Jeesuksesta

Jesse vaan heitti huulta ristillä ja otti rennosti. Eräät tutkijat ovat sitä mieltä, että Jeesus otti ristillä aurinkoa. Näin ollen onkin melko absurdia esittää, että Jeesus olisi ollut viti-valkoinen kuten kaikissa taideteoksissa esitetään. Jeesuksella on luultavasti ollut sen sijaan mukavasti ruskettunut iho sekä selvät "bikinirajat" alapäätään peittävän rievun kohdalla.
3166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olettaa jotta ateisti elää asunnossa jossa on valkoiset seinät, kun normaalisti ateisti työtää tapin pyllyynsä jotta se sitten paineen vaikutuksesta lennähtää ulos samlla kuin ruskea massa lentää seinään.

Äänestä
  • Joo. Kyllä varmaan jessellä ja muilla sielläpäin maailmaa on ollut jo valmiiksi melko ruskea nahka. Ja eihän se jesse ollut mikään jumalan poika tai jumala. Tavallinen populisti vallan tavoittelija luultavasti. Jonka jutut alkoi vaan käristää tiettyjen piirien persekarvoja siihen malliin että äijä oli naputettava ristille ettei tarvinut luopua omista saavutetuista eduista ja naisista.

    Äänestä

  • ottaa pari tuhatta vuotta kuolleelta juutalaiselta suihin joka jumalan päivä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Atte ateisti kirjoitti:

Jesse vaan heitti huulta ristillä ja otti rennosti. Eräät tutkijat ovat sitä mieltä, että Jeesus otti ristillä aurinkoa. Näin ollen onkin melko absurdia esittää, että Jeesus olisi ollut viti-valkoinen kuten kaikissa taideteoksissa esitetään. Jeesuksella on luultavasti ollut sen sijaan mukavasti ruskettunut iho sekä selvät "bikinirajat" alapäätään peittävän rievun kohdalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu