Älytön tuomio

4213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Taisit tirauttaa kyyneleen Saddaminkin puolesta...

Äänestä

sillä jos muistaa nauttia 33:n vuoden ajan balkanilaiseen tapaan jogurttiannoksensa säännöllisesti, niin viriili ukkohan tuo vielä on vuonna 2040, jollei ano tuomionsa kärsimistä joko Ruotsiin tai Suomeen, jolloin istunee ~ 7 vuotta.

Äänestä

vaikka uhreja oli paljon enemmän.

Äänestä
  • kirjoitelmasta aikanaan:
    Kysymys sodan syyllisistä kuuluu näin: sen aloitti yksiselitteisen selkeästi sosiaalidemokraattisen puolueen johto. Ilmeisesti tähän viitaten pääministeri P.Lipponen ilmoittikin taannoin, että vuoden 1918 muisto on syytä pitää mielessä, vaikkei syyllisiä tarvitsekaan etsiä.
    Kun ajatellaan sen teon vastuuttomuutta, mihin sosiaalidemokraattien radikaalit johtajat ryhtyivät vuonna 1918, ovat hyvät selitykset kyllä tarpeen. Suomihan oli luultavasti maailman demokraattisi maa, jossa naisillakin oli ollut äänioikeus jo kauan. Hyväuskoisesti punaiset kuvittelivat saavansa hallita pistintensä varassa ainakin ulkomaalaisilta joukoilta rauhassa.
    Suomessa olevat venäläiset joukot hyödyttivät paljon enemmän valkoisia kuin punaisia, koskapa heidän mukanaolonsa antoi mahdollisuuden puhua vapaussodasta.
    Se verinen teurastus, jonka kapinajohto päästi irti, jäi ehkä sittenkin vähäiseksi sen rinnalla, mitä olisi ollut odotettavissa, jos kapina olisi onnistunut.
    Itäisessä naapurissammekin oli myös ryhmä, joka arveli yhteiskunnallisia ongelmia voitavan ratkaista väkivallan avulla. Tutkijat yrittävät nyt laskea, montako ruumista saatiin aikaan.
    Joskus on myös sanottu, ettei kansallinen yksimielisyys vuonna 1939 ollut ihme, vaan ihmeiden ihme, kun taustaksi otetaan v. 1918 tappahtumat.
    Näin suuren ihmeen olettaminen viittaa siihen, että premissit ovat väärät. Missä määrin entiset v. 1918 punaiset ja heidän jälkeläisensä ymmärsivät ja tunnustivat kapinan rikollisen ja seikkailupoliittisen luonteen ja sen kukistamisen legityymisyyden?
    Kannattaa muistaa, että sekä Mannerheim ja SKP julistivat talvisodan alussa, että nyt ollaan jatkamassa taistelua, joka v. 1918 jäi kesken.
    Neuvostotulkinta selitti, että suomalaiset taistelivat siksi, että heitä oli johdettu harhaan nationalistisella kiihotuksella.
    Kannattaisiko sosiaalihistoriallisen tutkimuksen kuitenkin yrittää selvittää, miksi myös kustakin Suomen kolkasta kotoisin olleet työläiset taistelivat vapautemme säilyttämisen puolesta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sota oli kirjoitti:

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2007/12/590741

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu