Minä tunnen suurta sympatiaa juutalaisia kohtaan. En hyväksy heidän arabeihin kohdistamaansa väkivaltaa, mutta toisaalta en hyväksy myöskään juutalaisiin läpi vuosisatojen kohdistunutta vainoa.
Kirkkoisä Augustinus iloitsi juutalaisten alistamisesta ja nautti siitä, että juutalaiset joutuvat vaeltamaan maan päällä.
Uskottiin, että juutalaiset tarvitsevat kristittyjen verta rituaaleissa
ja murhaavat kristillisiä vastasyntyneitä.
Ehtoollisleivän häpäiseminen. Transsubstantaatio-oppi: ehtoollisleipä muuttuu katolisen kirkon mukaan messussa Kristuksen ruumiiksi ja vereksi (v. 1215): ehtoollisleivän häpäisemisestä
rangaistiin juutalaisia satojen vuosien ajan.
Nämä ovat tietysti pelkkiä uskomuksia, harhaluuloja, mutta niitä kirkko ja valtaa pitävät levittivät halukkaasti.
Juualaisvainoja on ollut:
Juutalaisviha on perintöä keskiajalta, mutta
juutalaisten uskonnollinen demonisointi on meidän aikamme tuote -> antisemitismi
1861-95 antisemitistisiä julkaisuja: juutalaiset on tuhottava –vaatimus jo ennen Hitleriä.
Unkarissa murhattiin v. 1919 60 000 juutalaista; pogromeja myös Itä-Euroopassa
v.1935: säädettiin laki, joka määritteli juutalaiset terveydelle vahingolliseksi roduksi:parantumattomia.
Pahinta on, että katol. kirkko omaksui Saksassa tämän rasistisen opin.Juutalalaisia käännynnäisiäkin pidettiin epäpuhtaina.
Katolínen kirkko avasi Hitlerin aikana kirkonkirjansa, jotta juutalaiseksi epäillyn syntyperä voitiin selvittää: kirkko ei tuominnut niitä saksalaisia,jotka syyllistyivät kansanmurhaan.
Vahingollinen juutalaisten kannalta oli myös seuraava ohje:
V. 1893 paavi Leo XIII: kaikki Raamatun kirjat ovat syntyneet Pyhän Hengen ohjaamana.
Tämä ohje oikeutti mitä hirveimpiin tekoihin toisin ajattelevia kohtaan, suorastaan väkivaltaan.
Mainittakoon, että Hitleriä ei koskaan julistettu pannaan, ja Galileikin vapautettiin kerettiläisyydestä vasta v. 1992.
Tosiasia on sekin, että monet kirkonmiehet auttoivat natseja pakenemaan E-Amerikkaan. Sen sijaan inhimillisyys olisi vaatinut suojelemaan juutalaisia.
Sokea usko ajaa väkivaltaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
taidatkin olla "alan" tyyppi. Viestissäsi kuuluu tuttu jenkkisionistien nariseva ja voivotteleva ääni.
Jenkeissähän on laajalti "holocaustmuseoita" joissa saadaan ovelasti syyllistettyä amerikkalaiset kristityt ja näin he syyllisyydentunnossaan alkavat palvoa Israelia ja juutalaisia, sekä antavat viimeisetkin roponsa näille. Kaduilla järjestetään voitonmarsseja kun israelilaiset lahtaavat arabeja.
Ei siitä kovin pitkää aikaa ole, kun Suomessakin, radikaalit vanhanvaltaajat kulkivat Arfatin huivi päässään. Nykään he ovat dekeneroituneita johtajia ja johtavia poliitikkoja.
Arabithan ovat tunnettuja siitä etteivät he politikoi: vaan harjoittavat demokratian ja kansalaisoikeuksien suuren sateenvarjon alla, vain rauhaa ja arbikansojen ystävyyttä edistävää uskontoaan, vai kuinka?
Oletko sinäkin kenties "niitä miehiä", juurikin niitä, jotka vähättelevät holokaustia? Mikäpä vähätellessä onkaan, kun "vain" 6 miljoonaa 18 miljoonasta menettää henkensä Vatikaanin kanssa sopimuksen solmineen väkivaltakoneiston toiminnan takia. Eikö ole kansanmurhaksi luokiteltavissa se, että kolmannes jostain ryhmästä tapetaan vain sen takia, että nämä kuuluvat johonkin ryhmään?
Ei voi juuri kuin taas kerran ihmetellä, mitä ihmisten päissä oikein liikkuu. Avaajahan ei millään tavoin ilakoinut "arabien lahtauksesta", vaan ilmaisi selkeästi, ettei hyväksy Israelin valtion harjoittamia sortotoimia. Ei tarvinne kysyä, mistä "Kale" oikein repii näitä "näkemyksiään", sillä vastaus on ilmeinen: sieltä, minne ei päivänvalo juuri pääse. Pää ja perse - mitä eroa? Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on perse, perse, perse.
lahtaavat?
Onko mielestäsi holokausti valhetta? Jos on, ikävä tietemöttömyys on valloittanut Sinut. Sääli!