Tällä aloituksellani tahdon peräänkuuluttaa niitä keskustelunaiheita, jotka ovat soveltuvia palstan otsikon alle.
Tätä palstaa seuranneet saavat sen käsityksen, että ortodoksisuus on pikkusieluisten tiukkapipojen sisäänlämpiävä yhteisö, joka omassa erinomaisuudessaan takertuu/tukehtuu lillukanvarsiinsa.
Onko ortodoksisuus pelkästään tiukasti perinnäissäännöksiin sidottua, peloittelukeinoin hallittavissa olevaa, yksilöt hiljaisina pitävää, jumalanvalittujen sanelemaa tahtouskoa heijastavaa?
Vai onko ortodoksisuus pelkästään ajanlaskukysymys, tai kysymys siitä missä päin on oikea usko? Vai onko kysymys sittenkin vain siitä, mikä tai mitkä estävät oikeanuskon uskomattomat ulottuvuudet. Kaikki olisi hyvin kunhan ei noita ja noita hereetikkoja ja pervoja keskuudessamme olisi.
Tai kerro sinä, mitä mielestäsi on ortodoksisuus?
Tätä palstaa seuranneet saavat sen käsityksen, että ortodoksisuus on pikkusieluisten tiukkapipojen sisäänlämpiävä yhteisö, joka omassa erinomaisuudessaan takertuu/tukehtuu lillukanvarsiinsa.
Onko ortodoksisuus pelkästään tiukasti perinnäissäännöksiin sidottua, peloittelukeinoin hallittavissa olevaa, yksilöt hiljaisina pitävää, jumalanvalittujen sanelemaa tahtouskoa heijastavaa?
Vai onko ortodoksisuus pelkästään ajanlaskukysymys, tai kysymys siitä missä päin on oikea usko? Vai onko kysymys sittenkin vain siitä, mikä tai mitkä estävät oikeanuskon uskomattomat ulottuvuudet. Kaikki olisi hyvin kunhan ei noita ja noita hereetikkoja ja pervoja keskuudessamme olisi.
Tai kerro sinä, mitä mielestäsi on ortodoksisuus?
Vastaukset 3
Vanhimmat
noin negatiivisesti!
Yritämme oppia rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiämme, elämään hyvää vaatimatonta elämää ja näkemään Jumala kaikissa lähimmäisissämme.
Jumala on rakkaus.
"Ajatuksia ortodoksisuudesta
Ortodoksisesta kirkkokäsityksestä emme pysty antamaan perinpohjaista selvitystä työpöydän ääressä. Ortodoksisuus on elämää Kristuksessa. Sen lähempi tunteminen avautuu seurakunnan yhteisessä kokemuksessa ja ilmenee yksilöissä sikäli kuin havaitaan itsekunkin pyrkivän sen hengessä elämään. Sana ortodoksia tunnetaan areiolaisten riitojen ajoilta. Kirkon yhteisessä käsityksessä se tuli ilmaisemaan mielen asennoitumista jumalallisiin totuuksiin perinteellisessä hengessä. Kun evankeliumin julistuksessa ilmeni erilaista tulkintaa, vakiinnutettiin uskon riidanalaiset opinkappaleet yhteisesti hyväksyttyihin sanallisiin muotoihin. Niin syntyi ortodoksinen dogmaattinen uskonoppi. Sen puhtautta kalliina perinteenään säilyttäen kirkko pyrkii kulloinkin oman aikansa kielellä selventämän uskonnollista katsomustaan. Se käyttää hyväkseen myös yleisen kehityksen saavutuksia ja ottaa varteen katsomustaan valaisevan välittömästikin syntyneen näkemyksen, mikäli se ei sodi tunnustuksellista kokonaiskäsitystä vastaan. Valvomalla mielen terveyttä uskonnollisia harhailuja vastaan ortodoksinen dogmatiikka palvelee evankelisessa hengessä yhdyssiteiden säilyttämista Jumala-Ihmiseen, ohjailee kirkon yhteisen kokemuksen valossa kristillisen ajattelun kulkua ja auttaa sen synnyttämien ongelmien ratkaisemisessa. Ortodoksisen kirkon soteriologisessa opissa tähdennetään ihmisen kasvamista puhtaudessa ja pyhyydessä. Siksi pelastustaan etsivää kehotetaan sekä uskon rukouksessa että suorittamalla uskontekoja osoittamaan aktiivista valmiutta vapautua syntisistä taipumuksista kuuluen Jeesuksen perustamaan kirkkoon, seurakuntaan, jossa annetaan armon pyhittävän voiman apu ja sen yhteiskokemuksen rikkauksista ohjeita sielun rauhaan, so. Jumalan valtakuntaan pyrkimiseksi.
Ortodoksisen kirkon elämän tunnustuksellisiin ilmaisumuotoihin kuuluvat pääasiallisesti rukous ja jumalanpalvelukset, joiden kohokohtana on jumalallinen liturgia. Siinä eletään symbolisesti Vapahtajan sovitustyö, hänen maallisen elämänsä tapahtumat sekä uskonnon dogmaattiset perustotuudet, ja siinä seurakunta valmistaa Kristuksen ja rukoilijan välisen yhteisen kohtaamispaikan hengessä vahvistumiseksi. Sen yhteydessä koko kristikunnan puolesta suoritettavan kiitosuhrin toimitusta emme käsitä pelkäksi muistoksi siitä, mitä oli ja mitä nyt ei ole. Historiallisena suurena torstaina toimitetun ensimmäisen eukaristian uskomme jatkuvan tänäkin päivänä, sillä sen toimittajana on sama Kristus apostolien ja heiltä perityn oikeuden saaneen kirkon hierarkian välityksellä.
Ortodokseja kutsutaan uskonnollisessa luovassa työssä palvelemaan Jumalaa sellaisin kyvyin ja lahjoin, joita heille on annettu. Käännymme Hänen puoleensa ajatuksissa ja ylistämme Häntä sanoin ja teoin sekä ilmennämme Hänen ihmiskunnalle osoittamaansa rakkautta erilaisin konkreettisin muodoin.
Vapahtajan lupaamaa sielun rauhaa ei ortodoksisessa kirkko-opissa kokonaan siirretä vasta maallisten olojen jälkeen koettavaksi. Siinä korostetaan, että sydämen puhtauden puolesta kilvoitteleminen jo täällä tuo mielenrauhan ja että vain siten valmistaudutaan sen omistamiseen ikuisuudessa. Mihin näissä oloissa totutaan, sitä tullaan iäisyydessäkin mielimään. Siitä selviää ortodoksisuuden hengen askeettinen sävy, mikä johtaa, varsinkin sakramenteissa tarjottavan voiman välityksellä, pyrkimykseen mielen uudistumiseen."
(Lainaus piispa Aleksanteri Karpinin teoksesta "Uskon portilla", Tapiola 1968.)