Pohjoismaisen yhteistyön merkitystä liitoitellaan

Nimenomaan suomenruotsalaisten taholta, jotka käyttävät pohjoismaisuuteen vetoamista vain omiin itsekkäisiin kielipoliittisiin tarkoituksiinsa täällä Suomessa.

Eräs RKP:n tukijalka on nordismi. Aikasemmin siitä käytettiin nimieä pan-scandinavismi (suur-scandinaviaa tavoitteleva aate), jonka nimeen RKP:n henkisenä isänään pitämä, myös rotuteorioistaan tunnettu, Axel Olof Freudenthal vannoi.

Kuinka yhtenäisiä me sitten tedellisuudessa olemme me pohjolan maat? Katsotaanpa:

Vain Suomi, Ruotsi ja Tanska kuuluvat EU:hun. Näistä kolmesta vain Suomi kuuluu Euroopan talous- ja rahaliitto EMU:un.

Norja ja Tanska taas kuuluvat ainoina pohjoismaina NATOon.

Norja on rikkaana öljymaana periaatteessa täysin itsenäisesti omillaan. Islanti on oma erakoitunut saarivaltio lähellä pojoisnapaa. Tanska on osa mannereurooppaa ja siten enemmän suuntautunut keskieurooppaan kuin pohjolaan.

Eli: todellisuudessa pohjoismaat muodostuvat loppujen lopuksi hyvin erilaisista maista, joilla on hyvin vähän yhteisiä intressejä - jos ollenkaan.

Suomen ensisijainen viiteryhmä on EU. Toki on tärkeää tehdä yhteistyötä EU:ssa Ruotsin ja Norjan kanssa. Nordismin aika on kuitenkin attamattomasti ohi. Suomi ei ole osa Pohjolan unionia vaan Euroopan unionia.
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

..." Toki on tärkeää tehdä yhteistyötä EU:ssa Ruotsin ja Norjan kanssa."...

Siis Ruotsin ja Tanskan. Norja ei ole EU-maa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


roimasti kirjoitti:

Nimenomaan suomenruotsalaisten taholta, jotka käyttävät pohjoismaisuuteen vetoamista vain omiin itsekkäisiin kielipoliittisiin tarkoituksiinsa täällä Suomessa.

Eräs RKP:n tukijalka on nordismi. Aikasemmin siitä käytettiin nimieä pan-scandinavismi (suur-scandinaviaa tavoitteleva aate), jonka nimeen RKP:n henkisenä isänään pitämä, myös rotuteorioistaan tunnettu, Axel Olof Freudenthal vannoi.

Kuinka yhtenäisiä me sitten tedellisuudessa olemme me pohjolan maat? Katsotaanpa:

Vain Suomi, Ruotsi ja Tanska kuuluvat EU:hun. Näistä kolmesta vain Suomi kuuluu Euroopan talous- ja rahaliitto EMU:un.

Norja ja Tanska taas kuuluvat ainoina pohjoismaina NATOon.

Norja on rikkaana öljymaana periaatteessa täysin itsenäisesti omillaan. Islanti on oma erakoitunut saarivaltio lähellä pojoisnapaa. Tanska on osa mannereurooppaa ja siten enemmän suuntautunut keskieurooppaan kuin pohjolaan.

Eli: todellisuudessa pohjoismaat muodostuvat loppujen lopuksi hyvin erilaisista maista, joilla on hyvin vähän yhteisiä intressejä - jos ollenkaan.

Suomen ensisijainen viiteryhmä on EU. Toki on tärkeää tehdä yhteistyötä EU:ssa Ruotsin ja Norjan kanssa. Nordismin aika on kuitenkin attamattomasti ohi. Suomi ei ole osa Pohjolan unionia vaan Euroopan unionia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu