Olen asianajotoimisto Arvo Harakan toimesta laatinut
seuraavanlaisen testamentin. Testamentti tulee- mahdollisesti tai ei ollenkaan- voimaan ennnen kuolemaani ja vähäinen omaisuuteni (halpaa tanskalaista kaljaa ja kuppainen, mutta hyvä Volvo) tullaan hylkäämään hautausmaan parkkipaikalle.
Se kuuluu siis seuraavasti:
JOS allekirjoittanut alkaa ennen kuolemaansa horisemaan lunastuksia, synninpäästöjä, anteeksiantoja ja Jeesuksen karitsa- juttuja, niin teipatkaa suu jeesusteipillä kiinni, ettei sieltä enämpi mölinää kuulu.
Lisäksi näyttäkää kuolevalle Marxin kommunistinen Manifesti- vihkosta ja antakaa se hänelle käteen (teippiä on Volvon takapaksissa kuten myös Marxin kommunistinen manifesti).
Allekirjoittanut on testamentin tekohetkellä ollut
täysissä sielun ja ruumiin voimissa.
Helsingissä 10.12.2007
Olli Älämölö
Todistavat; Aaro Harakka Taina Hourola
Asiakirjan laati varatuomari Arvo Harakka
seuraavanlaisen testamentin. Testamentti tulee- mahdollisesti tai ei ollenkaan- voimaan ennnen kuolemaani ja vähäinen omaisuuteni (halpaa tanskalaista kaljaa ja kuppainen, mutta hyvä Volvo) tullaan hylkäämään hautausmaan parkkipaikalle.
Se kuuluu siis seuraavasti:
JOS allekirjoittanut alkaa ennen kuolemaansa horisemaan lunastuksia, synninpäästöjä, anteeksiantoja ja Jeesuksen karitsa- juttuja, niin teipatkaa suu jeesusteipillä kiinni, ettei sieltä enämpi mölinää kuulu.
Lisäksi näyttäkää kuolevalle Marxin kommunistinen Manifesti- vihkosta ja antakaa se hänelle käteen (teippiä on Volvon takapaksissa kuten myös Marxin kommunistinen manifesti).
Allekirjoittanut on testamentin tekohetkellä ollut
täysissä sielun ja ruumiin voimissa.
Helsingissä 10.12.2007
Olli Älämölö
Todistavat; Aaro Harakka Taina Hourola
Asiakirjan laati varatuomari Arvo Harakka
Vastaukset 12
Vanhimmat
vaikka kuinka muuttaisit siinä kuoleman hetkessä mielesi, mutta suusi onkin teipattu, etkä saa enää ilmaistua, että tahdotkin suullasi tunnustaa Jeesuksen. Ei kannata leikkiä noin vakavalla asialla, sillä tämä, minkä nyt kerron on tosi:
Eräs työmies hoki leikillään ja tosissaan usein, että jos Jumala on olemassa tehköön minusta kottikärryn ja se toteutui, sillä hänen selkäänsä tuli niin omituinen vika, että hän joutui loppuelämänsä kulkemaan niin kumarassa, että oli aivan kottikärryn näköinen.
jos kuoleman hetkellä itselläsi tulee mieleen, että jospa tämä kaikki oli vain turhaa. Jospa uskoni oliki turhaa. Ikimännyt ja - kuuset ne jatkavat eloaan ja kasvuaan kunnes ne hakataan, tai ne kuolevat omia aikojaan. Ketut ja jänikset kuolee kuten männyt. Ja ihmiset..
Jos uskoa voisi ilman uskonlahjaa, niin uskoisin, vaikka en olisikaan sen sorttinen, niin uskoisin varalta, sillä silloin ei varmaankaan tarvitsisi kuoleman hetkellä pelätä, että kuka tulee vastaan ja kenen perään on lähdettävä. Hyi kamala, jos vastaan tulee sellainen, joka on pelottava.
Kyllä kannattaa kerjätä uskonlahjaa.
olipa niin pöhölö vastaus, että menen nukkumaan.
joita osaisit itsekin itsellesi antaa? Onko ateismi vain uhoavaa yksinpuhelua? Kristitty ei ole milloinkaan yksin, eikä tarvitse yksin puhella. Jumala kuulee- ja antaa myös vastauksia.
Nimimerkki: Uskallatko kysyä Jumalalta?
En ole harrastanut yksinpuhelua enkä omia vastauksia, mutta joskus kaipaan vastaukseksi muutakin kuin liipalaapaata.
Miksi minun pitäisi olla yksin ja yksinäinen? Kernaasti myönnän, että tunnen vähän ihmisiä, mutta ympäri maailmaa ja en voi "jakaa" elämän tuskaani noin vain heidän kanssa. Toisaalta en kaipaa kuin ajoittain ihmisten seuraa.
Miksi minulle ei riittäisi oma ja luonnon seura. Mitä muuta sinä voisit antaa minulle kuin tyhjän uskosi, jolla minun näkökulmasta et edes viikkoa pysty elämään yksin. Jos minua ahdistaa ihmisten seura viikkotolkulla, miksi yksinäisyys kuukaudeksi kerrallaan olisi syntiä..
Joo, parempi vaan nautiskella elämästä makean pierun tuoksinnassa ja pierun rätinässä :oDDD !*fart* fart* ;DDD
Sun kannattaisi käyttää probiootteja ja prebiootteja, niin vähentäisit noita kasvihuonekaasupäästöjä omalta osaltasi. Tai kehitä biokaasuillesi talteenottojärjestelmä, niin olisit huomattavasti ekologisempi yksikkö. Touhusi ei taida täyttää enää nykyaikaisia ympäristömääräyksiä.
Mielestäni olet jättänyt testamenttisi ohjeet puolitiehen. Sinähän joudut kirkkomultiin kuoltuasi, eikä sellainen kaltaisellesi hyvinvointiyhteiskuntaan katkeroituneelle vanhalle punikille lainkaan sovi.
Huomattuani tämän pikku kömmähdyksesi, laadin sinulle jälkisäädöken:
Pistettäköön minut ja halvat kaljani (ne mitä on jäljellä) ja Marxin Manifestini kuolemani jälkeen Volvonromuuni, viekää kaatopaikalle, ja suorittakaa polttohautaus.
Turussa 11.12.2007
Pakana, mutta täysjärkinen.
Testamenttini henki oli sitä, että ei ehkä kannata tulla ihan vikipediatiedoilla selittämään mitä sattuu puuta heinää.
Marx on ollut viime vuosisatojen yksiä, mutta ei ainoita, suuria ateisteja, jotka ovat nähneet yksinkertaisen ihmissieluun ja vedonneet yksinkertaiseen ihmissieluun... kuten Olli Älämölö.
Siis Marx, jos ennenvanhaiselta Neuvostoliittovalheelta näette mitään, oli 1800-luvun johtavia jumalharhan huomioitsijoita...
Mutta voi kurjuus... minähän tässä vain puhuin yksinään...
joudu kirkkomultiin kuoltuaan jos ei tahdo ja jos hautaustestamentti on asianmukaisesti tehty, jolloin sukulaisetkaan eivät voi siitä poiketa.
Mahdollisuuksia on siis muuhunkin kuin kirkkomaahan. Mm.Vapaa-ajattelijoilla on Suomessa kymmenisen hautausmaata.
Ruumiinsa voi määrätä tutkimuskäyttöön Yliopistolle, tai tuhkattavaksi ja se voidaan sirotella maanomistajan luvalla vaikka pellolle ruista kasvamaan. Tai kuten eräs leski vei puolisonsa tuhkat Lapin tuntureille valtion maille. Minun appeni tuhkat siroteltiin Airistolle. Ystäväni hautasi vaimonsa tuhkauurnan puutarhaansa luonnonkivipaaden viereen.
Jos puhutaan suuresta 1800-luvun jumalankieltäjästä, niin silloin puhutaan Friedrich Nietzschestä!