Tsernopaavo?

Olisko kellään dokumentoituna seuraavasta presidentistämme, paavo väyrysestä, maalattua muotokuvaa. Kyseessähän on siis kansantaiteilijan metroradan siltapilariin, siilitien ja itiksen välillä, maalaama näköiskuva.
Kiinnostaisi noin taidehistoriallisesti, miten Tsernopaavo on muutunut sitten 80-luvun, vai onko mitenkään?
Kertokaa jos photoa löytyy, sillä taiteen viholliset tuhosivat alkuperäisen, kuten nyttemmin tapahtui kallasvuo sucks kuvalle.
Tuhoisitte ennemmin sen komukka teoksen hakaniemen rannasta, sillä se joutaisi hyvinkin vaikka poijun ankkuriksi vaikka sinne tulevalle maakaasulinjalle.
4265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

joudat sinä, mitätön ihmisraunio. HAH HAH HAH HAAAA! Vai on rauhanaate komukoiden keksinöä. Voi sinua surkeaa olentoa. Päätä päiväsi jo nyt aamulla ja tee itsellesi kaulakiikku! Hyödytät maatamme parhaiten poistamalla itsesi muonavahvuudeta, sillä ei sinusta ole mitään hyötyä, haittaa sitäkin enemmin.

Äänestä
  • Se kävit molemmat taideteokset turmelemassa?
    No eihän se mitään sillä siellä teidän päiväkodissahan niitä "taiteilijoita" näyttää sikiävän. Näkis vaan vielä niitä taideteoksiakin.

    Äänestä

  • Konservoija kirjoitti:

    Se kävit molemmat taideteokset turmelemassa?
    No eihän se mitään sillä siellä teidän päiväkodissahan niitä "taiteilijoita" näyttää sikiävän. Näkis vaan vielä niitä taideteoksiakin.

    päiväkotia, enkä sellaisessa ole koskaan tarvinnut käydäkkään. Oletko niin tietämätön, ettet tiedä kuka sen rauhanpatsaan tervasi? Tuon kyllä tyetää suurin osa H:gin täysjärkisistä, vaikka ei niitä täällä paljon taida ollakkaan, suhteessa asukaslukuun. Siis en tervaa kenenkään tekeleitä, enkä polta kirjoja. Kirjoja en ole kirjoittanut, koska kykyni eivät riitä tasokkaiden kirjoittamiseen. Öljyvärimaalauksia sentään vähän kankaille, en siltoihin. Että silleen.

    Äänestä

  • En omista kirjoitti:

    Meinaan siitä tervaamisesta ponnahtamaan upeesti eräänkin kulttuurilaitoksen johtajaksi.
    Ukkoa en pidä ihan täyspäisenä, mutta sidosryhmän suunnittelema komukasan tervaus oli kyllä KULTTUURITEKO.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Konservoija kirjoitti:

Olisko kellään dokumentoituna seuraavasta presidentistämme, paavo väyrysestä, maalattua muotokuvaa. Kyseessähän on siis kansantaiteilijan metroradan siltapilariin, siilitien ja itiksen välillä, maalaama näköiskuva.
Kiinnostaisi noin taidehistoriallisesti, miten Tsernopaavo on muutunut sitten 80-luvun, vai onko mitenkään?
Kertokaa jos photoa löytyy, sillä taiteen viholliset tuhosivat alkuperäisen, kuten nyttemmin tapahtui kallasvuo sucks kuvalle.
Tuhoisitte ennemmin sen komukka teoksen hakaniemen rannasta, sillä se joutaisi hyvinkin vaikka poijun ankkuriksi vaikka sinne tulevalle maakaasulinjalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu