Saako tulla laulamahan?
Alustavan tiedustelun mukaan palstalaisilla saattaisi olla halukkuutta vanhan laulunäytelmän esittämiseen.
Tarvitaan ainakin neljä henkilöhahmoa eli
Kuningas Herodes
Murjaanien kuningas
Knihti, Herodeksen palvelija
Mänkki, tähdenpyörittäjä.
Viime yönä tehdyn alustavan castingin eli henkilövalinnan mukaan rooleihin ilmoittautui
Mää tietenkin eli Synnove = Horodes
Jane.London = Murjaanien kunningas
Knihti = Knihti
Mänkki = Satutätix.
Koska keskustelun ajankohta oli melko myöhä Mää eli Synnove kyselen nyt aamulla vielä
a) ko. henkilöiltä kuinka tosissaan tuo ilmoittautuminen pitää ottaa ja lisäksi tarvitaan
b) varanäyttelijöitä
c) toisen mahdollisen ryhmän halukkaita.
Sanat ja juoni ovat tiedossani. Yleisön pyynnöstä huolimatta voin toimia ohjaajana. Lupaan olla tiukka ja epäoikeudenmukainen ja minut voi myös erottaa tehtävästäni (kiitos juu).
Alustavan tiedustelun mukaan palstalaisilla saattaisi olla halukkuutta vanhan laulunäytelmän esittämiseen.
Tarvitaan ainakin neljä henkilöhahmoa eli
Kuningas Herodes
Murjaanien kuningas
Knihti, Herodeksen palvelija
Mänkki, tähdenpyörittäjä.
Viime yönä tehdyn alustavan castingin eli henkilövalinnan mukaan rooleihin ilmoittautui
Mää tietenkin eli Synnove = Horodes
Jane.London = Murjaanien kunningas
Knihti = Knihti
Mänkki = Satutätix.
Koska keskustelun ajankohta oli melko myöhä Mää eli Synnove kyselen nyt aamulla vielä
a) ko. henkilöiltä kuinka tosissaan tuo ilmoittautuminen pitää ottaa ja lisäksi tarvitaan
b) varanäyttelijöitä
c) toisen mahdollisen ryhmän halukkaita.
Sanat ja juoni ovat tiedossani. Yleisön pyynnöstä huolimatta voin toimia ohjaajana. Lupaan olla tiukka ja epäoikeudenmukainen ja minut voi myös erottaa tehtävästäni (kiitos juu).
Vastaukset 15
Vanhimmat
itämainen tietäjä tai taivaalta tipahtava enkeli. Kait sä tuollaiset sivuroolit voit buukata näytelmään. Jos ei käy, niin hätätilassa olen sitten vaikka hevonen :D
Olenpa minä Aasi.
Tarkalleen kun muistelen, niin onhan siinä kuvaelmassa myös paimenia, enkeleitä, itämaan tietäjiä sekä tietenkin Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi.
Joten lisää henkilöitä kaivataan!
mä olen sit arkkienkeli Kaapriel joka ilmoittaa suuren ilon :)
Voitte alkaa opettelemaan roolejanne.
Tiernapojat
Vanha laulunäytelmä Oulun seudulta
(Arkistomuistiinpanojen ja eri esittäjien muistitiedon pohjalta yhdistelty versio.)
Henkilöt:
Kuningas Herodes
Murjaanien kuningas
Knihti, Herodeksen palvelija
Mänkki, tähdenpyörittäjä
Knihti tiedustelee ovelta: "Saako tulla laulamaan?"
Luvan saatuaan esiintyjät astuvat sisään ja käyvät riviin laulamaan:
Hyvää iltaa, hyvää iltaa
itse kullekin säädylle,
sekä isännil että emännil,
jokaiselle kuin talossa on.
Ja me toivotam, ja me toivotam
onnellista ja hyvää joulua,
ja sitä taivaallista ystävyyttä,
joka meidän kaikkeimme ylitse käy.
Herodes kulkee edestakaisin Knihdin ja Murjaanien kuninkaan miekkaportista lyöden miekallaan portin auki. Laulaa samalla:
:,: Herodes, hän se ajoi
hevosillaan ja ratsuillaan :,:
siihen asti kun hän tuli
Murijaanein maalta.
(Kaikki:)
Siihen asti kun hän tuli
Betlehemin tykö.
Herodes: "Kuningas Herodes olen minä."
Murjaanien kuningas: "Jaa, minä tykkään, ettet sinä ole mikään kuningas, vaan yksi styranki."
Herodes: "Jaa, minä tykkään, etten minä ole mikään styranki, vaan kuningas Herodes, joka kannan minun kultaista kruunuani minun esi-isieni jälkeen. Hoo, miksi sinä olet noin musta?"
Murjaanien kuningas kulkee kuten äsken Herodes, laulaen:
Hoo, jos minä olen musta,
olen minä kaikilta tunnettu.
Hoo, jos minä olen musta,
olen minä hyviltä kaivattu.
Yksi herra ja kuningas
Murijaanein maalta.
(Kaikki:)
Yksi herra ja kuningas
Murijaanein maalta.
Herodes: "Vaikka sinä kuinka olisit yksi herra ja kuningas Murijaanien maalta, pitää sinun lankeeman minun eteeni polvilles ja rukoileman minua!"
Murjaanien kuningas: "Ei vaan Knihti!"
Herodes (uhkaa miekallaan): "Sinä taikka sun henkes!"
Murjaanien kuningas vaipuu polvilleen. Herodes asettaa miekkansa tämän olkapäälle. Muut paitsi Murjaanien kuningas laulavat:
Katsokaatte nyt tuota
Murijaanein kuningasta,
kuinka sen pitää
rukoileman Herodesta
:,: ja lankeeman hänen
etehensä polovillensa.:,:
Murjaanien kuningas nousee. Muut jatkavat toisen säkeistön:
Nyt te ootte nähneet tuon
Murijaanein kuninkaan,
kuinka sen piti
rukoileman Herodesta
:,: ja lankeeman hänen
etehensä polovillensa.:,:
Mänkki: "Menkää Betlehemiin, Juuttaan maalle, Taavetin kaupunkiin. Siellä te löydätte lapsen kapaloituna makaavan seimessä, jota Herran enkelit vartioitsevat ynnä härkäin ja aasein kanssa."
Mänkki pyörittää kaiken aikaa tähteään. Kaikki laulavat:
On lapsi syntynyt meille
ja poika annettu on.
Hänessä elämän löysin,
Jumalan suosion.
:,: Hän on sen ylhäisen koitto,
mi maailmaa valaisevi,
vaan ehkä hänen soittons
maan ympär' kajahtavi.:,:
Tähti se kulukeepi
:,: itäiseltä maalta :,:
ja se sanomaton kirkkaus
se ulos loisti.
Ja se tähti oli Jumalalta
:,: ulos lähetetty :,:
:,: ja he riensivät uhraamaan
kultaa, pyhää savua ja mirhamia :,:
ja mirhamia.
No tain tähtein, no tain tähtein
siis taivahan ovet ne aukaistiin
ja kunnian kruunulle veisattiin
ja terveille luoduille laulettiin
ja lauma laitumelle laskettiin.
Herodes: "Knihti, mun palvelijani!"
Knihti: "Jaa, mun armollinen majesteettini!"
Herodes: "Oletko nähnyt niitä kolmea Itäisen maan viisasta miestä?"
Knihti: "Jaa, minä olen nähnyt ne kolme Itäisen maan viisasta miestä, jotka tekivät kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ja ottivat toisen tien ja menivät kukin eri tietä omalle maalleen."
Herodes: "Sepä minua suuresti harmittaa ja sydämelleni käy, että nuo kolme Itäisen maan viisasta miestä menivät kuin viekkaat varkaat toista tietä omalle maalleen. Mene ja satuloitse minun valkea orhini, jolla minä olen sotinut Turkkia ja Tattaria vastaan, sillä tahdon minä nyt sotia noita kolmea Itäisen maan viisasta miestä vastaan. Mene myös Betlehemiin Juuttaan maan Taavetin kaupunkiin ja tapa ja virtaan heitä kaikki kaksivuotiset poikalapset ja sitä nuoremmat, kunnes olet tavannut sen äsken syntyneen juutalaisten kuninkaan."
Knihti kulkee edestakaisin Herodeksen ja Murjaanien kuninkaan kunniaportista, laulaen:
Husaari olen minä sodassa
ja urhoollinen sotamies.
Ja vaikka olen varustettu jokaties,
keisari saa vastata edestämme,
mitä me olemme kukistaneet.
Siihen on meitä opetettu,
että totella keisaria
:,: ja kuunnella pyhää lakia.:,:
Knihti poistuu taemmaksi. Muut laulavat:
Keisari Aleksanteri,
Suomenmaan suuriruhtinas,
hän pois otti orjuuden,
hän pois otti tyrannin,
hän kääntää, kaataa
kaikki vihollisen maat,
siis kaikki kansamme riemuitkaa,
kun olette päässeet vaivoista!
Piltin synnytti Betlehem,
ja Betlehem,
:,: josta iloitsee koko Jerusalem.:,:
Hän pantiin seimeen makaamaan,
ja makaamaan,
:,: kuin hallitsee ilman lakkaamat.:,:
Aasi se seisoi ja härkäinen,
ja härkäinen,
:,: kussa piltti oli pienoinen.:,:
Knihti (tulee): "Nyt minä olen käynyt Betlehemissä Juuttaan maalla Taavetin kaupungissa ja tappanut ja virtaan heittänyt kaikki kaksivuotiset ja sitä nuoremmat poikalapset."
Herodes: "Koska sinä olet ollut niin rohkea ja silitellyt minun kultaista kruunuani, tahdon minä palkita sinut kullalla ja hopialla ja antaa sinulle yhden verisen todistuksen miekkani kärjestä." (Avaa miekallaan Knihdin ja Murjaanien kuninkaan miekkaportin:) "Tuosta ulos, tuosta sisään, siitä mun matkani pitää." (Tekee miekan kärjellä ristin Knihdin rintaan:) "Risti sun rintaan, miekka mun tuppeen."
Kaikki panevat miekan tuppeen, käyvät riviin ja laulavat:
Synti suuri surkia
kun särki taivahan,
niin täytyi alas astua
jo Herran Jumalan.
Vaan rakkaudest Jumala
teki meille tämän maan,
josta ompi ilo saatu
koko maailmalle.
Enkelit ne paimenille
ilmoittivat juur,
et Juuttaan maalla syntynyt on
Vapahtaja suur.
Vaan rakkaudest Jumala...
Paimenet ne ilomielin
läksi kulkemaan
ja Taivaan joukot helein kielin
alkoi laulamaan.
Vaan altti kiitos Jumalan,
kun teki meille tämän maan,
josta ompi ilo saatu
koko maailmalle.
Knihti: "Me emme ole tulleet millään viekkauvella emmekä vääryyvellä teijän huoneeseenne laulamaan, vaan teijän oman hyvän tahtonne mukaisesti. Olemme köyhiä poikia ja pyyvämme lanttia."
Mänkki: "Ja tähteemme kynttilänpätkää."
Muut laulavat ja Knihti kerää rahaa, yhtyen hänkin kerättyään lauluun:
Kiitos olkohon, kiitos olkohon
teidän lahjainne edestä.
Teidän lahjanne pitäis oleman
julki Jumalan edessä.
:,: Ja me toivotam, ja me toivotam
onnellista ja hyvää joulua!:,:
Kumartelevat syvään, kävelevät peräkkäin pois.
Oikeastaa mä haluaisin olla Murjasujen kuningas.
Saapiko noita rooleja hiukan muuttaa?
Toisaalta rooli on niin vaativa,etten mä tiedäkään sitte kuitenkaan:)
Missäs te ootte,mä olen ollut polvillani tässä jo tovin..
Nuuh..täällä haisee kanakeitto;)
on jäljellä. Meinaan tuo aasin etupää.
Michiko ei kyllä vielä ole vahvistanut haluaako hän olla etupäässä vai takapäässä.
Mutta pää kun pää.
Ensi-ilta on näillä näkymin v. 2008 joulun tienoilla. Saattaa tässä castingissä mennä hieman aikaa......
on niin vaikea päästä pois,joten lähdenkin tästä plankkikauppaan;)
Ai saamari tämä käy kyllä polvien päälle...
No mitäs sitä ei hyvän roolin eteen tekisi!
Käypä puutarhakaupasta ostamassa itsellesi myös polvisuojat. Ne helpottavat hieman hankalaa asentoa.
täytyy varustautua joka lähtöön.
*piilottaa pullotetut nokialaisvedet hätävaraksi*
Satutätix näyttää olevan etten sanoisi kujeellisella päällä.
Se terva-astia on saatava pois sen hyppysistä,pahimmassa tapauksessa se maskeeraa mun naamankin!Selittele ny sitten,että ihan roolia varten vaan naama mustana koko ensi vuoden:)
Castin sujuu. Sujuu se, hitaasti mutta varmasti, sujuuhan. *kannustan itseäni*
Henkilöitys on tällä hetkellä seuraava:
HERODES = itse asiassa meillä on kaksi Herodesta. Ykkösketjuun karjui itsensä osoittamalla suurta siviilirohkeutta Raid76 tupsahtaen taivaasta syliimme. Hurraa hänelle!
Synnove siirtyy suosiolla kakkosketjuun tai - nyt alkaa tuntua siltä - vetää kaikki henkilöitettämättömät (ja p*skat) siis miehittämättömät roolit.
MURJAUSTEN ELI MURIAANIEN KUNINGAS = jane.london. Hän on osoittanut huomattavaa omistautuneisuutta alkamalla harjoitella polvistumista ja naaman mustaamista jo nyt.
MÄNKKI = Satutätix mikäli muilta kiireiltään ehtii. Hän on ilmoittautunut myös enkeliksi ja siinä roolissa liihotellut varastamillaan siivillä myyden tervaa ja tinneriä eniten tarjoaville. Palkkaneuvottelut hänen kanssaan ovat myös vielä hieman kesken.
KNIHTI = Knihti ei ole sanonut juuta eikä jaata. Mutta koska selvää kieltäytymistä ei ole tullut pidetään tätä (melko) varmana.
MUUT AVUSTAJAT
Enkeleitä onko heitä enää yhtään? Taikis oli halukas enkeliksi, mutta koska hänen siipensä ryöstettiin hän tarjoutui itämaan tietäjäksi. Jos Taikis ryhtyy tietäjäksi on kaksi tietäjän paikkaa edelleen auki.
Mischiko ilmaisi lievää kiinnostusta aasin roolin. Hänkään ei ole vahvistanut osallistumistaan, vaikka hänelle tarjottiin mirhamiakin. Joka tapauksessa aasin etu- tai takapää paikka on vapaa. Kenties molemmat.
VAPAITA ROOLEJA:
Enkeleitä, ainakin kaksi tietäjää, paimenia kedolla, Maria, Joosef, Jeesus.
MUITA TARVITTAVIA HENKILÖITÄ:
Enkeleiden nostaja, lavastaja, puvustaja, kampaaja, maskeeraaja, roudari, kuiskaaja, yleisö.
KEIKKAKALENTERI:
Mahdollisesti yksi esiintyminen Monttubaarissa (joskus) eli jonkun verran vapaita iltoja on vielä jäljellä.
Hyvä tästä tulee!
loparit, mun enkeliroolin ja tietäjäroolin voi antaa hänelle joka niitä niin himoitsee. Moikka.
Ottaakaas likat tästä piparia ja maitoa ja kattelkaas nättejä kuvia.
Vesku-setä laulaa: Maa on niin kaunis.
http://www.youtube.com/watch?v=zWH919HJPKw&feature=related
ja pihisee*
No okei, mä otan sitten jeesuslapsen roolin, jospa tuo yksi jättäis edes sen rauhaan tervatouhuiltaan.
Taidan itsekin tästä kuukahtaa seime...eiku sohvaan loppuehtooksi.
linkistä..niin tykkään Veskusta ja seuraajastaan Samulista:)
Maisemat olivat ihan kotoisia..täällä mä näen tällaisia maisemia muuten.Kannattaa asua mettässä:)