Hyvät laiffin kansalaiset!
Tämän merkittävän palstakansaamme ravisuttavan edistyksellisen ja virtuaalista mieltämme ylentävän
suuren saavutuksen edessä, tulemme ojentamaan laiffin
meedianoopelin näille kahdelle henkilölle, jotka uhrautuvalla ja ennen kaikkea kaunokirjallisella, sekä taiteellisella kuvallisella ilmaisulla ovat sen ansainneet.
Palstahistoriamme on kirjautunut nyt tulevien palstakansalaisten luettavaksi.
Suuret älämö--- siis tapahtumat ovat koetelleet
aika ajoin pientä, mutta--- niin sisukasta palstakansaamme. *liikuttuu*
Olisi väärin, sekä epäoikeudenmukaista väittää tämän laiffin henkisen siemenjoukon, älymystön ja eturintaman olevan, vain yksi samankaltainen palsta muiden joukossa.
Vaikkakin originaali on historiaa pyrkinyt vääristämään; väittämällä olleensa alkulimassaan laiffin ainut esi-isä, niin todettakoon, ettei hän ole lisääntynyt.
(edelleenkin hän on kiihoittavan seksy)
Joten me, ME olemme tämän laiffin todellinen alkuperäinen palstakansakunta.
Tämän juhlallisen tapahtuman kunniaksi; avataan nyt PanoraamaPaari.
Kuten huomaatte Laffareitten galleriasta, niin tämä paari, ynnä kaikki perustamani pisnekset ovat edelleen menestyksekkäitä yrityksiä. (toisin ovat tuon kettusen" puljut)
Täten juhlallisena kutsuna ilmoitan: Olette tervetulleita!
Erinäisistä meistä johtumattomista syistä, toivomme teidän tuovan itse mukananne tarjoamiset.
Ohjema on myöskin avoin. Joten odotamme teidän nyt
osallistuvan ohjelman tekoon.
Ehdotuksia otetaan vastaan.
Ps.Takavarikoimme vaakun kassin siihen saakka, kunnes hän on ottanut vastaan noopelin. Pirpana on tietääksemme raivoraitis, joten hän saa tuoda eväät mukanaan.
Koska noopelia ei ollut, kuin yksi, niin jouduimme sen nyt sahaamaan puoleksi.
Narikaan on asetettu uudenlainen läpivalaiseva portti. Parasta unohtaa kaikki terävät ja epäilyttävät esineet.
-Panoraamapaarista kulkee suora putki hmmm...juo--siis liikaa kiihtyneille----->
Tämä putki on vielä keskieräinen, joten emme suosittele siihen joutumista.
(putkimies on kutsuttu paikalle testaamaan)
Heps! Ei muuta kun nyt juhlimaan!

Vastaukset 24
Vanhimmat
Voi tätä riemunpäivää. Minä voinkin vastaanottaa tuon noopelpalkinnon mielelläni ja kokonaisena. Turha sitä on puolittaa.. vaakku hukkaisi sen kuitenkin. Vaikka onhan tämä nyt vähän.. tuota... liikaa, että oikein noopeli tällaisesta pienestä mitättömästä jutusta.. *vähättelee* No, mutta toki minä otan sen palkinnon. Kiitos! :)
ei kykene...hmmm siis on estynyt, niin voimme yrittää liimata nuo puolikkaat.
Emme vielä paljasta, millainen kuva noopelissa on.
Toivommekin. että tilaisuus saisi arvoisensa ohjelman.
*pyyhkii tuskanhikeä otsaltaan*
Olemme tehneet ehäisyhousuihimme merkittäviä parannuksia. Kun tissi-ihmistä lähestyy testosteroninen mieshenkilö, niin housut lukkiutuvat välittömästi.
Niitä on nyt ostettavissa 59:llä eculla.
(kuva löytyy laiffareitten galleriasta)
Kotiukkoja saa nyt lainata Aveciksi.(ninta 30, ecua)
Tällä hetkellä on saatavilla:
Pääministeri malli, kaljupää, taivaanrannanmaalari, lapiopäinen, supertonttu ja muutama mökö ja mörri.
sanaton. Kyllä noopeli on aivan liikaa, mutta pirpanalla se taitaa pysyä paremmassa tallessa joten hän voi pitää sen *repii puolikasta itselleen*
Teitin paarissa näyttää olevan kovempi tulli kuin Venäjällä, ei mun kassissa mitään ole, näpit irti! Ei kai toi putki ole sama mikä norMixin kuvassa? Minen sinne mene.
jonne joutuu, kun kaikki ei mene ns putkeen. HUKKAputkea pikin taasen lasketellaan tukka putkella Kadunmiehen monttubaariin, jossa voikin aloittaa iloisen ryyppyputken!
Ensinnäkin odotamme valtavan suuren juhalaylesön saapumista paikalle.Teille on Pirpanan kanssa laitettu juhlakalujen kunniapaikka yleisön eteen.
(raahattu kirpikseltä kaksi motoroitua lepotuolia, jossa toisessa on pari ulostyöntynyttä vieteriä)
Lisäksi noopelin luovuttamiseksi suoritetaan seremonia. Joten teidän tulisi kyetä siinä vaiheessa seisomaan keikkaavilla köökkiportailla.
Taustalle tykitetään videolla liekehtivää taivasta.
Mikäli videointia ei saada tehdyksi, niin tuomme sinne ikimuistoisen rovion palstahistorian alkuajoilta.
(seuraukset saattanevat olla yhtä ikimuistoiset)
Nyt on viisaampaa teidän antaa kassinne tänne narikkaan. Tietysti poistamme tämän teistä otetun
läpivalaisukuvan. Siinähän ei jää mitään arvailun varaan.( tallentaa visusti lukittuun pommin kestävään salalokeroon)
Seremoinnin jälkeen voittekin asettautua putken suulle valmiiksi. Siinä vaiheessa luovutamme kassinne teille.
Putkimies ikävä kyllä ei ole vielä palannut putkesta takaisin. Useamman tunnin on jo sitä korjannut. Toivommekin normiksin apua tähän ongelmaan. Putkisto näytti hyvin samalle, kuin se on laiffareitten galleriassa kuvattuna.
Tuo Monttubaariin aukeneva osio on kylläkin suljettu. Voi siis olla ja saattaa hyvinkin olla, että putkisto johtaa tuleville tasoille. Next levelli se ei kuitenkaan enää ole. Ehkäpä se on jokin täysin meille vielä tuntematon tila.
Huhuja on jo kantautunut.
jos jokaiseen kulmakuppilaan ehtii nykyisin.
Epävirallisen laskelman mukaan täällä on jo ainakin 4 kilpailevaa yritystä!
Siihen asti että joku (toinen toistaan surkeampi) anniskelulaitos hankkii Elävän Orkesterin jatkan pussikaljan naukk.. eiku nauttimista.
PS Juhla(MAINOS)puhe oli ylevä.
minua, vaikka olisi kuinka monta kapakkia. Riittäähän ainakin putkassa asiakkaita, kun juopuneita saa raijata sinne. :) Ai saakutti..pitää mennä päästään pari rähinöitsijää ulos.
elävä mieskuoro, jonka normixi nimesi: Hortokalleikisi.Toivottavasti nimi tuli oikein.
Kuunkulkija saattaa osata soittaa flyygeliä.
Arkku tiettävästi soittaa loistokkaasti lapiota.
Mynttis ainaskin osaa soittaa suutaan.
Kävin hakemassa muutamia vaihtokaupassa tulleita soittimia.
Joten löyttyy:
-hernepussi
-pari kapustaa
-muutamia peltipurkkeja
-saha
-kärpäslätkät
jospa tällä nyt pääsis alkuun......
PasnoraamaPaari on ainut paikka, jossa näin juhlava tilaisuus voidaan pitää.
Tarvitsetkos ehkäisyhousuja?
siellä turpakäräjillä, meitin juhlia.....
Alkuun nyt saavat ilmaset glögit.
Paitsi ei Vaakku.
pyytää ylintä juomaria mainostamaan kaiken maailman kuppiloita, olkoonkin vaikka näinkin kultturelli tilaisuus. Hmmmm...mitäs minä tästä hyötyisin *kuiskuttelee*
saattaisi olla minulle tärkeämpi kuin ehkäisyhousut. Toisaalta sen parempaa ehkäisyä ei tarvitakaan jos vaaleanpunaisiin trumppu-Nansoihin laittaa Tenan. Sen parempaa halujen tappajaa tuskin löytyy.
Horttokallet tuntuvat olevan vakava kilpailija Tiernahenkilöille, joita salaa toivoin sinun buukkaavan Panoraamaankin. Pistipä vakavaksi nyt.
diili...siis noiden sun Tiernahenkilöittesi kanssa.
Joko homma on putkessa?
Aikas hyvälle kuulostaa noi trumppu nansot.
Ehkä mallia voitais hiukka kehitellä. Oiskos pitsireunus mitä?
pääsettä tuohon etupenkiin seremonian aikana.
*kuiskaa kursiivilla*
..maksaa vuokrarästit?
Jos ei rästejä ole maksettu huomiseen keskipäivään mennessä niin pistän sen panoramaapaarin myyntiin, sitä on jo kysytty kun tilat sopisi hyvin palstapakolaiskeskukseksi
Onkos täällä taas säretty paikoja, mistäs nuo rumat tapetit on ilmestynyt? Oonko antanut luvan?
loitolla tästä MUN PISNEKSESTÄ!!!
Jokainen nyt näkee het enssilmäyksellä, ettei sun hökkelis ole edes samaa rakennusta. Käys vaan kattoon galleriasta!!!!
Nää tapeti täällä salissa on ihan uudet. Niikus näkyy, ovat aistikkaat ja tyylikkäät.
Sinun lupahakemuksesi saat töytää sinne mistei pävä pälkähdä----niin kerta!!!
*nostaa kettusen hännästä pihalle*
Juttu kuules jäi vähän kesken, en sekaannu sinun pisnekseen, vaan muistutan kiinteistön omistajana että vuokrat on maksamati ja olet omavaltaisesti turmellut seinät, mikä vika oli niissä entisissä tapeteissa..niistähän asiakkaat olisivat voineet lukea vanhoja mielenkiintoisia uutisia,ja kun seinät on tapetoitu sanomalehdillä niin ei tarvitse tilata ravintolasaliin sanomalehteäkään jonka asiakkaat sitten taittelisi miten sattuu
halutko jättää haastehakemuksen käräjille. Siellä olisi vielä tilaa.
tuolle kettuselle----noista laittomista vuokrarästeistä-
Mie en sille mittään vuokria maksa. Kyllä jämpti on niin!!!
Teille pirpana ja vaakku
on tässä suurensuuri kaakku
sekä pullo porejuomaa
vaaleanpunaista, huomaa.
Kunniaksi juhlakaluin
kippistellään haluin.
Päivä noopelin koitti teille,
lehti suuremmoinen meille.
Tämä linja pitäkää
ajatukset itäkää.
Tehkää jatkoss viikkolehti
yhtä hauska, yhtä rehti.:)
Onnittelut Taitureille Noopelinpuolikkaista !
auttakee joku! *hyperventileeraa*
Kiitos rynöstä, oli hilpeä ja hieno ja nyt on mukava lähteä duuniin.
Viikkolehti, eieieiei EI EI.
Tää rynö oli ihan yliveto, kiitos.. :)))
PanoraamaPaari on nyt suljettu! Sen paikalle teemme kanattavamman yrityksen. Remontti on aloitettu.
Koskapa juhlayleisö ei saapunut paikalle, niin seremointia emme myöskään toteuttaneet.
Tosin Taikis käväisi lausumassa runon juhlakaluille, josta hänelle kiitos ja kunnia.
Pirpana oli esiintymässä Ruotsissa, niitten järjästämissä noopelijuhlissa. (näin telkusta)
Vaakku ilmoitti olevansa ansiotyössä.
Näistä johtuneista syistä postitamme puolitetut noopelit.
Valitamme, että vaakun puolikkaassa on valuvika ja Pirpanan puolikkaassa on taas sahaamisesta aiheutuneita kuvan vaurioita.
Ehdotuksena on: laittakaa puolikkaat yhteen ja pidätte noopelia vuorotellen.