esim. juutalaiset ovat olleet lukutaitoisia 3000 vuotta ja onko etevämpää kansaa, oikeita ajattelun , taiteen ja tieteen jättiläisiä
usko johtaa
ajattelun avartumiseen
7152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ja itsenäistää ajattelua, koska " perimmäissäännöt" joutuvat vähitellen väistymään
perinnäissäännöillä ajattelen kaikenlaista laumasieluisuutta , median, viihteen , politiikan ym. pakkovaltaa, jonka alla tietysti jossain määrin aina ollaan
ja laumana oleminen on myös ihmisluontoa, mutta kuitenkin uskovaisella ja lännelokarilla: vapaus se varmasti voittaa
sitten kun se tuottaa konkreettisen tuotoksen- esim. helluntailainen ajattelu on tuottanut FIDA Internationalin. ei se ihan vähä ole sekään. muusta puhumattakaan.
kristillisdemokraattisen puolueen. minusta hän on edustanut aatettaan niin fiksusti että harva poliitikko. nämä esimerkit ovat kristillisistä piireistä mutta kaikkialla uskon vapauttama ajattelu tuottaa konkreettisia asioita yhteiskunnan hyödyksi
Ei Juutalaisista moni silloin osannut lukea ja he toivat lukutaitonsa Egyptistä ja persiasta.
ovat todella poikkeuksellisen viisasta väkeä - toisaalta.
Ennen holokaustia he tosin olivat lammasmaisia laumasieluja.
Holokausti opetti heidät pitämään puoliaan.
Tyhmyyttä taas osoittaa kuvitelma siitä, että Jumala muka olisi testamentannut heillä maapalan Palestiinasta. Tuosta älyttömästä toimenpiteestä seurauksena, alueella on nyt sodittu 60v ja soditaan ilmeisesti loputtomiin. Sieltä luultavasti alkaa myös ensimmäinen ja viimeinen sota, jossa käytetään ydinaseita.
Mutta mitäs siitä. Uskovathan pääsevät taivaan iloihin ja me ateistit helvettiin.
:)
tähän juutalaisia.
Mieti seuraavaa:
Kun uskova onnistuu, se on Jumalan ansio.
Kun uskova epäonnistuu, sekin on Jumalan aikaansaannosta. Jumalan tiethän ovat tutkimattomat. Ei siis kannata panostaa omaan elämäänsä:Jumalahan huolehtii uskovistaan.
Uskovan ei kannata kouluttautua. Liika tietohan Raamatun mukaan on pahasta, koska saattaa aiheutta epäuskoa.
Kun sattuu luonnonkatastrofi, se on Jumalan rangaistus. Ei siis kannata rakentaa tsunamivaroitusjärjestelmää, tutkia tulivuoria tai maanjäristyksen aiheuttajaa, koska Jumala on kaiken takana.
Biologia kokonaisuudessaan on aivan turha tieteenala, koska Jumala on luonut kaiken.
Geeniteknologiaa on turha tutkia.
Varsin monia asioita ei tarvitse miettiä, koska Jumala on vastaus niihin.
Jos uskonto taas saisi ylivallan, niin kuin sillä oli sata vuotta sitten, niin tiede taantuisi takaisin uuden ajan takaiseen tilanteeseen.
Syntyvyyttä ei kannata/saa säännöstellä, koska Raamattu sanoo: lisääntykää ja täyttäkää maa.
Kondomia ei saa käyttää, vaikka AIDS leviää Afrikassa kulovalkean tavoin. AIDS on Jumalan rangaistus ties mistä, joten HIV:ä ei saa tietenkään tutkia.
Tuossa nyt aluksi jotain.
olleet lukutaitoisia vielä 3000v sitten harva osasi tuon taidon 1000 e.Kr, kansa oppi sen vasta hellenistiseen aikaan.
Juutalainen uskonto on täysin erilainen kuin kristinusko, se ei sido ajattelua, ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti VT:n tarinoita ja toisaalta suurin osa juutalaisista on täysin sekulaareja. Uskonto aina kuitenkin sitoo ja kahlitsee ajattelua.