Vielä kerran

ja materialistisesta uskosta, eli tämä kannattaa lukea ja palauttaa mieleen että uskosta on kysymys muillakin kuin uskovilla:
http://www.intelligentdesign.fi/2007/06/26/uus-ateistista-puusilmaisyytta/
5266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hienoa että kirjaa ollaan kääntämässä suomeksi. Varmasti tulee hankittua "Jumalharha" mikäli en ole siihen mennessä vieraskielistä versiota saanut luettua.
Noita muita Dawkingsin kirjoja olenkin jo lukenut. Oivaa kansantajuistettua tietoa. Selfish Gene on hyllyssä odottamassa sopivaa vapaata hetkeä.

Äänestä

skeidaa. Juuri vapaus uskomuksista ja niiden tarpeesta on leimaa-antavaa oikealle tieteelle, jota Dawkins edustaa, ja ID-hörhöillä taas ei mitään muuta olekaan. Lukekaa mieluummin vaikka uusin Tieteen Kuvalehti, jossa selitetään rautalangasta vääntäen, miksi ID ei ole tiedettä eikä koskaan voikaan olla. Ja sitten vaan kukin ajattelemaan edellytystensä mukaan. Jos sattuu päästä, ei kannata pinnistää.

Äänestä

Niin, on päivänselvää, että luomiseen uskovien ja evoon uskovien väittelyssä on kyse kahden uskonnon välisestä dialogista ja väittelystä.

Tämän vain evouskovat pyrkivät kiistämään ja vetäytymään jonkunlaisen itsemäärittelemänsä tieteellisyyden taakse. Uhohtaen, että jo yleisesti käytetyt tieteen määritelmät sisältävät yhden voimakkaasti uskonnollisen kannanoton eli sen, että ei ole mitään aistein havaittavan maailman ulkopuolista, vaikuttavaa älyä ja persoonallista voimaa. Asia, jota kukaan ei ole voinut todistaa eikä koskaan voikaan mutta siihen pitää vain uskoa erehtymättömänä lähtöoletuksena.

Mikä muu tämä on kuin uskonnollinen kannanotto?

Äänestä
  • ***************
    Unohtaen, että jo yleisesti käytetyt tieteen
    määritelmät sisältävät yhden voimakkaasti
    uskonnollisen kannanoton eli sen, että ei ole
    mitään aistein havaittavan maailman ulkopuolista,
    vaikuttavaa älyä ja persoonallista voimaa.
    ******************

    Sulla näitä olkiukkoja riittää.

    Selvennyksen vuoksi, tieteen tehtävänä ei
    ole ottaa kantaa, eikä se otakaan, minkään
    yliluonnollisen olemassaoloon tai -olemattomuuteen.

    Tiede perustuu havaintoihin. Onko sinun vaikea
    ymmärtää mikä on naturalistinen havainto?
    Ellei jostain sellaista ole, sitä ei tieteen
    parissa käsitellä. Tiede ei sano jumlasta juuta
    eikä jaata. Hihhulille se ei käy, vaan ilmeisesti
    ajatellaan kuten jesse, että "jos ei ole hihhulin
    puolella, on häntä vastaan".

    Puusilmäistä ja valitettavan ahdasmielistä.

    Ihan helppoa se evoluutioteoriasta keskusteleminen
    on, kun ymmärtää edes perusasiat, eli ne mistä
    puhuu ja luulottelee vähemmän.

    Kokeile vaikka.

    Äänestä

  • Jos kristitty hihhuli, islamin-uskoinen hihhuli tai saunatonttu-hihhuli kiistelevät kenen oppi on totuudenmukaisin, voidaan puhua uskomusten, joilla ei ole minkäänlaista totuusarvoa, välisestä vastakkain asettelusta.

    Evoluutio-teorialle ei ole tullut koskaan mitään varteenotettavaa vaihtoehtoa, eikä sellaiseen näillänäkymin ole edes tarvetta, koska kaikki uudet havainnot tukevat ja täydentävät Darvinin hienoa oivallusta. Toki teoria on tarkentunut mutta mitään väärää "prinsiippiä" ei Darvinin lajien syntykään sisältänyt.

    Ehkä te armon krea-hihhulit hihkaisette kun saatte ensimmäisenkin todisteen, joka olisi ristiriidassa evoluutioteorian kanssa. Toistaiseksi olette kuitenkin olleet visusti vaiti, eikä Demskin huuhaa matemaattisine mahdottomuuksineen ole ketään vakuuttanut, ei varmasti edes Puolimatkaa tai Leisolaa.

    Evoluutiolla ei ole suuntaa eikä tavoitteita. Evoluution seurauksena kaikilla lajeilla on erittäin yhtenevä geeniperimä.
    -apinoilla n. 98% geeneistä samoja kuin ihmisillä,
    -pallokalalla n. 80% samoja kuin ihmisellä jne..

    Geeniperimän tiedetään kehittyneen symbioottisesti, jolloin jokaisen lajin geeneissä on tapahtunut samanlaiset "pienet nytkähdykset" ympäristön kulloinkin vaatimaan suuntaan. Tämä ei mene kreationistien kaaliin. Puolimatkan hihulointi-sivustolla näyttä olevan Sören Lovrubin väite:
    >

    Ehkä armon kreationistit kertovat mitä argumentin tehokkuus tai tehottomuus on. Uskon että he tietävät jälkimmäisestä enemmän. Lisäksi kreat voivat kertoa millaista on heidän "suuri määrä kokeellista aineistoa, joka ei sovi (evoluutio) teorian kanssa yhteen".

    Mitä tarkalleen ottaen yrität sanoa tällä lauseella:
    >

    Mihin pitää vain sokeasti uskoa? Raamattuunko..?
    Tieteessä ei voida olettaa sen enempää saunatontun tai siitä suurempien tai pienempien mystisten väliintulijoiden vaikuttaneen elämän syntymiseen ja kehittymiseen jollakin pikkuisella planeetalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ateistisista saarnamiehistä kirjoitti:

ja materialistisesta uskosta, eli tämä kannattaa lukea ja palauttaa mieleen että uskosta on kysymys muillakin kuin uskovilla:
http://www.intelligentdesign.fi/2007/06/26/uus-ateistista-puusilmaisyytta/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu