Puhelias kannattaa olla

monta kertaa itse olen suuttunut samasta asiasta. Tullut paha mieli, ettei kelpaa sitten millään. ja vaikka on mielestään puhunut paljon, niin silti sanotaan, kun oot niin hiljainen. vittu,oikeesti, sanokaa sitten ihmiset millainen sitä pitää olla että kelpaa. mua ei ainakaan huvita jauhaa paskaa, varsinkaan sellaisten ihmisten kanssa joihin en ns. luota, joiden kanssa ei oo samalla aaltopituudella (ne ihmiset on kyllä harvassa tässä maailmassa) Kai sitä pitäis sitte irvistellen vääntää tyhjänpäiväistä smalltalkia.

Jospa nää ketkä sen ujouden huomaa ja jaksavat siitä huomautella ovat itse "piiloujoja". Ne piirteet mitkä meissä itseämme ärsyttää, saatamme tiedostamatta purkaa niihin ihmisiin kenessä näitä samoja piirteitä on. Ei kaikilla, jotka ovat sinut itsensä ja muiden suhteen, ole tarvetta huomautella toisten ujoudesta/ulkonäöstä/elämisestä.

Kyllä ujo ujon tuntee...mä olen tämän tajuttuani oppinut olemaan ymmärtäväisempi esim erästä sukulaistani kohtaan, joka tuntuu aika kylmältä ihmiseltä ketä ei muka kiinnosta muiden seura jne. tosiasiassa on erittäin ujo jne. mutta en ole siitä hänelle päätä aukonut, pahentaisi vaan.

Mut kyl se hiljaisuus ja rauhallisuus joskus myös puree ihmisiin, sain ensimmäisen pitkäaikaisen poikaystäväni huomion sillä että olin "erilainen", en pitänyt hirveää meteliä itsestäni. :)

Menin ujouden takia hakemaan apua terapeutilta (kun raukka luulin että se on joku vika). Terapiaa kesti aika kauan ja tuntui, että tämähän menee kohtalaisesti. Kunnes eräällä kerralla terapeutin suusta tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta: "Tätä ei kannata jatkaa, koska sinä et puhu mitään." Minä sopertamaan: "Olenhan minä puhunut!" Terapeutti: "Et ole." Nostin sitten heti kytkinä, kun terapeutti kerran sanoi, että ei kannnata jatkaa. Ei ole kuulunut anteeksipyyntöä tms.
Joten jos menee hakemaan apua ujouteen, kannattaa olla puhelias.

Mua kanssa joskus ihmetyttää kun saa kuulla omaan olemiseen liittyviä kommentteja tai muutoin negatiivisen puoleista palautetta. Olen myös kulkenut pitkän tien siitä kun olin niin ujo että toivoin olevani mieluummin kivi kuin tunteva ihminen. Nykyään on monelta osalta toisin ja elän oman näköistä elämääni. Siihen nähden on jotenkin ristiriitaista se, että oma tunne itsestä on ihan hyvä ja jotekin voittajafiilis kun ajattelee mikä oli lähtökohta. Mutta ympäristöltä saa palautetta, että on jotekin vääränlainen, että pitää muuttua. Kyllähän siinä saa aika mahtavan itsetuntemuksen ja sietokyvyn itsellensä kehittää, jotta uskaltaa omana itsenään tässä maailmassa elellä.

Näitä kommentointi-tilanteita tulee esim. työelämässä tai kun olen uusien ihmisten kanssa tekemisissä. Joskus toiset katsovat tarpeelliseksi muistuttaa minua että olen hiljainen tai vetäytyvä. Sellaiset analyysit tulee monesti vähän yllätyksenä koska olen itse mielestäni osallistunut tilanteisiin riittävästi ja sillä tavoin kun se on minusta luontevalta tuntunut. Osaan mielestäni myös ottaa toiset huomioon, olla ystävällinen, jutella ja kuunnella muita. Tuommoisen kommentin jälkeen kuitenkin aina jää vähän kysymysmerkkinä miettimään ensinnäkin sitä että olenkohan nyt ollut muiden mielestä jotenkin aivan väärällä tavalla tässä tilanteessa ja toiseksi sitä että miksiköhän tämä kommentoija halusi tuoda tämän tilantessa jotenkin epäolennaiselta tuntuvan asian esille...

Olen kuitenkin sen verran paljon joutunut painiskelemaan tämän oman olemukseni ongelman kanssa että en useinkaan anna sellaisten tölväisyjen haitata. Olen oppinut hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen, vaikka tällä saralla vielä paljn tekemistä onkin. En myöskään ajattele, etten voisi muuttua vaan koko matkan ajan kuljen silmät auki ja toivottavasti ppin koko ajan uutta ja tulen paremmaksi ihmiseksi. Mutta perusminä tuskin mitenkään radikaalisti tulee koskaan muuttumaan, enkä kyllä keksi syytä miksi pitäisikään. Täytyy varmaan vain vielä lisäksi yrittää ymmärtää niitä, jotka eivät pysty hyväksymään tai käsittämään tapaani olla ja elää tässä maailmassa. Ja ehkä ne tökeröt jättää sitten ne törpöt kommentit omaan arvoonsa.

Tässä kulttuurissa niin arvostetaan sitä, että on koko ajan esillä ja antaa kuulua itsestään. Jos olet hiljaa, olet huono ihminen.

Monta kertaa olen kuullut toisilta palautetta: "Miksi sä et puhu mitään?" "Oletpa sä ujo!" Vaikka itse olisin juuri tyytyväisenä mielessäni taputtanut itseäni selkään: "Hyvä minä, uskalsin olla avoin! Minä uskalsin jutella muiden kanssa!"

Puolihuolimattomat kommentit ihmisen puhumattomuudesta saattavat pahimmillaan lannistaa toisen aivan täysin. Monesti olen itsekin paininut sen tunteen kanssa, että mikään ei riitä, en pysty koskaan olemaan tarpeeksi hyvä. Pahimmillaan en ole seuraavalla kerralla yrittänyt sitäkään vähää, mitä aikaisemmin.

Herranen aika, sinä sentään viihdyt tanssilattiallakin ja olet kehittynyt small talkissa. Ole tyytyväinen itseesi.
Mieheni kanssa olen elänyt 35v. ja hän on hiljainen, mutta ei itse ole koskaan kärsinyt siitä, minä kyllä.
Hyvä itsetunto on A ja O. Mitä turhaa muitten mielipiteistä? Antaa ihmisten sanoa. On se kummaa, ettei mun miehelle ole koskaan kukaan saonut mitään - hän puhuu asiaa, kun suunsa avaa.
Hänkin on kehittynyt vuosien varrella - olisko minun ansiota

Sainpa minäkin yhden kerran viimeisessä työpaikassa kuulla jotain, että "sinä se oot aina hiljainen...plaa plaa...". Sanoja itse oli sellanen juoruämmä hölisiä, ettei työnteosta tainnu tulla mitään, kun piti olla joka paikassa juoruamassa monta minuuttia. Mitähän olisi muori sanonu, jos olisin maininnu asiasta "sinähän oot niin puhelias, ettei töitä taida tulla tehdyksi". Tekisi monelle monesti huutaa, että turpa kiinni. Kait noilla puheliailla ihmisillä joku viiraa päässää, ehkä itsevarmuuden puutetta tai jotain.

Kuule arvaa vaan että varmasti on paljon ihmisiä joita ärsyttää ihmiset joiden pitää olla koko ajan ja jatkuvasti äänessä! Eli juuri nuo moottoriturvat ovat niitä jotka saa ärsytyksen nousemaan ainakin minulla. Itse olen ainakin paljon mieluummin sellaisten ihmisten seurassa, jotka myös osaavat olla hiljaa eikä vain puhua ja puhua ihan pelkän puhumisen ilosta.
Olen itse hyvin syvällisesti ajatteleva ihminen, enkä jaksa sellaista paskanjauhantaa mitä monet harrastavat. Eli ihan tyhjänpäiväistä sanahelinää. Enkä tosiaan usko että olen ainut laatuani. Yleensä vältän systemaattisesti sellaisten p*njauhajien seuraa kun ei heitä yksinkeraisesti jaksa kuunnella pitkää aikaa.
Arvosta itseäsi, olet hieno tyyppi kun osaat olla myös hiljaakin etkä koko ajan äänessä vain muiden mieliksi!

ITEKKIN OLEN TODELLA HILJAINEN JA MIETTELIÄS PERSOONA...HALUAN SANOA ET NE PUHUU ENITEN JOLLA ON VÄHITEN SANOTTAVAA...EI MAAILMASSA OLE SOSIAALISUUSPAKKOA KA SOSIAALISUUS ON IHMISTEN LUOMA TRENDI....JOTKUT ON KÄYTÄNNÖN IHMISIÄ JA SITTEN KUN NE KÄYTÄNNÖN IHMISET RUPEE TEKEMÄÄN JOTAIN NIIN VARMASTI RUPEE TULEMAAN LAUSEITA SUUSTA!!! SIITÄ MINULLA ON PALJON HENKILÖKOHTAISTA KOKEMUSTA!

Aika rasittavaa oli kuulla näitä "Mikset sä sano mitään? Mikä sua vaivaa? Ooksä vihanen? Mökötäksä taas?", sitten kun avasin sen sanaisen arkkuni niin olisivat toivoneet sen pysyneen kiinni. Oikeastaan näitä laukoneet kaverit olivat(todn. ovat yhä) vain v-mäisiä persoonia, onneksi peruskoulun päätyttyä pääsin niistä luontaisesti eroon.

Joo muakin vituttaa tämä sama ainainen valitus. Vaikka minäkin mielestäni olen kehittynyt näiden viimeisen 3 opiskeluvuoteni aikana aika hurjasti (omasta mielestäni), muille ei sitten riitä vielä sekään, niiiin vielä kysellään ja huomautellaan välillä miksetsä ikinä puhu mitään, sä oot niin hiljainen jne.. voi huoh. Sen takia tyypit kaikenlisäksi välttelevätkin mun seuraa ettei vain jäisi mun kanssa kahden ja tulis niitä hiljaisia ja kiusallisia hetkiä -_- naurettavaa.
Ihan kuin joka hetki pitäisi puhua suu vaahdoten.

Ei tarvitse olla. Täytyy vain uskaltaa olla se kuka on. Tämä on kimi räikkösen parhaita puolia.

Itselläni tule mieleen että jospa ne kysyjät luulevat teillä olevan jotenkin tylsää heidän seurassaan kun ette puhu paljon, osallistu keskusteluun esim,jos vaikka ollaan ravintolailtaa viettämässä ja joku on hiljaisempi. Voi siitä joku ehkä loukkaantuakin ja ajatella että ette halua hänen seuraansa. Mutta voin myös kertoa esimerkin kahdesta lähipiiriin kuuluvasta ihmisestä jotka sanoivat aikasemmin että se deittailtava osapuoli on tosi hiljanen ja toivoivat saavansa enemmän puhetta aikaiseksi siinä toisessa osapuolessa, niin nyt parikymmentä vuotta myöhemmin tämä toinen pariskunta viettää kymmenettä hääpäiväänsä, siinä mies puheliaampi ja nainen on fiksu hiljainen ja tämä tuoreempi pari on kihloissa, siinä nainen puheliaampi. Ja kummassakin toive pitkäaikaisesta parisuhteesta lähti sen puheliaamman taholta, eli kuitenkin viihtyivät sitten aika hyvin sen hiljaisemman kanssa ;)
Itse olen kuullut myös kommentteja hilaisuudestani, et kuulu joukkoon ym. jokaisen muistan kyllä ja pahinta oli kun yhdellä työpaikalla kuulin ystävän kautta että takanapäin minun kerrottiin olevan omituinen, ja yksi kivempi tapaus sitten totesi kerran kännissä minulle että et sä taidakaan olla omituinen vaan sä taidat olla vain ujo. Mutta kyllä täytyy myöntää että niiden paljon puhuvien kanssa on helpompi asioida tutustumisvaiheessa kun hiljaisempien jos ei vielä ole paljon keskustelunaiheita, niin toisen hilajaisen kanssa on aika vaikeaa keksiä mitään sanottavaa jos itsekin jännittää. Ja jos siinä on puheliaampi kaveri niin ne vaivaannuttavatkin hiljaisuudet tulee jotenkin kevyemmiksi. Mutta toisaalta taas itse tunnen enemmän kiinnostusta niitä toisia ujoja ja yleensä herkkiä ihmisiä kohtaan ja ajattelen monesti että tohon olisi kiva tutustua, mutta joskus joutuu myös pettymään ja aluksi hiljaiselta mutta fiksulta vaikuttava henkilö osoittautuukin ájatusmaailmaltaan ääliöksi, katkeroituneeksi, joka kuvittelee olevansa muiden yläpuolella siellä hiljaisuudessaan. Sitten joskus taas tapaa niitä hiljaisia helmiä joiden kanssa saa sitä syvyyttä ihmissuhteisiin :)
Vähän eri aihepiireistä nyt kirjoitin, mutta sitämukaa mitä ajatus kulki, itseni olen jotakuinkin jo hyväksynyt, mutta välillä tulee angsteja, pahanolonkausia, kun toivoisin olevani jotain mitä en ole :)

Vähän sama kuin sanoisi ylipainoiselle, joka on lyhyessä ajassa laihduttanut 50kg, että "ootpa sä lihava, etkö sä kuntoile yhtään?" ....

Ja sit tuota saisi kuulla joka päivä.

Tähän täytyy sanoa, että itsekin lapsena nuorena olin hiljainen, mutta ajattelin, että mun on pakko muuttua. Tein päätöksen jota en ole katunut, olen saanut paljon. Etenkin parisuhteessa ja etenkin ystävyyssuhteissa on hyvä oppia keskustelemaan omista tunteistaan asioistaan ja jne.
Eiväthän kaikki ole puheliaita vaan ujoja, mutta ujojenkin olisi hyvä kasvaa ja opetella puhumaan. Se mielestäni kannattaa loppupeleissä.
Vaikeaahan se on, mutta kannattaa yrittää ja vaikka hakeutua sen puheliaamman seuraan ja peesata :). Ujot siinä missä puheliaatkin ovat tärkeitä ihmisiä ihmisen koko persoona on tärkein ei se puhuuko paljon vai ei. Ja minusta on turhauttavaa olla semmoisen ihmisen kanssa joka ei puhu mitään. Kaikki ujot muutos on mahdollinen.

T: ex-ujo

Víttuako sitä luonnettaan anteeksi pyytelemään.

Ei ujon pidä muuttua, vaan yhteiskunnan suhtautumisessaan ujouteen. Etenkin Suomessa ujoutta pidetään merkkinä jonkinlaisesta härmäläisestä junttiudesta, käytöksestä mistä voi opetella helposti pois, ellei vallan laiskaksi heittäydy.

Emme me voi lähteä siitä, että ujon pitäisi parhaan kykynsä mukaan näytellä sosiaalista 24/7. Ei ammattinäytelijäkään pysty vetämään koko ajan roolia. Pää siinä vain hajoaa jossain vaiheessa, lopullisesti.

Hassua, mutta en ole koskaan tuntenut olevani ujo, vaikka en halua joka asiaan sanoa jotain.

Ärsyttää eräs ihminen. Ollaan tunnettu muutama vuosi ja aluksi tuskin sain sanaa suustani, nykyään olen paljon rennompi, mutta silti saan joka päivä kuulla, kuinka ujo olen. Eikö hän voi huomata miten paljon olen muuttunut? Ei.

En pysty small talkiin. Olen kuitenkin ajoittain täysi moottoriturpa. Tykkään puhua teoreettisista asioista. Normaalit moottoriturvat eivät kestä sitä pätkän vertaa.