Mietityttää kiihkouskovaisuuden osalta se, että miksi heidän täytyy toitottaa ja tuputtaa uskoansa muihin ihmisiin niin hirveellä vimmalla, eikö se vähempikin riitä. Eikö ihminen pysty olemaan ja elämään ilman hehkutusta omasta uskostaan. Jokainen uskoo mihin uskoo, se siitä. Mielestäni kiihkouskoiset ovat jokseenkin "heikkoja" kestämään elämää sellaisenaan kun se on. Eli eivät voi kestää ajatusta, että olemme vain luontokappaleita muiden kasvien yms. joukossa jotka syntyvät ja kuolevat ilman mitään sen kummempaa kuolemanjälkeistä taivaaseen astumista. Ja jos kuoleman jälkeen jotain on niin miksi sitä nyt tarvii rasittaa mieltään sillä.
Ymmärrän että se on helpompi elää kun ajattelee kuoleman jälkeen olevan vielä jotain. Itse en ole tästä varma joten en myöskään vaivaa päätäni asialla. Sen näkee sitten kun on sen aika. Jos ei ole kuoleman jälkeen mitään niin sitten ei vaan ole mitään, mitä sitä pelätä ja vatvoa. Keskittykää elämään maanpäällä, jos ei ole varmuutta mitä sen jälkeen tulee.
Muutenkin vedotaan liikaa raamattuun jonka juuret ovat peräisin siihen aikaan jolloin ihmismieli on varmasti ollut paljon ihmettelevämpi ja helppouskovaisempi(sinisilmäisempi). Ja kun uskovainen voi ajatella, että taivaaseen pääsyyn vaaditaan ehdotonta uskoa ja synnitöntä elämää. Mielestäni suurta syntiä ei ole pitää joskus vähän hauskaa, harrastaa seksiä, kiroilla yms.. virheitä teemme elämässä kuitenkin kaikki. Tosin on ymmärrettävää, että uskoa halutaan levittää, jotta rauha ja epäjärjestys ei tuhoasi maailmaa. Tästä oma johtopäätökseni on, että usko niille jotka sitä tarvitsevat(rikolliset, murhaajat yms..), joille parannus elämään olisi paikallaan. Toisaalta esim rikollinen/murhaaja ei välttämättä voi sille mitään minkälaiseksi hänen mielensä on syntynyt.
Uskosta noin yleensä voisin sanoa, että ihmis mieli tarvii jonkunlaisen asian johon uskoa, jotta selviytyisi elämää koskevista kysymyksistä. Itse en koe tarvitsevani mitään ylimääräistä tai elämää suurempaa voimaa jotta mieleni pysyisi kasassa. Taivaaseen pääsystä, jos sellaista käsitystä on niin olen varma, että ei minua voi kukaan rankaista, koska en ole tehnyt elämässä niin merkittävää syntiä jotta en kelpaisi taivaaseen. Uskon puute ei ole taivaaseen pääsyn vaatimus vaan hyvin eletty elämä ja sen kunnioittaminen.
Jumala on minusta vain se jokin joka on vain ihmisten mielessä se kaiken hyvän ilmeentymä, johon turvaudutaan jos ei itse pysty ptämään elämäänsä koossa. Jos osaan itse elää siivosti ja ajattelen mitä teen en tarvitse siihen silloin jumalan nimeä kantavaa voimaa. voima voi tulla itsestä ja omista päätelmistä. Jos jumala on se joka ohjaa ihmistä oikealle tielle niin se on sitten niin. Mutta mitä sitä asiaa turhaa vatvoa. elämä menee niinkuin se menee.
Ps: Asioista voi olla montaa mieltä, kunnioitan jokaisen omaa mielipidettä, tässä omani.:)
Ymmärrän että se on helpompi elää kun ajattelee kuoleman jälkeen olevan vielä jotain. Itse en ole tästä varma joten en myöskään vaivaa päätäni asialla. Sen näkee sitten kun on sen aika. Jos ei ole kuoleman jälkeen mitään niin sitten ei vaan ole mitään, mitä sitä pelätä ja vatvoa. Keskittykää elämään maanpäällä, jos ei ole varmuutta mitä sen jälkeen tulee.
Muutenkin vedotaan liikaa raamattuun jonka juuret ovat peräisin siihen aikaan jolloin ihmismieli on varmasti ollut paljon ihmettelevämpi ja helppouskovaisempi(sinisilmäisempi). Ja kun uskovainen voi ajatella, että taivaaseen pääsyyn vaaditaan ehdotonta uskoa ja synnitöntä elämää. Mielestäni suurta syntiä ei ole pitää joskus vähän hauskaa, harrastaa seksiä, kiroilla yms.. virheitä teemme elämässä kuitenkin kaikki. Tosin on ymmärrettävää, että uskoa halutaan levittää, jotta rauha ja epäjärjestys ei tuhoasi maailmaa. Tästä oma johtopäätökseni on, että usko niille jotka sitä tarvitsevat(rikolliset, murhaajat yms..), joille parannus elämään olisi paikallaan. Toisaalta esim rikollinen/murhaaja ei välttämättä voi sille mitään minkälaiseksi hänen mielensä on syntynyt.
Uskosta noin yleensä voisin sanoa, että ihmis mieli tarvii jonkunlaisen asian johon uskoa, jotta selviytyisi elämää koskevista kysymyksistä. Itse en koe tarvitsevani mitään ylimääräistä tai elämää suurempaa voimaa jotta mieleni pysyisi kasassa. Taivaaseen pääsystä, jos sellaista käsitystä on niin olen varma, että ei minua voi kukaan rankaista, koska en ole tehnyt elämässä niin merkittävää syntiä jotta en kelpaisi taivaaseen. Uskon puute ei ole taivaaseen pääsyn vaatimus vaan hyvin eletty elämä ja sen kunnioittaminen.
Jumala on minusta vain se jokin joka on vain ihmisten mielessä se kaiken hyvän ilmeentymä, johon turvaudutaan jos ei itse pysty ptämään elämäänsä koossa. Jos osaan itse elää siivosti ja ajattelen mitä teen en tarvitse siihen silloin jumalan nimeä kantavaa voimaa. voima voi tulla itsestä ja omista päätelmistä. Jos jumala on se joka ohjaa ihmistä oikealle tielle niin se on sitten niin. Mutta mitä sitä asiaa turhaa vatvoa. elämä menee niinkuin se menee.
Ps: Asioista voi olla montaa mieltä, kunnioitan jokaisen omaa mielipidettä, tässä omani.:)
Vastaukset 3
Vanhimmat
"johon turvaudutaan jos ei itse pysty ptämään elämäänsä koossa"
Eli pidät uskovia heikkoina ja huonompina ihmisinä kuin itseäsi? He eivät pysty itse pitämään elämäänsä koossa.... just joo. Onpa hienoa, kun pystyt tolleen pönkittämään itseäsi halveksumalla muita.
"Uskon puute ei ole taivaaseen pääsyn vaatimus vaan hyvin eletty elämä ja sen kunnioittaminen."
Voihan sen noinkin ajatella. Mutta kristinuskon mukaan teoillaan ei iminen voi ansaita yhtään mitään, koska ihminen tekee niin paljon pahaa joka tapauksessa, että kukaan ei ole niin täydellinen, että voisi itse ansaita taivaaseen pääsyn. Vai pidätkö sinä itseäsi niin täydellisenä? Ilmeisesti. Sinähän pystyt itse päästämään itsesi taivaaseen ja pitämään elämäsi koossa (halveksumalla muita, niin, eikö se ole sinusta syntiä).
"taivaaseen pääsyyn vaaditaan ehdotonta uskoa ja synnitöntä elämää."
Juupajuu. Suosittelisin kuule sinulle, että 1) kasvaisit vähän 2) ottaisit selvää asioista, ennenkuin alat niistä puhumaan yhtään mitään.
Minäkin kunnioitan jokaisen mielipidettä, niin kauan kuin ne mielipiteet perustuvat tosiasioille eikä ennakkoluuloille, JA niin kauan, kuin ne mielipiteet eivät halvenna toisia ihmisiä ja pönkitä omaa erinomaisuutta.
Asiaa! :)
Uskovaisia on paljon muitakin kuin vain ne kaikkein näkyvimmät ja kuuluvimmatkin kiihkoilijat. Ehkä he kuitenkin pääsevät eniten esille juuri sen takia, koska he tuovat itseään esille. Ja stereotyyppinen mielikuva uskovaisista muodostetaan sitten sen perusteella.
Vaikka uskoisi Jumalaan , voi elää ihan normaalia elämää. En koe menettäväni mitään vaikka uskoisin. Voin ajatella omilla aivoillani, päättää ihan itse mitä harrastan, juoda alkoholia jos mieli tekee, harrastaa seksiä jos mieli tekee ja muutenkin pitää hauskaa. Ei kaikki hauska automaattisesti ole syntiä, kyllä jokainen varmasti ihan oikeasti ajatellessaan tietää, mikä on syntiä ja mikä ei.
Kristisusko ei kuitenkaan opeta, että taivaaseen pääsee elämällä ns. hyvää elämää, eli olemalla omasta mielestään hyvä ihminen. Jumala antoi joskus kymmenen käskyänsä mittariksi hyvälle elämälle. Ja en itse tunne ketään ihmistä, joka olisi niiden mittareiden mukaan taivaaseen kelpuutettu. Siksi vaihtoehtona on uskoa Jeesuksen sovitustyöhön. Ei siinä mitään tekoja enää tarvita, toki jokainen saa pyrkiä elämään niin hyvin kuin osaa, se on ihan luonnollista ja oikein.Ihmisten on oikeastaan ihan turha alkaa arvioimaan kuka pelastuu ja kuka ei, tai kuka uskoo oikealla tavalla ja kuka ei, ei meistä ihmisistä kukaan sitä päätä, sen tekee Jumala.
Mutta jokaisella on oikeus ajatella mitä haluaa :)