Suomen Talent...

Mielipiteeni on, että Suomen Talent oli taidotonta hakuammuntaa. Tuomaritkaan ei tiennyt mitä oikein ollaan hakemassa.

Samoinkuin muutkin toisto-ohjelmat maailmalta, niin homma hukkuu Suomessa! Ei vain osata ja koko ohjelma lätsähtää. Matkiminen on turhaa.
BB yhtenä esimerkkinä;(

Voittaja ihan jees! Tätä päivää nuorison joukossa. Nätti poika ja taitava oli hommassaan!
Näitä Saaran kaltaisia kirkujia riittää jo. Kun sanat loppuu aletaan laulamaan laa-laa-la-la-laa! Näitä on kuultu ja nähty!

Hyvää ja onnekasta elämää boxjaalalle!! Pidä kaverit ja muut nuoret harrastuksesi myötä pois kadulta!! Nyt on mahdollisuutesi pitää heille esityksiä!! TSEMPPIÄ!!
1573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miksi, oi miksi meidän täytyy lähteä matkimaan joka ikistä formaattia jenkkilästä tai mistä hyvänsä?

Suomessa on totuttu arvostamaan kovaa työtä ja sinnikästä yrittämistä ja kärsivällisyyttä uran luomisessa. Menestyksen tavoitteleminen parin kuukauden mittaisena pudotuspelinä on mielestäni lapsekasta ja niiin amerikkalainen ajatus. Eikä se useinkaan toimi pitkällä tähtäimellä.

Mutta olin iloinen että Aleksi voitti ja sai ansaitsemaansa arvostusta taidostaan. Parempi harrastus hänellä on kuin useimmilla ikäisillään ja osaa hommansa.
Hyvää jatkoa hänelle! Ja jos tahtoo jatkaa viihdealalla, niin onnea sielläkin.

Mutta ohjelma itsessään ei ollut juuri mistään kotoisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hakusessa..... kirjoitti:

Mielipiteeni on, että Suomen Talent oli taidotonta hakuammuntaa. Tuomaritkaan ei tiennyt mitä oikein ollaan hakemassa.

Samoinkuin muutkin toisto-ohjelmat maailmalta, niin homma hukkuu Suomessa! Ei vain osata ja koko ohjelma lätsähtää. Matkiminen on turhaa.
BB yhtenä esimerkkinä;(

Voittaja ihan jees! Tätä päivää nuorison joukossa. Nätti poika ja taitava oli hommassaan!
Näitä Saaran kaltaisia kirkujia riittää jo. Kun sanat loppuu aletaan laulamaan laa-laa-la-la-laa! Näitä on kuultu ja nähty!

Hyvää ja onnekasta elämää boxjaalalle!! Pidä kaverit ja muut nuoret harrastuksesi myötä pois kadulta!! Nyt on mahdollisuutesi pitää heille esityksiä!! TSEMPPIÄ!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu