Itse olen avioitunut maistraatissa,sittenkin vaikka puolisoni kuuluu kirkkoon ja olisi ollut mahdollista hoitaa asiat silleen että kirkkohäät olisi saatu.
Tai siunaaminen kirkossa.
Itse ajattelin,etten kirkkoon kuulumattomana näe mitään järkeä käydä kastetta ja rippikoulua(lyhykäisenäkään) läpi,vain häiden vuoksi.
Meistä se olisi ollut vain teatteria,jossa kumpikaan ei usko avioliiton tulevan yhtään paremmaksi kirkossa vihkimisen vuoksi.Hyvään avioliittoon vaaditaan paljon muita edellytyksiä,kuin suuret juhlat ja seurakunta.
Olkookin hieman tylysti sanottu,mutta rehellisesti näin ajattelen.
Ja suuret prinsessajuhlat eivät ole muutenkaan meidän näköinen tapa viettää häitä tai juhlia yleensäkään.
0Äänestä
Bubastis.reheated
Olen viettänyt kirkkohäitä kerran, maistraattihäiden jälkeen ex-ukon sukulaiset aloittivat mega painostuksen, johon lopulta alistuin.
Heitä ei haitannut yhtään että istuin melkein koko illan kauhusta jäykkänä ravintolan vessassa, jonne sukulaistyttö kuskasi shampanjaa.
Loppu illasta kun valkoisen prinsessamekkoni alta alkoi näkyä suden häntä, olin jo sen verran toipunut, että menin seuraamaan sitä turhuuden juhlaa, ja vannoin että tämä ei jää tähän.
Myöhemmin sain sitten tilit tasattua. Muahan ei pakoteta mihinkään.
0Äänestä
Täältä tähän
Notta jumaleishön tuossa kissa-naisessa on asennetta!Onnea valitsemallesi linjalle.Kuten runoilija on todennut:Keep on rockin in the free world!
0Äänestä
no religion
tätä toimitusta ei voi tehdä netissä ilmotusasiana? Ajatus ´vihkimisestä avioliittoon´ on aikansa elänyt.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä ne ovat raamatusta
Raamattu onkin hanurista.
kirkkohäitä ei koe omakseen.