HS:
Naton asema kollektiivisena puolustuksen sotilasliittona kuitenkin säilyy. Euroopan yhteinen sotilaallinen puolustus järjestetään vastaisuudessakin kansallisten ratkaisujen ohessa ainoastaan Naton kautta, päätellään selvityksessä. Edes sekä Naton että EU:n jäseninä olevat maat eivät ehdota puolustuksen järjestämistä EU:n kautta, koska se ei kykenisi todellisuudessa toimeenpanemaan turvatakuita.
Selvityksessä toistetaan yleinen näkemys, että Naton uudempi toiminta kriisinhallinnassa testataan Afganistanissa, josta järjestöllä ei ole varaa vetäytyä. Suomella on Naton johtamissa Isaf -joukoissa tällä hetkellä noin sata sotilasta.
Liittymisestä ei tarvitsisi olla pysyvää haittaa Suomen ja Venäjän suhteille, vaikka jäsenyys luultavasti vaikuttaisi Venäjän luoteisosan puolustussuunnitteluun, päätellään selvityksessä lähteiden mukaan.
UPI:n tutkijat katsovat, että Suomen suhde Natoon muuttuu riippumatta siitä, liittykö Suomi Natoon vai ei.
____________________________________________
Taas yhteistyön vastustajat saavat kylmää kyytiä. Suomen turvallisuus vahvistuu yhteistyön myötä erinomaista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"UPI:n tutkijat katsovat, että Suomen suhde Natoon muuttuu riippumatta siitä, liittykö Suomi Natoon vai ei."
Diplomaattisesti sanottu. Siinä ei muuten tultu haluamaasi lopputulokseen.
Suhteemme voi muuttua entistä kriittisemmäksi ja torjuvammaksi, jos NATO mokaa tehtävänsä Afganistanissa, eikä pääse eroon maineestaan USA:n työkalupakkina vastahakoisten liittolaisten haalimiseen sotiinsa.
VARSINKAAN tekstissä ei väitetty että Suomen turvallisuus vahvistuisi!
PÄINVASTOIN siinä sanottiin, että NATO-jäsenyys saattaisi aiheuttaa Venäjän maanpuolustuksen uudelleenjärjestelyjä maan luoteisosissa, kun ydinaseita omistava sotilasliitto perustaisi tukikohtiaan lähellä maantoiseksi suurinta kaupunkia.