Tarina

Saavatko uskovaisuuteen taipuvaiset ihmiset enemmän lapsia kuin muut (vrt. lestadiolaisuus)? Tämä johtaisi uskovaisuusalleelien suhteellisen osuuden kasvuun? Lopulta uskovaisia olisi huomattava enemmistä ja evoluution todisteita kuten fossiileja alettaisiin tuhota järjestelmällisesti. Evoluutiokirjallisuus poltettaisiin kirjarovioilla. Uskovaishallitukset pimittäisivät ja sensuroisivat kaikkea tietoa mikä viittaisi evoluutioon. Kouluja kiellettäisiin opettamasta evoluutiota ja mitään, mikä voisi aiheuttaa päättelyä evoluution puolesta. Evoluutiontutkijoita vainottaisiin hallituksen toimesta, eristettäisiin muusta maailmasta.
2127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä sekoita keskenään kreationismia ja kristinuskoa. Kreationistit ovat kyllä yleensä kristittyjä, mutta läheskään kaikki kristityt eivät ole kreationisteja. Lisäksi kristinusko kattaa kuitenkin loppujen lopuksi aika pienen osan maapallon väestöstä ja monen muunkin uskonnon kannattajat lisääntyvät ihan hyvin. Uskonto ei myöskään periydy, vaan uskonnollisen perheen lapsesta voi hyvinkin tulla ateisti ja toisinpäin. Itse en usko, että geeniperimä vaikuttaa mitenkään uskonnollisuuteen, se on enemmänkin kulttuurellinen juttu.

Äänestä
  • "Itse en usko, että geeniperimä vaikuttaa mitenkään uskonnollisuuteen, se on enemmänkin kulttuurellinen juttu."

    Eikös aivoista ole löydetty jokin uskonnollisiin tuntemuksiin liittyvä alue? Jos sellainen on, geeniperimä ei varmaankaan ole täysin vaikuttamatta sen ominaisuuksiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Triphop kirjoitti:

Saavatko uskovaisuuteen taipuvaiset ihmiset enemmän lapsia kuin muut (vrt. lestadiolaisuus)? Tämä johtaisi uskovaisuusalleelien suhteellisen osuuden kasvuun? Lopulta uskovaisia olisi huomattava enemmistä ja evoluution todisteita kuten fossiileja alettaisiin tuhota järjestelmällisesti. Evoluutiokirjallisuus poltettaisiin kirjarovioilla. Uskovaishallitukset pimittäisivät ja sensuroisivat kaikkea tietoa mikä viittaisi evoluutioon. Kouluja kiellettäisiin opettamasta evoluutiota ja mitään, mikä voisi aiheuttaa päättelyä evoluution puolesta. Evoluutiontutkijoita vainottaisiin hallituksen toimesta, eristettäisiin muusta maailmasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu