Täällä käy säännöllisesti joku postailemassa linkkejä tarinoihin, joissa väitetään, että putoavissa lentokoneissa ei ole ateisteja. Siihen on vastattu jo monta kertaa, mutta räpellys senkun jatkuu (samoin kuin tuo "ateistin joululoma" -juttu).
Tänään YLE2 esitti tositarinan kahdesta vuorikiipeilijästä, jotka selvisivät hengissä kohelluksestaan Perun vuoristossa. Juoni lyhyesti: kaksi parikymppistä nuorukaista kiipesi liian vaikealle vuorelle eikä osannut tulla enää alas. Toinen tömähti jäähän niin pahoin, että sääriluu poksahti lumpion läpi ja vertakin siinä poistui melko lailla. Miehet yrittivät sitten yhteisvoimin takaisin leiriin, mutta jalkansa loukannut jäi riippumaan kielekkeeltä, eikä koukuissa roikkuva enää pystynyt pitämään kiinni ja katkaisi köyden. Toinen putosi railoon ja toinen rämpi leiriin henkihieverissä.
Kumpikin selvisi reissusta hengissä. Railoon pudonnut kaveri kertoi saaneensa hartaan katolisen kasvatuksen, mutta tulleensa aikoinaan lopulta siihen tulokseen, että jumalaa ei ole olemassa. Hän kertoi joskus ajatelleensa, että voisiko tulla niin pahaa paikkaa, että hän ryhtyisi taas rukoilemaan - ei tullut, eikä asiaa mainittu ohjelmassa kuin tämän yhden kerran (köyden poikki leikanneen uskonsuuntausta ja -astetta ei mainittu). Ei edes vertavuotavana, sääriluu ja lumpio sisäkkäin, nestehukasta kärsivänä, 25-metrisessä railossa, kilometrien korkeudessa, myrskyn armoilla, ilmiselvästi kuolemassa. Mies kiipesi jäähakkujen avulla railosta ylös, vuorenrinnettä alas ja raahautui kilometrikaupalla kielekkeiden ja lohkareiden yli leiriin.
Kaverit ovat muodostuneet yhdeksi kiipeilyporukan legendaksi ja esiintyivät omilla naamoillaan ja nimillään dokumentissa. Tämän todistusvoimaisempaa esitystä ei asiasta liene, mutta on se sentään ensikäden tietoa, tavallaan.
Mitäs palstan vakkariuskovaisilla on tähän sanottavaa? Millä tavalla nuoren miehen puheen voisi kiertää? Päteekö se vanha väite vain putoaviin lentokoneisiin vai eikö tuolla kiipeilijällä ollut vielä se "tarpeeksi paha paikka"?
Tänään YLE2 esitti tositarinan kahdesta vuorikiipeilijästä, jotka selvisivät hengissä kohelluksestaan Perun vuoristossa. Juoni lyhyesti: kaksi parikymppistä nuorukaista kiipesi liian vaikealle vuorelle eikä osannut tulla enää alas. Toinen tömähti jäähän niin pahoin, että sääriluu poksahti lumpion läpi ja vertakin siinä poistui melko lailla. Miehet yrittivät sitten yhteisvoimin takaisin leiriin, mutta jalkansa loukannut jäi riippumaan kielekkeeltä, eikä koukuissa roikkuva enää pystynyt pitämään kiinni ja katkaisi köyden. Toinen putosi railoon ja toinen rämpi leiriin henkihieverissä.
Kumpikin selvisi reissusta hengissä. Railoon pudonnut kaveri kertoi saaneensa hartaan katolisen kasvatuksen, mutta tulleensa aikoinaan lopulta siihen tulokseen, että jumalaa ei ole olemassa. Hän kertoi joskus ajatelleensa, että voisiko tulla niin pahaa paikkaa, että hän ryhtyisi taas rukoilemaan - ei tullut, eikä asiaa mainittu ohjelmassa kuin tämän yhden kerran (köyden poikki leikanneen uskonsuuntausta ja -astetta ei mainittu). Ei edes vertavuotavana, sääriluu ja lumpio sisäkkäin, nestehukasta kärsivänä, 25-metrisessä railossa, kilometrien korkeudessa, myrskyn armoilla, ilmiselvästi kuolemassa. Mies kiipesi jäähakkujen avulla railosta ylös, vuorenrinnettä alas ja raahautui kilometrikaupalla kielekkeiden ja lohkareiden yli leiriin.
Kaverit ovat muodostuneet yhdeksi kiipeilyporukan legendaksi ja esiintyivät omilla naamoillaan ja nimillään dokumentissa. Tämän todistusvoimaisempaa esitystä ei asiasta liene, mutta on se sentään ensikäden tietoa, tavallaan.
Mitäs palstan vakkariuskovaisilla on tähän sanottavaa? Millä tavalla nuoren miehen puheen voisi kiertää? Päteekö se vanha väite vain putoaviin lentokoneisiin vai eikö tuolla kiipeilijällä ollut vielä se "tarpeeksi paha paikka"?
Vastaukset 9
Vanhimmat
norjalainen naislääkäri oli kuusi tuntia käytännöllisesti katsoen kuolleena pudottuaan jäihin. Virvottuaan todettiin edelleen ateistiksi. Olisko siinäkään ollut tarpeeksi paha paikka?
koettelemuksissa, toiset tulevat mielenmuutokseen.
ei ole edelleenkään selvinnyt että mitä hyvää se uskoontuleminen kenellekään on tuonut? Tutkimusten mukaan ateistit ovat älykkäämpiä, paremmin koulutettuja, oikeudenmukaisempia, tekevät vähemmän rikoksia.
"toiset paatuvat" tässä yhteydessä? Jotakin muutostako?
Olisikohan se "karaistumista"? Karmea tilanne, josta selviää edelleen ateistina todeten, että ei se rukoileminen olisi ollut muuta kuin jo heikkojen voimien tuhlausta, kun ihan itse pitäisi jotain tehdä?
Tuollaisesta selvinnyt atte on paha vastus uskiksille. Noh, ehkä Jumala pelasti heidätkin, jotta uskiksille olisi päärynäpalloja.
Eräs läheiseni kasvoi vahvasti kristityssä miljöössä. Siinä kuusivuotiaana hän tallusti kohti kotiovea ja huomasi, että avain ei enää ollutkaan siellä missä piti: taskussa. Soitti ovikelloa - ei ketään kotona.
Pienen ahdistuksen iskiessä hän muisti opetetun: tällaisessa tilanteessa kannattaisi kääntyä Herran puoleen ja pyytää apua. Hän tuumi kuitenkin, ettei hän ollut näistä herroista niin vakuuttunut, ja päätti rukoilemisen sijaan istahtaa hetkeksi siihen pihanurmikon laitaan.
Siinä hän rauhoitteli itseään ja samalla tuijotti ei-minnekään. Yhtäkkiä hänen katseensa terävöityi reaalitodellisuuden palaseen: sepelin kivien joukossa, juuri siinä missä hänen ei-minnekään -katseensa oli levännyt, kiilsi hänen avaimensa.
Hän tuli silloin ajatelleeksi, että JOS hän olisi siinä nurmikon laidalla istuskellessaan rukoillut, hänellä olisi ollut suuri kiusaus pitää avaimen löytymistä rukousvastauksena. Hänen johtopäätöksensä taisi olla sen tapainen, että tärkeintä ei ollut se rukoileminen vaan ihan vain rauhoittuminen.
Rukous VOI toimia apuna siinä mielen rauhoittumisessakin. Ikään kuin meditatiivisena eleenä. Niinpä mainitussa "karmeassa tilanteessa" rukoileminen olisi SAATTANUT vaikka olla avuksikin, jos sen avulla olisi saanut mielensä tyyneksi. Silloin se ei olisi ollut heikkojen voimien tuhlausta.
Minulle on tärkeää tiedostaa se, ettei rukoileminen ja näennäinen rukousvastauksen saaminen todista Jumalan olemassaolosta tai kenenkään oman pään ulkopuolisen näpeistä pelissä.
Pahan paikan tullessa kohdalle elimistön adrenaliinitaso nousee, aistit virittyvät, hengitystaso kohoaa, lihakset jännittyvät ja tietoisuus laskee vastaamaan vain käsillä olevaa tilannetta.
Nyt, jos kasvatus, kokemus, koulutus saavat tietoisuuden avaamaan väylän ruumiiseen, ottamaan henkeä ja pohtimaan tilannetta rauhassa ajan kanssa, on ihmisellä paljon paremmat mahdollisuudet selvitä mahdollisimman pienin vaurioin tai ainakin hengissä tilanteesta.
Koulutettu sissi selviää pahoista paikoista hengissä useammin kuin tavis siviili, oli kumman tahansa usko tai sen puute mikä tahansa. Rukoileminen ei auta. ;)
>> ottamaan henkeä ja pohtimaan tilannetta rauhassa ajan kanssa, on ihmisellä paljon paremmat mahdollisuudet selvitä mahdollisimman pienin vaurioin tai ainakin hengissä tilanteesta.
Kyllä täällä näkyy uskiksia yöllä ja aamulla käyneen, mutta miksi ei tähän ketjuun ole osunut yhtään? Pitääkö odottaa huomisaamuun asti, jotta ehditte käydä ammattiselittäjän eli papin pakeilla siellä kirkonmäellä?