uskonnollinen usko. Kautta aikain ovat epäilijät vieneet eteenpäin ihmiselämän edellytyksiä. Rohkeat ihmiset jotka ryhtyivät epäilemään Jumalan tai jumalien halua ja kykyä auttaa ihmistä ongelmissaan, saivat aikaan uutta. Uskonto ja usko ovat olleet aina pelkkä kehityksen jarru.
Edistyksen suurin este uskonto ja
14
402
Vastaukset
- on toki hyvä
asia, mutta uskonnot pitävät myös maailmaa kasassa esim. opettamalla moraalia - rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi- tee muille sitä, mitä haluat itsellesi tehtävän
yksilötasolla moni, esim. minä, voin sanoa että uskonnon avulla kehitykseni vasta pääsi vauhtiin- tarkoitan tieteellisen koulutukseni hankkimista, motiivia elää ja parantaa maailmaaMoraalin jarruna kristinusko ja edeltäjänsä juuri on toiminutkin vuosituhansia.
Teidän Jumalanne sanoo raamatussa kaikkien maiden kuuluvan Israelilaisille.
Sinua ei koskaan tuolla asenteella hyväksytä tieteentekijäksi.
Nykyisin vilppi tieteessä on uran loppu.- väittelytaidon
Pe.ku kirjoitti:
Moraalin jarruna kristinusko ja edeltäjänsä juuri on toiminutkin vuosituhansia.
Teidän Jumalanne sanoo raamatussa kaikkien maiden kuuluvan Israelilaisille.
Sinua ei koskaan tuolla asenteella hyväksytä tieteentekijäksi.
Nykyisin vilppi tieteessä on uran loppu.mestari ole, kun kerrot minulle, mitä minun asenteeni ovat- se on alkeellisinta manipulointia.
kristinuskon nopean leviämisen selittää suurelta osalta se, että se vaati korkeaa moraalia ja heikoista ja sorretuista huolehtimista.
uskontojahan oli tarjolla monenlaisia, mutta juuri tästä tuli kristinuskon valttikortti. - hyväksytty
Pe.ku kirjoitti:
Moraalin jarruna kristinusko ja edeltäjänsä juuri on toiminutkin vuosituhansia.
Teidän Jumalanne sanoo raamatussa kaikkien maiden kuuluvan Israelilaisille.
Sinua ei koskaan tuolla asenteella hyväksytä tieteentekijäksi.
Nykyisin vilppi tieteessä on uran loppu.yliopistossa. Tervetuloa Peku , tieteen maailmaan, täällä on aivoille töitä.
- Pesko
väittelytaidon kirjoitti:
mestari ole, kun kerrot minulle, mitä minun asenteeni ovat- se on alkeellisinta manipulointia.
kristinuskon nopean leviämisen selittää suurelta osalta se, että se vaati korkeaa moraalia ja heikoista ja sorretuista huolehtimista.
uskontojahan oli tarjolla monenlaisia, mutta juuri tästä tuli kristinuskon valttikortti.Meni varsin kauan ennen kun se ehti Euroopan ulkopuolelle. Rooman valtakunnan alueella se levisi lähinnä Välimeren ympäri levinneiden juutalaisyhteisöjen kautta. Olihan kristinusko aluksi juutalainen lahko.
Mitä tulee sorrettujen puolustamiseen, tutustupa Hammurabin lakiin ja vielä vanhempaan (2050ekr.?) sumerilaiseen lakiin tai kaukoidän vanhojen filosofien ajatteluun niin saatat tajuta, miten vähän kristinuskossa on uutta. Pesko kirjoitti:
Meni varsin kauan ennen kun se ehti Euroopan ulkopuolelle. Rooman valtakunnan alueella se levisi lähinnä Välimeren ympäri levinneiden juutalaisyhteisöjen kautta. Olihan kristinusko aluksi juutalainen lahko.
Mitä tulee sorrettujen puolustamiseen, tutustupa Hammurabin lakiin ja vielä vanhempaan (2050ekr.?) sumerilaiseen lakiin tai kaukoidän vanhojen filosofien ajatteluun niin saatat tajuta, miten vähän kristinuskossa on uutta.Paavali väittää kirjoituksissaan Jumalan sanan levinneen koko maailmaan jo hänen aikanaan.
Oikeasti Paavali ei tiennyt että idässä ja Atlantin takana on kansoja eikä tiennyt läheisistä kansoistaankaan totuutta tai sitten valehteli.
Kol.1:23 Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Tämä evankeliumi on julistettu kaikille luoduille taivaan alla, ja minusta, Paavalista, on tullut sen palvelija.
Room.10:18 Nyt kysyn: eivätkö he ehkä ole kuulleetkaan sitä? Varmasti ovat:
Heidän äänensä on kaikunut kaikkialle, heidän sanansa maan ääriin asti.hyväksytty kirjoitti:
yliopistossa. Tervetuloa Peku , tieteen maailmaan, täällä on aivoille töitä.
tutkimuksesi.
