armolahjat, jotka on nyt erityisessä toiminnassa Jumalan valtakunnassa elävillä.
Onko teillä lahjat opettaa, puhua kielillä ja selittää, profetoida, parantaa ja muut ihmeelliset seurakunnan rakentumiseksi annetut lahjat?
Onko teillä lahjat opettaa, puhua kielillä ja selittää, profetoida, parantaa ja muut ihmeelliset seurakunnan rakentumiseksi annetut lahjat?
Vastaukset 84
Vanhimmat
Onko jollain muulla kirkolla/yhteisöllä sitten tällaisia armolahjoja? Ei ainakaan minun tietääkseni, jos et sitten laske ryhmäsuggestion vallassa olevia hihhulihelluntailaisia kielilläpuhujiksi.
jäädä Uuden Testamentin lukeminen mormoonina ollessasi kokonaan väliin. Lueppas nyt ja huomaa, että siellä kehoitetaan pyytämään varsinkin profetoimisen lahjaa ja muitakin lahjoja. Minä omaan monia armolahjoja, vaikka en niitä aikanaan edes älynnyt pyytää, mutta Jumala näki sydämeni asenteen ja antoi aivan Itse nämä lahjat, ilman pyytelemisiä.
sinänsä armolahja se toimii vapaaehtoisten jäsenten toimesta täydellisesti.
Huomaan että minulla on rakkauden armolahja, rakastan sinua vaikka sorrut vähättelyyn meidän suhteemme.
Jumala ei ole kieltänyt meitä havittelemasta armolahjoja lupaustensa mukaisesti.
Armolahjat ovat moninaiset,olen opetellut kuuntelemaan lähimmäistäni ja se alkaa jo onnistua, sekin onlahja.
On myös armolahja kunnioittaa lähimmaistä uskonnosta ja rodusta vlittämättä.
Yksi armolahjoista on asettua toisen ihmisen asemaan ettei turhaan loukkaisi hänen tunteitaan.
Myös se on armolahja että tiedostaa minkälainen on tosi Kristitty ja mitä hänelta odotetaan?
Armolahja on myös koettaa kysymään itseltään Miten kristus toimisi tässä tilanteessa?
Se on myös armolahjaa kun tiedostaa olevansa osa
Kristuksen ruumista täyttäessään tehtäväänsä täällä maanpäällä ja seuraamalla Kristuksen jalan jälkiä.
>On myös armolahja kunnioittaa lähimmaistä uskonnosta ja rodusta vlittämättä.
No sehän on hyvä, jos tuokin armolahja nykymormoneilla on, varhaisilla ei ollut.
joilla tuota lahjaa ei mielestäsi ollut. Outoa silti olettaa ettei siksi kellään muullakaan ollut.
Jumalan valtakunnassa yleensä, niin miksei sitten mormoneilla.
Jos toisaalta et lue mormoneja Jumalan valtakuntaan kuuluviksi, niin sitten ei kai sitten toimi.
Päättele itse.
mikään muukaan kun tuollaista amerikansotkua tänne tuputtavat.
Pitäkää lahkona siellä autiomaassa.Se on sopiva erämaa teille ja paholaiselle.
toimiiko teikäläisellä pääkään täysillä.
osaksemme hengen armolahjoja.
Ihmeitä tapahtuu sekä omassa elämässämme että kirkon tasolla.
tarkemmin niistä ihmeistä. Puhutteko kielillä ja onko teillä selittäjän lahja, profetoitteko, onko opettajan ja parantajan lahja ja millaisia ihmeparanemsisia on tapahtuntut? Kiitos jos vastaat.
tapahtuu mormonikirkossa.
Itse olen parantunut ihmeellisesti kirkon vanhinten pantua kätensä pääni päälle ja siunattua minut Jeesuksen Kristuksen nimessä. Samoin on käynyt lapselleni.
Olen itsekin saanut mainitsemiasi lahjoja, mutta en halua kerskailla niillä. Ne eivät ole omaa ansiotani, vaan tosiaankin lahjoja.
jos kertoo siitä armosta, minkä on saanut osakseen ja niistä armolahjoista, jotka Sana lupaa meille.
Jos sinä olet saanut noita lahjoja, silloin sinä et ole jäänyt lahkojumalan opetukseen, vaan sinun Herrasi on Jeesus.
jäänyt lahkojumalan opetukseen. En usko mihinkään lahkojumalaan enkä muihinkaan jumaliin paitsi taivaalliseen Isäämme.
Armoa olen saanut osakseni elämäni jokaisena päivänä.
Uuden Testamentin Sanoman ja Jeesuksen Uhrityön, sillä muuten et olisi kokenut uudesti syntymistä ja ihmeitä, etkä omaisi armolahjoja.
paljon Uutta testamenttia ja uskon Jeesuksen Kristuksen sovitukseen. Siihen olen pannut kaiken toivoni.
Silti uskot Smithiin?
uskoisi hänen olleen profeetta?
Josph Smith todisti voimallisesti Kristuksesta.
Mihin sinä tuota pukkia uskossasi tarvitset?
sinulta, että miksi uskot Smithiin ja minäkin kehoitan sinua, että älä jää uskomaan mihinkään epätäydellisyyteen, äläkä jää ali arvioimaan itseäsi, eli usko täydelliseen, eli Jeesukseen ja lue itse Uutta Testamenttia ja jätä kaikkien muiden tulkinnat Sanasta poissa, sillä jokainen, joka tahtoo sydämestään uskoa Jeesukseen ja Jumalan käskyihin, saa uudesti syntymisen Sanan ja Pyhän Hengen liitosta ja siksi hän ei ole enää koskaan oleva ihmisten opetusten tarpeessa.
mitään mainitsekaan Joulupukista, en usko olevan erityisen epäkristillistä pitää häntä osana omaa joulunviettoaan.
ehdottoman tärkeää. Jotta uskoisi Jumalaan, on uskottava myös ihmiseen.
Tarkoitin huoripukkia eli Joseph Smithiä.
objektiin, mikä tekee kysymyksestäsi varmasti mahdottoman vastata.
tosissasi, että minun pitäisi lakata uskomasta profeettoihin?
Olen lukenut itse Uutta testamenttia ja löytänyt sieltä Luukkaan evankeliumin luvusta 16 Kristuksen vertauksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Lainaan siitä jakeen 31: "Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"
Olen aivan itse tulkinnut tämän kohdan niin, että Kristus piti tärkeänä uskoa profeettoihin.
Pyhät kirjoitukset, eli monet heistä olivat kirjanoppineita, mutta he eivät kuitenkaan uskoneet sitä, mitä Mooses heille opetti, eli Jumala Mooseksen kautta,vaan elivät järkensä päätelmissä.
Siihen aikaan Jumala puhui Moosekselle palavassa pensaassa, antaen lait ja säädökset ja muut ohjeet ja tiedot, mutta koska Mooses pelkäsi tätä ääntä, joka pensaasta tuli ja ilmaisi pelkonsa Jumalalle, lupasi Jumala, että "tulevaisuudessa en enää puhu palavassa pensaassa, vaan herätän kaltaisesi profeetan", eli ihmisen muotoisen ja niin Jumala teki, Hän lähetti Jeesuksen valmistettuun ruumiiseen, eli tuli Itse ihmiseksi ja jokainen, joka tahtoo tulla uudesti syntymiseen kuulee Jeesuksen opetukset ja siitä opetuksesta käsin hän voi arvioida onko vaikkapa Smith luotettava.
Koska minä olen oppin Jeesuksen opettamana on minun ikävä kyllä sanottava, että tämä Smith on opettanut teitä lihantahtoon, eli se evankeliumi, jota hän julistaa on monille mieluinen, sillä siinä julisteuksessa vedotaan tunteisiin ja tekemisiin ja luvataan sellaista, mitä moni haluaa, mutta se ei perustu Jumalan Sanaan ja siksi minun on vaikea uskoa, että mormoneilla olisi armolahjoja uudesti syntymisen yhteydessä saatuna, mutta uskon toki sen, että mormonien joukossa on heitä, jotka eivät usko lahkoisän oppeihin, vaan uskovat Jeesukseen.
olevani tässä asiassa ihmisten opetusten tarpeessa, eli mielipiteesi jääkööt omaan arvoonsa.
Sinun ei tarvitse uskoa, että mormoneilla on armolahjoja. Minulle riittää mainiosti omakohtainen kokemukseni niistä.
uskon, että mormonien joukossa on heitä, jotka eivät usko lahkoisän opetuksiin, vaan uskovat Jeesukseen Kristukseen ja jos sinulla on armolahjoja, olet sinä yksi heistä ja ihmeen paljon olet jo kasvanut, vaikka oletkin selkeästi lahkon jäsen, eli olet varjeltunut lahko-opeilta, tai sinut on niistä puhdistettu.
Saako udella, millaisia armolahjoja sinulle on annettu?
armolahjoja, joita olen saanut osakseni:
1. uskon lahja
2. lahja tulla terveeksi
3. kielten selittämisen lahja
Olen saanut kokea näitä kaikkia elämässäni, mutta tilanteet ovat sen verran yksityisluontoisia, että en halua niitä tarkemmin selittää.
Lopuksi lainaus Mormonin kirjasta:
"Ja jos ihmeitä tehtiin silloin, miksi Jumala on lakannut olemasta ihmeiden Jumala mutta on silti muuttumaton Olento? Ja katso, minä sanon teille: Hän ei muutu; jos muuttuisi, hän lakkaisi olemasta Jumala; eikä hän lakkaa olemasta Jumala ja on ihmeiden Jumala.
Ja syy siihen, miksi hän lakkaa tekemästä ihmeitä ihmislasten keskuudessa, on se, että he vaipuvat epäuskoon ja poikkeavat oikealta tieltä eivätkä tunne Jumalaa, johon heidän tulisi turvata." (Mormon 9:19-20.)
Ihmeiden aika ei ole ohi.
mitä sanoisin. Ensinnäkin tuo, että Jumalaa sanotaan Olennoksi kummastuttaa, sillä Jumala on Jumala ja Henki ja oli Ihmisen Poika 33 vuotta ja otti hyväksemme nimen Jeesus, eikä Hänelle tarvitse kummempia nimityksiä miettiä.
Jos sinä uskot Jeesukseen Jumalana, niin mielelläni uskon, että sinä olet armahdettu ja sen myötä saanut Pyhän Hengen sisimpääsi ja se on tehnyt sinusta täysin uskollisen Jumalalle ja lahkoisän opit saivat mennä.
Niin kävi minullekin, kun sain uudesti syntymisen, niin luterilaiset opit saivat mennä, koska Jeesus antoi uloslähtö käskyn siitä yhteydestä ja puhdisti pois sen jumalan kuvan, jonka olin luterilaisesta lahkoisäopista saanut.
Tuota terveeksi tulemisen lahjaa ei taida olla olemassakaan, sillä se lahja on terveeksi tekemisen lahja, eli me parannumme itse Jeesuksen parantamina, joko suoraan, kuten minä olen parantunut, tai sellaisen henkilön kautta, jolla on terveeksi tekemisen lahja.
Jos sinulla on kielten selittäjän lahja, täytyisi sinulla ensin olla kielilläpuhumisen lahja, sillä nämä kaksi liittyvät yhteen, mutta aina ei selittäjän lahjaa saa, vaikka saakin kielilläpuhumisen lahjan.
Haluan uskoa aina hyvää kaikista ja uskonkin, että sinä uskot omaavasi armolahjoja,siis uskot omasta mielestäsi niitä omaavasi ja uskon, että olet Jumalan ennaltatuntemisen kautta saanut tulla terveeksi Hänen Sanallaan, mutta se, että sinä yhäkin vetoat tuohon mormonikirjaan Uuden Testamentin sijaan, puhuu sitä, että sinulla on vielä pitkä matka kasvun tietä edessäsi, ennen kuin voit saavutta sydänpäivää ja tulla täydellisen vapaaksi ja iloiseksi ja että saat tuntea VOIMAN olevan kanssasi.
Eli, vielä et ole päässyt kahdenkeskiseen suhteeseen Jeesuksen kanssa ilman yhtäkään lahkohapatusta, eli jos olet parannettu, olet parannettu sen takia, että sinä tulet olemaan Jumalan laspi, joka saa voiman Jumalalta, siis parannus on tapahtunut Jumalan edeltätuntemisen takia.
Lue Raamatusta se tärkeä asia, että kun Pyhä Henki tulee ihmiseen, niin tämä rakas Henki todistaa Jeesukseta, opettaa, nuhtelee, opastaa, lohduttaa ja tekee kaikkea sitä mitä me tarvitsemme tällä tiellä ja siksi me emme enää ole ihmisen opetuksen tarpeessa.
Jeesus jopa sanoi, että on parempi, että Hän menee poissa, sillä Hän lähettää meille Pyhän Hengen olemaan kanssamme, eli Jeesus piti tärkeämpänä sitä, että Hän poistuu ihmisen muodosta Jumalaksi paikalleen ja näin saa lähetetyksi meille Pyhän Hengen.
Kyllä Joseph Smith oli ihan oikea historiallinen henkilö.
sinulta mitään sanomisia ole pyytänyt enkä niitä kaipaa. Itselleni tämä asiat ovat elettyä ja koettua elämää, enkä ymmärrä, miksi niitä pitäisi kenenkään kommentoida. Vai utelitko saamiani armolahjoja siksi, että pääsisit esittämään niistä omia inhimillisiä ja täysin asiantuntemattomia tulkintojasi?
Sen verran voin tarkentaa terveeksi tulemisen lahjaa, että ilmaus on omaa keksintöäni. Tarkoitan sillä sitä, että olen tullut terveeksi sekä suoraan Kristuksen parantamana että myös sellaisten henkilöiden käsien päällepanemisen kautta, joilla on parantamisen lahja. Suureksi Hengen lahjaksi olen nämä paranemiset kokenut.
Ehkäpä kielten selittämisen lahjani ei sinun mielestäsi olekaan armolahja. Itse pidän sitä kuitenkin sellaisena ja annan siitä kiitoksen Korkeimmalle.
Tämä keskustelu alkaa nyt sinun puoleltasi muuttua ikäväksi syyttelyksi. En viitsisi varsinkaan näin joulun alla olla mukana sellaisessa. Toivon sinulle rauhaisaa joulunaikaa sekä sitä, että pääsisit vapaaksi vielä ennakkoluulojesikin vankilasta.
"Ja vielä minä kehotan teitä, veljeni, olemaan kieltämättä Jumalan lahjoja, sillä niitä on monia, ja ne tulevat samalta Jumalalta. Ja näitä lahjoja annetaan eri tavoin, mutta sama Jumala vaikuttaa kaiken kaikissa; ja niitä annetaan Jumalan Hengen ilmentyminä ihmisille heidän hyödykseen.
Ja minä tahdon kehottaa teitä, rakkaat veljeni, muistamaan, että hän on sama eilen, tänään ja ikuisesti ja etteivät mitkään näistä lahjoista, joista olen puhunut ja jotka ovat hengellisiä, koskaan lakkaa, paitsi ihmislasten epäuskon tähden.
Ja nyt minä puhun kaikille maan äärille - että jos tulee päivä, jolloin Jumalan voima ja lahjat lakkaavat teidän keskuudestanne, se tapahtuu epäuskon tähden.
Ja voi ihmislapsia, jos näin tapahtuu, sillä teidän keskuudessanne ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään. Sillä jos teidän keskuudessanne on yksikin, joka tekee hyvää, hän toimii Jumalan voiman ja lahjojen avulla." (Mormonin kirja, Moroni 10: 8, 19, 24, 25.)
myös sinulle.
ei ollut pukki.
No ei vuohipukki, mutta huoripukki.
Vaan hän oli Jumalan profeetta.
Murjaisitpa hyvän vitsin! No, huumori keventää!
sekaantumatta keskusteluunne, sillä on erittäin ikävää, että ihmisestä, joka ei voi olla enää itse puolustautumassa käytetään tuollaisia nimityksiä. Kuten tuolla helluntailaispalstallakin tehdään monista poismenneistäkin, (käyn silläkin palstallakin Jeesuksen lähettämänä keskustelemassa), niin täälläkin ihmiset panettelevat toisiaan ja haukkuvat jopa kuolleita, eli kysynkin sinulta oletko saanut helluntailaisilta opetuksesi. Jumalan enkelitkään eivät koskaan hauku tai panettele ketään, eivät edes henkivaltoja, niin miksi ihminen tekee sitä, sillä enkelitkin puhuvat vain totuutta, mutta eivät alenna, eivätkä ylennä ketään, eli enkelit noudattavat kuuliaisesti käsky, rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimäistä niin, kuin itseäsi ja siihen on ihmisenkin taivuttava.
En puolusta tällä tämän Smithin oppeja, vaan puhun sen takia, että kenelläkään ei ole oikeus häntä tuomita, sillä hän joko seisoo tai kaatuu Jumalan edessä, eli Jumalalla on yksin valta hänetkin tuomita tai päästää.
Hänen opeistaan tulee keskustella ja niitä arvioida, mutta ihmisenä hänet on jätettävä rauhaan, kuten on jätettävä kaikki poismenneet, sillä he eivät ole ihmisen tuomionalla, vaan Jumalan.
Kyllä täällä saa puhua vapaasti Stalinista, Leninistä (joka kuoli kuppaan), David Koreshista, Hitleristä, Maosta, Joseph Smithistä tai kenestä tahansa. Kyllä sinunkin tekosi seuraavat sinua kuoltuasikin.
Syytät panettelusta. Miksi et syytä tiettyjä tyyppejä paneskelusta?
erinäisiä armolahjoja, esim. profetoimisen armolahjaa, ja kun se oli Joseph Smithillä, niin se ei sitten kelpaakkaan teille!
JS sanoi "että vaikka koko maailma kääntyisi häntä vastaan, niin se ei mahda mitään sille tosiseikalle, että Jumala on ilmaissut Itsensä hänelle".
En ymmärrä miksi Kristityksi itsensä lukeutuva ihminen voi väittää toisin?
Joseph Smithillä ei ollut profetoimisen armolahjaa, koska lähes kaikki hänen profetiansa menivät täysin pieleen.
"Onko teillä lahjat opettaa, puhua kielillä ja selittää, profetoida, parantaa ja muut ihmeelliset seurakunnan rakentumiseksi annetut lahjat?"
Koko kirkkomme perustuu ilmoitukselle. Siis profetoimisen lahjaa ilmenee jokaisella kirkkomme jäsenellä heidän uskollisuutensa ja tarpeidensa mukaisesti. Myös muut armolahjat ovat jokaisen jäsenen ulottuvilla. Olen itse kokenut monasti käytännössä näitä lahjoja ja olen havainnut niitä monilla kirkossamme.
Se on taas eri asia ettei niistä tehdä mitään julkista näytöstä. Jumala ei halua että näitä lahjoja , joita hän on suuressa armossaan suonut meille, käytettäisiin väärin. Usko perustuu vilpittömään Jumalan etsimiseen. Me emme saa vakuuttaa ihmisiä ihmetekojen kautta, vaan jokaisen on itse etsittävä totuutta ja rukoiltava vastausta Jumalalta suuressa uskossa ja vilpittömästi, ilman mitään ennakkoluuloja. Vain siten voimme saada oikeita vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Olen iloinen kun Herra on johdattanut minua totuuden tuntemisessa ja avartanut mieltäni hänen salaisuuksiinsa. Hengelliset kokemukset elämän varrella ovat tärkeimpiä tapahtumia elämässäni. Vain ne voivat tuoda pysyvää onnea ja rauhaa sekä lisäävät luottamustani tulevaisuuteen.
Unski
>Siis profetoimisen lahjaa ilmenee jokaisella kirkkomme jäsenellä heidän uskollisuutensa ja tarpeidensa mukaisesti.
Ovatko teidän jäsenten profetoimisen lahjat samaa tasoa kuin varhaillia profeetoillanne? Siis osumatarkkuus muutaman prosentin luokkaa?
seurakunnan rakentamiseksi ja siksi niitä ei voi piilotella. Eli, niitä ei anneta vain sinua varten, vaikka kielilläpuhumisenlahja, jossa ei ole selitystä mukana rakentaakin vain puhujaa, mutta muut armolahjat ovat seurakunnan hyväksi annettu.
Emme mekään vakuuta ihmisiä ihmetekojen kautta, mutta Jeesus vakuuttaa. Aikanaan, kun Hän hetkessä minut paransi muuten kuolemaan johdattavasta sairaudesta, sain sisimpääni niin suuren kiitoksen, että se kiitos ei ole vielä 24 vuoden päästäkään vähäänkään lakannut, vaan minä kiitän Häntä ja kerron Hänestä.
Myöhemminkin Hän paransi kahdesti minut erittäin vakavista sairauksista ja aina hetkessä ja lääkärit ja hoitohenkilökunta tunnustivat suurta hämmennystä ja kertoivat, että vain suurempi voima kykeni tuon tekemään, eli Jeesus elää ja parantaa ja vakuuttaa Itse omansa jopa ihmetekojen kautta.
Nyt olen saanut olla 12 vuotta täydellisen terve ja rauha ja ilo on kanssani, eikö se olekkin valtava vakuutus uskosta Jeesukseen ja Jumalan käskyihin.
kertomalla, että aina olen uskonut Jumalaan, mutta nuorena aikuisena minut kutsuttiin uskomaan Jeesukseen ja se muutti koko elämäni.
Ensin oli ns. ensirakkauden aika ja sen jälkeen alkoi puhdistuskausi, jotta vanhan sekaan ei uutta tarvinnut laskea. Se puhdistus kesti 9 kuukautta ja teki todella kipeää, sillä siinä rikottiin se jumalakuva, jonka luterilainen opetus oli minuunkin tehnyt.
Koska elämme nyt Malakia kolmosen aikaa, niin sieltä voi lukea, miten siellä kysytään, että kuka kestää puhdistuksen, sillä niin kovaa se on varsinkin heille, joista tehdään kultaisia astioita.
En edes tiennyt minussa olevan jumalan kuvaa ja väitinkin vastaan, kun Jeesus ilmoitti rikkovansa sen jumalan minusta, mutta kun Hän oli sen tehnyt, tiesin, että minussa todella oli ollut jumalan kuva, sillä niin erilainen on elävä Jumala, jonka sain vasta puhdistuksen jälkeen oppia tuntemaan, sellaisena kuin Hän todellisuudessa on.
Vielä kahdesti tuon ensimmäisen puhdistuksen jälkeen minusta riisuttiin lihantahtoa erittäin vaikeiden sairauksien kautta, mutta ne kestivät vain määräajan, sillä kun se aika tuli täyteen, Jeesus hetkessä aina vapautti minut niistä ja kaikki väliajat sain elää Jumalan tuntemiseen kasvamisessa ja todella hyvää elämää ja nyt olen saanut elää todella nuo mainitsemani 12 vuotta ilman pienintäkään vaivaa. Jeesus elää ja tekee ihmeitä ja totisesti Hän johdattaa omansa onnelliseen ja tasapainoiseen ELÄMÄÄN, sillä Sana on elämä.
myös mormoniseurakunnissa, vaikkei niitä käytettäisikään tavallisesti seurakunnan edessä. Ei muutenkaan rakennustöitä tehdä toki salassa, mutta eipä sinne rakennustyömaalle kuitenkaan koko ajan ehdoin tahdoin usuteta porukkaa työntekoa seuraamaan.
kuten kirkon presidenteillä sekä apostoleillakin.
Tarkoitit kai, että pieleen meno olisi sataprosenttista. Melkeinhän se niin on, mutta kyllä Smithin lukuisista fifty-fifty-profetioista jokunen osui oikeaankin!
sekä ymmärtämäni Joseph Smithin profetioista on toteutunut, paitsi käsittääkseni joitakin selkeästi vielä tulevaisuuteen (Kristuksen toiseen tulemiseen) viittaavia profetioita. Joskus tosin tulkinnat vaihtelevat.
Armolahjat on annettu itsensä (kielilläpuhuminen) ja seurakunnan rakkenukseksi, sillä nyt ei rakenneta käsin yhtäkään temppeliä, vaan tätä Temppeliä, jossa Jumala asuu rakennetaan materiaalilla, johon Jumala on antanut kaikki ainekset, eli armolahjat toimivat rakennusmateriaalina.
Kaukaa ja läheltä me tulimme ja rakensimme Jumalan Temppelin, niin korkealle, että jokainen, joka uskoo Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, saa sen nähdä ja osaa sinne, sillä tie sinne on usko Jeesukseen ja Jumalan käskyihin.
lueteltuna nämä armolahjat, jotka toimivat joka ikinen seurakunnassamme:
1. Korinttolaiskirje 12
1 Mutta mitä hengellisiin lahjoihin tulee, niin en tahdo, veljet, pitää teitä niistä tietämättöminä.
2 Te tiedätte, että kun olitte pakanoita, teitä vietiin mykkien epäjumalien luo, miten vain tahdottiin.
3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.
4 Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama;
5 ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama;
6 ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.
7 Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
8 Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
9 toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.
No vähänpä sinä tunnet Smithin profetioita, jos vain nuo toteutuneet! Tälläkin palstalla on toisinaan kyselty Smithin toteutuneiden profetioiden perään ja vain muutama fifty-fifty-ennustus on tullut esiin. Myöhäistä on odottaa Kristuksen toiseen tulemiseen liittyviä profetioita, koska Smithin mukaan Kristuksen olisi jo pitänyt tulla.
profetioita kuin piru raamattua.
Olen lukenut niitä sillä mielellä että toteutuivatko vai eivätkö toteutuneet.
Laitapa nyt malliksi niitä toteutuneita ennustuksia...
Kirkko muutti kalliovuorille ja pyhistä tuli menestyvä kansa.
Kirkko levisi koko maailmaan ja kaikkien kansojen keskuuteen.
Yhdysvalloissa syttyi sisällissota.
Nyt toki esität omia tulkintojasi noista ennustuksista, ja varmasti tulkintamme eroavat monessa kohtaa, mutta nuo esittämäni asiat voi varmasti hyväksyä - kaikki nuo Smith profetoi ja ne ovat toteutuneet.
Tuossa oli kaksi kutakuinkin oikeaan osunutta fifty-fifty-ennustusta.
Sisällissodan osalta Smithin ennustus meni täysin poskelleen.
seurakuntaa ja uskovia varten. Siis ei Jeesuskaan tehnyt mitään ihmetekoja niille, jotka eivät uskoneet ja jotka vaativat merkkiä. Fariseuksille, jotka pyysivät häneltä merkkiä Jeesus sanoi, että antaa vain Joonaan merkin. Hän totesi myös, että avionrikkojasukupolvi haluaa merkkejä. Kun Herodes pyysi häntä tekemään ihmeteon ei Hän silloinkaan tehnyt.
Sellaista kielilläpuhumisen lahjaa, jota ymmärtää vain puhuja, ei tarvita. Kun apostolit puhuivat kielillä, niin kullekin kielelle oli kuuntelijat. Kaikki armolahjat perustuvat uskoon. Moni parannettu jonka Jeesus paransi uskoi Jeesukseen Ja hänessä olevaan pappeuden voimaan, jolla hän paransi sairaita ja herätti kuolleita.
Unski
ei sodittu sisällissotaa?
on tarpeellinen, vaikka siinä ei olisikaan selitystä mukana, koska silloin ihminen puhuu salaisuuksia Jumalalle ja näin rakentaa itseään.
Nämä armolahjat on annettu todellakin seurakunnan rakentamista varten ja erityisesti meidän käsketään pytää profetoimisen lahjaa ja hän, kenellä on se lahja paljastaa uskosta osattomat, tai opetuksesta vaille jääneet ja näin hän voi johdattaa näitä ihmisiä Jumalan yhteyteen ja tämän lahjan omaavalla on oppi joka tulee suoraan Jumalalta ja näin hän voi kasvaa itse ja kasvattaa uskovaisia oikealla ravinnolla, sillä profetoimisen lahja on juuri sitä varten, että ihminen saa tiedon Jumalalta ja sillä tiedolla toimii seurakunnan hyväksi.
On muistettava tämä tärkeä asia, että yksikään profeetta ei ole täydellinen, sillä ihmisessä on niin kauan vajavaisuus mukana, kunnes hän muuttuu Jumalan Hengessä täysin eläväksi, eli lihallisuutta ei enää ole ja siksi kaikki mitä profeetta puhuu on arvosteltava Sanalla, joka on Jeesus. Moni on mennyt harhaan, kun on uskonut profeetan puheita arvostelematta niitä Jumalan Sanalla.
Huomioitava on se, että ilman rakkautta, eli rakkaudenlaissa olemista, näitä lahjoja ei saa yksikään, sillä rakkaudeton ei kykene käyttämään Jumalan armolahjoja ja siitä toisten onkin helppo havaita, ovatko lahjat Jumalasta, ihmisen mielikuvituksesta tai väärästä hengestä, eli rakkaus ei saata jäädä näkymättömiin armolahjoja omaavasta, eli kuten kirkkaasti valaistu kaupunki ylhäällä vuorella ei voi pysyä näkymättömissä, ei armolahjoja omaavan rakkauskaan saata pysyä piilossa.
Tämä Paavalin kirjoittama opetus korintolaisille on erittäin hyvää luettavaa meille kaikille, sillä siinä hän kertoo armolahjojen ilmenemismuodosta, mutta on hyvä muistaa, että armolahjat ovat vain väliaikaisia, sillä sitten, kun täydellisyys saavutetaan, eli olemme tulleet kaikki yhteen Henkeen Jumalassa ei tarvita enää näitä seurakunnan rakentamiseksi annettuja lahjoja.
1. Korinttolaiskirje 14
1 Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa.
2 Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.
3 Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutukseksi.
4 Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa.
5 Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta siitä rakentuu.
6 Jos minä nyt, veljet, tulisin luoksenne kielillä puhuen, mitä minä teitä sillä hyödyttäisin, ellen puhuisi teille ilmestyksen tai tiedon tai profetian tai opetuksen sanoja?
7 Niinhän on elottomain soittimienkin laita, huilujen tai kitarain: kuinka tiedetään, mitä huilulla tai kitaralla soitetaan, elleivät ne soi toisistaan erottuvin sävelin?
8 Niinikään, jos pasuna antaa epäselvän äänen, kuka silloin valmistautuu taisteluun?
9 Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.
10 Maailmassa on, kuka tietää, kuinka monta eri kieltä, mutta ei ainoatakaan, jonka äänet eivät ole ymmärrettävissä.
11 Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen.
12 Samoin tekin, koska tavoittelette henkilahjoja, niin pyrkikää seurakunnan rakennukseksi saamaan niitä runsaasti.
13 Sentähden rukoilkoon se, joka kielillä puhuu, että hän taitaisi selittää.
14 Sillä jos minä rukoilen kielillä puhuen, niin minun henkeni kyllä rukoilee, mutta ymmärrykseni on hedelmätön.
15 Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni.
16 Sillä jos ylistät Jumalaa hengessä, kuinka oppimattoman paikalla istuva saattaa sanoa "amen" sinun kiitokseesi? Eihän hän ymmärrä, mitä sanot.
17 Sinä kyllä kiität hyvin, mutta toinen ei siitä rakennu.
18 Minä kiitän Jumalaa, että puhun kielillä enemmän kuin teistä kukaan;
19 mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä.
20 Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä.
21 Laissa on kirjoitettuna: "Vieraskielisten kautta ja muukalaisten huulilla minä olen puhuva tälle kansalle, eivätkä he sittenkään minua kuule, sanoo Herra".
22 Kielet eivät siis ole merkiksi uskoville, vaan niille, jotka eivät usko; mutta profetoiminen ei ole merkiksi uskottomille, vaan uskoville.
23 Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne?
24 Mutta jos kaikki profetoisivat ja joku uskosta tai opetuksesta osaton tulisi sisään, niin kaikki paljastaisivat hänet ja kaikki langettaisivat hänestä tuomion,
25 hänen sydämensä salaisuudet tulisivat ilmi, ja niin hän kasvoilleen langeten rukoilisi Jumalaa ja julistaisi, että Jumala totisesti on teissä.
26 Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
27 Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön;
28 mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle.
29 Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;
30 mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen.
31 Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta.
32 Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset;
33 sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,
Puhuin Smithin ennustuksesta koskien sisällissotaa. Sehän meni aivan poskelleen. Et ole näköjään tutustunut aiheeseen, josta on saatavaissa laajasti tietoa. Tyydyn nyt linkitykseen:
http://www.mormonismi.net/artikkelit/sisallissota2.shtml
argumentaatioihin, mutta selitä nyt ainakin omin sanoin, mikä on asian ydin. Eikö Smith ennustanut että sisällissota syttyisi, vai eikö sisällissota syttynyt? Vai mistä on kyse?
Ensinnäkään kysymyksessä ei ole varsinainen profetia, koska tuo kriisi Etelä-Carolinassa (C:llistä muotoa suositellaan suomennoksissa) oli päällä juuri silloin ja Smith erehtyi luulemaan siitä syttyvän sisällissodan. Niin ei käynyt vaan kapina kukistettiin. Samasta kriisipesäkkeestä (joka jäi kytemään mieliin) kyllä vuosikymmeniä myöhemmin syttyi sisällissota, mutta Smith ei sanonut, että sota syttyisi vasta myöhemmin vaan nimenomaan viittasi kyseiseen kapinaan.
Yhdysvaltain sisällissota ei myöskään laajentunut maailmanlaajuiseksi (kuten Smith povasi), vaikka Jeff-setä taitaakin vetää sieltä suorat linjat 1900-luvun maailmansotiin...
Muita pieleenmenneitä yksityiskohtia tuosta profetiasta on runsaasti.
"Samasta kriisipesäkkeestä (joka jäi kytemään mieliin) kyllä vuosikymmeniä myöhemmin syttyi sisällissota"
Tämä on ansiokas tunnustus, ja minusta hyvä lähtökohta. Varmasti moni ymmärsi tuosta ilmoituksesta, että sota alkaisi suoraan kapinasta, mutta tämä ei toki ole väistämätön tulkinta. On myös tärkeä muistaa, että tuon kapinan laannuttua Joseph Smith vakuutti yhä sen olevan Jumalalta tullut tosi profetia, ja että sisällissota tulisi syttymään.
Sisällissodan laajeneminen maailmanlaajuiseksi ei sekään ole väistämätön tulkinta profetiasta.
Eihän se ollut yllätys mm. armeijallekaan, että tuo kriisi jäi päälle tuosta kapinan kukistamisesta huolimatta, koska kapinan syy (joka oli olemassa jo ennen tuota kapinaa) ei poistunut. Smith näki tuon kriisipesäkkeen olemassaolon kuten muutkin. Mormonit vain mielellään omissa kertomuksissaan hehkuttavat, että Smith ennusti sisällissodan jo vuosikymmeniä aiemmin! Siinä ei siis ennustajan lahjoja tarvittu, kun hän teki ennustuksensa jo kriisin ollessa päällä! Ja erehtyi vielä luulemaan että tuolloisesta kriisistä alkaisi sisällissota (joka vieläpä leviäisi koko maailmaan).
>Sisällissodan laajeneminen maailmanlaajuiseksi ei sekään ole väistämätön tulkinta profetiasta.
Noin ainakin Jeff näyttää uskovan...
Sota ei millän muotoa koskenut koko maailmaa. Tulkintaa saa kyllä levittää melkoisesti, jos sellaista väittää.
Tuossa edellä annoit siis kolme esimerkkiä, joista kaksi oli suunnilleen oikeaan osuneita fifty-fity-ennustuksia ja kolmas meni poskelleen. Jos ylimalkaisesti tulkittuna pidät kolmattakin oikeana, silti kymmenistä Smithin profetioista vain kolme jotenkin pitäisi paikkansa. Huonolla prosentilla ollaan liikkeellä...
profetiat ovat toteutuneet tai toteutuvat vielä myöhemmin. Annoin vain pari esimerkkiä jo toteutuneista. Ja mitä ihmettä tarkoitat fifty-fifty-ennustuksilla? Millä kaavalla tulevaisuuden skenaarioiden todennäköisyydet lasketaan?
Prosenteista sen verran, ettei vielä minulle ole mitään ilmennyt, mikä pudottaisi tarkkuutta sadasta mihinkään.
Et siis ymmärrä mikä on fifty-fifty-ennustuksen ja muun ennustuksen ero. No fifty-fifty tarkoittaa tietenkin sitä, että on olemassa vain kaksi vaihtoehtoa, joista toisen on pakko toteutua. Jos heität lanttia, tulos on joko kruuna tai klaava. Mahdollisuutesi onnistua jomman kumman vaihtoehdon ennustamisessa ovat 50 %. Kun tarpeeksi tekee nooita fifty-fifty-ennustuksia, väkisin osa niistä osuu oikeaan (keskimäärin pitäisi osua 50 %). Turha silloin on hehkuttaa jonkun ennustajanlahjoja, jos jokunen fifty-fifty-ennustus osuu oikeaan.
Muut ennustukset ovat sellaisia, että vaihtoehtoja on enemmän (no joo, voi se kolikkokin jäädä kyljelleen pystyyn...). Niissä Smith epäonnistui aivan järjestään.
On turha väittää profetioiden toteutuvan joskus myöhemmin, koska monille annettiin aikarajat, jotka on ohitettu jo aikoja sitten.
Kunpa vielä saisi esimerkkejä mainitsemistasi profetioista, joita on mielestäsi turha hehkuttaa tai väittää.
on tuo nöyrä pyyntöni osoitettu.
väittää Smithin ennustuksien luoneen jonkinlaisen 1:2-todennäköisyystilanteen, ellei sitten laske ainoiksi vaihtoehdoiksi profetian toteutumista ja toteutumatta jäämistä. Itse ymmärtäisin profetian toteutumisen tapahtuvan hyvin monessa erilaisessa skenaariossa ja toisaalta on myös lukemattomia mahdollisia skenaarioita, joissa se jäisi toteutumatta.
Ehkä voit antaa yhden esimerkin toteutuneesta profetiasta ja esittää ne kaksi mahdollista skenaariota, joista toisen toteutuminen mahdollistaa myös profetian tulkitsemisen toteutuneeksi.
Voit vapaasti valita noista esittämistäni tai ottaa jonkin oman.
Tässä nuo, joita itse hehkutit:
Kirkko muutti kalliovuorille ja pyhistä tuli menestyvä kansa.
Kirkko levisi koko maailmaan ja kaikkien kansojen keskuuteen.
Vastasin tuossa edellä (vaihtuvalle) nimimerkille "pyyntö". Tuo välissä oleva viesti ei jostain syystä vielä näkynyt.
En ole puhunut 1:2 todennäköisyyksistä vaan 1:1....
Jos tarkoitit YHDEN vaihtoehdon toteutumisprosenttia, silloin tuo mainitsemasi 1:2 on oikein (tarkoittaen ½ eli 50 %).
Puhuin kuitenkin fifty-fifty-ennusteista, jotka merkitään molempien vaihtoehtojen osalta suhdelukuina 1:1 eli 50 % : 50 %.
Esim. kirkon laajentuminen maailmanlaajuiseksi on tuollainen, jos ei oteta sitä huomioon, että kysymyksessä on aina tulkintakysymys. Jos Taka-Hikiällä ei ole vielä jäseniä tai jos esim. Kiinassa on jäseniä vähänlaisesti, kyllä Map-kirkkoa kuitenkin mielestäni voidaan pitää maailmanlaajuisena, joten tuo Smithin ennustus (ja toive) onnistui. Toinen vaihtoehto olsii ollut, että kirkko olisi jäänyt mm. Euroopassa tuntemattomaksi tai niin vähäiseen merkitykseen kuin esim. hutteriittiyhteisö.
Vielä tuosta fifty-fiftystä sen verran, että sitä käytetään silloin kun ei aseteta ennakko-odotuksia tai ennusteita, vaan vaihtoehtoja pidetään samanarvoisina. Säätieteilijä voi toki ennustaa, että sateen todennäköisyys on 70 %. Tai Matti Nykänen voi arvella jonkin olevan fifty-sixty.
1:1 ei ole todennäköisyys vaan looginen väistämättömyys. Jos vaikka heitetään noppaa, niin todennäköisyys saada kuutonen on 1:6. On kuusi mahdollista skenaariota ja tuo kuutonen on yksi niistä. Sen sijaan todennäköisyys saada parillinen luku on 3:6 (eli siis 1:2, "fifty-fifty"), koska mahdollisia tuloksia on yhä kuusi ja kolme niistä on parillisia.
Väität että tämä toteutunut ja profetoitu skenaario "Kirkko muutti kalliovuorille ja pyhistä tuli menestyvä kansa", joko oli looginen väistämättömyys (1:1) tai kahdesta mahdollisesta skenaariosta toinen (fifty-fifty, tai 1:2). Mikä tuo toinen mahdollinen skenaario mielestäsi oli? Että kirkko ei olisi muuttanut kalliovuorille, mutta pyhistä olisi silti tullut menestyvä kansa? Vaiko että kirkko olisi muuttanut kalliovuorille, mutta pyhistä ei olisi tullut menestyvä kansa. Vai kenties se, ettei kirkko olisi muuttanut, eikä pyhistä olisi tullut menestyvä kansa.
Entäs esim. seuraavat vaihtoehdot:
Kirkko muuttaa Appalakeille ja pyhistä tulee menestyvä kansa.
Kirkko muuttaa Kaliforniaan ja sulautuu täydellisesti paikalliseen kansaan.
Tällaisiakin vaihtoehtoja on otettava huomioon puhtaan analyyttisessä tarkastelussa, mikä ei tietenkään tarkoita, että niiden pohjalta tehty todennäköisyyslaskelma kuvaisi totuudenmukaisesti tilannetta.
Muihin esimerkkeihin pätevät samat lainalaisuudet.
"Vielä tuosta fifty-fiftystä sen verran, että sitä käytetään silloin kun ei aseteta ennakko-odotuksia tai ennusteita"
Ikävä kyllä en usko että ymmärrän, mitä tarkoitat tällä. Jos ilman ennakko-odotuksia tai ennusteita väitän, että huomenna Suomessa sataa 1045-1048 sammakkoa, onko toteutumisen todennäköisyys "fifty-fifty"? Vai mitä tämä tarkoittaa?
Olen lukenut matikkaa yliopistossakin, mutta kirjoitin kansantajuisesti ja aluksi nimenomaan vain tuolla "fifty-fifty"-ilmaisulla, jota ei siis sinun mukaasi voisi ollenkaan käyttää(?).
Suhdelukuna fifty-fifty on tietenkin 1:1 eikä 1:2. Kun tuo kaveri kirjoitti luvulla 1:2, huomautin, että minä olen puhunut suhdeluvusta 1:1, en 1:2. Laitoin kuitenkin heti perään uuden viestin, kun hoksasin, että hän on tarkoittanut YHDEN vaihtoehdon toteutumisprosenttia kahdesta mahdollisesta. Mutta silloin ei voida sanoa saamaa asiaa "fifty-fifty" vaan pelkästään "fifty". Ei siis voida sanoa, että jokin vaihtoehto toteutuu 50%:50% todennäköisyydellä.
Nopan heitossa ei ole looginen väistämättömyys saada jokin kuudesta silmäluvusta kuten ei lantin heitossa ole looginen väistämättömyys saada joko kruuna tai klaava (koska jokunen muukin vaihtoehto on olemassa. Tosin nuo vaihtoehdot ovat siinä määrin harvinaisia, että käytännössä ne voidaan jättää huomiotta.
Oleellista on se puhutaanko kummastakin vaihtoehdosta kerralla (fifty-fifty), vaiko toisen vaihtoehdon toteutumismahdollisuudesta.
Huomasin kyllä jo kirjoittaessani, että tuo Kalliovuorille muutto ja menstyväski kansaksi tuleminen sisältää kaksi ehtoa, jolloin tuo matematiikka ei sinällään päde, mutta en arvannut kenenkään puuttuvan siihen...
Vielähän tuossa Kalliovuorille muutossa on sekin vaikuttava seikka, että jos oli etukäteen profetoitu Kalliovuorille muutto, kyse ei silloin ole pelkästä laskennasta, vaan asiaan on voinut vaikuttaa se, että profetia on haluttu toteuttaa...
Kyllä fifty-fiftyä voidaan käyttää siitä huolimatta, että onko kysymyksessä vain todella (ainakin jokseenkin) tasavertaiset mahdollisuudet (esim. syntyvän lapsen sukupuoli), että se, että sanojalla ei ole tietoa tai halua arvata, että kumpi olisi todennäköisempi. Hän ei esimerkiksi tiedä, että onko rakastellessa ollut kirves sängyn alla, jolloin pojan syntymä onkin todennäköisempää kuin tytön syntymä.
En ehdi nyt oikolukemaan. Täytyy mennä.
Nyt perhana takkuilee tämä netti, kun olen yrittänyt paremmalla ajalla kirjottaa muutaman rivin lisää. Jo kaksi kertaa olen kirjoittanut pitkästi ja sitten viesti on häipynyt ennen lähettämistä.
Yritän urhoollisesti vielä kerran jättäen sammakkokertomuksen pois (ehkä laitan myöhemmin, jos nyt onnistuu).
Tavallisessa puheessa käytetään toki fifty-fifty-sanontaa, vaikka tarkoitettaisiin vain toista vaihtoehtoa. Jos sanotaankin forty-sixty, silloin molempien vaihtoehtojen täytyy olla mukana, koska eihän jompaa kumpaa veikata toteutuvaksi joko 40 tai 60 prosentin todennäköisyydellä.
Jos minulta kysyyttäisiin, että hyppääkö Matti Nykänen vielä hyppyrimäestä vai ei, veikkaisin fifty-sixty.
Toki usein käytettäessä fifty-fifty-sanontaa tarkoitetaan samalla todennäköisyydellä toteutuvia vaihjtoehtoja, mutta ei aina.
Kirjoitin kyllä jotain muutakin, mutta en nyt muista.
Joka tapauksessa myönnän olleeni epätäsmällinen, koska en arvannut jonkun yrittävän muuttaa puheenaihetta pois itse asiasta eli JOSEPH SMITHN ENNUSTUSTEN LÄHES TÄYDELLISESTÄ PIELEEN MENOSTA.
Voit halutessasi muuttaa kaiiki käyttämäni fifty-fifty-ilmaisut muotoon joko-tai-ennustus. Joko-tai-ennustus joko toteutuu tai ei toteudu riippumatta siitä että mikä on kummankin mahdollisuuden oletettu toteutumisprosentti.
Kerran ajelin illalla eräästä yläsavolaisesta kaupungista hiljaisehkoa maantietä silloiseen asuinpaikkaani maaseudulla.
Jos minulta olisi kysytty todennäköisyyttä sille, että törmäänkö matkallani satoihin sammakoihin, olisin veikannut pyöreää nollaa. Jos sama kysymys olisi esitetty jollekin afrikkalaiselle (koskien minun matkaani), hän olisi Suomen oloista tietämättömänä voinut veikata fifty-fifty.
Hän olisi ollut enemmän oikeassa kuin minä, koska törmäsin todella satoihin sammakoihin ja tie oli jopa liukas. Tuosta harvinaisehkosta ilmiöstä kuulin sittemmin Luontoillasta.
monien mielestä (siis tuolloin monien) lahkolaisiin opetuksiin ja profetioihin, toimivatko armolahjat? Tämä kysymys siis alkuperäisen kysymyksen esittäjälle. Oliko niillä ihmisillä armolahjoja, jotka uskoivat Paavalin antamaan "uuteen oppiin", joka oli ristiriidassa sen ajan Raamatun (Vanha testamentti) kanssa?
että "Minä teen uuden liiton" ja ilmoitti edeltä miten Hän läheettää ainokaisen Poikansa syntien lunastukseksi, eli Jumala ilmoitti Itse tulevansa Sanana uuden liiton Herraksi ja kaikki, joilla oli otollinen sydän uskoivat sen.
Armolahjat toimivat alusta pitäen uuuden liiton alettua ja toimivat tänäänkin.
Vanhassa liitossa ei ollut armolahjoja, mutta kun vanha liitto lakkautettiin uuden liiton tieltä alkoivat armolahjat toimia ensimmäsenä helluntaina ja toimivat niin kauan, kunne täydellisyys saavutetaan, eli pääsemme täydellisiksi rakkaudessa ja siihen pääsemme vasta sitten, kun tämä armoaika on ohitettu ja alkaa ikuinen elämä.
lahkolaisuus oli edellytyksenä armolahjoille.
vaan Jumalan Hengessä eläminen. Lue Johannes kolmonen ja pyydä, että saat tulla Jeesuksen ruumiin jäseneksi. Jeesus ei perustanut yhtäkään lahkoa, vaan ne lahkot perusti ihmiset lihallisuudessaan opinriitojen takia. Nyt Jeesus kutsuu ulos lahkoista ja raja-aidat eivät Häntä pidättele.
ei tavallisesti kutsu itseään lahkoksi. Kyllä kuitenkin eri suunnat, jotka uskoivat Jeesukseen, ja joita oli ilmeisesti aikamoinen joukko jo ensimmäisellä vuosisadalla, pitivät toisiaan lahkoina.
Erityisesti muuten gnostilaiset uskoivat elävänsä Jumalan hengessä.
siitä, että kaikissa niissä on jokin osa-alue, joka poikkeaa Raamatun ilmoituksesta, eli on tulkittu Raamattua ihmisen järkeilyllä. Jotkut lahkot eivät millään kyken uskomaan Jeesuksen sikiämistä Pyhästä Hengestä ja toiset eivät kykene uskomaan, että on synnyttävä uudeksi Jumalan Sanasta ja Pyhästä Hengestä ja joillekkin lahkoille on kasteen muto kaikki kaikessa ja jotkut eivät usko käskyihin, eli erottavia tulkintoja on paljon, mutta yhden uskon omaavat uskovat Raamatun sanoman ilman järkeilyä ja todisteena siitä on heidän uudesti syntymisensä ja sen myötä tulleet armolahjat, eli Jumala todistaa Itsensä heille.
opetuksesta siinä, että se opetti, ettei lakia tarvinnut noudattaa. Sitä "raamattua", mistä puhut, ei toki ollut olemassa. Itsehän Paavali sitä oli kirjoittamassa.
opetus lain noudattamatta jättämisestä on käsitetty täydellisen väärin. Paavali opetti kunnioittamaan käskyjä ja voit itsekin sen lukea, kun hän efesolaisille opettaa neljännen käskyn tärkeydestä sanoen sen käskyn sisältävän lupauksen, eli vahempien kunnioitus antaa pitkän iän ja menestyksekkään elämän.
Paavali varoitti kirjeissään opettamiaan ihmisiä uudelleen palaamasta laintekoihin, eli ympärileikkauksiin, aikoihin ja uhrimenoihin perustuviin tekoihin. Paavali joutui välillä ilman yhdenkään ihmisen ymmärrystä taistelemaan näistä asioista, sillä jopa Pietari oli välillä hämmentyn sitä opetusta, mitä Jeesus oli Paavalin lähettänyt meille pakana-alkuisille opettamaan ja siksi Pietarikin lankesi välillä ulkokultaisuuteen, eikä asettunut Paavalin puolelle hänen varoittaessaan näistä teoista ihmisiä.
Paavali ei koskaan, eikä missään opeta, että laki on kumottu, vaan kertoo sen olevan täytetty ja kertoo, että Jeesus särki erottavan väliseinän ja nyt juutalainen ja pakan-alkuinen saa uskon kautta Jeesukseen elää vapaudessa, eli rakkaudenlaissa.
joko ovat voimassa ja ne pidetään tai sitten ne on kumottu ja korvattu uusilla. Tässä tapauksessa Paavali kumosi VT:n lait, niitä ei kenenkään hänen mielestään enää tarvinnut noudattaa.
"Paavali varoitti kirjeissään opettamiaan ihmisiä uudelleen palaamasta laintekoihin, eli ympärileikkauksiin.." Itsekin todistat että Paavali ei vain kumonnut lakia vaan jopa varoitti noudattamasta sitä.Ympärileikkaus on juutalaisille IKUINEN säädös ei sitä kukaan paavali voi kieltää.