Sinulle, joka tutkit ja tahdot tietää totuuden harhaopeista
ja tahdot tietää pohjia myöten, miten, mistä ja
milloin ja kuka siihen vaikutti?
Ollessani helluntaiherätyksen parissa, jo uskoni
alkuvuosista lähtien ja saanut sieltä juureni paljolle
harhaopetukselle, on minun ollut pakko lähteä
tutkimaan koko totuutta, juuria myöten.
Paljon olen saanut romuttaa sieltä opittua ja
kasvu on saanut alkaa Kristuksen todelliseen
tuntemiseen, vasta silloin kun olen saanut
hyljätä valheopetuksen, ja alkanut syvempään
Raamatun tutkimiseen Jumalan armon varassa.
Valheopetus on koostunut
erilaisista helluntaipykälistä ja momenteista
ja sitten lopultakin, "kaatumis-ihmeparantumis" harhoista.
Kun Niilo Ylivainio oli ollut masennuksessa vuosia
ja odotti (evankelista kun oli) suurta herätystä ja
että alkaisi tapahtua, sillä ei ollut helppoa, niinkin
energiselle ja toimeikkaalle puhujalle, olla
hiljaiselon peltoja kylvämässä.
Hän olisi tahtonut vipinää ja vilskettä,
ja suurta sadonkorjuuta, omille kylvömailleen.
Mutta Jumala ei kulje meidän tekemiä polkuja pitkin,
eikä Hän kulje niitä suurten miesten valtateitäkään,
eikä meidän käskyistämme tee yhtään mitään.
Hän on edelleenkin se turvallinen Jumala , joka
Sanassaan ilmoittaa meille kaikki sen tiedon,
minkä tarvitsemmekin tietää.
Mutta Niilopa ei tyytynyt tähän.Hän kaipasi koko
olemuksensa pohjia myöten, suuria tapahtumia.
Hän sai kutsun Australiaan ja siellä hän otti vastaan
vieraan hengen toiminnan, jossain sikäläisessä
"voitelukokouksessa".Hän eksyi.
Tämän vieraan hengen toiminta alkoi ilmetä, kun
hän palattuaan Austaraliasta alkoi pitää kokouksia.
Ihmiset alkoivat kaatua ja "parantua" penkkeihinsä.
Niilo oli innoissaan.Hän luuli vihdoinkin saaneensa sen,
mitä hän kauan oli rukoillut ja toivonut saaneensa,
parantamisen armolahjan.Niin hän luuli, ja niin teki
moni muukin.
Mutta miten on? Onko Raamattu antanut meille
ilmoituksen, että kaatumiset kuuluvat Jumalan
Hengen toimintaan?
------------------------------------------------------------------------
Seuraavassa tekstissä Niilo Yli-Vainio paljastaa itse totuuden;
Australiassa vuoden vaihteessa 1976-1977 tyhjä täyttyy.
Niilo kokee taivaallisia, Linnea muistaa raskaat" ajat
AlajärvelIä vuonna 1956. Hän työntäa miestä polkupyörän
päällä ja saatana saa tilaisuuden. Sen jälkeen vaellus
Vaasaan ja vuoteen 1975, päätepisteeseen.
Australiassa asuvat suomalaiset helluntailaiset ovat
järjestäneet suuren uskonjuhlan, konferenssin. Sinne
vieraaksi tulee tämä Niilo, josta heti näkee kaiken.
Hänen ei tarvitse kertoa tarinaansa koska se on tekstattu
kasvoihin isoin kirjaimin, mutta kertoo hän kuitenkin.
- Niin tyhjää olen täynnä, että kaataapa tähän mieheen
hyvää tai pahaa niin nyt sitä mahtuu paljon, hän puhelee.
Pitkästä matkastakin uupuneena hän kuitenkin huomaa
vointinsa: kohentuneen. Hän jaksaa ottaa vastaan lämmön ja
aidolta tuntuvan huolenpidon, jota häneen kohdistetaan.
Eikä hän täällä, niinkuin Härmän metsässä, ole enää
unohdettu ja syrjään viskattu ,nolla, vaan tunnettu saarnamies.
Tyhjä alkaa pian täyttyä mahtavalla kohinalla, mutta sitä
ennen on vielä astian pohja ja laidat lyötävä rikki, niin
että viimeisetkin pisarat hänen omaa osaamistaan,
voimaansa ja tuntoaan tulevat ulos ja että samalla
hänen sieluunsa kertynyt katkeruuden paine purkautuu taivaan tuuliin.
Näin tapahtuu.
Suomessa jatkuu herätysliikkeen arkipäiväinen työ, hiljaiselo,
sillä mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei tapahdu.
Siellä ei olla selvillä siitä että jossain kaukana on
lyöty mies murskaksi niin että se nyt vain itkee voipuneesti
hyvää oloaan, nukkuu välillä kuin tukki ja herätessään taas
alkaa täydellisesti tyhjennettynä, rikottuna ja avautuneena
ottaa vastaan sisäänsä virtaavaa kaatosadetta.
Hän kokee yhdellä kertaa saavansa vastaukset kaikkiin
niihin kysymyksiin joiden kanssa hän on painimalla
paininut viime kuukaudet ja oikeastaan kauemminkin;
oikeastaan niin kauan kuin hän jaksaa muistaa,
oikeastaan koka elämänsä, ei yksinomaan sitä aikaa
jonka hän on ollut saarnaajana uskossa vaan kauemmin,
sieltä asti minne hänen muistinsa ulottuu. Sieltä hämäryyksien
sylistä saakka hän on aina tahtonut jotain jolla ei ole nimeä,
tavoitellut määrää jota ei näy, etsinyt juosten tietä jota ei
ole tuntunut jaloissa, vaeltanut ja kulkenut ja törmäillyt
verissäpäin sinne tänne sisällään kaiken aikaa jostain
suuresta päämäärästä aiheutuva polte joka tavoitteiden
paettua ja korttitalojen lysähdettyä kasaan on kärventänyt
karrelle sekä sielun että ruumiin.
Nyt vastauksia tulee, vaikka hän ei kysy mitään. Hän tuntee
päivästä toiseen elävänsä kuin auringonnousun värisessä
usvassa jonka keskeltä hän ajoittain hurmioituneena, ajoittain
levollisessa hiljaisuudessa vain saa kaikkea sitä mitä on kaivannut.
Hän vain saa, häneen vain virtaa! Hän ei pyydä, kysy, vaadi,
hän ei etsi enää, ei rukoile mitään pois eikä mitään tilalle.
Ei ole sellaiseen voimaa eikä ole enää tarvetta. Hän on
täydellisesti lakannut yrittämästä. Hän on täysin levollinen, hän vain on
ja hän vain saa.
Kukaan ei tunne Jumalan suunnitelmia eikä logiikkaa.
Sen kohdalla tavallisilla ihmisillä on vain jälkiviisautta, jos
sitäkään. Kysyä vain voi, jälkeenpäin, mihin tämä ylimaallinen
logiikka pyrki, kun se pitkän piinan jälkeen vapauttaa Niilon
tuohon mielikuvitukselliseen sateeseen, mutta samaan aikaan j
ättää Linnean Härmän mökkiin selaamaan mielessään menneisyyttä.
Linnea kyselee vielä, kun Niilo jo tietää. Linnea etsii pimeästä
heidän elämänsä selitystä, kun Niilo ilman sanoja ja ajatuksia
nyt on selvillä kaikesta. Linnea miettii, miksi Niilo vielä Alajärvellä
näki ja odotti suuria, vaikka mies sydänkohtauksen ja siihen .
liittyvät kauheudet kokeneena ei enää jaksanut evää räväyttää.
Niilo, vaikka ei osaa sitä sanoa eikä konkretisoida,
on jo täydellisen vastauksen saanut. ""
Ilman sitä helvettiä ei olisi tätä taivasta.
He menevät vuonna 1955, nyt jo kolmen lapsen kanssa,
Alajärvelle aloittamaan taas kaiken alusta. Tuskin seutu
on erityisen köyhää, mutta sattuu niin että pieni helluntailaisten
joukko .on Jumalan aittaan koottu juuri heistä, joilla ei ole mitään.
Väkeä ei laumassa ole kuin puolensataa, mutta Niilo näkee
suuria ja ajattelee, että herätyksen tie on käytännöllinen.
Ensin he tarvitsevat rukoushuoneen, kirkon. Herätys tulee ja tarvitsee tilat. .
Rukoushuonetta aletaan tehdä talkoilla ja seurakuntalaisten
niin sanotuilla varoilla, joita ei ole.
Niilo reuhtoo keulilla ja kukin antaa, tekee ja auttaa sen
minkä ikinä voi
Saarnaajan rahapalkka on olematon, näin olematon se ei ole
ollut ikinä. Sillä saadaan perheelle vain välttämättömät: kahvit,
sokerit. Paljon muuhun eivät ne markat riitä. Seurakunta elää
kuin Raamatun ensimmäisen helluntain jälkeen, se jakaa vähistään,
olemattomistaan. Yksi tuo neljän vuoden ajan kerran kuussa
voipaketin, toinen tuo maitoa, kolmas leipää, joku perunaa ja
joku halkoja.
He ovat nälän rajoilla lähes koka ajan, mutta rukoushuone nousee.
Sitten alkaa kuitenkin näyttää, ettei sitä saadakaan pystyyn,
ei sittenkään, ei vaikka kaikki pannaan likoon.
Otteita kirjasta
"Saarnaaja" : Mauno Saari
ja tahdot tietää pohjia myöten, miten, mistä ja
milloin ja kuka siihen vaikutti?
Ollessani helluntaiherätyksen parissa, jo uskoni
alkuvuosista lähtien ja saanut sieltä juureni paljolle
harhaopetukselle, on minun ollut pakko lähteä
tutkimaan koko totuutta, juuria myöten.
Paljon olen saanut romuttaa sieltä opittua ja
kasvu on saanut alkaa Kristuksen todelliseen
tuntemiseen, vasta silloin kun olen saanut
hyljätä valheopetuksen, ja alkanut syvempään
Raamatun tutkimiseen Jumalan armon varassa.
Valheopetus on koostunut
erilaisista helluntaipykälistä ja momenteista
ja sitten lopultakin, "kaatumis-ihmeparantumis" harhoista.
Kun Niilo Ylivainio oli ollut masennuksessa vuosia
ja odotti (evankelista kun oli) suurta herätystä ja
että alkaisi tapahtua, sillä ei ollut helppoa, niinkin
energiselle ja toimeikkaalle puhujalle, olla
hiljaiselon peltoja kylvämässä.
Hän olisi tahtonut vipinää ja vilskettä,
ja suurta sadonkorjuuta, omille kylvömailleen.
Mutta Jumala ei kulje meidän tekemiä polkuja pitkin,
eikä Hän kulje niitä suurten miesten valtateitäkään,
eikä meidän käskyistämme tee yhtään mitään.
Hän on edelleenkin se turvallinen Jumala , joka
Sanassaan ilmoittaa meille kaikki sen tiedon,
minkä tarvitsemmekin tietää.
Mutta Niilopa ei tyytynyt tähän.Hän kaipasi koko
olemuksensa pohjia myöten, suuria tapahtumia.
Hän sai kutsun Australiaan ja siellä hän otti vastaan
vieraan hengen toiminnan, jossain sikäläisessä
"voitelukokouksessa".Hän eksyi.
Tämän vieraan hengen toiminta alkoi ilmetä, kun
hän palattuaan Austaraliasta alkoi pitää kokouksia.
Ihmiset alkoivat kaatua ja "parantua" penkkeihinsä.
Niilo oli innoissaan.Hän luuli vihdoinkin saaneensa sen,
mitä hän kauan oli rukoillut ja toivonut saaneensa,
parantamisen armolahjan.Niin hän luuli, ja niin teki
moni muukin.
Mutta miten on? Onko Raamattu antanut meille
ilmoituksen, että kaatumiset kuuluvat Jumalan
Hengen toimintaan?
------------------------------------------------------------------------
Seuraavassa tekstissä Niilo Yli-Vainio paljastaa itse totuuden;
Australiassa vuoden vaihteessa 1976-1977 tyhjä täyttyy.
Niilo kokee taivaallisia, Linnea muistaa raskaat" ajat
AlajärvelIä vuonna 1956. Hän työntäa miestä polkupyörän
päällä ja saatana saa tilaisuuden. Sen jälkeen vaellus
Vaasaan ja vuoteen 1975, päätepisteeseen.
Australiassa asuvat suomalaiset helluntailaiset ovat
järjestäneet suuren uskonjuhlan, konferenssin. Sinne
vieraaksi tulee tämä Niilo, josta heti näkee kaiken.
Hänen ei tarvitse kertoa tarinaansa koska se on tekstattu
kasvoihin isoin kirjaimin, mutta kertoo hän kuitenkin.
- Niin tyhjää olen täynnä, että kaataapa tähän mieheen
hyvää tai pahaa niin nyt sitä mahtuu paljon, hän puhelee.
Pitkästä matkastakin uupuneena hän kuitenkin huomaa
vointinsa: kohentuneen. Hän jaksaa ottaa vastaan lämmön ja
aidolta tuntuvan huolenpidon, jota häneen kohdistetaan.
Eikä hän täällä, niinkuin Härmän metsässä, ole enää
unohdettu ja syrjään viskattu ,nolla, vaan tunnettu saarnamies.
Tyhjä alkaa pian täyttyä mahtavalla kohinalla, mutta sitä
ennen on vielä astian pohja ja laidat lyötävä rikki, niin
että viimeisetkin pisarat hänen omaa osaamistaan,
voimaansa ja tuntoaan tulevat ulos ja että samalla
hänen sieluunsa kertynyt katkeruuden paine purkautuu taivaan tuuliin.
Näin tapahtuu.
Suomessa jatkuu herätysliikkeen arkipäiväinen työ, hiljaiselo,
sillä mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei tapahdu.
Siellä ei olla selvillä siitä että jossain kaukana on
lyöty mies murskaksi niin että se nyt vain itkee voipuneesti
hyvää oloaan, nukkuu välillä kuin tukki ja herätessään taas
alkaa täydellisesti tyhjennettynä, rikottuna ja avautuneena
ottaa vastaan sisäänsä virtaavaa kaatosadetta.
Hän kokee yhdellä kertaa saavansa vastaukset kaikkiin
niihin kysymyksiin joiden kanssa hän on painimalla
paininut viime kuukaudet ja oikeastaan kauemminkin;
oikeastaan niin kauan kuin hän jaksaa muistaa,
oikeastaan koka elämänsä, ei yksinomaan sitä aikaa
jonka hän on ollut saarnaajana uskossa vaan kauemmin,
sieltä asti minne hänen muistinsa ulottuu. Sieltä hämäryyksien
sylistä saakka hän on aina tahtonut jotain jolla ei ole nimeä,
tavoitellut määrää jota ei näy, etsinyt juosten tietä jota ei
ole tuntunut jaloissa, vaeltanut ja kulkenut ja törmäillyt
verissäpäin sinne tänne sisällään kaiken aikaa jostain
suuresta päämäärästä aiheutuva polte joka tavoitteiden
paettua ja korttitalojen lysähdettyä kasaan on kärventänyt
karrelle sekä sielun että ruumiin.
Nyt vastauksia tulee, vaikka hän ei kysy mitään. Hän tuntee
päivästä toiseen elävänsä kuin auringonnousun värisessä
usvassa jonka keskeltä hän ajoittain hurmioituneena, ajoittain
levollisessa hiljaisuudessa vain saa kaikkea sitä mitä on kaivannut.
Hän vain saa, häneen vain virtaa! Hän ei pyydä, kysy, vaadi,
hän ei etsi enää, ei rukoile mitään pois eikä mitään tilalle.
Ei ole sellaiseen voimaa eikä ole enää tarvetta. Hän on
täydellisesti lakannut yrittämästä. Hän on täysin levollinen, hän vain on
ja hän vain saa.
Kukaan ei tunne Jumalan suunnitelmia eikä logiikkaa.
Sen kohdalla tavallisilla ihmisillä on vain jälkiviisautta, jos
sitäkään. Kysyä vain voi, jälkeenpäin, mihin tämä ylimaallinen
logiikka pyrki, kun se pitkän piinan jälkeen vapauttaa Niilon
tuohon mielikuvitukselliseen sateeseen, mutta samaan aikaan j
ättää Linnean Härmän mökkiin selaamaan mielessään menneisyyttä.
Linnea kyselee vielä, kun Niilo jo tietää. Linnea etsii pimeästä
heidän elämänsä selitystä, kun Niilo ilman sanoja ja ajatuksia
nyt on selvillä kaikesta. Linnea miettii, miksi Niilo vielä Alajärvellä
näki ja odotti suuria, vaikka mies sydänkohtauksen ja siihen .
liittyvät kauheudet kokeneena ei enää jaksanut evää räväyttää.
Niilo, vaikka ei osaa sitä sanoa eikä konkretisoida,
on jo täydellisen vastauksen saanut. ""
Ilman sitä helvettiä ei olisi tätä taivasta.
He menevät vuonna 1955, nyt jo kolmen lapsen kanssa,
Alajärvelle aloittamaan taas kaiken alusta. Tuskin seutu
on erityisen köyhää, mutta sattuu niin että pieni helluntailaisten
joukko .on Jumalan aittaan koottu juuri heistä, joilla ei ole mitään.
Väkeä ei laumassa ole kuin puolensataa, mutta Niilo näkee
suuria ja ajattelee, että herätyksen tie on käytännöllinen.
Ensin he tarvitsevat rukoushuoneen, kirkon. Herätys tulee ja tarvitsee tilat. .
Rukoushuonetta aletaan tehdä talkoilla ja seurakuntalaisten
niin sanotuilla varoilla, joita ei ole.
Niilo reuhtoo keulilla ja kukin antaa, tekee ja auttaa sen
minkä ikinä voi
Saarnaajan rahapalkka on olematon, näin olematon se ei ole
ollut ikinä. Sillä saadaan perheelle vain välttämättömät: kahvit,
sokerit. Paljon muuhun eivät ne markat riitä. Seurakunta elää
kuin Raamatun ensimmäisen helluntain jälkeen, se jakaa vähistään,
olemattomistaan. Yksi tuo neljän vuoden ajan kerran kuussa
voipaketin, toinen tuo maitoa, kolmas leipää, joku perunaa ja
joku halkoja.
He ovat nälän rajoilla lähes koka ajan, mutta rukoushuone nousee.
Sitten alkaa kuitenkin näyttää, ettei sitä saadakaan pystyyn,
ei sittenkään, ei vaikka kaikki pannaan likoon.
Otteita kirjasta
"Saarnaaja" : Mauno Saari
Vastaukset 1
Vanhimmat
ainoan oikean totuuden.