Jotain muuta...

Kuin mitä tähän asti on kirjoitettu.
Mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
Saatana yrittää asettaa oman valtaistuimensa
sielun temppeliin.
Hän antaa kuulua itsestään vihan purkauksia,
katkeria ja loukkaavia sanoja hän oikein rakastaa.
Kristuksella ja Belialilla ei ole mitään yhteistä.
Ihmisen on asetuttava kokonaan jomman kumman
puolelle.
Jos antaa periksi synnille ja sitä ovat myös
itsensä hemmottelu,väärennökset uskon asioissa,
ja petollisuus, valehtelu,väärät todistelut,
toisten uskovien alas painaminen ja mollaus,
niin minkälainen ihminen tällainen on.
Ei hän ainakaan ole Jumalan ystävä, hänellä on aivan toinen Jumala, itse Saatana.
Eikä kukaan,joka suosii häntä, ole kelvollinen
taivaaseen. Eikö tuota paholaisen ääntä ole jo
muutenkin tarpeeksi tässä maailmassa liikkeellä.
Pyhä Henki on se, joka saa ikuiset totuudet
avautumaan.Ja vain ne,jotka usein polvistuvat
rukoukseen etsien ja pyytäen viisautta Jumalalta,
pystyvät totuuden valheesta erottamaan.
silloin myös paljastuvat kaikki vihollisen
punomat juonet, ne monet ja erilaiset.Saatana
käyttää työssään ihmisiä.Mutta meidän jokaisen
usko tulee keskittyä vain Kristukseen, ei ole muuta nimeä ihmisille annettu.Jeesus Kristus on
Herrani.Onko Hän sitä,myös sinulle, vaiko ei.
5148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kristuksen kirkkoa löytyy maailmasta tällä hetkellä, ja kuinka monta Kristuksen nimellä kulkevaa antikristuksen kirkkoa löytyy maailmasta ?.

Kuinka monta kirkkoa näistä kirkoista voidaan eroittaa toisistaan ?.

Miten eroavat toisistaan Jumalan antama Pyhä Henki, ja antikristuksen antama pyhä henki?.

Kuka ratkaisee kun kaksi Pyhän Hengen saanutta saarnaajaa samasta seurakunnasta väittää, että toisella heistä ei ole oikeaa Pyhää Henkeä, vaan on paholaisen palvelija, ja kumpikin puhuu kielillä.
Ovatko armolahjat tärkeämpiä kuin totuus, ja voiko porttokirkossa rukoilla oikeaa Jumalaa, ja olla uskollinen Jumalalle ?.

Äänestä
  • Seurakunnassaan sen valon mukaan, mikä hänellä on.
    Kyllä Pyhä Henki ohjaa ihmistä, joka täydestä sydämestään haluaa tulla tuntemaan totuuden.
    Antikristus ei anna minkäänlaista Pyhää Henkeä,
    ainoastaan "sen toisen hengen"Mikään muu lahja,
    näinä viimeisinä päivinä ei ole niin tärkeä
    kuin henkien erottamisen lahja,sitä tulee pyytää
    ja anoa, että voi tässä hukkuvassa maailmassa kulkea
    Jumalan lapsena.Kirkkoja on todella monia ja jokaisessa on Jumalan omia:Se miten Jumala omansa
    kerran kokoaa kaikkialta on minulle toistaiseksi
    salaisuus;ehkä se kuitenkin on joidenkin ahdistusten kautta kerran koossa.Ja se joukko
    ei lopun aikana ole kovin suuri.

    Äänestä

  • Ei se ainakaan ole meidän asiamme tuomita ketään.
    Eikä se ole mikään tae , että puhuu kielillä ja silloin ja ainoastaan silloin on Pyhä Henki ihmisessä.Kielillä puhuminen on aivan saman arvoinen
    lahja kuin muut Hengen lahjat.Kielilläpuhuminen
    kyllä voi vahvistaa heikkoa, mutta ei sillä pidä ylpeillä.Ne joilla on Pyhä Henki, tuntevat kyllä
    toisensa siitä hengestä, joka heissä on...

    Äänestä

  • Elää kirjoitti:

    Seurakunnassaan sen valon mukaan, mikä hänellä on.
    Kyllä Pyhä Henki ohjaa ihmistä, joka täydestä sydämestään haluaa tulla tuntemaan totuuden.
    Antikristus ei anna minkäänlaista Pyhää Henkeä,
    ainoastaan "sen toisen hengen"Mikään muu lahja,
    näinä viimeisinä päivinä ei ole niin tärkeä
    kuin henkien erottamisen lahja,sitä tulee pyytää
    ja anoa, että voi tässä hukkuvassa maailmassa kulkea
    Jumalan lapsena.Kirkkoja on todella monia ja jokaisessa on Jumalan omia:Se miten Jumala omansa
    kerran kokoaa kaikkialta on minulle toistaiseksi
    salaisuus;ehkä se kuitenkin on joidenkin ahdistusten kautta kerran koossa.Ja se joukko
    ei lopun aikana ole kovin suuri.

    Antikkristus antaa vain SYYTTJÄN HENGEN!

    Äänestä

  • Jumalaa voi rukoilla missä vaan, ulkona kävellessä,
    työtä tehdessä, autolla ajaessa ja jopa mainitsemassasi porttokirkossa. Jumalahan kutsuu
    sieltä omiaan pois ja Hän näkee jokaisen siellä olevan sydämeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


virsu kirjoitti:

Kuin mitä tähän asti on kirjoitettu.
Mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
Saatana yrittää asettaa oman valtaistuimensa
sielun temppeliin.
Hän antaa kuulua itsestään vihan purkauksia,
katkeria ja loukkaavia sanoja hän oikein rakastaa.
Kristuksella ja Belialilla ei ole mitään yhteistä.
Ihmisen on asetuttava kokonaan jomman kumman
puolelle.
Jos antaa periksi synnille ja sitä ovat myös
itsensä hemmottelu,väärennökset uskon asioissa,
ja petollisuus, valehtelu,väärät todistelut,
toisten uskovien alas painaminen ja mollaus,
niin minkälainen ihminen tällainen on.
Ei hän ainakaan ole Jumalan ystävä, hänellä on aivan toinen Jumala, itse Saatana.
Eikä kukaan,joka suosii häntä, ole kelvollinen
taivaaseen. Eikö tuota paholaisen ääntä ole jo
muutenkin tarpeeksi tässä maailmassa liikkeellä.
Pyhä Henki on se, joka saa ikuiset totuudet
avautumaan.Ja vain ne,jotka usein polvistuvat
rukoukseen etsien ja pyytäen viisautta Jumalalta,
pystyvät totuuden valheesta erottamaan.
silloin myös paljastuvat kaikki vihollisen
punomat juonet, ne monet ja erilaiset.Saatana
käyttää työssään ihmisiä.Mutta meidän jokaisen
usko tulee keskittyä vain Kristukseen, ei ole muuta nimeä ihmisille annettu.Jeesus Kristus on
Herrani.Onko Hän sitä,myös sinulle, vaiko ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu