Noin 4% Suomen
soiden pinta-alasta riittäisi tuottamaan kaikki Suomen liikennepolttoaineet 50 vuodeksi.
Tässä hyödynnettäisiin sen lisäksi niitä soita, jotka jo ovat ojitettu ja eivät siis enää ole luonnontilaisia.
50 vuotta riittäisi siirtymäajaksi vetytalouteen pääsemiseksi.
Suot ovat Suomen suurin metaanilähde. Metaani on hiilidioksidia ainakin 10 kertaa pahempi kasvihuonekaasu.
Kun turve otetaan pois, metaaninkin tulo loppuu.
soiden pinta-alasta riittäisi tuottamaan kaikki Suomen liikennepolttoaineet 50 vuodeksi.
Tässä hyödynnettäisiin sen lisäksi niitä soita, jotka jo ovat ojitettu ja eivät siis enää ole luonnontilaisia.
50 vuotta riittäisi siirtymäajaksi vetytalouteen pääsemiseksi.
Suot ovat Suomen suurin metaanilähde. Metaani on hiilidioksidia ainakin 10 kertaa pahempi kasvihuonekaasu.
Kun turve otetaan pois, metaaninkin tulo loppuu.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Puhut asiaa. Omavaraisuus kunniaan. Kiitos näystäsi.
Suomi halua turvetta "uusioituvaksi energiakasi" vaikka turpeen uusioitumiskierros on vuosituhansissa vuosissa. Pelkkä aloite kertoa sitä, ettei Suomessa ymmärätä asioiden oikean laidan ja ajetaan vain kansalaista etua, turve kun kerran on.
Uusioituva energia on lyhytkiertoista, kuten kasvit ja puu, muutenhan voisi ruskohiiliikin nimitä uusioituvaksi, kun sen kierto on vain muutama miljoona vuosia.
Turve on juuri tarpeeksi uusiutuva, sillä päästään siirtymävaiheen yli, kunnes vetytalous on käytössä. Kaikkein vähiten usiutuva olisi juuri öljy, joka turpeella korvattaisiin.
Eikä tarvitsisi maksaa ulkomaalaisille öljystä, raha jäisi kotimaahan.
Öljynporaus tuottaa valtavat määrät haitallista metaania, turve taas suosta nostettuna vähentää metaanin haihtumista suosta.
koko ympäristökatastrofin hoidossa on se, että vihreät ovat menettäneet ajat sitten uskottavuutensa.
Jos turve otettaisiin liikennepolttoaineiden energialähteeksi, säästettäisiin sademetsiä, koska palmuöljyä ei tarvitsisi käyttää.
Metaanin tuotto soista vähenisi.
Tuotantolaitoksen hiilidioksidi voidaan ottaa talteen ja nesteyttää.
Nesteytetty hiilidioksidi voidaan joko säilöä maan onkaloihin tai käyttää esim. kasvihuoneviljelyssä.
Jos sama määrä liikennepolttoainetta tuotetaan turpeesta ja raakaöljystä, tulee raakaöljyn lisukkeena ilmakehään valtava määrä metaania, kun taas turpeesta tuotettuna luonnontilaisesta suosta tuleva metaani vähenisi.
On aika tyhmää kieltää kansalliset ratkaisut, jotka kuitenkin toimisivat yhteisen päämäärän hyväksi.
On myös tyhmää väittää, ettei esim. metsäbiomassan tai turpeen käytössä olisi mitään haittoja.
Tässä tapauksessa kuitenkin edut ovat suuremmat kuin haitat myös ilmastonhoidon kannalta.
Vetyn taloudellinen valmistus on varsin kaukana. Se sitoa energia, joka on siis saattava auringosta. Mitä kuvittelet saavaasi nykyiset nestemäistä polttoainemäärää vastaava vetymäärä tehdyksi? Jollakin huimalla teknologian harpauksella? Siihen ei valitettavasti fysikan ja kemian luonnonlaitkaan pysty.
Ole realisti.
Jos luet tarkkaan ja yrität myös ymmärtää, ennenkuin reagoit, kyse viestissäni on siitä, että siirrytään ehkäpä noin 50 vuoden kuluttua vetytalouteen.
Tämä tarkoittaa auringon lämmön ja / tai fuusioreaktorin avulla tuotettua vetyä ja sähköä.
Kyllä tiede on vakaasti sitä mieltä, että näin tulee tapahtumaan.
Suomessa siirtymäaika hoidetaan bioenergialla ja esim. turpeesta ja metsähakkeesta valmistettavilla polttoaineilla, maailmalla mm. merilevästä tehtävällä biomassalla.
Lisäksi tietysti tuuli , aurinko ja vesi.
Ei pidä käsittäää väärin viestiäni, olen ehdottomasti energian säästön kannalla.
Tämä on yksi tärkeimmistä "energianlähteistä" tulevaisuudessa.
Biomassasta sen verran vielä, että Victoriajärven vesihyasitteistä on valmistettu saksalaisen kehiotysavaun turvin bensiiniä. Näinkin voi sellaista haittalista biomassaa käytää.
Energiasäästöistä: Kun kävin tänään hammaslääkärilla sellaisin erilaisia kodin- ym. lehtiä. Kyllä täytyy sanoa, etteivät arkitehdit eivätkä toimittajat ottaneet uuden suunnan. Siinä koko tämänvuoden lehtien nipussa oli loppujen lopuiksi vain pari maininta energisäästöistä ja siitä, että talot üpitäisi rakentaa nollaenergiataloiksi. Surullits todeta, kun esim. Saksassa lainsäädännön voimalla määrätään taloja eritettäväksi, Suomessa ei vastavia ponteita ole juuri todettavissa.