Taivaaseen astumisensa jälkeen Pelastajamme aloitti työnsä Ylimmäisenä pappinamme. Paavali kirjoittaa: "Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme"(Hepr.9:24).
Tuhannen kahdeksansadan vuoden ajan tämä ylimmäispapillinen työ jatkui pyhäkön ensimmäisessä osassa. Kristuksen veri, joka vuodatettiin katuvien syntisten tähden, varmisti heille Isän anteeksiannon ja hyväksynnän. Heidän syntinsä jäivät kuitenkin vielä taivaan kirjoihin. Vertauskuvalliseen pyhäkköpalvelukseen kuului vuoden lopussa sovitus. Samoin nytkin, ennen kuin Kristuksen lunastustyö ihmisen hyväksi on täydellinen, on suoritettava sovitus synnin poistamiseksi pyhäköstä. Tämä palvelus alkoi 2300 päivän kuluttua loppuun (vuonna 1844). Silloin meidän Ylimmäinen pappimme astui kaikkeinpyhimpään suorittaakseen valtavan työnsä viimeisen osan - pyhäkön puhdistamisen.
Kristuksen siirtyminen Ylimmäisenä pappinamme kaikkein pyhimpään, jotta hän voisi puhdistaa pyhäkön (Dan.8:14), Ihmisen Pojan tulo Vanhaikäisen tykö (Dan.7:13) ja Malakian kuvaama Herran tulemus kertovat samasta tapahtumasta kuten myös Yljän tulo häihin, Kristuksen itsensä kertoma vertaus Matteuksen evankeliumin 25. luvussa.
Pyhäkön puhdistamiseen liittyy tutkiminen ja tuomitseminen. Tämän täytyy tapahtua, ennen kuin Kristus tulee lunastamaan kansaansa omakseen, sillä kun hän tulee, hän tuo mukanaan palkan jokaiselle tämän tekemän työn mukaan.
Lopullisen tilinteon päivänä arvo, asema tai rikkaudet eivät vaikuta hiuskarvankaan vertaa ihmisen kohtaloon, Kaikkinäkevä Jumala tuomitsee ihmiset sen perusteella, ovatko he puhtaita, jaloja, ja rakastavatko he Kristusta.
Dan.7:13 -- Tässä kuvattu Kristuksen tulemus ei ole hänen toinen tulemuksensa maan päälle. Hän tulee Vanhaikäisen luo ottamaan vastaan kunnian, vallan ja valtakunnan, jotka hänelle annetaan, kun hänen tehtävänsä välittäjänä päättyy. Tämä ennustettiin tapahtuvan 2300 vuoden jakson kuluttua Jerusalemin jälleenrakennusmääräyksestä (457eKr) ja se tuo meidät vuoteen 1844. Taivaan enkelien saattamana meidän Ylimmäinen pappimme saapuu pyhistä pyhimpään ja astuu Jumalan eteen suorittamaan tutkivaa tuomiota ja sovittamaan kaikki, joilla on siihen oikeus.
Kristuksen suuri työ ihmisten opastamiseksi jatkuu kaikkeinpyhimmässä. Jumalan enkelit ovat yhteydessä ihmisten kanssa. Kristus toimittaa pyhäkköpalvelusta. Me emme seuraa häntä pyhäkköön, niin kuin meidän tulisi. Kristus ja enkelit tekevät työtä ihmislasten sydämessä. Taivaan ja maan seurakunta käyvät yhdessä hyvää kamppailua maan päällä. Sielun tulee puhdistua täällä maan päällä samalla tavalla Kristuksen suorittaman taivaallisen pyhäkön puhdistamisen kanssa.
Jumalan kansan tulee nyt kiinnittää katseensa taivaalliseen pyhäkköön, jossa Ylimmäinen pappimme toimii kansansa välittäjänä.
Hepr.9:22,23. "Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista. On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä."
Kuten Jumalan kansan synnit asetettiin uskossa syntiuhrin päälle ja sitten vertauskuvallisesti siirrettiin maalliseen pyhäkköön, samoin uudessa liitossa katuvan ihmisen tunnustamat synnit asetetaan uskossa Kristuksen päälle.
Niin kuin vertauskuvallisena suurena sovituspäivänä maallisen pyhäkön puhdistusmenoissa poistettiin sinne kertyneet synnit, samoin taivaallinen pyhäkkö puhdistetaan poistamalla lopullisesti taivaan kirjoihin tehdyt syntimerkinnät. Mutta ennen kuin merkinnät lopullisesti poistetaan, niitä tukitaan jotta voidaan päättää, ketkä ovat katuneet syntejään ja uskoneet Kristukseen niin että ovat oikeutettuja astumaan hänen ikuiseen valtakuntaansa.
Profeetta Daniel paljastaa tämän tutkivan tuomion luonteen. Samanaikaisesti kuin pienen sarven kuvaama luopiovalta jatkaa pilkkaavaa ja vainoavaa työtään Jumalaa ja hänen maan päällä olevaa kansaansa kohtaan (Dan.7:8,20,21,25), istuimet asetetaan paikoilleen ja Jumala istuu johtamaan oikeuden istuntoa. Tämä oikeus kokoontuu taivaalliseen temppelin valtaistuinsalissa, ja siihen osallistuu suuri joukko taivaallisia todistajia. Kun oikeus on asettunut istumaan, kirjat avataan, mikä merkitsee tutkivan käsittelyn alkamista (Dan.7:9,10). vasta tämän oikeuden istunnon jälkeen luopiovalta tuhotaan (Dan.7:11).
Kristityt tutkivat 1800-luvun alkupuolella perusteellisesti Dan. 8.luvun profetiaa. Kaikki nämä Raamatun tutkijat odottivat jotain merkittävää tapahtuvan 2300 vuoden aikajakson päätyessä. Kaikki kokoavat kuitenkin pettymyksen. Kristus ei tullutkaan "puhdistamaan pyhäkköä". Monet hylkäsivät koko profetian, mutta jotkut jatkoivat tutkimusta. He rukoilivat paljon ja hartaasti, ja tarkastelivat uudelleen Kristuksen palvelusta taivaallisessa pyhäkössä. He totesivat, että aikalaskelma oli oikein, se johti vuoteen 1844. Heidän erehdyksensä oli mitä tuona hetkenä oli määrä tapahtua. He ymmärsivät että tarkoitettiin taivaallisen pyhäkön puhdistamista.
Miksi sitten tarvitaan adventtia edeltävää tuomiota? Tämä tuomio ei ole tarpeellinen Jumalalle. Se on ensisijaisesti hyödyksi maailmankaikkeudelle, sillä se vastaa saatanan haasteisiin ja antaa lankeamattomalle luomakunnalle varmuuden siitä, että Jumala päästää valtakuntaansa vain niitä, jotka ovat todella kääntyneet. Jumalan luomat lankeamattomat olennot eivät ole kaikkitietäviä; he eivät kykene näkemään sydämeen. Kysymys on Jumalan ja maailmankaikkeuden välisestä suhteesta, ei jumalan ja hänen todellisen lapsensa suhteesta. Tämän vuoksi kirjat on avattava, jolloin nähdään, ketkä ovat tunnustaneet uskoa Jumalaan ja keiden nimet on kirjoitettu elämän kirjaan.
Ilm.14:7. julistaa Jumalan tuomion ajan jo tulleen. Se alkoi jo 1844 ja on edennyt jo pitkälle. Kaikkien jotka haluavat säilyttää nimensä elämän kirjassa, tulee tehdä asiat selväksi Jumalan ja lähimmäistensä kanssa tänä Jumalan tuomion aikana. Kristuksen työ ylimmäisenä pappina on päättymässä. Ihmiskunnan armon aika on kulumassa loppuun. Kukaan ei tiedä milloin Jumalan ääni julistaa: "Se on tapahtunut". Meidän ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Jeesus Kristus, joka on sekä uhri että pappi, palvelee meidän puolestamme taivaallisessa pyhäkössä.
"Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan"
(Hepr.4:14-16).

Vastaukset 18
Vanhimmat
Tutkiva tuomio ei toteudu tuolla kaavayhtälöllä.
Minun tutkiva tuomio toteutuu Golgatan täytetyn armon työn perusteella. Uskomalla se omalle kohdalle, minun on tuomittu niihin sanoihin, "se on täytetty".
Siihen minä uskon, siinä lepää toivoni. Nyt uskossa Kristukseen palvelen lähimmäistäni ja kerran saan mennä sille sijalle, minkä Jeesus on mennyt valmistamaan.
Hän valmistaa sijaa taivaan kotiin.
Silloin saan nähdä, johon vain täällä voin hengen silmin katsahtaa.
Eli syntini on tuomittu Kristuksessa ja se tuomio riittää.
Vai väitätkö minun olevan väärässä?
oppi. Raamatusta se löytyy - totuus - sinullekin.
"Hebrealaiskirje ei epäröi sanoa, että Kristus
suorittaa välitystyötä taivaassa"Sovittaakseen kansan synnit"Hebr.2:17 Toisin sanoen ylösnoussut Vapahtaja
suorittaa yhä sovitusta antaessaan anteeksi syntejä,
johtaessaan uskovat sovintoon Jumalan kanssa ja
antaessaan heille voimaa syntien voittamiseksi.
Kristillinen kirkko on valitettavasti rajoittanut
Kristuksen sovitustyön pelkästään ristille.
Kristuksen papillinen työ ei rajoitu siihen, että
Hän uhrasi itsensä ristillä...Hän vain aloitti papillisen työnsä maan päällä ja on saattamassa
sitä loppuun taivaassa.
Kristuksen taivaallista välitystyötä uskovien
hyväksi kutsutaan myös pelastuksen työksi.
"...Koska Hän aina elää rukoillakseen heidän
puolestaan." Tämän kaiken luin kirjasta:"Kristus,
meidän pelastuksemme."Kirj.Hans Larondelle
Eikö meidän kaikkien tulisi tutkia Hebrealaiskirjettä...
Jos se tulkittaisi Golgatasta käsin, mutta tämä tt-oppi on laittanut adventistin pelonorjuuden, epävarmuudenkoukun kahle-opin sisälle.
Olenko minä varmasti juuri sillä ja sillä hetkellä valmis, kun tutkivan tuomion käsittely on minun kohdalla?
Et voi kieltää, että juuri tämä näkemys on tätä oppia murentanut. Tämän opin sisällön sain koulun arvoisalta opettajalta kuulla. Hän itse epäili opin evankeelisuutta, tässä tt. opissa.
Katsoi sen vääräksi. Hän elää armon alla ja uskoon Kristuksen täytettyyn työhön, niinkuin itsenikin tekee.
Kaiken pelastuksen pisten on maailmankaikkeuden Jumalallisen työn täytetyssä h-hetkessä.
Minun puolestani ja tällaisena saan sen uskoa kohdalleni.
Kysyn sinulta virsu. Jos uskossa vaellat Kristukseen ja uskosi heikkona hetkenä olet itsesi takia ei ehkä niin täysi Kristuksen sotilas, mutta tutkiva tuomio on juuri silloin kohdallasi, niin oletko kadotettu?
Vai kattaako uskosi Kristukseen tämän sinun elämäsi heikoimman hetkilenkkisi kohdan yli?
Moni adventisti pelkää tuota heikonlenkin kohtaa elämässä. Pelastukseen silloin tarvittaisiin myös meidän onnistumisen luonteen tuki-pönkkä, että se olisi täydellinen.
Tutkivan tuomion opissa pitää selkeästi tehdä uskonpuhdistus ja todeta, että se riittää, saat sellaisena käydä armossa taivas tietä.
Niinpä ja tämä kannanotto pitää ymmärtää nyt oikealla tavalla.
Voin täysin luottaa Jeesuksen sovitustyöhön, jonka
hän ristillä suoritti.Mutta lisään vielä, että
Hän jatkaa pelastustyötään eli sovitusta taivaassa
sillä Hän aina rukoilee minunkin puolestani
Ylimmäisenä pappina, niinkuin Hebrealaiskirje kertoo.
Hepr. 10:12
mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
Hepr. 10:14
Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi TEHNYT täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
Sielunvihollinen laittaa pelon ja pelko panee paulan. Emme tahdo luottaa siihen, että pelastus
on kokonaan itsemme ulkopuolelta.
Pelko synnyttää uskontoja ja ellensapatismeja - pelottomuus synnyttää aitoa uskoa.
Ihmekös, että Kristus sanoo VAIN lapsenkaltaisten
saavuttavan taivasten valtakunnan.
Lapsi rohkenee hypätä isän syliin, pelkäämättä putoavansa MATKALLA syliin.
Vain kristitty, ei enempää eikä vähempää
€€€ Tutkivatuomio raamatullinen
Kirjoittanut: kolme-enkeliä 11.12.2007 klo 20.24 €€€
Et voi löytää Raamatusta edes tuota sanahirviötä - saati sitten sen ympärille muodostettua oppia.
Hepr. 10:12
mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
Hepr. 10:14
Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
Juuri SITÄ Paavali koettaa korostaa!
Tietää sanoa: kristitty
Terveellä pohjalla lepäävä usko voi levätä Kristuksessa ja näin ollen ymmärtää taivaallista Ylimmäispapillista tehtävää.
Siksi, kun ns. vanhaoppirakennelmassa on tämä pelkokertoimen heikonlenkin näkemys joidenkin silmien edessä, se pitää korjata.
Aivan samoin, kun naapurin AnttiVK:n uskossa on ihmisiä helvettipelon kautta elämäntiellä, eikä rakkauden kautta, voin katsoa, että pelataan silloin samalla kentällä, vain eri puolilla. Helvettipelkoon rakentuva usko, on heikoinlenkkioppia. Se ei rakennu Jumalan rakkauden Kristuperustukselle.
Jumalan syvä rakkaus syntisiä kohtaan osoittautui näkyväksi Kristuksessa. Tässä rakkaudessa syntyy rakkaus, Hän ensin rakasti meitä ja lunasti meidät. Tässä saamme levätä ja Hän saattaa työnsä päätökseen. Turvallisin mielin Uudenliiton pappeina tiedämme, että Ylimmäisenpapin virka Kristuksessa on saattanut ja saattaa työn päätökseen. Olemme vapaat, heikkoinakin ihmisinä.
Usko tähän täydelliseen työhön luo sen syvän kokemuksen pelastuksen täydellisestä sisällötä.
Helvettipelon käännynnäisiä elää riveissäsi.
Olen sen tiedon todistaja, että et voi sitä kiistää.
Mitä sinun mielestäsi tarkoitetaan helvetinpelon käännynnäisillä?
Jos tarkoitat sillä sitä ,että joku tulisi helvetinpelottelulla uskoon, silloinhan varmaankin adventistit ovat esim. tulleet uskoon sapatinpelottelulla (kovasti sapatilla täällä ainakin pelotellaan). Mutta eihän uskoontulo näin tapahdu. Vaan pelastuminen on LAHJA Isältä Pojalta ja Pyhältä-Hengeltä.
Kysynkin sinulta mistä sinä olet saannut Pelastuksen?
Olen uskoon ja Kristuksen armoon tullut, jos tätä kieltä käyttää armeijan leivissä ollessani.
Helvettipelko on ihmisellä, jolla se on uskon ja uskossaolemisen peruste. Minulle uskon peruste on Jumalan rakkaus.
Mutta niinkuin totesin, toin esille myös toisenlaisen pelon synnyttämän uskonmuodon.
Lisään vielä yhden todellisesta elämästä.
Saarnaaja ajoi erään henkilön ahdinkoon näillä sanoilla:"Sinä et ole uskossa ollenkaan, ellet tiedä (kello ja päivä -hetkeä), milloin olet tullut uskoon".
Tämä saarnalauseke asetti nuoren tytön lähes kymmenenvuoden rienaajan syyttelykahleeseen. "Et sinä ole uskossa, kun et ole tehnyt tällaista pääätöstä".
Tyttö oli kasvanut äitinsä mukana kokouksissa uskoon, kunnes... Hän kertoi tästä ahdistavasta taakasta. Sitten jo aikuisena hän käveli alttarille sanoi sielunhoitajalle, että nyt minä annan elämäni Jeesuksen käsiin ja rukoiltiin.
Tämän jälkeen rienaajalle sanoi, nyt sinulla ei ole mitään syyttämisen paikkaa.
Mutta miettikääpä sanojien kahletta. Lapsi joka todella on uskomassa Jeesukseen, niin helluntaipappi julistaa lapsenuskon mitättömäksi tällä tavalla. Et ole uskossa, ellet tiedä sitä h-hetkeäsi tunnustaa, eli kääntymystäsi.
Kysynpä sinulta ,kumpaa tämä on ,kun ihminen tahtoo ottaa Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen ja sanoo tule minun sydämmeen asumaan, minä en tahdo joutua helvettiin.Kysynkin sinulta:Kumpi tässä on kysymyksessä pelko vaiko viisaus?
pelastusta sen vuoksi vastaan että välttyy näin helvetiltä? Kyllä siinä muut vaikuttimet ovat mukana, rakkaus pääosassa.
Valinta kuvaukseesi tapahtuu pelosta, koska helvetin päämäärä on asettunut valinnan perusteeksi, ei Jumalan rakkaus ja armo Kristuksessa. Pohdipa vuorostasi asiaa.
Moni voi juosta pelosta isän syliin sellaisessa perheessä jossa on ehdollinen rakkaus.
Ostetaan rauha.
Minulle Jumala on rakastava Isä, Abba Isä.
Pelkoa ei rakkaudessa ole, rakastava Isä on Lunastava Isä Kristuksessa.
Sellaista Isää on hyvä seurata armossa ja Hänen Pyhyydessä.
Sillä minulla on "Kristuksen mieli".
En pelkää helvettiä enkä sinua, sillä
jos helvettiin joutuisin majani tekemään tai
persialaiseen tuliseen pätsiin - sielläkin
Kristus olisi kanssani.
Ps. 139:8
Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.
Kun valehtelet, ettei raamatullista helvettiä olet, väität samalla, ettei Jeesus ole voittanut yhtään mitään.
Sillä Sana sanoo, että Jeesus on voittanut helvetin - ei suinkaan tehnyt tyhjäksi helvetin
olemassaoloa.
Helvetin avaimet ovat Herran käsissä.
Ei avaimet olemattomaan, vaan iankaikkiseen kadotukseen.
Ennen pelkäsin helvettiä, nyt Krsituksessa ei pelkoa. Sillä rakkaus karkottaa pelon, todellisen pelon, en olemattomia ole milloinkaan pelännyt.
sapattilaki ei uhkaa minua
MUTTA JEESUSTA SEURATAAN RAKKAUDESTA!
Matt. 3:7
Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?
Rakkaudesta lakiin vai laista rakkauteen
Puhut sapattipelosta ja minä puhun taas helvettipelon ihmisistä.
Ts. ihmisistä jotka käännytetään helvettipelottelukäännynnäiseksi.
Se ei ole tervettä uskoa, vapaata uskoa jotka tässä kahleessa ovat. Jos sielunvihollinen panee paulan ja pelon, kuten sanoissasi todistat, niin juuri siksi toin esille tämän käännytysväärä evankeliumin sanan puheet. Jos pyydät nostamaan käden kirkkojoukkosi sisällä, jotka pelkäävät helvettiä ja sen tähden ovat uskon tiellä, vedä siitä johtopäätökset, kun kädet nousevat.
Eli pelkokäännynnäisistä on silloin kyse, ei todellisista Kristukseen vapaista uskovista.
Evankeliumin täysivaltaisesta vapaudesta Kristuksessa ja Hänen rakkaudestaan ihmistä kohtaan. Nyt puhuttiin peloista ja pelosta.
Sanotaanpa se sitten sanoillasi sielunvihollisen höystämä evankeliumi.
Luin tekstisi ja sanoisin, että leveät on sinulla hartiat. Oikein ovenkamanoihin ottaa kiinni.
Minä en aivan noin suurta suuta osaisi (uskaltaisi) käyttää ja tulee mieleeni tämänpäivän Stefanus viestin s. 11 Richard Wurmgradin tekstiä kärsimyksistä. (vapaasti tiivistettynä)
Vainojen keskellä joistakin lahjakkaista puhujista ja kristillisistä kirjailijoista on tullut pettureita.
Toivottavasti sinusta ja minusta ei tulisi, jos vainot tulevat.
Rakkaudesta seuraan Jumalaani Kristuksessa, en helvettipelosta, mutta tuon esille väittämääsi, että helvettipelkureitakin on omissa riveissä, eli motiivit on silloin väärällä pohjalla.
On siinä helppoa meitin osoitella toisia sapattipelottelun suhteen, vai mitä? Pelataan reilua peliä, jos sitä pelataan. Palataan maanpinnalle todellisuuteen.
Ellen White ja hänen opetuslapsensa opettaa tuollaista harhaa. Et kai sinä ole mennyt uskomaan tuollaisia?