Joillain on tapana korostaa viimeisenä vaihtoehtona omaa "osaamistaan" nimettömänä joka todellisuudessa tuo esille valheellisen toivottomuuden.
Eräs uskovainenkin kirjoitteli vasta palstalle jopa englannin kielellä jotta otettaisiin vakavasti.
Kaikkien ei siihen tarvi sortua.
Oikeat tutkijat toimii omalla nimellään netissä ja tulokset on kaikille julkisia.- heppu.
väittelytaidon kirjoitti:
mestari ole, kun kerrot minulle, mitä minun asenteeni ovat- se on alkeellisinta manipulointia.
kristinuskon nopean leviämisen selittää suurelta osalta se, että se vaati korkeaa moraalia ja heikoista ja sorretuista huolehtimista.
uskontojahan oli tarjolla monenlaisia, mutta juuri tästä tuli kristinuskon valttikortti.>
Korkeaa moraalia ja heikoista välittämistä on muissakin uskonnoissa ja vielä enemmän kuin kristinuskossa.
Kristinuskon leviäminen selittyy paremminkin kahdella asialla: helvetinpelko ja armopelastus. Eli, jos et usko kristinuskon mukaisesti, niin joudut ikuiseen kidutukseen, ja toisaalta, jos uskot, niin on samantekevää millainen olet tai mitä olet tehnyt, saat kaiken anteeksi kunhan vain uskot.
Helvettioppi vetoaa ihmisen luontaiseen tuntemattomanpelkoon, kun taas armopelastus vetoaa ihmisen laiskuuteen ja vastuuntunnottomuuteen. - tämä helluntaikanava
Pe.ku kirjoitti:
tutkimuksesi.
Joillain on tapana korostaa viimeisenä vaihtoehtona omaa "osaamistaan" nimettömänä joka todellisuudessa tuo esille valheellisen toivottomuuden.
Eräs uskovainenkin kirjoitteli vasta palstalle jopa englannin kielellä jotta otettaisiin vakavasti.
Kaikkien ei siihen tarvi sortua.
Oikeat tutkijat toimii omalla nimellään netissä ja tulokset on kaikille julkisia.olla viimeinen vaihtoehto ? ajatteletko, että sinut otetaan vakavasti? sinähän olet kiihkohullu omissa aatoksissasi, joka halvennat jokaista.
- edelleen
Pesko kirjoitti:
Meni varsin kauan ennen kun se ehti Euroopan ulkopuolelle. Rooman valtakunnan alueella se levisi lähinnä Välimeren ympäri levinneiden juutalaisyhteisöjen kautta. Olihan kristinusko aluksi juutalainen lahko.
Mitä tulee sorrettujen puolustamiseen, tutustupa Hammurabin lakiin ja vielä vanhempaan (2050ekr.?) sumerilaiseen lakiin tai kaukoidän vanhojen filosofien ajatteluun niin saatat tajuta, miten vähän kristinuskossa on uutta.levinnein uskonto Hammurabin laki ei ole ollut suomenkaan lain perusta, vaan vaikutteet ovat kristillisiä, onneksi: tasa-arvo, oikeus elämään on kaikkeinsuurin arvo jne.
nopeasti, kyllä, eihän senaikaista nopeutta voida verrata nykyajan tietokonenopeuteen - hymyilyttää-
Pe.ku kirjoitti:
Paavali väittää kirjoituksissaan Jumalan sanan levinneen koko maailmaan jo hänen aikanaan.
Oikeasti Paavali ei tiennyt että idässä ja Atlantin takana on kansoja eikä tiennyt läheisistä kansoistaankaan totuutta tai sitten valehteli.
Kol.1:23 Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Tämä evankeliumi on julistettu kaikille luoduille taivaan alla, ja minusta, Paavalista, on tullut sen palvelija.
Room.10:18 Nyt kysyn: eivätkö he ehkä ole kuulleetkaan sitä? Varmasti ovat:
Heidän äänensä on kaikunut kaikkialle, heidän sanansa maan ääriin asti.sinähän luet Raamattua kuin parhain fundamentalisti.
- Pesko
edelleen kirjoitti:
levinnein uskonto Hammurabin laki ei ole ollut suomenkaan lain perusta, vaan vaikutteet ovat kristillisiä, onneksi: tasa-arvo, oikeus elämään on kaikkeinsuurin arvo jne.
nopeasti, kyllä, eihän senaikaista nopeutta voida verrata nykyajan tietokonenopeuteenperillisiä joka puolestaan sumerilaista perua. Kristinuskossa ei ole oikeastaan mitään aitoa mitä ei löytyisi sitä aikaisemmista uskonnoista.
Hammurabin laki on Mooseksen lakia pidemmälle kehittynyt joka oli paimentolaisille laadittu. Edellinen puolestaan kaupunkikulttuuriin.
Edistyxen päämäärä jota sä mainostat?
- Pesko
varmistuminen. Työtä ei tarvitse enää vääntää hartiavoimin eikä henkien kostoa pelätä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631227- 1071193
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146896Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64873- 71800
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109702Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto103672- 56666
- 78591
- 43586