Nokia Mission menestyminen!
Soile Mäkkylä 1.5.2007
Olen miettinyt niitä syitä, minkä vuoksi Nokia Missio menestyy paremmin kuin Helluntaikirkko ja Luterilainen kirkko ja Vapaakirkko.
1. Sen vuoksi että Nokia Missio on vahvasti Luterilainen, se on kaiken lähtökohta. Luterilaiset karismaatikot muodostavat Nokia Mission ydinjoukon.
2. Nokia Mission johtajan Markku Koiviston karismaattinen persoonallisuus. Monet liikkeet rakentuvat karismaattisen johtajapersoonan ympärille, jonka merkitys on ratkaiseva liikkeen menestykselle.
3. Karismaattisuus, seurakunta on kaiken uudenaikaisen herätyksen edelläkävijä, ensimmäisenä kokeilemassa ja vastaanottamassa kaikkea uutta. Seurakunta ei ole jämähtänyt yhteen vanhaan kirjaan, vaan on enemmän ilmestyksien ja näkyjen ja profetioiden johdatuksessa oleva dynaaminen 2000-luvun seurakunta.
4. Ylistys, seurakunnassa on ymmärretty ylistyksen merkitys ja panostettu valtavasti tunteiden ja elämyksien vahvistamiseen ja kokemiseen. Paljon laulua ja soittoa ja tanssia, se tekee väsyneistä ja janoavista ihmisistä iloisia ja irrottaa heidät arjen murheista.
5. Toronton siunaus, seurakunta on alusta saakka ollut vastaanottamassa sitä. Jatkuva yhteys keskeisiin Torontolaisvaikuttajiin, kuten Benny Hinniin ja Rodney Howard-Browneen takaa tuoreen ja voimallisen vaikutuksen.
6. Uskon Sana-liikkeen tuki, hyvät yhteydet Peter Youngren:iin ja Steve Hill:iin ja Leo Meller:iin, Charles Ndifon:iin, Ulf Ekmanniin ja moneen muuhun. Tämä on taloudellisen menestyksen vankka perusta, kuten myös merkittävä lähtökohta sairaiden parantamis toiminnalle.
7. Profeettojen tuki ja toiminta, herätyksiä ja menestystä ovat luvanneet mm. Paul Cain, Cindy Jacobs, Chuck Pierce, Riku Rinne. Ihanat profetiat viehättävät kuulijoita ja luovat uutta toivoa.
8. Vahva auktoriteettinen hallinta, pitää suurenkin seurakunnan vahvana ja yhtenäisenä. Kaikki hajottava arvostelu ohjataan loppumaan. Seurakunnassa on useita lakimiehiä ja lääkäreitä, jotka omaavat koulutuksellista ymmärrystä ja valtuuksia, häiritsevien mielipiteiden kumoamiseen.
9. Taitava markkinointi ja mainostaminen, on luonut Nokia Missiolle puitteet kasvaa yhdeksi suurimmaksi seurakunnaksi Suomessa. Tilanteista on osattu ottaa kaikki mahdollinen irti, niin että mitä suurimman julkisuuden kautta, seurakunta on päässyt valtakunnallisella tasolla hyvin esille.
10. Taloudellinen menestys, harva seurakunta pystyy keräämään niin suuria summia varoja toimintaansa. Jäseniä muistutaan ja opetetaan kokouksissa ja Nokia Mission lehden kautta jatkuvasti kymmenyksien ja uhrien merkityksestä. Myös Nokia Mission ystävien antama taloudellinen tuki on valtavaa.

Vastaukset 28
Vanhimmat
Uskovat haluavat elävää ja toimivaa uskoa. Eikä sun lässytys selityksiä
parantumistodistuksia ?????
siitähän se riippuu heti minkälaisen vastauksen saat.
Mä voin kai kertoo, aika monet on luterilaisia, jotkut helluntailaisia, muutamia muista.
Aika paljon sellaisia jotka käyvät vähän joka paikassa. Sillain ekumeenisia.
Ihmisii jotka tykkäävät väen paljoudesta ja tunnelmasta ja siitä että jotakin säpinää on ja jotakin tapahtuu.
Parantumiset ovat enemmän puheissa kuin oikeesti olemassa. Uskoontulemiset ovat enemmän mainosta, kuin totta.
Nykyisin siellä ei käy kovinkaan paljon väkee, paljon on vähentynyt. Jotenkin kaupallisempaa juttua nykyisin.
mutta johonkin kuolen joka tapauksessa.
Millaisia ihmeitä sä olet Nokia Missiossa kokenut ?
>>Seurakunta ei ole jämähtänyt yhteen vanhaan kirjaan, vaan on enemmän ilmestyksien ja näkyjen ja profetioiden johdatuksessa oleva dynaaminen 2000-luvun seurakunta>seurakunnassa on ymmärretty ylistyksen merkitys ja panostettu valtavasti tunteiden ja elämyksien vahvistamiseen ja kokemiseen>Toronton siunaus, seurakunta on alusta saakka ollut vastaanottamassa sitä. Jatkuva yhteys keskeisiin Torontolaisvaikuttajiin, kuten Benny Hinniin ja Rodney Howard-Browneen takaa tuoreen ja voimallisen vaikutuksen
Kaikki Juhani Aitomaan opetuslapset varoittavat Nokia Missiosta.
Tosin en tunne enkä ole tavannut Aitomaata enkä lukenut yhtäkään ko henkilön tekstiä. Mutta meillä on Pyhät Kirjoitukset ja niiden valossa NokiaMission on eksytys ja harhaoppi.
Jokainen ajassamme esiintyvä "ilmiö ja herätys" on mitattava ja tutkittava Jumalan Sanalla. Pankaamme täysi luottamus Sanaan ja rukoilkaamme viisautta ja rohkeutta toimia sen mukaan.
Nuo monet "valovoimaiset ja karismaattiset" julistajat varoittavat arvostelemasta heitä ja heidän ympärillään pyörivää "herätystä", mutta älkäämme säikähtäkö. Jumala on Sanassaan antanut käskyn arvostella kaikkea ja Jumalan käsky on määrättömästi korkeampi ja vastaanottamisen arvoinen kuin noiden "voideltujen" määräykset.
Kiitän Jumalaa, että meillä on Hänen Sanansa. Ilman sitä jokainen uskovainen olisi tuuliajolla ja kaikkien erilaisten ihmisoppien riepoteltavissa.
Kolmesta asiasta olen varma:
1) Mikä täällä saatiin anteeksi ei siellä tule kanteeksi.
2) Meitä ei tuomita asioista, joissa noudatimme Jumalan Sanaa.
3) Jumala panee ennen aikojen alkua tekemänsä pelastussuunnitelman täytäntöön, ei vain maassa, vaan universaalisesti ja taivaita myöten. Alussa Hän katseli luomistyötään ja totesi sen olevan "sangen hyvä". Lopussa Hän toteaa samoin ja "menneet eivät enää mieleen astu". Hän on Jumala taivaassa ja Jumala maan päällä, nyt ja maailmanajoista toisiin, iankaikkisesti.
Ylistetty olkoon Hänen nimensä.
Tämä rohkaisee!!! Kiitos tuestasi!!! Snl 12:16
ps. Olen puolellasi!!
Ei tuo Jumalan palvelija tukea kaipaa, ei minun, eikä kenenkään toisenkaan. Hän kulkee Pyhän Hengen johdossa, rakastaa ja haluaa seurata Jeesusta Kristusta koko sydämisesti enemmän kuin monet toiset täällä, sen olen huomannut. Hänellä on hyvä sydän ja oikeudenmukainen mieli, ei etsi ihmiskunniaa ja vastaanota kehuja, vaikka niitä saisikin.
Pyytäisin sinua vielä lähettämään hänen sähköpostiosoitteensa minulle, minulla on hänelle sana Herralta, ihan oikeasti.
Pelkkä mainos kupla, joka puhkeaa, kun ihmiset itse näkevät ja kokevat mitä se on.
Jos siellä sairaita parantuu, se kyllä huomataan.
Jos ei, sekin huomataan.
Pelkillä sanoilla ja puheilla ja lupauksilla, ei pitkälle päästä.
Uskovaa ja suurta herätystä ja seurakuntaa voidaan esittää, jos ollaan siinä kovin taitavia, muutamat uskovat sitä hetken, mutta jos kaikki on vain pelkkää kulissia, kuten Nokia Missiossa, vain rahan tähden, ihmiset ovat vihaisia silloin, kun sen petoksen huomaavat.
1.Kukaan, niinkuin et itsekkään, palvo ketään ihmistä.
2.Kukaan ei palvo ihmistä, jo oman edun mukaista on olla palvomatta.
3.on oltava oikeasti uskova jos ajatellaan koko 2000-lukua.
4.Suurin käsky.
5.On selvää että kukaan ei palvo ihmistä, koska se ei hyödytä.
6.jokaisella on osansa...
7.jokainen tietää kuolevansa.
8.lääkärit pelastuvat myös Kristuksen armosta, jos ymm.myöntää syntinsä.
9.kenen vallasta on kyse? Eikö niinb...että kristuksen?
10.rahaa ois hyvä olla enemmän.
Sari1973, Luin kirjoituksiasi. Kiva että olet parantunut.
Älä kuitenkaan pidä sitä parantumistasi minään todistuksena minkään seurakunnan toiminnan tai opetuksen puolesta. Ihmisiä on parantunut Jehovan todistajien konvehteissakin ja reiki-hoitajien käsien alla. Jumala voi parantaa ihmisen missä tahtoo.
Jos joku tuttuni tahtoisi tulla uskoon ja kertoisi mulle aikovansa mennä Nokia Missioon, kehottaisin häntä mieluummin menemään kapakkaan. On parempi hänelle pysyä entisellään, kuin joutua henkivaltojen kieputukseen ja ihmisten pettämäksi.
Parempi kohtalo ihmiselle on, ettei hän joudu henkivaltojen kaadettavaksi ja heiteltäväksi ja kieputeltavaksi ja pakko naureskelemaan. Uskomaton ihminen on paljon lähempänä pelastusta, kuin henkivaltojen eksyttämä uskomaton ihminen.
Jossakin vaiheessa ihminen joka on uskonnollisen petoksen keskellä, havahtuu miettimään onko tämä jatkuva Pyhän Hengen läsnäolon mainostaminen ja puheet ihmeistä ja merkeistä ja suurista herätyksistä, laisinkaan totta, kun hänen omassa elämässä, eikä läheisten elämässä tapahdu yhtään mitään hyvää.
Sellaisessa tilanteessa uskonnollisesta petoksesta herännyt ihminen, voi kääntyä kaikkea uskoa ja uskovia vastaan, ajatellen että kaikki muukin toiminta on samanlaista teeskentelyä ja huiputusta.
Nokia Missiolaisuus on monen ihmisen kohdalla pettymys, sanovat kokeilleensa uskoa ja toteavat ettei se heitä auttanut, kaikki meni vain huonompaan suuntaan. Se on kuin ennaltaehkäisevä rokotus elävää ja todellista uskoa vastaan.
Sen vuoksi toivon että uskomaton tuttuni tahtoisi kokea aitoja ja oikeita asioita, etsisi sellaisen seurakunnan, jossa hän kohtaisi aitoja uskovia ja saisi olla Jumalan Pyhän Hengen osallisuudessa. Niin ettei hän koskaan joutuisi näkemään ja kokemaan torontolaisuutta ja henkivaltoja ja viihdettä ja kaikkea esittämistä.
Usko on aivan toista, silloin kun Jumala Pyhän Hengen kautta on mukana. Uskomattoman, vaikka olisikin kerran tai kymmenesti nostanut kätensä pystyyn Nokia Mission kokouksessa, on hyvin vaikea käydä uskovasta, sillä hän on uudestisyntymätön ja ilman Jumalan Pyhää Henkeä.
karismaattisen henkilön?
Kun olen katsellut hänen vaappuvaa ja heiluvaa esiintymistä en voi sanoa samaa.
Jotakin sentään pitäisi ulkoisessakin olemuksessa olla ollakseen karismaattinen.
Mieshän on kuin joku kalakauppias torilla myymässä pilaantuneita haukia.
En sellaiselta ostaisi edes tuoretta kalaa.
2. Nokia Missino johtajan Markku Koiviston karismaattinen persoonallisuus.Monet liikkeet rakentuvat karismaattisen johtajapersoonan ympärille,jonka merkitys on ratkaiseva liikkeen menestykselle. ? Johannes Kastaja sanoi"minun tulee vähentyä ja Hänen enentyä.
Kesällä kun kävelin Nokia Mission ohitse, huomasin hänen suuren kuvansa Metroautoareenan ulkoseinässä.
Täytyyhän ihmisten tietää, kenen vuoksi he ovat kokoontuneet.
Koivisto ei ole erityisen karismaattinen julistaja. Esiintyminen on aika heikkoa ja sanan ulostuonti sekä voimallisuus ei erityisemmin vakuuttavaa ja arvovaltaista. Silti Jumala voi käyttää niinkin vajavaista palveluksessaan, en muuten ota kantaa.
ovelasti verhouduttu halveksimaan Jumalan Voimaa, jota ilman ei ilmennyt ytäkään ihmettä. Miettikää te halveksijat sitä, totutuuko Raamatun lupaukset kohdallanne, eli oletteko te rauhan ja ilon omaavia ja paranetteko te kaikista vaivoitanne. Tätä Raamattu lupaa, mutta tapahtuuko sitä teille?
Jeesus lupasi lähettää Pyhän Henkensä ja kertoi, että Hänen seuraajansa tulevat tekemään samanlaisia ja suurempiakin ihmeitä, mitä Hän teki. Kateudesta Jeesus naulattiin ristille ja se naulaaminen kateuden muodossa jatkuu yhäkkin.
suosittelen sinua pitämään raamatun mukana kokouksissa ja sieltä tarkistamaan esim. minkätakia Jeesus ristiinnaulittiin ?
Raamattua, jos väität, että kateudella ei ollut suuri osuus siihen, että Jeesus tuomittiin ristille.
Matteus 27
17 Kun he nyt olivat koolla, sanoi Pilatus heille: "Kummanko tahdotte, että minä teille päästän, Barabbaanko vai Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi?"
18 Sillä hän tiesi, että he kateudesta olivat antaneet hänet hänen käsiinsä.
Väität siis että Juutalaisten "toorassa" sanotaan,että jos olet tarpeeksi kateellinen lähimmäisellesi,niin yritä saada hänet tuomituksi,sillä sinun kateudelasi on lainsuoja?
markkinatalouteen perustuva liike voi kerätä rahaa ja mainetta pari-kolme vuotta. Senjälkeen tulee eteen kriisi, koko idea paljastuu, ja se siitä.
Jälkeen jää paljon hampaita kiristeleviä huijattua syntisiä, joiden pelastus ja rahat on menneet markkinamiesten taskuun.
Näin tulee tapahtumaan.
Nokiamissio ja Cindy Jacobs
http://www.kristitynfoorumi.fi/jakobsnokia.htm
pitäisi keskittyä Jeesukseen?
Eikä karismaattisuuteen.?
""
Karismaatikkot ei e ole välttämättä edes uskovainen, eikä liity mitenkään hengellisyyteen, se on henkilökohtainen karisma joillakin.
Nokiaa, saastuttamalla veden, Nokia mission harjoittaman meiningin vuoksi. Olisihan tuossa aineksia uskonnolliseen spekulaatioon tuossakin.
NIIN siitä rangaistusteologiasta...
on 2000 vuotta myöhässä, sillä Jumala jo silloin rangaisi oman Poikansa
koko maailman syntien edestä...siis Jumalan Karitsa joka POIS OTTI maailman synnin (ja rangaistuksen).
Rangaistukset ovat takanapäin, hoidettu, koettu, annettu.
Jeesus kantoi "Nokialaisten" rangaistukset itse kauan sitten.
Ei ole viisasta uhkailla ihmisiä "rangaistusteologialla"...olet liian myöhässä.
Tottakai on tulossa jossain vaiheessa VIHANAIKA / VAIVAN AIKA mutta
Jeesuksen seurakunta on silloin pois kuvioista - kiitos Herralle!
EI SIIS ENÄÄ OLE MITÄÄN KADOTUSTUOMIOTA, SILLE JOKA ON KRISTUKSESSA. (Room. 8:1)
Keskustelimme 13.8.2007
tämän aiheen jo, mutta eräillä on pakkomielle mainostaa idoleitaan.
>>>"Nokia Mission johtajat ovat enemmän sitoutuneet Amerikkalaiseen tv-evankelistaan Benny Hinniin ja kaikkein kuuluisampaan torontolaiseen Rodney Howard-Browneen.
Tunnettuja harhaopettajia jotka ovat käyneet Nokia Missiossa:
Charles Ndifon (paranaja evankelista, joka sanoi olevansa Messias)
Daniel Ekechukwu (kuolleistaherännyt, kuinka monesti?)
Kari Kuula (Liberaaliteologi)
Cindy Jakobs (Väärä profeetta, lupailee herätyksiä)
Tommy Tenney (Kolminaisuuden kieltäjä kirkosta, haukkuu raamattua pölyiseksi kirjaksi)
Michael Howard (Ylistyksen oppien levittäjä)
Peter Youngren (Eronnut mies, joka väärentelee kokous kuvia)
yms..
Markun yhteistyökumppaneita:
Benny Hinn (Toronton herätys sekä menestysteologia)
Rodney Howard-Browne (Toronton herätys sekä menestysteologia)
Ulf Ekman (Pohjolan tunnetuin menestysteologi)
yms..."