Olen reilusti ylipainoinen nuori nainen (ihan nätti) ja nyt olisi haussa isä tulevalle "lapsellemme".
Eli, jos sinua kiinnostaa lapsen teko, niin eikun kerros jotakin itsestäsi.
Eli, jos sinua kiinnostaa lapsen teko, niin eikun kerros jotakin itsestäsi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lapset ovat ihan kivoja :).
Ei ole totta, että täältä haet isää haluamallessi
lapselle. Vai oletko tosiaan niin epätoivoinen, kannattaisiko etsiä kuitenkin jostain muualta.
Eikös helpommin saa ku pokailet vaan baarista miehiä?
Yx tuttu muija kävi laivalla ja vähän myöhemmin oli maha pystyssä, nyt muksu on about 6 kk. Oli meinaan puhunut aikasemmin, että haluais muksun. Lapsen isä on töissä siellä laivalla ja sillä on ennestään pari tenavaa ja naimisissakin vielä. Ei taida tämä pikkuvesseli paljon isukkiaan nähdä tulevaisuudessa.
Minäkin olen kuumeillut jo jonkin aikaa, ja vaikken perhettä pystyisikään tällä hetkellä elättämään niin miltä luulet että sinun tilanteesi vaikuttaa siinä vuoden-puolentoista jälkeen?
Minulla olisi vaan yksi vaatimus lapsen suhteen. Haluan yhteishuoltajuuden, ja jos meillä kuumenee välit sietämättömästi tai tai sinä menet naimisiin tai avosuhteeseen (tai alat muutenvaan seurustelemaan vakavasti) niin minä haluan yksinhuoltajuuden (sinulle luonnollisesti tapaamisoikeus).
Jätän tähän aika paljon auki neuvotteluille, joten kannattaa ehkä heittää maili jos vähänkään kiinnostaa.
T: "Kaizu"
[email protected].
Olen sitä mieltä ette ole kukaan tosissanne, pelkkää fuulaa kaikki tyyni.
Samaa ajattelin minäkin. Muuten kyllä asiaan löytyisi ehkä kiinnostustakin samoin kuin Kaizukin tuossa edellä, yhteishuoltajuuspohjalta - isätöntä lasta en ole halukas tekemään.
olla mukana siinä alulle laittamisessa.
Hei ihanko olet tosissasi tossa lapsiasiassa?
Oletkos miettinyt tarkkaan kaiken sen vastuun mitä lapsi tuo tullessaan ?
Lasta ei vain "tehdä" ja sillä sitten selvä... Ei ei hyvä tyttö, lapsi on paljon muutakin kuin vain suloisen vauvan työntämistä vaunuissa ja ihmisten ihastelua. On aivan väärä lähtökohta haluta lapsi oman hellyyden tarpeen tyydyttämiseksi. Lapset vaativat sinulta 26h vuorokaudessa...
Itselläni on kyllä lapsia, on omaa ja lainattua ja olen koulutettu varhaiskasvattaja...
Lapset antavat paljon , mutta vaativat myös todella paljon kasvaakseen tasapainoisiksi aikuisiksi.
Annukka hei , mitäs jos koittaisit ihan perinteistä kautta tota hommaa, niin säästyt monelta pahaltakin tapaamiselta, ihmiset on joskus niin julmia toisilleen...
Ja onnea parisuhteeseen , jonka löydät varmasti :)