Onko pakko...

Olen lukuisia kertoja ihmetellyt sitä suunnatonta kaipuuta korkeamman syliin, mikä uskovaisilla on- ja ennenkaikkea ihmisillä, jotka ovat uskovaisten kielellä ns etsikkoasteella. Heidän elämänsä on yhtä suurta kysymystä kuka ja mikä minä oikeasti olen. Mistä tulen , minne menen, onko elämälläni tarkoitusta, olenko maan päällä turhaan jne.

On mielenkiintoista tarkkailla ihmistä ennen uskoontuloaan. He ajattelevat vain itseään. Edellämainitut kysymykset pyörivät yötäpäivää heidän mielessään. Tietty ymmärrän, että ihmisen on otettava vastuu elämästään ja jonkinlainen "suunta" antaa sitten loppuelämälle neuvoa- antavaa...

Mutta miksi kaikki eivät toimi samallalailla. Miksi osa ihmisistä ottaa elämän rennosti eikä kysele oman pienen elämänkökkyränsä tarkoitusta. Miksi joillekin on se ja sama (muukin selitys on oltava kuin välinpitämättömyys) mitä tapahtuu kun kuolee. Miksi kaikki ihmiset eivät kaipaa isän syliin. Miksi jotkut ihmiset pystyvät elämään kuolemaansa asti ilman läpi elämän jatkuvaa tukea ja turvaa korkeammasta. Miksi jotkut elämänsä yksinäisyydessä eläneet eivät enää vanhanakaan kaipaa sen kummempaa taivaallista yhteisöä...

Miksi jotkut eivät kaipaa elämälle sen kummempaa selitystä tai tarkoitusta kuin itse elämä. Miksi jotkut ovat kiinnostuneita eri selityksistä mitä elämälle ja sen mahdolliselle synnylle annetaan, mutta lankeamatta sen kummemmin "ateistien" kuin "uskovaistenkaan" maailmanselityksiin. Miksi jotkut ovat vain niin itsepäisiä tai "itsepäisiä", että haluavat itse miettiä.

Miksi jotkut sanovat, että onko pakko, jos ei taho..
5277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tjaa-a, olipa nippu kysymyksiä.

Ihan ensimmäiseksi noista kaikista jutuista tulee mieleen kuolemanpelko. Useissa uskonnoissa se on pääasiana ihmisten elämässä. Mietitään, että elänkö nyt varmasti sillä lailla, että pääsen taivaaseen, vai joudunko kidutukseen. Eli uskonnot ovat mielestäni mitä suurimmassa määrin minä-minä-uskontoja.

Sitten on se mantran lailla hoettu asia, että uskosta saa moraalin. Kukapa sitä nyt moraaliton haluaisi olla. Ainakaan toisten silmissä. Suomessa ainakin sillä on suuri merkitys kuuluuko kirkkoon vai ei. Uskonnoton katsotaan jotenkin paheelliseksi ja usein myös tuomitaan räikeästi. Minun kusipäinen kirkkokuorossa laulava uskovainen sisareni on malliesimerkki tästä.

En minä ainakaan koe, että elämälläni olisi mitään tarkoitusta. Kyllä tämä Tellus tulee vallan mainiosti toimeen ilman minuakin.

Sillä, että pidän kirjoista, eläimistä, kesästä, merestä, englantilaisista komediasarjoista, ei ole merkitystä kellekään muulle kuin itselleni. Elämän tarkoitusta siitä ei saa.

Miksi pitää kysyä noin vaikeita???

Äänestä
  • koe olevani mitenkään erityisen tärkeä, että minua pitäisi rakastaa erityisen paljon tai ollenkaan. En minä kaipaa korkeamman ohjausta.

    Mulle riittää, että yritän elää niinku muutkin eläimet huomioonottaen. Ketut ja pöllöt ovat yhtä tärkeitä kuin minäkin ja minä jopa väistän, jos paikka tulee. Ihmisen tulisi antaa sijaa eläimille, mutta ihmiskökkyrä ei usko sitä. Ihmisen pitäisi väistää ölliäisiä mahdollisuuksien mukaan.

    Mitä rakkauteen tulee, niin en minä ainakaan kaipaa ehdollistettua rakkautta. Ei minua ole pakko rakastaa, ei Jumalan eikä Jeesuksen, jos ei ole pakko.

    Moraali voi olla kelluva, mutta ei kaikilla. Moraali voi olla myös väljä. Vanha rosvojen sananlasku sanoo, että on rehellisiä ja rehellisä ihmisiä...

    Äänestä

  • Olli Älämölö kirjoitti:

    koe olevani mitenkään erityisen tärkeä, että minua pitäisi rakastaa erityisen paljon tai ollenkaan. En minä kaipaa korkeamman ohjausta.

    Mulle riittää, että yritän elää niinku muutkin eläimet huomioonottaen. Ketut ja pöllöt ovat yhtä tärkeitä kuin minäkin ja minä jopa väistän, jos paikka tulee. Ihmisen tulisi antaa sijaa eläimille, mutta ihmiskökkyrä ei usko sitä. Ihmisen pitäisi väistää ölliäisiä mahdollisuuksien mukaan.

    Mitä rakkauteen tulee, niin en minä ainakaan kaipaa ehdollistettua rakkautta. Ei minua ole pakko rakastaa, ei Jumalan eikä Jeesuksen, jos ei ole pakko.

    Moraali voi olla kelluva, mutta ei kaikilla. Moraali voi olla myös väljä. Vanha rosvojen sananlasku sanoo, että on rehellisiä ja rehellisä ihmisiä...

    on tosiaan aika venyvä käsite, riippuen käsittelijästä.

    Oiva Paloheimo sanoi jännästi:

    "Kaiken varalta on viisainta kokeilla ensin rehellistä keinoa."

    Ja Nietzcheltä vähän jumaluudesta:

    "Yhden ainoan rakastaminen on barbaarisuutta: sillä sitä harjoitetaan kaikkien muiden kustannuksella. Myös Jumalan rakastamista."

    Äänestä

tuohon, että kaikilla ei ole geenejä, jotka antaisivat kyvyn kaivata ikuisuutta. Harmi, että monet ovat sen kyvyn iäksi menettäneet.

Äänestä
  • Varmaan tuossa uskonnollisuudessa on aika pitkälti kysymys geeneistä ja ajattelutavasta. Eikä ihmisten erilaisten kokemusmaailmojen pitäisi olla mikään ongelma. Minä koen olevani onnellinen, enkä tarvitse sen kokemiseen mitään uskon tuomaa turvaa, komentoa, tai isä jumalaa, enkä minä siinä mitään menetä. Kysymyshän on minun elämästäni ja minun tavastan kokea onnellsuutta. Yhden onnellisuutta edistävät tekijät eivät toimi aina samalla tavalla toisen ihmisen kohdalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Olli Älämölö kirjoitti:

Olen lukuisia kertoja ihmetellyt sitä suunnatonta kaipuuta korkeamman syliin, mikä uskovaisilla on- ja ennenkaikkea ihmisillä, jotka ovat uskovaisten kielellä ns etsikkoasteella. Heidän elämänsä on yhtä suurta kysymystä kuka ja mikä minä oikeasti olen. Mistä tulen , minne menen, onko elämälläni tarkoitusta, olenko maan päällä turhaan jne.

On mielenkiintoista tarkkailla ihmistä ennen uskoontuloaan. He ajattelevat vain itseään. Edellämainitut kysymykset pyörivät yötäpäivää heidän mielessään. Tietty ymmärrän, että ihmisen on otettava vastuu elämästään ja jonkinlainen "suunta" antaa sitten loppuelämälle neuvoa- antavaa...

Mutta miksi kaikki eivät toimi samallalailla. Miksi osa ihmisistä ottaa elämän rennosti eikä kysele oman pienen elämänkökkyränsä tarkoitusta. Miksi joillekin on se ja sama (muukin selitys on oltava kuin välinpitämättömyys) mitä tapahtuu kun kuolee. Miksi kaikki ihmiset eivät kaipaa isän syliin. Miksi jotkut ihmiset pystyvät elämään kuolemaansa asti ilman läpi elämän jatkuvaa tukea ja turvaa korkeammasta. Miksi jotkut elämänsä yksinäisyydessä eläneet eivät enää vanhanakaan kaipaa sen kummempaa taivaallista yhteisöä...

Miksi jotkut eivät kaipaa elämälle sen kummempaa selitystä tai tarkoitusta kuin itse elämä. Miksi jotkut ovat kiinnostuneita eri selityksistä mitä elämälle ja sen mahdolliselle synnylle annetaan, mutta lankeamatta sen kummemmin "ateistien" kuin "uskovaistenkaan" maailmanselityksiin. Miksi jotkut ovat vain niin itsepäisiä tai "itsepäisiä", että haluavat itse miettiä.

Miksi jotkut sanovat, että onko pakko, jos ei taho..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu