sen käsittämisessä, vaikka ei siltä tuntuisikaan. Tunteet menevät ja tulevat. Mutta usko on lujaa luottamista Sanaan, armahtavaiseen Jumalaan, joka Pojassaan suuressa rakkaudessaan pesi verellään nöyrtyvän syntisen kertakaikkiaan puhtaaksi...
Jesaja:
1:18 Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.
Tämä on Herran asenne meitä ressukoita kohtaan!