Minua on aina kiinnostanut Jeesuksen persoona. En jaksa uskoa, vaikka kuin yritän, hänen jumaluuteensa. En millään.
Luukas ja Matteus yrittävät saada Jeesuksen elämän sopusointuun VT:n
kanssa: Jeesus syntyi Neitsyt Mariasta (Vrt. Jesaja: 7: 14: hebrean sana
alma tarkoittaa kuitenkin nuorta naista , ei neitsyttä (parthenos on virh. käännös):
Jeesuksen neitseellinen syntymä on siis virheellinen käännös.
Markus ja Johannes eivät tunne neitseestä syntymistraditiota, ja Paavali ajatteli,
että Jeesus on Josefin ja Marian lapsi: ”… hän oli Daavidin jälkeläinen.”
(Room. 1: 3), mikä viittaa siihen, että Josef oli hänen isänsä. ”Naisesta hän
syntyi” (Gal. 4.4): Jeesus oli siis ihminen, ei neitsyestä syntynyt Paavalin mielestä.
Näyttää siis vahvasti siltä, että kristinuskolle tyypillinen seksineuroosi on virheellisen käännöksen tulosta.
UT korostaa Jeesuksen ihmeitä ja koettaa saada Jeesuksen elämän sopusointuun
VT:n kanssa; toisaalta mm. Blaise Pacal, kuuluisa matemaatikko, uskoi Jeesuksen juma-
luuteen.
Minä en jaksa siihen kuitenkaan uskoa. Minusta Jeesus oli ihminen ennen kaikkea, ihmisen poika, kuten hän itsekin sanoi. Hän tarjosi toki tietä, totuutta ja elämää niille, jotka hänen julistukseesna uskovat, mutta toisaalta hän sanoo, ettei ollut tuomassa rauhaa vaan miekkaa.
Miekkaa on tässä maailmassa totisesti ollut, rauha paljon vähemmän...
Luukas ja Matteus yrittävät saada Jeesuksen elämän sopusointuun VT:n
kanssa: Jeesus syntyi Neitsyt Mariasta (Vrt. Jesaja: 7: 14: hebrean sana
alma tarkoittaa kuitenkin nuorta naista , ei neitsyttä (parthenos on virh. käännös):
Jeesuksen neitseellinen syntymä on siis virheellinen käännös.
Markus ja Johannes eivät tunne neitseestä syntymistraditiota, ja Paavali ajatteli,
että Jeesus on Josefin ja Marian lapsi: ”… hän oli Daavidin jälkeläinen.”
(Room. 1: 3), mikä viittaa siihen, että Josef oli hänen isänsä. ”Naisesta hän
syntyi” (Gal. 4.4): Jeesus oli siis ihminen, ei neitsyestä syntynyt Paavalin mielestä.
Näyttää siis vahvasti siltä, että kristinuskolle tyypillinen seksineuroosi on virheellisen käännöksen tulosta.
UT korostaa Jeesuksen ihmeitä ja koettaa saada Jeesuksen elämän sopusointuun
VT:n kanssa; toisaalta mm. Blaise Pacal, kuuluisa matemaatikko, uskoi Jeesuksen juma-
luuteen.
Minä en jaksa siihen kuitenkaan uskoa. Minusta Jeesus oli ihminen ennen kaikkea, ihmisen poika, kuten hän itsekin sanoi. Hän tarjosi toki tietä, totuutta ja elämää niille, jotka hänen julistukseesna uskovat, mutta toisaalta hän sanoo, ettei ollut tuomassa rauhaa vaan miekkaa.
Miekkaa on tässä maailmassa totisesti ollut, rauha paljon vähemmän...
Vastaukset 70
Vanhimmat
Ei sitä jeesus ole ollutkaan. Väärin ymmärrysten kautta on syntynyt iso tyhjiö mikä on täytetty väärillä käsitteillä.
Alkukristityt eivät pitäneet jeesusta muuna kuin ihmisenä. Käsite "jumala" on nykyään aivan erilainen kuin raamatunaikana ja muutenkin lähi-idän historiassa. Yleensäkkin kuninkaallisia ja korkea-arvoisia tai sotasankareita tms henkilöitä jotka olivat jollakin tavalla poikkeuksellisia,pidettiin jumalallisina/jumalina. Jumala oli siis yleisnimi.
Sen takia siihen aikaan Jumalilla oli nimet,mitä palvottiin ja mikä erotti ne toisista Jumalista. Juutalaisille Jumalan nimi oli YHWH. Ei esim.mikään "herra". Herra voi olla vaikka aviomies avionaiselle. Alkukristityt toimivat juutalaisten periaatteiden mukaan,pitivät sapattia ja YHWH oli heille yksi ja ainoa Jumala. Tosin UT:n kirjoittajien tulkinnassa tässäkin on monia eroavaisuuksia ja ristiriitoja. Tästä huomaa että joittenkin UT:n kirjoitajien tiedot juutalaisista perinteista ja traditioista ovat hataria. Kaikki UT:n kirjoitukset kun eivät ole juutalaisten kirjoittamia.
Kirjoitit, että Jumalan nimi oli YHWH (Jahve), ei mikään Herra. Nyt oli niin, että juutalaiset pitivät Jumalaa niin pyhänä, että he eivät lausuneet hänen nimeään, vaan aina kun tuli sellainen tekstin kohta, missä oli Jumalan nimen konsonantit, he lausuivat hepreaksi "Adonaj", mikä on suomeksi "Herra" ja kreikaksi "Kyyrios". Tekstiin varmuuden vuoksi sekoitettiin vokaalit, ettei kukaan lausuisi sillä kohtaa Jumalan nimeä. (Jehovan todistajat käyttävät näitä sekoitettuja vokaaleja ja saavat Jumalan nimen Jehovaksi.) Kun kristityt sanoivat, että "Jeesus on Herra, Kyyrios", se oli todella paljon sanottu! Jeesus, vaikka tunsi hyvin juutalaisen tradition ja noudatti sitä esim. käymällä synagoogassa, käytti Jumalasta niin läheistä nimitystä kuin "Isä", ja opetti muitakin rukoilemaan "Isä meidän..." Tee sinäkin niin, ja Isä kuulee sinua Jeesuksen tähden.
Tanakhissa eli kristittyjen VT:sä nimi YHWH esiintyy melkein 7000 kertaa. Se ei sieltä ole mihinkään hävinnyt,sitä nimeä ei vain saa lausua. Kreikankielisessä Heprealaisen raamatun käännöksessä on Jumalan nimi jätetty pois ja tilalle laitettu "Kurios". Septuagintaa hyödyntäen on kristinuskon VT käännetty eri kielille,ei Heprealaisten omaa. Muutenhan se nimi siellä olisi. Jumalan nimen oikeaoppinen lausuminen oli jo hävinnyt reilut 200 vuotta esim ennen Jeesusta, joten Jeesuskaan ei ilmaissut Jumalan nimeä kuulijoille tms.
Juutalaiset sanovat Jumalan nimen kohdalla Adonay,etteivät pilkkaisi Jumalaa. VT:ssä Jumalasta käytetään sanaa Adonay= Herra, mutta jos on kyse ihmisestä jota kutsutaan herraksi, silloin käytetään sanaa Adon. Kreikankielen
Septuaginta ei erottele tässä sitä vaan käyttää jokaisessa "herraa" tarkoittavassa kohdassa "kurios". Samallainen tilanne on myös UT:n puolella. Seuraavia kutsutaan UT:ssa sanalla "kurios" :
Jeesus,Rooman Keisari,aviomies, orjan omistajaa, isästä jota poika kutsuu, rooman vallanpitäjää, tavaran omistajaa.
Joten jos sanonta Jeesus on herra tekee hänestä Jumalan niin silloin samaa sanaa pitää soveltaa muihinkin.
vanha testamentti on yksi ja sama asia.
Mitä tulee Jeesuksen Herruuteen ja Jumaluuteen katso selvyyden vuoksi:
Joh. Ilm. 17:14 He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."
19:16 Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra."
1 Tim. 6:15-16
6:15 jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
6:16 jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.
Ylempi kohta puhuu Jeesuksesta Kristuksesta alempi Jumalasta. Eikö mielestäsi tittelillä ole jotain yhtäläisyyttä? Itse vetäisin sen johtopäätöksen, että Jeesus on kaikkivaltias Jumala.
Ps. vastaavia yhtäläisyyksiä Raamattu on täynnä.
heprealaisessa ja kristittyjen raamatuissa on eroja melkolailla ,enimmäkseen käännösten tulkinnoissa. Ja varsinkin sanojen tulkinnassa ja niitten määrittelemisissä.
VT:ssä Kuningas Nebukadressaria kutsuttiin Kuningasten kuninkaaksi, siltikään se ei tee tästä Jumalan vertaista. Nimike on varmasti oikea hänelle mutta metaforinen. Ja se että Jeesuksesta ja Kaikkivaltiaasta Jumalasta on satuttu käyttää samaa nimikettä, ei tee näistä yhdenvertaisia,muuten Nebukin pitäisi liittää mukaan. Lähi-idän historia tuntee samanlaisia ilmauksia monissa tarinoissa ja henkilöissä ja uskonnoissa.
Egyptin jumalista Horusta kutsuttiin Kuningasten kuninkaaksi ja Herrain herraksi joten Jeesukselle annettu tittelin on vain laina tavaraa. Ja Horus oli legendoissa reilut 500 v aijemmin kuin Jeesus.
Joh 4:1-3 "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka TUNNUSTAA JEESUKSEN Kristukseksi, LIHAAN TULLEEKSI, on Jumalasta;
ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
1 Joh 2:22. "Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä."
Juuda 3-4 "Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen."
1 Joh 5:1. "Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt."
Kyse ei ole jostain yksittäisestä sanasta. Varhaiskirkossa pidettiin Jeesusta Jumalana alusta alkaen. Varhaisin uskontunnustus oli "Jeesus on Herra" (Kyyrios). Sanaa Kyyrios käytettiin Jumalasta. Jeesusta sanottiin pelastajaksi. Vain Jumala oli juutalaisten mukaan pelastaja. Jeesusta palvottiin. Vain Jumalaa palvottiin. Tuomas sanoi Jeesukselle: "Minun Herrani ja minun Jumalani" Heprealaiskirjeessä Jumala sanoo Pojalleen: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan." Kukaan luotu ei voi pelastaa toista luotua sovittamalla hänen syntinsä. Tästä syystä Raamatun kirjoittajien ja Jeesusten aikalaisten todistusten perusteella uskontunnustukseen muotoiltiin "tosi Jumala ja tosi Ihminen, syntynyt, ei luotu..." Tästä syystä syntyi kolminaisuusoppi, sillä oltiin kuitenkin varmoja siitä, että on vain yksi Jumala, ei esimerkiksi kolmea. Muotoiltiin ajatus, että on kolme persoonaa, yksi jumalallinen olemus...
Oletko muuten huomannut, että Markus 6:3 määrittää Jeesuksen "Marian poika", mikä on vähän outoa niin patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Luukas puhuu nimenomaan neitsyestä, enkeli tuli neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. Siinä ei ole mitään käännösvirhettä. Tiedätkö, että myös Mariaa pidetään Daavidin jälkeläisenä, ja joka tapauksessa Joosef adoptoi Jeesuksen ottamalla Marian vaimokseen. Totta on tuo, mitä sanoit, että Luukas on saattanut etsiä yhtymäkohtaa VT:n ennustukseen. Mutta ei se sulje pois Jeesuksen jumaluutta, josta niin monet olivat vakuuttuneita. Jeesus itse todisti: "Minä ja Isä olemme yhtä."
Toivottavasti voit uskoa Jeesukseen Vapahtajanasi, joka on lunastanut sinut vapaaksi sovittamalla syntisi ristillä. Hän elää tänä päivänä ja lupaa olla kanssasi joka päivä kuolemaan asti.
Pidin vastauksestasI: se on hyvin asíantunteva.
Se ei kuitenkaan poista epäilyksen varjoa, joka lepää Jeesuksen persoonan yllä. Luotan Paavaliin: Jeesus oli Josefin poika, ihmisestä syntyny, kokonaan vain ihminen.
Minusta näyttää siltä, että Jeesus eli elämänsä täyttääkseen VT:n ennustukset tulevasta Messiaasta. Hänhän mm. lähestyi pääsiäisenä Jeruselamin temppeliä avojaloin, mikä oli kiellettyä. Näyttää siltä, että hän halusi uhriksi.
Jeeus halusi tuoda hyvän sanoman, ja hän seuraajansa ovat saaneet aikaan paljon pahaa. Kristinuskoon on ommeltu väkivallan siemen: VT:ssä kehotetaan surmaamaan toisinuskovat.
Jeesus itsekin sanoi, ettei hän ole tullut tuomaan rauhaa vaan miekkaa.
Sitä paitsi viimeistään ristillä hän tunnustaa erehtyneensä: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"
Koko tämä Raaamtun asetelma: maan päällä kävelee aikansa Jeesus, Jumlan Poika, joka pois ottaa maailman synnit, on täysin mahdoton.
Oli paha juttu, että kat. kirkko aikoinaan julisti Raamatun tekstit Pyhän Hengen vaikutuksesta syntyneiksi. Se mahdollisti mm. kristillisen väkivallan käytön: vrt. ristiretket, inkvisitio, noitavainot.
Islam ei ole muuten tässä väkivallan käytössä yhtään kristinuskoa heikompi osapuoli.
voitiin olla ja oltiin avojaloin, jopa papit olivat.On tiettyjä toimenpiteitä joita papit(kohanim) yhä suorittavat, mm birkat hakohanim,ja joutuvat riisumaan kenkänsä ennen sitä. Messias tai kukaan muukaan ihminen ei voi olla uhri, vain eläin voi olla uhri ja sekin vain aivan tietyllä tavalla teurastettuna, pappien toimesta ja alttarilla.Veri oli valutettava kokonaan pois ja liha useimmiten syötävä, keitettynä tai paistettuna.Jeesus kyllä tiesi tämän, joten hän ilmeisesti yritti saada aikaan jotain apokalyptistä tapahtumaa, mitä, on enää vaikea tietää.hn kuitenkin kuoli ilmna että mitään olsi tapahtunut, Paavali jatkoi tästä ja teki kuolemasta uhrikuoleman.
Paavaliin, olet hänen kanssaan samaa mieltä, että Jeesus todella on kaikkivaltias Jumala.
elämässään kaikki vanhan testamentin Messias ennustukset. Ainakin yksi niistä vaati täyttäjältään yhdenvertaisuutta Isän Jumalan kanssa:
Jes 9:5 Sillä lapsi on syntynyt meille,
poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan,
hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas
Myös Jeesuksen nimi Immanuel tarkoittaa Jumala kanssamme (Matt. 1:23). Muita kohtia jotkaa puhuu Jeesuksen Jumaluudesta on valtava määrä... lisäksi Hän kutsui itse itseään Jumalaksi. Miksi siis kyseenalaistat selvän asian?
Mitä Marian neitsyyteen tulee, siitä pitäisi jo riittää Marian oma todistus: "enhän minä miehestä mitään tiedä" Luukas 1:34
ja Joosefin:"eikä yhtynyt häneen ennen kuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus".
ovat teologisia ei tosia lainauksia. Jes9:5 ei kerro jumalapsen syntymästä vaan siinä annetaan jollekin lapselle teoforinen nimi yhteydessä käytävään sotaan josta koko ajan on kyse. Ei VT tunne jumalien syntymää, YHWH on ehdoton ykseys , ei perheellinen eikä inkarnoituva joka pakanajumalien tavoin tassuttelisi maan päällä. Jeesuksen nimi oli Jeesus eivät hänen vanhempansa edes älynneet että lapsi pitäisi nimetä Immanueliksi;"Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus".
Sehän on selvä että Jeesusta kristinuskossa pidetään ja jumalana VT:ssä ei ole viitteitä mutta se on uuden uskonnon oma ajatus.
Olen kiitollinen nimimerkille to, joka on antanut minulle laajalla tietämyksellään apua ja uusia näkökulmia tähän Jeesus-problematiikkaan.
Keskustelu sinänsä on ollut mielenkiintoinen ja hyvä, eikä kukaan ole toivottanut toisinajattelevia helvettiin, kuten näissä keskusteluissa on tapana tehdä.
Jeeus on minulle täysi ihminen eikä mitään muuta kuin ihminen. Hän oli ottanut ison tehtävän elämänsä aikana ja tuli tietämättään perustaneeksi uskonnon ja hyvin voimallisen uskonnon. Hänkin erehtyi: hän sanoi, että heidän joukossansa ovat ne ihmiset, jotka näkevät Jumalan valtakunnan tulevan maan päälle.
Niin ei ole käynyt.
Hän uskoi tehtäväänsä, poikkeukselliseen asemaansa ja pettyi katkerasti ristillä: "Jumalani, Jumalani..."
On mahdoton yhtälö uskoa, että Jumala olisi lähettänyt maan päälle todellisen Poikansa tallustelemaan ihmisten joukkoon. Järki sotii tätä ajatusta vastaan.
"Credo quia absurdum", sanoi aikoinaan joku kirkkoisä.
En jaksa uskoa. Haen rationaalista ratkaisua tähän kristinuskon perusproblematiikkaan.
Minäkin iloitsen tästä keskustelusta. Ymmärsin, että panit jo sille pisteen. Tahdon kuitenkin vielä tervehtiä sinua apostoli Paavalin sanalla Filippiläiskirjeen toisesta luvusta. Mielestäni olet tulkinnut väärin Paavalia, kun ymmärrät, että hän piti Jeesusta vain ihmisenä. Tässä kauniissa laulussa on joulun sanoma tiivistettynä, ja kyseinen kenosis-hymniksi nimetty raamatunkohta on mitä ilmeisimmin ollut kristittyjen joukossa vakiintuneessa muodossa silloin, kun Paavali lainasi sen tähän kirjeeseensä 50-luvulla. Tässä tämä:
"Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.
Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
Hyvää joulua!
jumala korottaa toisen jumalan ja miten jumala voi lakata olemasta jumala ja miksi? Paavali sanaili milloin mitäkin, sehän on helppoa, sana toisensa perään, mikä sana vain: jumala herää eloon tiistaisin, mutta maanantaisin häntä ei ole koska silloin hän ihmisenä myy kalaa torilla. Sama Paavali kirjoitti näin: "Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa." Kristinusko perustuu paavlin verbaaliakrobatiaan joka ei oikeastaan tarkoita mitään , mutta jolla yritetään vedota tunteisiin ja estää sanatulvalla ihmistä käyttämästä järkeään.
Millä tavalla Jeesuksella oli/olisi ollut Jumalan muoto? Mitä tällä ilmaisulla tarkoitetaan ,pystytkö omin sanoin selittämään tämän? Jos Jeesus samaistetaan Jumalaan,eikö hänellä kuitenkin olisi esim.trinitaarisen ajattelumallin mukaan kuitenkin ollut tämä "Jumalan muoto", mistä Paavali kuitenkin sanoo että "hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan....olla Jumalan vertainen"?
Mikä oikeus se olisi jos se olisi itsestäänselvyys muutenkin?? Mitä siis Paavali tällä haluaa ilmaista?
Suomenkielinen käännös tässä on aika tönkkö ja alkukäännökselle virheellinen,oikeammin se kuuluisi;
" jolla tosin oli Jumalan muoto, mutta Hän ei pitänyt tavoittelemisen arvoisena olla Jumalan kaltainen,
7. vaan Hän tyhjensi itsensä...."
Alkukielellä eli vanhalla Kreikalla kohta kuuluupi: hos huparcho en morphe theos hegeomai ou harpagmos einai isos theos.
Siitä tulee kyllä hyvin selväksi että Jeesus oli yhdervertainen Jumalan kanssa mutta luopui vapaaehtoisesti yhdenvertaisuudestaan ja tuli ihmiseksi.
Omin sanoin? Yritetään...
Ikiajoista asti on ollut yksi Jumala, Hän puhuu itsestään monikossa "tehkäämme ihminen kaltaiseksemme"
Tai 5 Moos. 6:4 Kuule Israel Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin.
Sama sana jota tässä käytetään yhdestä löytyy myös siinä kun mies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi. Eli ei ehdoton ykseys.
Eli yhdessä Jumalassa on useampi persoona. Raamatusta löytyy kolme: Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala.
Poika Jumala luopui vapaaehtoisesti oikeudestaan olla yhdenvertainen Jumalan kanssa ja tuli ihmiseksi. Jumala hän edelleen oli maankin päällä mutta oikeudesta olla yhdenvertainen hän tosin luopui.
Kappaleen loppuosa tekee selväksi, että Jumala pitää huolen siitä, että Jeesus korotetaan ylhäiseen asemaansa. Siksi siinä rinnastetaan Jeesus Jesajan kirjan todistukseen Jumalan kaikkivaltiudesta.
Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.
10 Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
Vertaa Jesajan kohtaan 45:21-23
Ei ole muuta jumalaa kuin minä.
Minä olen vanhurskas pelastaja,
ei ole ketään muuta.
22 Kääntykää minun puoleeni, maan kaikki ääret,
antakaa pelastaa itsenne,
sillä minä olen Jumala, eikä muuta jumalaa ole.
23 Minä olen vannonut itseni kautta,
minun suuni on lausunut tämän totuuden,
peruuttamattoman sanan:
-- Minun edessäni on notkistuva jokainen polvi,
jokainen suu on vannova minun nimeeni!
mutta ovatko siis kaikki VT:ssä elohimeiksi kutsutut jumalat kolmiyhteisiä ja miksi juuri kolmiyhteisiä? Juutalaisuuden opetus ehdottomasta YHWH:n ykseydestä on siis pötyä, yhteen voikin sisältyä myriaadi alempia ja ylempiä jumalia? Juutalaisuuden käsitys jumalastaan joka perustuu selkeästi VT:iin on täysin väärä ja kirkolliskokousten vääntämä kolmiyhteisyys jossa on kolme eri persoonaa jotka ovatkin käsittämättömästi yksi on oikea oppi, mutta sitä kaikki kristitytkään eivät jaa. Miten jumala voi luopua jumaluudestaan, jumala on luoja, ihminen luotu, jumala muuttuu siis omaksiluodukseen, miksi ja miten? Jumaluuden ja ihmisyyden raja on siis kristinuskossa ylitettävissä, voi siirtyä puolelta toiselle kuten mysteerikulteissa, VT:ssä ei muuten voi.
VT:ssä sanotaan että Jahve on ainoa jonka eteen saa polvistua ja että YHWH:n nimi on yksi. YHWH ei siis ole nimeltään Jeesus tai ole oma voideltunsa tai itse oma poikansa tai isänsä.
Ymmärrän kyllä kristinuskoa:juutalaisuus oli ensin, se oli jo valmis uskonto josta ei puuttunut mitään mutta Jeesukselle ja hänen kuolemalleen piti keksiä merkitys. Messiaan tehtävää hän ei ollut suorittanut , juutalaiset olivat edelleen sortajan ikeen alla,eivätkä edes olleet kannattaneet Jeesusta hänen eläessään siispä selitettiin (Paavali)että oli tapahtunut uhrikuolema , luotiin oppi perisynnistä jonka lyömiseksi muka tarvittiin puhdasta verta jota oli saatavissa vain jumalinkarnatiolta. Eli juutalainen temppelikultti muokattiin mysteeriuskontoja vastaavaksi ja jumalia on nyt ihmeellisesti kolme vaikka ennen riitti yksi.
miksi joku jumala ilmoittaisi itsensä yhtenä, mutta pitäisikin ymmärtää että yksi ei ole ehdoton vaan siinä nimenomaan onkin monta jumalaa? Täysin älytön selitys, heprean yksi on täysin sama yksi kuin minkä hyvänsä kielen, siinä on yksi jotain, eikä yhtään enempää.Voihan tarpeen vaatiessa käyttää muitakin lukusanoja vaikka kolme, valehteleva jumala on mielestäni melko arvoton.
kyseinen kohta ei puhu yhdenvertaisuudesta mitään, se on väärä käsitys. Jae puhuu Jumalan muodosta. Mutta ongelmalliseksi asian tekee se että Jumalalla ei ole muotoa eikä ulkonäköä. Jumalaa ei ole kukan nähnyt. Alkukielen sana "morphe" tarkoittaa "muotoa" ja tämä sana käsittää "ulkoisen olemuksen"....EI sisäistä olemusta tai luontoa.
Sama sana "morphe" esiintyy Luukkaan evankeliumissa kun Jeesus ilmestyi Emmauksen tiellä. Hänen muotonsa, "morphe" oli erilainen niin että opetuslapset eivät tunnistaneet tätä. Eli Jeesuksen ulkoinen olemus oli erilainen,ei sisäinen. Jeesus oli Jeesus mutta naama oli eri.
Miten tämä soveltuisi yhdenvertaisuuteen Jumalan kanssa jos puhumme "Jumalan muodosta"..morphe?
Jumalalla kun ei ole fyysistä olemusta???
>> Kuule Israel Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin> Poika Jumala luopui vapaaehtoisesti oikeudestaan olla yhdenvertainen Jumalan kanssa ja tuli ihmiseksi. Jumala hän edelleen oli maankin päällä mutta oikeudesta olla yhdenvertainen hän tosin luopui.
sillä varmuuden vuoksi Paavali täsmensi, että Jeesus luopui oikeudesta olla Jumalan vertainen. Siksi ei ole merkitystä puhutaanko ulkoisesta vai sisäisestä muodosta.
Lisäksi kohdan loppuosassa Paavali soveltaa Jesajan kirjan kohdan, missä Jumala ilmoittaa ettei ole muuta Jumalaa kuin hän, koskemaan Kristusta.
Sitäpaitsi Jeesuksen ajan Juutalaisille ei koskaan jäänyt epäselväksi että Jeesus väitti olevansa Jumala. Sen vuoksihan hänet ristiinnaulittiinkin.
Joh 10:33 Juutalaiset vastasivat: "Emme me sinua minkään hyvän teon tähden kivitä, vaan jumalanpilkan tähden. Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen.
vaikka oli ihan ennustettu että jumala itse on kolmiyhteinen ja tulee messiaana maanpäälle ja hänen nimensä on Jeesus-Immanuel, niin silti: "Juutalaiset vastasivat: "Emme me sinua minkään hyvän teon tähden kivitä, vaan jumalanpilkan tähden. Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen."
Itse asiassa emme tiedä miksi Jeesus tuomittiin kuolemaan, siitä on vain UT:n eri versioita ja ne kirjoitettiin aikana jolloin kristinuskoa jo vietiin täyttä päätä Roomaan. Temppeliin se jotenkin liittyi, siellähän Jeesus aiheutti häiriöitä pääsiäisen aikaan jolloin tilanne Jerusalemissa aina oli jännittynyt. Sekä maaherra että Rooman sotilaat olivat silloin aina siirtyneet sinne valvomaan tilannetta.
niin tiedät miksi Jeesus tapettiin.
53. luvun miestä tapettu vaan hän eli pitkään sai omia lapsia ja hänet palkittiin jollain ihmiselle annettavalla palkinnolla :hänelle annettiin maallista hyvää ja mainetta.
Jesaja 53 jakeet 8-9
Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois
-- kuka hänen kansastaan siitä välitti?
Hänet syöstiin pois elävien maasta,
hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden.
9 Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen.
olipa kyseeessä kuka hyvänsä, niin ei tietenkään puhuta jumalasta eikä edes messiaasta, joten henkilön nimi ei ole tärkeä.
kyseessä on nimenomaan Messias ennustus. Jos olet rehellinen joudut sen myöntämään. Vertaa psalmiin 22.
Tai
Sakarja 12:10
He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
Niin piti kirjoitusten mukaan käydä, että Messias menee omiensa tykö (juutalaisten) mutta nämä hylkäävät ja tappavat hänet. Vasta jos otamme taas Jeesuksen vastaan kuninkaanamme pääsemme uudestaan Jumalan kansaksi. Tällä kertaa ei ole eroa oletko juutalaista vai pakanasyntyperää sillä Kristuksen yhdistämänä olemme yksi kansa.
Messiaan kärsimyksistä kertoi muuten jo ensimmäinen Messias ennustus mikä raamattuun on kirjoitettu... 1 Moos 3:15. Ristillä naula tosiaan lävisti Kuninkaamme kantapään.
tuntuu että vältät vastaamasta kysymyksiini...
Kirjoitusten mukaan pitää käydä niin että messias vapauttaa kansan vieraasta ikeestä, tuo rauhan, palauttaa karkotetut ja hänen jälkeensä temppeli toimii iäti ja pakanatkin virtaavat sinne kuulemaan JHVHesta jonka nimi kaikkialla tunnustetaan yhdeksi.Maa on täynnä JHWH:n tuntemusta. Ei niin että "messias" julistetaan jumalaksi, juutalaiset karkotetaan kokonaan maastaan joka perinpohjin hävitetään, temppeli tuhotaan ja uuden jumalmessiaan kannattajat alkavat vainota juutalaisia. Kaikkialla soditaan ja uusia uskontoja syntyy , vain juutalaiset muistavat Jahven ykseyden, ihmiset eivät tartu juutalaisten helmaan ja ilmoita haluavansa kulkea heidän kanssaan, mutta yrittävät kyllä käännyttää nämä uuden "kolmiyhteiden" jumalansa kannattajiksi tai muuten rajoittaa näiden elämää.
Luomiskertomus kertoo käärmeestä ja käärmeestä vasta kristinusko teki paholaisen ja loi perisynnin, VT:lle tuntemattoman. Eivätkö muuten kaikki ihmiset olekaan saman arvoisia luojan lapsia, miksi pitää päästä jonkin sellaisen kansan osaksi johon fyysisesti tai historiallisesti ei ole pääsyä? On kuitenkin luotu hyvin monimutkainen teologia jotta päästäisiin aivan turhanaikaiseen tavoitteeseen.
Raamattu (sinulle vanha testamentti) on kokonaan Jumalan sanaa?
Vastauksestasi riippuu kannattaako jatkaa.
Itse uskon.
....
valitettavasti turha yrittää Raamatulla perustella näkemystäni. Muuta perustaa ei uskolle mielestäni voi laittaa, joten ei liene syytä jatkaa juupas eipäs tyyliin.
Oli kuitenkin hauska vaihtaa mielipiteitä asiallisen keskustelun merkeissä.
Hauskaa Joulua.
Ossi
on JUmalanvaltakunta. Isä, Poika ja Pyhä henki.Pyhä kolminaisuus. Jeesus ON ihminen ja JUmala.
käsite jumala, määrittele sen jälkeen käsite ihminen. Tietysti jos ne tarkoittavat sinulle mitä milloinkin, ei tarvitse. "Jumala on kaikivaltias joka asuu taivaissa, mutta on olemassa vain karkausvuosina sillä välillä hän ihminen ja asuu maanpäällä." Mitä sanot lauseesta?
Kyselit Puuhhh tuossa aikaisemmin, onko Vanhan testamentin Jumala (josta käytetään myös monikkomuotoa Elohiim) kolmiyhteinen ja miksi olisi juuri kolmiyhteinen. On joitakin kohtia, joista niin voisi päätellä, esim. Jumala ilmestyy joskus kolmen enkelin/kolmen miehen hahmossa. Niinpä 1. Moos. 18 kolme miestä vierailee Abrahamin luona Mamren tammistossa ja Abraham puhuttelee heitä sanoen yksikössä: Herrani (Adonai), suothan minulle... Ja välillä "he" vastaavat ja kysyvät ja yhtäkkiä JHWH (Herra) sanoo Aabrahamille... Siinä on merkillisellä tavalla yksi ja kolme. Jumalaa emme voi käsittää emmekä tarkoin määritellä, onhan hän meidän luojamme. Ihmisenkin määrittelyn kanssa taitaa olla niin ja näin. Yritämme tavoittaa tavoittamatonta, ehkä meidät on luotu sellaisiksi. Jumala kutsuu meitä yksinkertaisesti luottamaan itseensä, hänen laupeuteensa ja johdatukseensa.
kolme vierasta olivat kolme jumalaa, koska VT kuitenkin vakuuttaa että YHWH on yksi ja juutalaisuus oli ja on ehdottoman monoteistinen?Minusta epäselvyys tässä lähtee yksin kristinuskon teologiasta, jossa oli tarve mahduttaa Jeesus jumalaksi, mutta kuitenkin pitäytyä juutalaisuuden monoteismissa niinpä sitten päädyttiin "kolmiyhteiseen " jumalaan. Ihmisen ja jumalan tekeminen samaksi tarkoittaa että kumpikaan käsite ei oikein merkitse mitään, "tavoittaa tavoittamatonta" on sanahelinää jolla ristiriidat peitetään, koska kyllähän järki sanoo milloin fuskataan. Miksi luottaisimme fuskaajaan?
Kristinusko on monoteistinen eli on yksi Jumala: yksi olemus, kolme persoonaa. En väittänyt, että kolme vierasta olivat kolme Jumalaa. Jumala ilmestyi kolmen enkelin hahmossa.
on. Kolme eri jumalpersoonaa eivät ole yksi jumala. Yksi persoonista on toisen isä ja palkitsee toisen, toinen ei tiedä mitä toinen tietää. Miten yksi jumaluus palkitsee itsensä oltuaan itselleen tottelevainen? Poika kuolee inkarnoiduttuaan ihmiseksi, mutta toinen persoona herättää hänet jumalaksi, mitä ilmeisimmin tämä persoona ei ole inkarnoitunut eikä voi olla sama jumala kuin ihmiseksi muuttunut, mutta he ovat silti yksi jumala? Mikä sinusta on monijumalaisuutta?
Kristinusko nimittää itseään monoteistiseksi koska juutalaisuus on sitä, joten kritinuskonkin on pakko olla vaikka sitten teologisella määritelmäfuskauksella.
Ihminen Jeesus kuoli ja kärsi. Jumala ei kuollut. Isä Jumala hylkäsi tähtemme ihmiseksi tulleen Poikansa, joka huusi ristillä "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit." Klassinen kristinusko on aika hyvin pystynyt ratkaisemaan filosofiset ongelmat, jotka sisältyvät Jumalan kolmiyhteyteen. Kannattaa tutkia ennakkoluulottomasti.
On Isä jumala, Poika jumala jne, mutta ei siis yhtä Jahvea tai Allahia jotka kumpikaan eivät ole kenenkään jumalpersoonan isiä tai poikia..
"Isä Jumala hylkäsi tähtemme ihmiseksi tulleen Poikansa, joka huusi ristillä "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit" siis itsekin todistat että oli useampia jumalia, poikajumala ja isä jumala.
Klassinen kristinusko ei ole ratkaissut yhtään ongelmaa, vaan se kieltää ongelmansa ja sanoo että ihminen ei vain käsitä sen oppia tai että pitää vain uskoa. Jos filosofi sanoisi noin, hänet naurettaisiin idioottina ulos filosofian parista.
Miksi jumala muuten ihmiseksi muuttuneenakaan huutaisi muita jumalpersoonia avuksi? Miljoonat ihmisetkin ovat kuolleet sankarillisemmin vaikka ovat tietäneet että eivät milloinkaan herää, vaikka kivut ovat olleet kovemmat ja hätä jälkeenjäävistä suuri. Tässä on kristinuskon väitteen mukaan taivaaseen valtaistuimelleen palaava inkarnoitunut jumala joka kuitenkin huutaa apua.
Et muuten vastannut kysymykseeni joka ei ole filosofinen eikä edes vaikea: mikä on monijumalaisuutta jos ei uskonto jossa on kolme erillistä jumalpersoonaa?
lisäisin kysymyksen mukaan soppaan; onko monijumaluutta se että on yksi jumala jolla on kolme persoonaa vain kolme jumalaa jolla on yksi persoona? Kumpi on lähempänä monoteistista ajattelumallia? Vai onko kumpikaan?? ;o
on kolme eri jumalpersoonaa, jotka kukin touhuavat eri asioita erilaisissa suhteissa toisiinsa sekä meihin ihmisiin. Jumalathan ovat henkiä, ei heillä siis ole fyysisiä "rajoja", vaan vain "persoona". Muut uskonnot määritellään monijumalaisiksi juuri toimivien jumalpersoonien määrän mukaan, kristinusko varaa silti itselleen oikeuden olla monoteistinen pelkän oman julistuksen perusteella, ihminen ei sitten vain "ymmärrä" miten kolme onkin yksi - muut uskonnot kuitenkin kykenevät ymmärrettävästi selittämään jumaliensa luvun, mutta kristinusko jos muu ei auta menee näin avuttomien iskulauseiden taakse: "Jumala kutsuu meitä yksinkertaisesti luottamaan itseensä, hänen laupeuteensa ja johdatukseensa." Näin ei ole muissa ilmoitususkonnoissa, juutalaisen tulee TIETÄÄ että JHWH on YKSI, samoin muslimin: ei ole muuta Jumalaa kuin Allah.Ei siis ole kovinkaan ylivoimaista jumalalle ilmoittaa itsensä ymmärrettävästi.
Hindulaisetkin rehdisti myöntävät että heillä on kolme jumalaa mitä palvovat.Taitaa olla ensimmäisiä kolminaisuus-uskontoja.....Eli sama idealogia kuin kristinuskossa, krishnassa sama ajatus kuin jeesuksessa joka oli poika jumala ja vapahtaja jne jne. Kristityt haluavat yhä pitää kiinni siitä ajatuksesta että sen "juuret" ovat juutalaisuudessa...mutta mikä ei juurikaan vaikuta itse uskontoon millään tavalla ja silti luulevat uskovansa yhteen jumalaan.
Olen hieman pettynyt keskustelutyyliinne ja voi olla, että ei ole hedelmällistä jatkaa. Ennen kuin voidaan kunnolla keskustella, täytyy määritellä käsitteet. Heittely ei auta meitä ymmärtämään toisiamme. Esimerkki: Kirkkoisä Tertullianus (160-n.225) loi kolminaisuusopin käsitteet. Hän loi latinankielisen käsitteen "persona". Sen lähtökohtana on naamio, jota näyttelijät käyttivät roomalaisissa teattereissa. Näyttelijät käyttivät tuolloin naamiota tehdäkseen yleisölle paremmin ymmärrettäväksi, mitä erilaisia näytelmän hahmoja he esittivät. Osien moninaisuuden takana oli vain yksi näyttelijä. Niin myös kristityt uskovat, että yksi Jumalan toimii niin luomisessa, lunastuksessa kuin pyhityksessä ilmaisten itsensä eri tavoin. Käsitteellä olemus, substantia, Tertullinus halusi ilmaista jumaluuden perustavanlaatuista ykseyttä. Todennäköisesti käsitätte eri tavoin nykykielen "persoonan" ja siksi ette pääse kristinuskon perusdogmaan kiinni.
Epätieteellisillä loppukommenteillani edellisissä viesteissäni olen halunnut jotenkin ilmaista, että usko ei kuitenkaan synny väittelyn tai tiedonvälityksen tuloksena, vaan Jumalan lahjana, kun hän toimii historiassa ja puhuu sanassaan.
ei ole yksi toimija. Vaikka kutsuisi näitä miten. Käsitettä ei voi määritellä niin että se tarkoittaa yhtä kristinuskossa, mutta muuta muissa uskonnoissa joissa myös on useita eri jumalpersoonia.
Juutalaisuudessa jumalaa esittää vain JHWH, islamissa Allah, eri naamioita ei ole eikä monoteismissa voikaan olla. Ei ole kyse ilmaisusta, jos poikajumala on inkarnoituneena ihmiseksi josta tilasta isä jumala hänet palauttaa jumaluuteen.
Miksi pitäisi määritellä käsitteitä?? ns Kirkkoisät halusivat lisätä omia filosofisia pohjia josta luodaan jokin käsittämätön absurdi kokonaisuus. Vaikka tellu-setä haistatteli pitkät kreikkalaiselle filosofialle,eli ei pitänyt niitä minää, silti samankaltainen ajatus paistoi läpi ja mytologian konseptit tulivat mukaan.Lopuksi setä hairahtui vielä vaihtamaan lahkoa montanolaisuuteen. Pappa Origenes oli siinä suhteessa oikealla suunnalla, vaikka olikin enemmän henkeen ja vereen Platonista ajattelu tapaa vaaliva, niin tämän näkemys Jumalasta oli puhtaasti abstrakti,Jumala on täydellinen ykseys, näkymätön ja ruumiiton, ylivertainen kaikkeen materiaaliseen verrattuna, ja siksi ajatukset ylittävä ja käsittämätön. Origenes torjui myös Jumalan reinkarnaatio-opin. Ja Origenes sentään halusi ymmärtää myös juutalaisten näkökantaa monessakin asiassa ja sai täsmennyksiä mm. VT:ssä oleviin messias-ennustuksiin,mitkä olivat oikeita ennustusksia,mitkä ei.
>> että usko ei kuitenkaan synny väittelyn tai tiedonvälityksen tuloksena, vaan Jumalan lahjana
Yksilö sanoo: Olet oikealla asialla, jatka.
Kuinka Jeesus ihmisena olisi voinut herättää kuolleita tai parantaa sokeita..Ei onnistu meikäläisiltä vain ja ainoastaan Elämän Antajalta! Voihan Raamatun asiat tuntua mystiseltä järjellä pelkästään katottuna mutta kun tässä onkin jotain muuta mukana. Kuinka Jumalan luoma järki vois tajuta luojaansa ihan kun tietsika tajuaisi tekijänsä aivotukset. Ja mystistä on niin paljon maailmassa koko hela hoito itseasiassa miten tää tehtiin, aivot jne vain muutaman mainitakseni..Jeesus on Herra ihan tälläselle tavalliselle epäilijä luonteelle ja ex-narkkarille. Maanpäällisestä helvetistä on jo kokemus toista en halua.. Mä haluun mennä taivaaseen..Kiitos Jeesus et elät tänäkin päivänä
Siihen aikaan niin moni herätti niin monia kuolleista, mutta muista, ei kaikkea "mystistä" kannata niin henkeen vetää.
Muista mitä tuo moukka joskus kirjoitti
"11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen." 1 Kor 13:11.
halusi kertoa sanomallaan sen, että maan päällä ymmärryksemme Jumalasta on parhaimmallaankin vajavaista. Eräänä päivänä se on meille kristallinkirkasta sillä seuraava jae kuuluu:
12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Hän ei missään vaiheessa edes vihjannut että Jeesuksen teot tai Raamattu (hänelle vanha testamentti) olisi millään lailla tarua tai joutavaa mystiikkaa.
Paavali oli tosiaankin hyvä tyyppi. Vaikka hän oli varma asiastaan kohdattuaan Jeesuksen, hän ymmärsi, että vasta kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen kaikki meille lopullisesti selviää. Siksi näillä keskustelupalstoillakin saisi olla aimo annos nöyryyttä ja toinen toisensa kunnioittamista.
Vai oikein oli monia tyyppejä toi oli mulle aivan uutta tosin en ole mikään tietoviisas näissä asioissa. Sen vaan kyllä tiedän että Jeesuksen uskominen on IHANAA PALJON IHANAMPAA KUIN USKOMATTA OLEMINEN sitähän olen ollut suurimman osan elämääni. Tiedän hyvin mitä saa huumeista mitä saa seksistä jne.. Mut onnex sain myös kokea mitä saa Jeesukselta...Se pitää saada kokea ei analysoida tai teorisoida tai väitellä..Oon oikeesti tosi pahoillaan tällä jokaisesta tällä palstalla joka ei vielä Jesseä henk.koht tunne ja jos sallittte voin häntä kyllä pyytää käymään myös teillä voisitte pikkasen hämmästyä..Kaikkea voi kokeilla tässä elämässä jos uskallusta riittää..
tästä musavideosta.
http://www.youtube.com/watch?v=8welVgKX8Qo
Veli Kristuksessa.
Yksilö ei epäile lainkaan Sinun tunteittesi aitoutta kun väität että Jeesukseen uskominen on ihanaa, niin on sekin kun Ilves voittaa Suomen mestaruuden lätkässä.
Voisiko olla että olet vaihtanut vain yhden huumeen toiseen ?
PS yksilö teki tuossa ylempänä sinun kaupat, toivottavasti et/te suuttunut/neet ?
Täällä netissä on pohdittu valtavasti Jeesuksen persoonaa. Luin tätäkin keskustelua, kiinnostavia näkökohtia. Tuo nimimerkki Pappiparan näkemys on lähimpänä sitä, mitä itse ajattelen tutustuttuani Jeesuksen persoonaan erityisesti Uuden Testamentin kautta, mutta myös erilaiset elämänkokemukset vahvistavat käsityksiäni. Jumala voi ilmaista itseään monin eri tavoin, kuten ihmisten kautta, luonnon kautta, ihmein ja merkein ja ennen kaikkea Raamatun kautta, jossa Uusi Testamentti on kuten nimikin ilmaisee, jotain mitä Jumala haluaa lahjoittaa ihmiselle, ja hän on muuttanut "viimeistä tahtoaan", ainakin ei-juutalaisille.
Jotta voisi uskoa Jeesuksen olevan sellainen kuin UT hänet kuvaa, olisi myös uskottava VT:n kertomuksiin.
Käännöstulkinnoista huolimatta Raamatussa on oma logiikkansa, joka avautuu sille joka haluaa todella oppia tuntemaan Jumalan.
Jeshua (suom. Pelastaja) ei ollut vain tavallinen ihminen. Olivathan VT:n profeetatkin Jumalan valitsemia, he ennustivat kansansa kohtaloita, ja myös sitä miten heidän kauttaan Jumala vaikuttaa koko maailmaan, ja heidän kauttaan Jumala teki jopa ihmeitä, paransi sairaita jne. VT kertoo kirjoittamiensa hengellisen inspiraation sanoin tapahtumista, joihin Jumala itse vaikutti. Hän valitsi kuninkaat kansalleen ja profeetat. Nämä toimivat Jumalan sanansaattajina. Tosin harva heidän sanojaan otti aivan tosissaan. Siksi kansa joutui kärsimään syntiensä tähden alinomaa.
Johannes Kastaja ennusti Jeesuksen, ja Jeesuksen jälkeen ei juutalaisilla ollut enää profeettoja, enpä ole kuullut moista.
Messiaanisille juutalaisille ilmestyi siis myös Messias.
Tässäkin ketjussa on pohdittu, onko Jumala kolmiyhteinen, onko Hän yksi, vai onko kristityillä kolme kappaletta eri jumalia jne.
Minusta kannattaisi katsoa asiaa myös kronologisesti: nähdä aikajana, miten Jumala, joka valitsi juutalaiset ilmaistaakseen itsensä koko maailmalle, toimi ja toimii edelleen.
Juutalaisuudessa Jumala on yksi, "Echad", mutta sana tarkoittaa muutakin; se tarkoittaa myös olemuksellista ykseyttä. Se sopii siihen, että Isässä ja Pojassa on sama henki, sillä henki ei tunne rajoja, ja voi silti olla samaa olemusta.
Jos ajatellaan "aikajanaa", Jumalan Henki oli luomisesta alkaen läsnä, VT:n juutalaisille hän ilmestyi eri tavoin, kuten kolmen enkelin kautta Aabrahamille, profeettojen sanoman ja ihmetekojen kautta, Moosekselle palavassa pensaassa, Elialle JHWH:n alttarin luona tulena taivaasta jne.
Seuraava vaihe tässä kronologiassa oli, että Jumala lähetti Jeshuan. Hän oli myös profeetta. Hänen kauttaan toistuivat profeetalliset sanat ja teot. Hänellä oli muita tehtäviä myös: pelastaa ihmiset synneistä, joista järjen ja lain kautta ei oltu päästy irti. Hän tuli kun aika oli otollinen ja oikea, ei aiemmin eikä myöhemmin.
Hän sanoi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän". Jokainen ihminen oli luotu alun perin Jumalan kuvaksi, mutta Jeesuksessa tämä kuva oli täydellisin. Hän oli synnitön ja omistautunut täysin Jumalan palvelemiseen sanoissa ja teoissa, samoin ihmisten rakastamiseen ja sillä oikealla tavalla, kuten Jumalan tahto oli.
Kun hän oli maan päällä, hän oli ihminen kolmisenkymmentä vuotta.
Kun hän nousi taivaaseen, Jumala ilmaisi itsensä seuraavassa vaiheessa uudella tavalla, tämän persoonan nimi on Pyhä Henki. Koska jumalia ei ole kolme, tässä on kyseessä saman jumaluuden kolmas dimensio, ulottuvuus, saman ykseyden (echad) "muoto" joka ei ole konkreettinen asia vaan saman Jumalan Hengen ilmiö. Myös abstraktisti voidaan käyttää ilmausta "metamorfoosi", JJBJ. Pyhä Henki sijoittuu ajallisesti siis kolmanteen periodiin.
Nyt olemme eläneet pari tuhatta vuotta tuota kolmannen Persoonan, Pyhän Hengen kautta. Hän ei kuitenkaan vaikuta läheskään kaikissa, vaan maailman henki on vallalla, kuten Jeesus ja apostolit ym. ennustivat. Vain harvoilla on tuo uskon lahja, jonka Jumala antaa hänelle joka häntä todella etsii, ja uskoo, että Jeesus oli todellakin Jumalan lähettämä, ja häneen on uskottava, jotta Jumala voi sitten ilmaista itsensä ja toimia vieläkin vakuuttavammin.
Tähän tuhansien vuosien kauteen kuului aikoja, jolloin Jumala edellytti lain tekoja, yritystä olla hyvä ihminen. Tämä oli yksi tapa pelastaa ihmiset ja ihmiskunta synnin orjuudesta, kuoleman tieltä.
Jeesuksen aika oli toisenlainen, nyt lain teot eivät riittäneet Jumalalle, oli tullut aika uskoa, ja uskon lahjan välittäjä oli, ja on, Jeesus. Jeesus teki konkreettisemmaksi ja ymmärrettävämmäksi mistä kaikesta ihmisen jumalasuhteessa on kyse.
Jeesus kehotti rauhaan ja rakkauteen myös ihmisiä, tuo miekan tuomisen ajatus on minusta ennustus: hän tiesi, että osa ihmiskunnasta kääntyy hänen puoleensa, mutta toinen, vielä suurempi osa, jää maailman puolelle, ja siitähän se ristiriita syntyy ihmisyksilöiden välille.
Hän siis nimenomaan kehotti vastustamaan väkivaltaa ja kaikkea muutakin pahaa ihmisessä, mutta ei ihmistä sinänsä. Koska hän rakasti ihmistä, hän halusi puhdistaa hänet pahuudesta, valheesta, vääryydestä, rakkaudettomuudesta.
Koska tämäkään keskustelu ei ole pelkin järkiperustein selvittänyt Jeesuksen koko olemuksen luonnetta, tässä linkissä on vähän erikoisempi näkökulma: Niilo Yli-Vainio, kristitty, jonka kautta Jumala toimi kuten Apostolien teoissa kerrotaan, Pyhän Hengen lahjojen välityksellä (niistä luettelo Apt. 2). Hän antoi kunnian parantumisista täysin Jumalalle, ei ottanut sitä itselleen.Muistutan että on olemassa myös ns. vääriä parantajia ja ihmeiden tekijöitä, joista UT varoittaa.
Ja kuten sanottu, myös Tanach'in profeettojen kautta JHWH toimi myös ihmeitä tehden. Uskokoon ken voi yliluonnollisiin ilmiöihin, mutta ne kuuluvat Jumalan todellisuuteen, Raamatussa on valtavasti ihmeitä ja tunnustekoja myös, ei pelkästään viisaita opetuksia tms.
Jumalan ykseyteen kuuluvat siis Isä, Poika ja Pyhä Henki, kaikki saman Hengen dimensioita.
Paavalin sanoin: Jumala on Rakkaus.
Tässä noin puolen tunnin videossa haastattelu ja kokousesitys, jossa rukoillaan sairaiden puolesta ja vapautetaan ihmisiä synneistä. Samoin toimivat Adon Jeshuan jalanjäljissä ja esikuvan mukaan myös apostolit sen ajan Israelissa.
Tässä filmissä, kokouskohdassa kuvataan tuota Pyhän Hengen toimintaa, joka on siis Jumalan persoonan ilmentymä nykyajassa, jolloin Jeesus-ihminen ei enää maan päällä kävele. Modernimpi versio tämäntyyppisistä ilmiöistä löytyy esim. Nokia Missiossa, Markku Koiviston toiminnassa, saarnoissa ja heidän rukoustiiminsä rukouksissa. Jos Jumala ei pystyisi tekemään myös ihmeitä ja todella suuria tekoja, mikä Jumala se sellainen olisi?
Avain Jumalan tuntemiseen on Jeesuksen tunteminen.
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=7&t=&a=2346
"..Isässä ja Pojassa on sama henki, sillä henki ei tunne rajoja, ja voi silti olla samaa olemusta." Jumalathan ovat henkiä ja henget eivät tunne rajoja.
Yritin kuvata Pyhän Hengen olemusta, en mitä tahansa henkiä, Raamatussa puhutaan myös hengistä jotka eivät ole Jumalasta, myös niistä jotka voivat eksyttää jopa valittujakin. Voitaisiin puhua vaikka Rakkauden Hengestä, tai Totuuden Hengestä, ehkä näin asia selkiytyy. Kristinuskossa on vain Yksi Jumala, joka kuitenkin voi ilmaista itseään eri tavoin ja silti samaa olemusta, sama Henki vaikuttaa sanoissa ja teoissa, jotka ovat Jumalasta lähtöisin. Pakanajumalat voivat olla myös kuvina esitettyjä, patsaita yms. Muinaiset juutalaiset puhuivat jumalista monikossa - Elohim - kun palvoivat useita jumalia. Monoteismi, yhden Jumalan palvelu, tuli tärkeäksi vasta myöhemmin. Hänestä on yksikkömuodossa nimitys JHWH tai El (El Elohim, jumalien Jumala).
Kristinuskossa Jumala on JHWH, jota Jeesuskin palveli yli kaiken, ja Jeesus tiedosti olevansa samaa olemusta, ja ennusti, että hänen jälkeensä tulee Pyhä Henki apostoleihin ja joihinkin tosi kristittyihin, apostolit ennustivat että nämä asiat tulevat toistumaan, ja nykyajan apostolisia tekoja nähdään ja koetaan joidenkin Jeesuksen seuraajien keskuudessa, esimerkkinä Yli-Vainio.
Monijumalaisuutta voi olla ja onkin, maailmassa on paljon uskontoja, mutta Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat samaa Olemusta eli samaa Henkeä.
Tarkoitin että Jumalan Henki voi liikkua ja olla siellä missä Jumala tahtoo. Tuossa Yli-Vainio julistaa Raamatusta, että "viimeisinä aikoina minä vuodatan Henkeni kaiken lihan ylle"!
>> Juutalaisuudessa Jumala on yksi, "Echad", mutta sana tarkoittaa muutakin; se tarkoittaa myös olemuksellista ykseyttä. Se sopii siihen, että Isässä ja Pojassa on sama henki, sillä henki ei tunne rajoja, ja voi silti olla samaa olemusta. >Hän sanoi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän". Jokainen ihminen oli luotu alun perin Jumalan kuvaksi, mutta Jeesuksessa tämä kuva oli täydellisin. Hän oli synnitön ja omistautunut täysin Jumalan palvelemiseen sanoissa ja teoissa, samoin ihmisten rakastamiseen ja sillä oikealla tavalla, kuten Jumalan tahto oli. > Henki. Koska jumalia ei ole kolme, tässä on kyseessä saman jumaluuden kolmas dimensio, ulottuvuus, saman ykseyden (echad) "muoto" joka ei ole konkreettinen asia vaan saman Jumalan Hengen ilmiö.
JJBJ kirjoitti: "Jumalalla ei ole muotoa.Siten Jumalaa ei voi nähdä. Tämä "näkeminen" ei tarkoita aina fyysistä näkemistä, vaan tarkoittaa myös "asioiden tapahtumista/toteutumista" eri tilanteissa."
Miten sitten selität esim. heprealaisen Raamatun kohdan Ex.24: 9-11? Siinä Mooses ja Aaron, Nadab ja Abihu sekä seitsemänkymmentä Israelin vanhinta lähtivät Siinaille. He näkivät Israelin Jumalan (Elohee Jiisraeel) , ja se millä hän seisoi oli kuin safiirikiveä... He saivat katsella Jumalaa. Tosin saman kirjan luvussa 33 Jahve sanoo, Moosekselle, että hänen kasvojaan ei kukaan voi nähdä, mutta Mooses saa nähdä Herran takaapäin. (Se on muuten kaunis kohta, siinä Herra asettaa Mooseksen kivenkoloon ja suojaa häntä kämmenellään.) Nämä nyt olivat ensimmäiset kohdat mitkä tulivat "Jumalan näyttäytymisestä" Pentateukissa mieleen em. kolmen miehen lisäksi. Niitä lienee muitakin.
Ymmärsinkö oikein tuon siteerauksen lopun, että ymmärrät "Jumalan näkemisen" toteutuneen usein siten, että VT:n hurskaat kokivat hänet toimimassa, lähellä, ohjaamassa historian kulkua. Niin minäkin olen sen ymmärtänyt. Hän puhui profeettojensa kautta, unissa ja näyissä sekä Herrana joka johdatti kansaansa.
>> Miten sitten selität ..> Ymmärsinkö oikein tuon siteerauksen lopun, että ymmärrät "Jumalan näkemisen" toteutuneen usein siten..
Siis juutalaisille heprealaisen Raamatun "Jumalan näkeminen" ja "katseleminen" on kuvakieltä, yritys kuvata sanoilla sellaista, mitä ei ihan perille asti voi sanoilla tavoittaa. Ehkä myös Jumalan kuuleminen, se miten hän kulki pilvipatsaana ja tulipatsaana ja miten hän ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa ja Elialle tuulen huminassa. Monia, monia kuvia, joista voitaisiin kysyä eikö sana siis tarkoitakaan sitä mitä se hepreaksi/suomeksi arkikielessämme tarkoittaa.
Luulen, että tässä emme ole kovinkaan kaukana toistemme käsityksestä. Yhtä mieltä olemme myös siitä, että Jumala ilmaisee itsensä historiassa. Myönnän, että sanat jäävät köykäisiksi, kun luotu olento yrittää kuvata Luojaansa. Kristityistä teologeista monet ovat tunnustaneet, että tämä on ongelma. Reformoitu teologi Karl Barth kirjoitti: "Teologeina meidän tulee puhua Jumalasta. Mutta me olemme ihmisiä emmekä sellaisina voi puhua Jumalasta. Meidän tulee tietää molemmat, se että meidän pitää ja että emme voi, ja juuri siten antaa kunnia Jumalalle." Kyse ei ole ainoastaan vanhasta ajasta ja oppimattomuudesta, Jumalaa emme voi "tyhjentää" selityksillämme. Meidän ainoaksi mahdollisuudeksemme jää nöyrästi rukoilla, että hän ilmaisisi itsensä myös meidän elämämme keskellä.
Arvelit JJBJ joskus aikaisemmin, että kirkkoraamattu olisi Septuagintan mukainen eikä heprealainen Raamattu. Siinä erehdyit. Kirkkoraamattumme on heprealaisen tekstin käännös, missä on käytetty Septuagintaa apukäännöksenä. Se, että JHWH:n kohdalla lukee "Herra" osoittaa kunnioitusta juutalaiselle traditiolle. Suomenkielessä sen paremmin kuin kreikankielessäkään kun ei ole tapana merkitä marginaaliin "oikeaa mutta kartettavaa lukutapaa". Itse yritän käyttää sekä hepreaa että kreikkaa kykyjeni mukaan.
Nimimerkki "Elena" esitti ajatuksen, että Jumalan kolminaisuus näyttäytyisi ikään kuin aikajanalla: Jumalan hengen aika, Pojan aika ja Pyhän Hengen aika. Itse uskon paremminkin niin, että jo luomisessa toimi koko pyhä kolminaisuus: Isä oli luova tahto, joka loi Sanallaan (= Jeesuksen, Logoksen kautta) ja Pyhä Henki oli Jumalan eläväksi tekevä henkäys. Myönnän, että tämä on kuitenkin vertauskuvallista kieltä, joka siis tuntuu olevan myös juutalaisuudelle tyypillistä. Jään odottamaan sitä päivää, jolloin näen Jumalan kasvoista kasvoihin.
Tänä jouluna kumarrun seimen äärelle palvomaan häntä joka oli alussa Jumalan luona ja oli Jumala. Kaikki on syntynyt hänen kauttaan eikä mikään ole syntynyt ilman häntä.(Joh 1)
Kanssanne on ollut virkistävää keskustella.
että kristityt jotka ilman pieteettiä tekivät YHWH:sta kolme, "kunnioittavat" häntä sanomalla Herra eikä Jahve. Nimikö ja siihen myöhemmän liitetty tabu on se tärkein?
Jumala ilmaisi itseään ihmisten kautta VT:ssä, hän lähetti profeettoja, hän valitsi kuninkaat. Kristitty kokee että myös Johannes Kastaja ja Jeesus olivat hänen valitsemiaan ja lähettämiään. Jumala on Luoja ja luovissa prosesseissa asiat edistyvät ja voivat ilmetä uusilla tavoilla. Hän ei ole näkyvä persoona, mutta voi ilmentää itseään sekä näkyvien että näkymättömien ilmiöiden kautta. Jeesuksessa hän kuitenkin personifikoitui, Jeesus kutsui häntä Abbaksi, Isäksi tuttavallisesti, se on persoonallinen kuva, ja isä-poika-suhteeseen liittyy kiintymys, ja nämä ovat kaksi persoonallista olentoa. Jeesus käytti usein paljon symboleja ja metaforia, tokihan Jumala on ei-materiaalinen, abstrakti, mutta Raamatussa Jumalan toiminnasta on myös erilaisia visuaalisia kuvia jotka tekevät hänet ymmärrettävämmäksi kaikille, kuten esim. valkoinen kyyhkynen Pyhän Hengen symbolina.
Periytyykö synti geenien tai muiden fysiologisten perintötekijöiden kautta, ei, vaan synti opitaan. Kun lapsi varttuu, hän samastuu ympäristönsä ihmisiin, myös synti tulee opittua sitä kautta. Tietyssä mielessä voidaan kuitenkin sanoa kuvaannollisesti, että synti periytyy.
Jumala on paljon suurempi kuin lihaan sidottu persoona, mutta toisaalta UT:n kautta opimme, että Jeesuksella oli ainutlaatuinen jumalallinen persoonallisuus, ja myös Pyhä Henki on eräänlainen henkipersoona, Jeesuksen henki ja samalla vielä enemmän, itse Jumalan henki.
Jos Jumalaa luonnehditaan täysin persoonattomaksi, hän olisi ehkä jonkinlainen panteistinen maailmansielu, johon olisi vaikea luoda henkilökohtaista yhteyttä, liian suunnaton käsite joka jäisi ihmiselle hyvin etäiseksi ja tuntemattomaksi mysteeriksi.
Kyllä kristinuskossakin voidaan Jumala nähdä (eli ymmärtää) "eheänä ykseytenä", sillä Jeesus toimi sopusoinnussa kansansa Jumalan lain kanssa eikä asettunut tämän yläpuolelle.
"Kukaan ei tule Isän luo muutoin kuin minun kauttani". Isä, Israelin Pyhä lähetti meille tuon ihmeellisen Joulun Lapsen joka syntyi Betlehemissä kirkkaan tähden alle kun kansat elämänsä valoa etsien viettivät tuolloin Auringonjumalan juhlaa eri maissa vuoden pimeimpinä aikoina. Juutalaisten kerrotaan odottaneen Messiasta hanukka-juhlan aikaan tulevaksi, ja sekin osuu kovin lähelle joulua.
ihmettelin tuossa aiemmin miten kristityt jotka ilman pieteettiä tai tunnontuskia tekivät YHWH:sta kolme, "kunnioittavat" häntä sanomalla Herra eikä Jahve.
ei ole syntynyt jouluna, vaan niin maalliset kuin uskonnolliset juhlat on pohjoisella pallonpuoliskolla laitettu tuohon ajankohtaan katkaiseman talvi ja pimeys.
Hanuka on valonjuhla sekin joten sen paikka marras -joulukuussa ei ole yllätys, messiaaseen se ei liitty. Se on nuori juhla jota aluksi ei noteerattu, sitä on varsinaisesti alettu juhlia hyvin myöhään, nykytavat ovat pääosin peräisin Euroopasta, keskiajalta.
sopusoinnussa lain kansa ja asettui isä-jumalan yläpuolelle:kukaan ei kuulema pääse isän luo kuin Jeesuksen kautta ja Jeesus määrää kuka joutuu taivaaseen, kuka helvettiin. Eli hän keksi omia oppeja ja julistaa että määrää kuka mihinkin joutuu, suora yhteys joka esim juutalaisella on jumalaansa, ei ole kristinuskossa mahdollista, isä-jumalan (jonka merkitys muute non mikä, koska hänestä tuli isä?) luo mennään "pojan" kautta.
Mistä tiedät, ettei syntynyt jouluna? Voi olla niinkin, onhan asiaa tutkittu.
Hanuka osuu joinakin vuosina yksiin joulun pyhien kanssa. Sehän on temppelin uudelleen vihkimisen juhla, kun temppeli oli vapautettu kreikkalaisten jumalkuvista, mutta erään juutalaisuuteen kääntyneen oppineen mukaan messiastakin on odotettu tuolloin saapuvaksi, olivat ehkä sitten varhaisia messiaanisia kristittyjä.
Vuoden pimeimpänä aikana vietettiin Roomassa Saturnalia-juhlaa ja Auringonjumalan juhlaa, myös Mitran ja Ra-jumalan palvonta oli samaa juurta. Nämä sitten voitti joulujuhla, jota onkin vietetty harvinaisen kauan historiassa.
ettei hän syntynyt jouluna, no voi olla niinkin.
Hanuka osuu joinakin vuosina joulunpyhien kanssa yksiin. Eräs juutalaisuuteen kääntynyt ja juutalaisuutta hyvin tunteva tuttavan tuttava on sitä mieltä että jotkut odottivat messiastakin hanukka-aikaan tulevaksi.Voihan sen asian päätellä näinkin, ainahan on ollut uskonnoissa toisinajattelijoita, ryhmäkuntia ja lahkoja. Valon juhlahan se joulukin on, joulu joka syrjäytti Auringonjumalan juhlat, kuten Mitran ja Ra'n kultit sekä Saturnalian.
Hanuka on tietääkseni temppelin vihkimisen juhla, vuodelta 166, jolloin juutalaisten temppeli vapautettiin kreikkalaisjumalien palvonnasta, ja temppelin öljylampussa paloi tuli 8 päivää yhtäjaksoisesti.
Lähetin jo tämäntapaisen viestin, muttei näy tulleen perille, joten tässä uudempi versio.
pitäisi ensin määritellä, puhutaanko samasta Laista. Käsitän niin, että Jumalan laki on kiteytettynä "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Näistä kahdesta riippuvat kaikki Laki sekä Profeetat", tämä laki on 10 käskyä, jonka tulkinnan tulisi olla lain hengen mukainen, ei liian kirjaimellinen, ihmiselle hyväksi, ei vahingoksi. Jeesus kiinnitti huomiota Lain olennaiseen sisältöön. Se mitä pykäliä aikojen kuluessa sen ympärille ihmiset ovat lisänneet, on inhimillistä sovellustusta käytännön asioita varten.
Jeesus ei määräile kuka joutuu taivaaseen tai helvettiin, vaan totesi faktan, että ero Jumalasta vie kadotukseen, kohti tuhoa. Se on verrattavissa siihen, että juutalaiset rikkoisivat Tooraa, mitä enemmän rikot, sitä huonommin on asiat, ja mitä paremmin noudatat, sitä siunatumpi olet. Juutalaisille on vähän eri pelisäännöt, paitsi messiaanisille.
Keksikö Jeesus omia oppeja, eikö hän tehnyt niinkuin tuo Korkein Jumala tehtäväksi antoi?
Asettuiko hän oman Jumalansa yläpuolelle, en ymmärrä tuota ajatusta. Loppupeleissä hän on UT:n mukaan, ei yläpuolella, vaan "istuu Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella", samalla tasolla, ei ylempänä. Ihmisenä hän alensi itsensä.
Tuo isä-termi kuvaa Jeesuksen rakkautta siihen ainoaan Jumalan, ja päinvastoin, metafora, kuvakieltä.
Nousee vain murjottuun mieleeni se, että ymmärsikö tekstien kirjoittajat vain inhimillisen näkökulman Jeesuksen elämästä?
Kun kertomuksia tarkastelee huomaa aikojen saatossa draamallisten tapahtumien nousevan kertomuksista esiin-->kuten Jeesus ihmisen teloitus ja sen kautta siitä ympätyt selitykset uhri-kuolemasta. Myös käänteinen ajatus Jeesuksen elämän ylen-palttisesta antamisesta viäntyy oudosti-->kirjoittajat kääntävät sen seuraajilleen oudosti saamiseksi-->eli juuri s-i-n-u-a varten kaikki on tehty, kun taas Jeesuksen esimerkkihän osoittaa antamisen ja toisten puolesta tekemisen olevan SE juttu.
Jos itsekkyyden ilmentymänä--> ihmisten oma tarve saada ihan oma--> jumala,vapahtaja 'juuri privaatisti itselleen' ilmentää lähinnä lihan ja materialismin kukoistavaa kukkaa, on Jeesuksessa esimerkkiä ja ideaa aivan päinvastaisesta löydettävissä--> nimittäin jos oikealla asenteella kertomuksia hänen tavastaan palvella ja a-n-t-a-a 'ei saada' katsotaan.
Kirjoitat viisaasti.
Olen samaa mieltä: sitä nöyryyttä ja antamisen iloa ei juurikaan ole Jeesuksen suraajiksi ilmoittautuneissa.