Hallituksen syyskokoukselle esittämä toiminta- taloussuunnitelma oli monin tavoin epälooginen ja syyskokousta vietiin kuin pässiä narussa saunan taakse.
Johdannon ensimmäisessä kappaleessa kerrotaan “haluttavan kasvattaa harrastajamääriä, mikä edellyttää lisäresursseja tilojen ja erityisesti ohjauksen ja valmennuksen suhteen”.
Missä kohdin nuo lisäresurssit ovat budjetissa?
Jos nyt valitetaan ohjaajapulaa, niin miten hoidetaan muiden lajien edustajien painiharjoitukset oman lajinsa oheisharjoitteluna?
Hurskastelua, sanoisin!
Painiharrastajien määräksi ilmoitetaan 15000 on samaa luokkaa kuin Putinin saamat korkeat äänestystukokset Venäjän itäosissa.
Kohderyhmä 18-20 -vuotiaat. “ Tavoitteena on saada muodostettavasta ryhmästä vuoden 2008-2012 Olympialaisiin 1-2 mitaleista kamppailevaa painijaa”.
Tuo vuosi 2008 on täyttä haihattelua ja asiantuntemattomuutta.
Viimeisessä kappaleessa eräs painopistealueista on seuratyön tukeminen ja edistäminen.
Miten nykyisillä vähäisillä resursseilla tuo onnistutaan saamaan aikaan, kun budjetissa sitä ei huomioida?
Hallinto on sekaisin: Miksi toimintasuunnitelmassa luetellaan hallituksen velvoitteet, kun ne ovat jo toimintasäännöissä.
Valiokuntien muodostaminen kuuluu hallitukselle toimintasääntöjen mukaan, ei vuosikokoukselle liiton sääntöjen mukaan.
Miksi toiminnanjohtajan tehtävät on otettu toimintasääntöihin, vaikka ko. henkilö kuuluu hallituksen alaisuuteen.
Budjetin esitysmuoto on kerrassaan naurettava: Budjettia verrataan vuoden 2006 toteumaa ( vain tulojen ja menojen yhteissummat) sekä vuoden 2007 budjettiin. Lapsellista. Totuutta ei ilmaisesti haluttu näyttää kokousväelle?
Miksi budjettia ei verrattu kuluvan vuoden toteumaa esim.10/07. Sehän olisi ollut valmiina.
Budjetin tulopuolen kasvaminen perustuu pelkästään valtion rahoihin, tulevat ne sitten Olympiakomitealta tai OPM:ltä.
Mihin menopuolella perustuu hallinnon budjettisumman kasvaminen vuoden 2007 budjetoidusta n. 20 tuhannella sekä tiedottamiseen 4 tuhatta lisää vaikka Molski ilmestyy suunnitelman mukaan vain neljästi?
Seurat muistakaa, että liitto on seuroja varten eikä päinvastoin!

Vastaukset 17
Vanhimmat
paikassa pitää kuvata ja tehdä tiedotetta. ei se ilmaseksi ajele kisoissa.
Ihan muissa asioissa kuin hänen Rooliinsa kuuluisi. "Kampanjapäällikkö".
Hallituksen syyskokoukselle esittämä toiminta- taloussuunnitelma oli monin tavoin epälooginen ja syyskokousta vietiin kuin pässiä narussa saunan taakse. -totta-
Johdannon ensimmäisessä kappaleessa kerrotaan “haluttavan kasvattaa harrastajamääriä, mikä edellyttää lisäresursseja tilojen ja erityisesti ohjauksen ja valmennuksen suhteen”.
Missä kohdin nuo lisäresurssit ovat budjetissa?
-seurojen ongelmaksi vaan-
Jos nyt valitetaan ohjaajapulaa, niin miten hoidetaan muiden lajien edustajien painiharjoitukset oman lajinsa oheisharjoitteluna?
-no sanoja vaan, ei muuta -
Hurskastelua, sanoisin!
-jep-
Painiharrastajien määräksi ilmoitetaan 15000 on samaa luokkaa kuin Putinin saamat korkeat äänestystukokset Venäjän itäosissa.
-jep-ei tosiaan ole-
Kohderyhmä 18-20 -vuotiaat. “ Tavoitteena on saada muodostettavasta ryhmästä vuoden 2008-2012 Olympialaisiin 1-2 mitaleista kamppailevaa painijaa”.
Tuo vuosi 2008 on täyttä haihattelua ja asiantuntemattomuutta.
-kova tavoite-
Viimeisessä kappaleessa eräs painopistealueista on seuratyön tukeminen ja edistäminen.
Miten nykyisillä vähäisillä resursseilla tuo onnistutaan saamaan aikaan, kun budjetissa sitä ei huomioida?
-sanoja,sanoja, missä teot-
Hallinto on sekaisin: Miksi toimintasuunnitelmassa luetellaan hallituksen velvoitteet, kun ne ovat jo toimintasäännöissä.
-saa pitkän ja hienon näköisen toimintasuunnitelman-
Valiokuntien muodostaminen kuuluu hallitukselle toimintasääntöjen mukaan, ei vuosikokoukselle liiton sääntöjen mukaan.
Miksi toiminnanjohtajan tehtävät on otettu toimintasääntöihin, vaikka ko. henkilö kuuluu hallituksen alaisuuteen.
-räätälöity, että kaveria ei voi valvoa?-
Budjetin esitysmuoto on kerrassaan naurettava: Budjettia verrataan vuoden 2006 toteumaa ( vain tulojen ja menojen yhteissummat) sekä vuoden 2007 budjettiin. Lapsellista. Totuutta ei ilmaisesti haluttu näyttää kokousväelle?
-ehkä näin juuri, tai ajateltu ettei ne ymmärrä -
Miksi budjettia ei verrattu kuluvan vuoden toteumaa esim.10/07. Sehän olisi ollut valmiina.
- vaikea sanoa-
Budjetin tulopuolen kasvaminen perustuu pelkästään valtion rahoihin, tulevat ne sitten Olympiakomitealta tai OPM:ltä.
-huono ja tehoton oma myynti ja markkinointi, mennään muiden avun varassa-
Mihin menopuolella perustuu hallinnon budjettisumman kasvaminen vuoden 2007 budjetoidusta n. 20 tuhannella sekä tiedottamiseen 4 tuhatta lisää vaikka Molski ilmestyy suunnitelman mukaan vain neljästi?
-kulukorvauksia.....-
Seurat muistakaa, että liitto on seuroja varten eikä päinvastoin!
-niinpä-
Totta puhut, paperilla oli pääasiassa "sanahelinää", käytännön toimista ei puhuttu mitään.
Pääasia kokouksessa taisi olla uusien ajatusten ja ehdokkaiden torppaus, mutta se siitä.
Harrastajamäärien lisäys onnistuisi ainoastaan lajien lisäämisellä, esim lukkopaini ja BJJ-porukat voitaisiin pyytää mukaan, molemmat ovat kuitenkin tämän päivän painilajeja?
18-20 vuotiaista puhuttaessa pitäisi asiat pistää järjestykseen ennen kuin on myöhäistä, tämähän on juuri pahimmassa jamassa oleva ikäryhmä ohjatun painitoiminnan puolesta.
Suomessahan ei ole edes junioreiden maajoukkuetta, jota leirittäisiin ja kilpailutettaisiin turnauksissa, kuten esim Ruotsissa tehdään.
Juniorivalmennus on täysin seurojen varassa ja on huolestuttavaa, että puheissa kerätään pisteet valmennusjärjestelmälle, jota ei ole!
esim TWMn kaksikko Kallio/Lalli (Starsky&Hutchs) on täysin Turkulaisen seuratyön tulosta.
Hyvistäkin junioreista miesten maajoukkueeseen pääseminen tuntuu tuossa iässä mahdottomalta tehtävältä, junnuille pitäisi olla oma ryhmä jota viedään eteenpäin. esim. YTKn viidestä SM-mitaleita omaavasta junnupainijasta ketään ei valmenneta liiton puolesta mitenkään, ei edes Toni Turua.
18-20 vuotiaana alkaa olla sen verran muitakin houkutuksia, ettei "poikia" kannattaisi jättää tuuliajolle...
Ruotsin isot turnaukset, kuten Lilla-Mälar Cup pitäisi hyödyntää, sekä junnujen, että kadettien maajoukkueella.
Mälar-Cupin ja junnujen vapaan SMien päällekkäisyyskin olisi hoidettavissa Kivelän Mikan alla olevalla ehdotuksella, eli siirtämällä miesten ja junnujen vapaan SMit samaan viikonloppuun, saataisiin samalla yksi hyvä vapaan SM-kisa kahden pienen tapahtuman sijaan, eivätkä järjestävät seuratkaan joutuisi maksumiehiksi!
Pakko oli avautua...
terv. Aki Kettunen YTK:n 18-20v valmentaja
Pakko tähän väliin on munki muutama sana sanoa. Hiljaa on vaikia olla;
On hienoa, että eri ikäryhmille löytyy liiton taholta leirityksiä ja kisoja, joihin osallistutaan porukalla. Esimerkkinä Team 2012 ja Team Energy -ryhmät. Toisaalta taas krekon puolella junnut ovat kyllä lähes tyystin omien seurojensa varassa, vaikka niistä muutama saakin aina silloin tällöin kutsun miesten maajoukkueleirille. Ja tässä ikäluokassa on Suomessa ihan hyviä, lahjakkaita nuoria!
Mutta entäs se 18-20 vuotisten maajoukkuetoiminta? Onko sitä ollenkaan kun ei ole oikein mitään tiedotteita edes näkynyt? EM,- ja MM-kisoihin osallistutaan pienellä ryhmällä mutta onko muuta?
Krekon juniorimaajoukkue voisi aivan hyvin pitää vuosittain muutaman oman leirin, käydä omalla porukallaan 3-5 kansainvälistä turnausta ja painia vaikkapa pari-kolme maaottelua. Tämä lisäisi varmasti intoa ja yritystä tässä ikäluokassa.
Vapaan puolella tämä ikäryhmä on otettu mielestäni paremmin huomioon, vaikka ei sielläkään kovin montaa tosissaan huipulle tähtäävää ole. Mutta niitä kuitenkin on ja niille on vapaapainikalenterissa pyritty järjestämään leirejä ja kv-turnauksia. Eli vapaan puolella on ainakin yritystä. Siitä vapaan puolelle plussat.
Paljon on siis vielä nuorisovalmennuksessakin kehitettävää. Valmentajia meillä on, valmennuspaikkoja meillä on, on muutama lahjakas painijakin mutta mistä kiikastaa, että homma ei pyöri kunnolla? Rahastako?
tulijoita varmasti riittää, näin tuumasit itse jokunen kuukausi sitten keskustelussa jossa surkuteltiin tyttöpainin draivia ja leirityksiä kisareissuja ym verrattuna poikiin (team pohjanmaa)
Muistatkos? vastaa nyt omaan huutoosi ja ala hommiin:)
Jassoo.
Tuota Team Pohjanmaa on vähä eri juttu kun maajoukkueryhmät vai mitä? Maajoukkueiden toiminta on liiton vastuulla, Team Pohjanmaa innokkaiden vapaaehtoisten varassa.
Ja pysyn kannassani; voihan leirejä ja kisoja toki järjestää kuka haluaa ja vaikka kuinka paljon. Nyt oli vaan kyse maajoukkueiden toiminnasta. Tai oikeastaan toiminnan puutteesta.
Vai meinaatkos että minun pitäisi alkaa niitä maajoukkueleirejä ja turnausmatkoja järjestämään?
Tänne Vaasaan liittyen kadettien (alle 17v) maajoukkueisiin (tytöt & pojat). Mutta tiedotetaan siitä vasta sitten jos asiat lutviintuvat oikeaan suuntaan. Turha hehkuttaa etukäteen sellaista, joka on vasta suunnitteilla.
kamppailee nykyään useiden kymmenien muiden kamppailulajien ja kaikkien muidenkin lajien kanssa hyvistä yksilöistä, ei niitä pitäisi haaskata Akin kuvaamalla tavalla.
Seurat ovat muutenkin kovassa paineessa, ei enää epäreilut systeemit saisi sorsia junioreja.
Lopulta laji näivettyy jos ei laadita yhtenaisiä kriteerejä joilla valikoidaan ja karsitaan reilulla tavalla paikoista.
Myös rahaa pitää panostaa sinne missä on ongelmaa.
Tero
meinaat että minun pitää alkaa järjestää kisamatkoja ja leirejä pojille, enkä sitäpaitsi edes ole valmentaja, mutta olen sinua seuranneena huomannut että olet usein möläyttänyt jotain punnitsematonta ja harkitsematonta.
"Ja pysyn kannassani; voihan leirejä ja kisoja toki järjestää kuka haluaa ja vaikka kuinka paljon. Nyt oli vaan kyse maajoukkueiden toiminnasta. Tai oikeastaan toiminnan puutteesta"
Ala sitten järjestään ja pyydä niitä painijoita mukaan joita kutsut maajoukkue painijoiksi, yksinkertaista vai mitä?
"Vai meinaatkos että minun pitäisi alkaa niitä maajoukkueleirejä ja turnausmatkoja järjestämään?"
Meinaan koska itsekkin sanot niille jotka tuskailee leiritysten ja kisojen vähyyttä samaa, oli ikä mikä tahansa painijalla niin periaate on sama, jonkun pitää järjestää.
ps. ei kaikkea voi sysätä liiton vastuulle, ei ole kiellettyä että esim sinä järjestät kisamatkan mihinkä pyydät omasta mielestäsi maajoukkue tason painijoita mukaan, eihän?
Jokainen innokas paini-immeinen saa järjestää leirejä vaikka mille porukalle, mutta kyllä se liiton tehtävä on organisoida maajoukkuetoiminta. Näin on oltava kaikissa ikäluokissa (veteraanit kyllä varmaan hoitavat itse homman).
Tuo on kyllä mielenkiintoinen valinta painiliitolta, ettei varsinta leiritysryhmää ole ikäluokassa 18-20. Ollaan siinä varmasti ainutlaatuinen porukka suomalaisessa urheiluperheessä ja aika outolintu taatun varmasti myös maailmanlaajuisessa painiperheessä.
Nuo nuoret miehet ovat kuitenkin niitä, joiden varaan suomalainen paini rakentuu tulevina vuosina. Onhan noista tietenkin osa mukana edustusjoukkueen leirityksissä, mutta ei kait meidän lajilla ole enää varaa hukata ainoatakaan 18-20 vuotiasta harrastajaa, joka tosimielellä lajin eteen töitä tekee.
Ja tässä vaiheessa painipalstaa lukeva painijäärä ärähtää, etteiväthän ne perskeles edes reenaa, vielä niitä sitten leirittää. Ehkäpä ne rupeaisivat reenaamaan, jos olisi selkeitä tavoitteita. Myös muita kuin EM- ja MM-kisat. Ja vaikka kaikki kavereista eivät edustusporukkaan tulevaisuudessa mahtuisikaan, niin ehkäpä he pysyisivät lajin parissa kauemmin. Tällä hetkellä kato noissa ikäluokissa on todella raju.
Toinen omituisuus, joka minua näissä valmennusryhmissä ihmetyttää on se, että vapaan puolella leiritykset aloitetaan huomattavasti nuoremmista tytöistä ja pojista kuin krekon puolella. Mikä logiikka siinä on? Etenkin kun leiritykset tapahtuvat seurojen kustannuksella.
mutta kisamatkan ja leirin saa kuka vaan organisoida, jopa maajoukkue tason painijoille.
Ihmetyttää ja kummastuttaa tämä ijankaikkinen nekatiivinen asioiden käsittely ja kannanotto.
Valmistelkaa seuranne edustajia kun nämä osallistuvat liiton kokoukseen, ottamaan kantaa ja tekemään parannusehdotuksia siellä.
Nämä jälkikommetit ja viisastelut ovat vain sanan helinää.
Täytyy tietää missä päätöksiä tehdään ja vaikuttaa siellä. Ehkä muutkin alkavat ajattelemaan samansuuntaisesti silloin.
Vaikuttaa siltä että suurin osa näistä valittelijoista ei itse ole tekemässä mitään käytännön tasolla, ainoastaan puheiden tasolla.
Ei muuta kuin toimeen; ohjaamaan, valmentamaan, vaikuttamaan käytännön tasolla näiden lasten, nuorten eteen, siten loppuvat luulopuheet.
Nuorissa on tulevaisuus.
muualla kuin pääkaupunkiseudulla, niin leirit on kevätkaudella ainut mahdollisuus. Krekon kohdalla tilanne on toinen eikä sellaista tarvetta leireilyyn ole...ja alueleirithän on yleensä krekoa...
nuo valittavat
että vapaapaini vaatii teknistä osaamista moninkerroin Kr-painia enemmän ja tätä tulisi oppia hyvässä ohjauksessa / valmennuksessa jo nuorena. Osaavia vapaapainivalmentajia taas on Suomessa niin vähän, että oppimisen kannalta leiritykset ovat erittäin tärkeitä.
sama juttu kun joka vuosi seurojen pitäis tehdä sitä ja tätä ja harrastajia saada lisää että liitto saa rahaa,samalaulu joka vuosi.
Jospa välillä keskityttäis näihin harrastajiin mitä on,lisää tulee jos on tullakseen.
Mitä tekee liitto muuta kuin rahastaa seuroja.Mitä seurat saavat liitolta siloin kun sieltä jotain apua tarvis niin se on yhtä tyhjän kanssa muutamien osalta.