Lauri Törni alias Larry Thorne

vihdoin haudan lepoon. viime yönä Suomen aikaa Törni haudattiin Arlingtonin hautausmaalle Washingtoniin. Paikkaan missä "Where the valor proudly sleeps"
7879
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kunnioitettu olkoon Lauri Törni, sissien sissi!

Äänestä
  • Hienoa että Laurikin pääsee kunnialla viimeiseen lepoonsa. Siinä oli esimerkillinen taistelija. (vaikka olikin sissi)
    Ainoa mikä tässä hommassa mättää on se että Törni menetti suomalaisen sotilas arvonsa (syy selvittämättä)

    ps. silti vielä moni sotiemme sankari lepää isänmaamme ulkopuolella ja täten ehdotankin että etsintöjä (etenkin karjalaan) tehostetaan. Esimerkiksi siviilipalvelusta suorittavat voitaisiin määrätä näihin tehtäviin.

    Äänestä

  • Patriootti kirjoitti:

    Hienoa että Laurikin pääsee kunnialla viimeiseen lepoonsa. Siinä oli esimerkillinen taistelija. (vaikka olikin sissi)
    Ainoa mikä tässä hommassa mättää on se että Törni menetti suomalaisen sotilas arvonsa (syy selvittämättä)

    ps. silti vielä moni sotiemme sankari lepää isänmaamme ulkopuolella ja täten ehdotankin että etsintöjä (etenkin karjalaan) tehostetaan. Esimerkiksi siviilipalvelusta suorittavat voitaisiin määrätä näihin tehtäviin.

    yhtä kova kaukopartiomies kuin Törnikin ja myös Mannerheim-Ristin ritari jo parikymppisenä nuorukaisena.

    Ritaritkaan eivät välttyneet sankarikuolemalta. Niinpä 1943 luutnantti Viljo Suokas Osasto Kuismasesta johti suurehkon huoltokeskuksen hävitystä. Tehtävä oli lopullaan ja Suokas otti itse tuhottavakseen muonavaraston, jotta partiolle saataisiin paluumuonat ennen varaston täydellistä tuhoamista. Hän meni sisälle varastoon. mutta uunin takaa sojotti rotanhäntäpistin hänen keskivartaloonsa ja samassa pamahti. Suokas haavoittui vaikeasti vatsaan. Häntä yritettiin kuljettaa viiden kilometrin päässä olevalle lammelle, josta oli tarkoitus hakea hänet lentokoneella kotiin. Suokas oli jo useita kertoja matkan aikana menttänyt tajuntansa. Kun hän viimeisen kerran tuli tajuihinsa, hän kuiskasi sisseilleen: "Pojat, minä en jaksa. Ottakaa lakki päästänne ja lukekaa minulle Isä meidän."

    Partio teki johtajansa käskyn mukaan ja elämä karkasi tämän urhean sissijohtajan ja ritarin ruumiista rukouksen aikana. Takaa-ajajat olivat aivan tuntumassa. Kiireesti sissit laittoivat Suokkaan suuren juurakon alle ja miinoittivat sen ympäriinsä, etteivät koirat pääsisi vainajaan käsiksi. Suokas jäi sinne nukkumaan ikiuntaan. Hänen jäämistöään ollaan kahteen kertaan käyty etsimässä, mutta sitä ei ole löydetty.

    TOIVOTTAVASTI RITARI SUOKKAAN MAALLISET JÄÄNNÖKSET LÖYDETÄÄN JA TUODAAN ISÄNMAAN MULTIIN

    Äänestä

  • oli kirjoitti:

    Mitens niitä löytää, kun korpse oli miinotettu? Eikös se posahtanu kun joku meni sorkkimaan? =)

    4.lokakuuta 1943 Vänrikki Viljo Suokas 23 vuotias kaukopartion johtaja ja Mannerhein-ristin ritari kaatuu

    Suokkaan johtama Päämajan kaukopartio-osasto Kuismasen 21 miehinen partio lähtee taipaleelle Kossalmelta 26.9.1943.Sen tehtävänä on tiedustella
    Seesjärven suunnalla Sekeen aseman liikennettä,selvittää erään uuden huoltokeskuksen tarkka sijainti,sabotoida rautatiekuljetuksia,siepata vanki ja tuhota huolto ja muonavarasto

    Huolto ja muonavarastoa aamun tunteina tuhottaessa Suokas päättää säästää eräässsä talossa olevia elintarvikkeita partion tarpeisiin eikä heitä sinne kasapanosta,vaan ainoastaan pari käsikranaattia.Päätös on kohtalokas,sillä Suokkaan mennessä sisään uunin takana elävänä säästynyt vihollinen ampuu häntä kiväärillä vatsaan.

    Kasapanos olisi tappanut vihollisen uunin takanakin ,mutta tuhonnut myös talossa olleet elintarvikkeet ,joita sissit tarvitsivat paluumatkalle

    Partio saa Suokkaan ulos talosta ja lähtee yhden vangin kera kuljettamaan häntä paareilla kohti lentokoneen laskeutumispaikaksi sopivaa järveä.Suokkaan voimat kuitenkin ehtyvät ja pyydettyään viimeistä rukousta hän kuolee

    Ruumis kätketään mämmyn juurelle ja ympäristö miinoitetaan.Paluumatkalla murheellinen viesti radioidaan kotiin.Sitkeistä vihollisen yrityksistä huolimatta partio välttää vaarat ja palaa ilman uusia menetyksiä 6.10.1943

    Äänestä

ei pärjänny urheille vietkongin sisseille

Äänestä
  • Tyypillinen kommari sanoo että vietgongin sissit olisivat jotain urheita!

    Miksi Suomeenkin tuli näitä "venepakolaisia" jos sillä Vietnamissa olisi ollut asiat kunnossa??

    Suomenkin kommarit vois mennä sinne Vietnamin IHANNEYHDYSKUNTAAN nauttimaan sitä kommunismin ihanuutta!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Salute! kirjoitti:

vihdoin haudan lepoon. viime yönä Suomen aikaa Törni haudattiin Arlingtonin hautausmaalle Washingtoniin. Paikkaan missä "Where the valor proudly sleeps"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu