...pankkikortilla, niin eivät saa tippiä. Kuskeilla ei nykyään ole vaihtorahaa. Jouduin kahtena peräkkäisenä arkiaamuna käymään kirurgisessa sairaalassa Helsingissä. Molempina kertoina tarjottelin 50 euron seteliä. Ekana aamuna kuski antoi anteeksi 1,30 euroa ja toisena käytiin kova rahanvaihtaminen kolikoista ja seteleistä ja vaihtorahasta saimme maksun kuntoon.
On ymmärrettävää, että kuski ei pidä vaihtorahaa rosvojen takia kyydissä, mutta ennen pankkikorttien ja nykylaitteiden aikaa käytettiin seteleitä ja kolikoita. Kaikki sujui silloinkin jotenkin. Ei ollut pakko löytää tasarahaa kyytimaksuksi.
On ymmärrettävää, että kuski ei pidä vaihtorahaa rosvojen takia kyydissä, mutta ennen pankkikorttien ja nykylaitteiden aikaa käytettiin seteleitä ja kolikoita. Kaikki sujui silloinkin jotenkin. Ei ollut pakko löytää tasarahaa kyytimaksuksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jo väitellä Tohtoriksi kun on noin kattava tutkimus.
Että on ollut kaksi kertaa50 fikkassa jihuu.
rikkoo helposti kerran vuorossa, mutta kun nuijat asiakkaat makselee alle kympin kyytejä useammin päivän aikana niin rahat loppuu.
'
ennen pärjäsi paremmin vaihtokassalla kun asiakkaat eivät olleet niin tyhmiä että olisivat maksaneet 50 mk:n kyydin 300:lla markalla.
Niin, vastahan nuo eurot ovat olleet käytössä kohta kuusi vuotta, joten kyllähän sen ymmärtää, etteivät kaikki elinkeinonharjoittajat ole vielä osanneet sopeutua lompakon sisällön rakennemuutokseen vaihtorahan tarpeen osalta.
ei sitä vaihtokassaa missään tolkutomia määriä kannata pitää, varsinkaan taksissa, mikä on helppo ryöstökohde. ymmärrätkö aivoton kusipää ettei taksissa voi pitää 500 euron vaihtokassaa, koska sen verran pitäisi olla jos kaikki vanhanaikaisesti tunkisi käteistä ja vielä isoja seteleitä.
käteinen raha muuten on kallista pankittaa ja siitä on vaivaa. korttimaksut menee suoraan tilille ja pk/electron vielä halvalla.
korttimaksut on nykypäivää!
On kirjoittajalle kai jäänyt epäselväksi, että vaihtokassa on kuljettajan rahoja! Tämä käytäntö ainakin Helsingissä.
Silloin kun minä olin kuskina, en jumalauta kyennyt sitomaan rajattomasti varoja (lue: mun omia varjojaNI) tähän tarkoitukseen.
Ja jos joku maksaa 50llä, missä saan vaihdettua 50-set pienimpiin rahoihin, jospa vaikka seuraava poca on 50:n e:n asiakas.
Taas joku joka ei tiedä hevon XXX tästäKÄÄN asiasta.
Ei tuo mitenkään epäselvää ole. Samalla tavallahan esimerkiksi Alepan kassamyyjät joutuvat kantamaan muovipussillisen kolikoita säästöpossustaan vaihtokassaksi. Eihän työvälineiden tarjoaminen tietenkään ole työnantajan tehtävä. Joissain kaupoissa myyjillä pitää kuulemma olla ihan omat kassakoneetkin.
Hae apua.
Saat mut nauramaan.. Sä olet hauska. Mutta miten sä et ymmärrä vaikka tämä asia sulle perustellaan.
pitää peruskassa rupee vahtimestariksi.
Aatellan asia näi, sinulla on vaihtoraha kahteen 50 euroon ajoon, kun ne loppuu käy vaihtamassa bensa asemalla rahat niin sinulla on taas kahteen 50 euroon ajoon vaihtoraha.
Mikä on ongelma on se että pankkiautomaatista ei saa 10 euron seteleitä.
Olin toissa viikonloppuna Frankfurtin lentokentällä ja siellä paikallinen kahvilanpitäjä oli hermoromahduksen partaalla noiden 50 euron setelillä maksajien kanssa. Kirosi kovaan ääneen,että kaikki asiakkaat haluavat vaihtaa vain viisikymppisensä pienempään ostamalla kahvikupin.Lopulta sitten asiakkaatkin alkoivat hermostumaan.
Ilmeisesti yleinen ongelma nuo 50 euron seteleillä maksajat. :-)
Asiahan ei ole näin selvä. Alepan kassalle joku hakee kokoajan lisää vaihtorahaa, taksinkuljettjalle ei.
Pitäs kylmästi laittaa laput joka autoon että kuljettaja ei ole velvollinen ottamaan vastaan yli 20e seteleitä tai antamaan yli 20e takas.
Yks jannu veti kyllä pohjat aikoinaan kun kysy jonkun 15e kyydin päätteeks et onks sul antaa 500e takas? Hyvänä kakkosena tulee äijä joka tarjos tonnin seteliä ja kun kerroin ettei ole antaa takas niin kehtas alkaa vittuilemaan että se on muuten minun ongelmani. Siitä tuli kyllä hänen ongelmansa..
Itse kysyn aina onko pienempää kun 50e kaivetaan esille. yleensä on. Eri asia tietysti jos kyyti on sitä hintaluokkaa, en tee asiasta ongelmaa vaikka vituttaa ettei ole keinoja varmistaa setelin aitoutta.
Pankki ja luottokortit on parhaita. Aniharvoin on ollut häikkää. Visa electron on naurettavan häiriöaltis maksujärjestelmä joka tekee välillä arvaamattomia ylimääräisiä katevarauksia silloin kun maksu sattuu menemään ylipäätänsä läpi.