Vauvako lääke tyhjyyden tunteeseen?

Tulin vain miettineeksi tuossa kun luin tekstiäsi, että oletko kokonaan unohtanut että sinulla on jo yksi lapsi? Kirjoitit että lapset tekevät elämästä elämisen arvoisen mutta silti tunnet olevasi jotenkin allapäin. Tiedän kyllä että on vaikea tämä uskoa, mutta iloitse siitä yhdestä lapsesta ja anna sille kaikki rakkautesi mitä sinulla on. Jotkut eivät voi koskaan edes saada lapsia, joten ole vain onnellinen että sinulla on mies ja nyt jopa lapsikin :)

elämäsä olevan tyhjyyden täyttäjänä!!

Elämänilon kai pitäisi tulla ihmisen itsensä sisältä. Ymmärrän hyvin, että lapsi voi tuoda elämään iloa ja tarkoitusta. Niin se on minullakin ollut, mutta meillä on kuusi lasta, nuorin nelivuotias. Suhde omaan lapseen on erityinen verrattuna kaikkiin muihin ihmissuhteisiin. Lapsi ei tavallaan voi hylätä vanhempaansa ja tuo sillä tavalla uskollisuutta ja turvallisuutta elämään. Silloin on joku, jonka vuoksi pitää aamulla (ja muulloinkin) nousta sängystä ylös, omaankin elämään tulee tarkoitusta.

Mutta lapselle on kohtuutonta, jos hänen pitää ilostuttaa äitiään. Oikeastaanhan sen pitää olla niin, että äiti voi ottaa lapsensa tunteet vastaan ja auttaa tämän niiden yli tai opettaa lasta rauhoittumaan. Vanhempien tavallaan pitää saatella lapsi turvallisesti aikuisuuteen. Lapsi ei siten voi olla vanhempiensa elämän tyhjiön täyttäjä, vaan ikään kuin lainaa, lahja, joka on annettu vaalittavaksi ja lainaksi.

Voisitkohan olla uudelleen masentunut? Ehkä kävi niin, etteivät aikaisemman masennuksesi kaikki syyt tulleet hoidetuiksi silloin ja masennus on tulossa tai tullut takaisin. Toki tiedän, että pienen lapsen hoitaminen vie voimia ja väsyttää. Ehkä voit puhua miehesi kanssa asiasta ja voitte päästä jonkinlaiseen kompromissiin. Joskus voi olla tarpeen ulkopuolinen auttaja, parisuhde- tai perheterapeutti, jonka avulla voi avata suhteen solmuja ja opetella parempaa vuorovaikutusta. Sekin on minulle tuttua. Se oli meille hyödyllistä ja auttoi paljon. Se tosin johti minut takaisin elämäni raskaisiin vaiheisiin ja masennukseen. Mutta vähitellen kulken kaiken tuon lävitse ja pääsen taas jaloilleni, irti masennuksesta, toivon niin.

Meilläkin mies ilmoitti, että ei tahdo toista lasta. sitten suostui..sain kaksi todella fyysisesti ja henkisesti helvetillistä keskenmenoa. Niistä pikkuhiljaa lähdin selviämään ja mies taas ilmoitti, että ei tahdokkaan sitä toista lasta. Meinasi pää rähjähtää!! Kaiken sitten siis koin turhaan. Minä menin läpi sellaisen tunnemankelin ja olin todella vihainen. Sanoin, että katkeroidun tästä ja en tiedä voinko koskaan antaa anteeksi tätä pettymyksen tuottamista minulle.

Sitten kehitin itselleni sellaisen suojamuurin ja aloin uskottelemaan itselleni, että en minä toista lasta tahdokkaan. Kun en jaksa käydä läpi näitä kamalia keskenmenoja ja kohdun repeämisiä yms. Ajatuskin toisesta lapsesta sai tuskanhien pintaan. Sitten puhkesi masennus.

Nyt kun olen ollut lääkitysellä pari kuukautta ja alan saamaan vähän itseäni tähän peliin takaisin, olen ymmärtänyt, että haaveissani on yhä se toinen lapsi. en pysty siitä haaveesta luopumaan ja toivon, että mies tulee vielä olemaan samaa mieltä.

Lapsi on ihana, rakas ja tekee todella onnelliseksi. Mutta hän ei saa olla sinun elämäsi ainoa sisältö...sinun täytyisi löytää myös onnea muistakin asioista. Sellaisista, jotka kuuluvat vain sinulle itsellesi. Minä masennuin juuri osaksi myös se vuoksi,että en enää osannut etsiä sitä iloa muualta kuin lapsesta. Hänestä tuli tarkoitus kaikelle toiminnalleni ja unohdin oman hyvinvointini täysin. Tottakai lapsi on loputon ilon lähde, mutta myös todella vaativa. Tottakai on hyvä olla onnellinen lapsestaan ja nauttia hänestä, mutta pitää muistaa myös oma itsensä.

Ei kannata hankkia lapsia tähän maailmaan. Ei varsinkaan, jos aikoo hankkia niitä masennuslääkkeeksi.

Itseni mielestä on todella itsekästä hankkia lapsia tänne perusteella, että pitää itse lapsista, omalle elämälle tulee tarkoitus jne.

Jos ajattelisitte myös sitä lasta jonka synnytätte tähän maailmaan?

Lapsesi voi syntyä vammaisena, lapsesi voi vammautua, lapsestasi voi tulla koulukiusattu, läheinen kuolee, oman kuolevaisuuden tajuaminen, köyhänä eläminen, sotien kokeminen, maailman vääryyksien tajuaminen, vanheneminen, sairaudet yms, kaikkea paskaa mitä elämä tarjoaa, joista helposti seuraa masennus ja tulee vaan lisää paskaa.

Et tietenkään halua lapsesi kokevan elämässä näitä hankalia asioita, mutta ne ovat väistämättömiä, ainakin osa niistä.

Tietenkin elämällä on positiivisiakin puolia, mutta mun mielestä tulisi tarkoin punnita, onko elämän positiiviset puolet tarpeeksi hyviä verrattuna huonoihin, että kannattaa synnyttää lapsi tähän maailmaan.

Ja onko meillä edes oikeutta tehdä synnyttämispäätöstä?

Lapsi osaa sanoa kantansa vasta, kun hän on kasvanut tietoiseksi itsestään ja ympäristöstään. Silloin on vain hankala enää peruuttaa synnyttämistä. (toki jos uskoo Jumalaan ja Raamattuun, niin silloin on käsky/lupa synnyttää)

Itse en olisi halunnut syntyä tänne, ja en voi syyttää syntymästäni muita kuin omia vanhempiani.

Oma lapsesi voi myös tuntea samanlaista vihaa teitä kohtaan samalla tavalla kuin minäkin koen omia vanhempiani kohtaan. Voin lyödä vetoa, ettei tunnu kovinkaan mukavalta vanhemmista.