Oletko ahtaan portin jälkeen langennut syntiin?
Teuvolle
kysymys,epätieoinen
11271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ei ole langennut syntiin, koska jos olisi, ei tuolla tavalla voisi tuomita muita ihmisiä.
.. Heittää sen ensimmäisen kiven ja on aina heittämässäkin.
Johanneksen evankeliumi:
8:7 Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä."
joka minut omakseen kutsui, puhdisti synnistä, koulutti ja
tämän kansan keskelle lähetti:
"Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne,
ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän.
He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta.
Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan
muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä.
Isä ja minä olemme yhtä."
Armille ja muille harhaanjohdetuille ikuisen elämän.
Valitettavasti se on vaan sillä kuumalla puolella!
jospa ne hieman viilentäisivät kuumuutta.
takaisin tähän realistiseen uskovan vaellukseen niin oletko ahtaan portin jälkeenä langennut kertaakaan ajatuksissa, sanoissa ja töissä syntiin?
että synnin teille ei ole tarvinut sen jälkeen lähteä, kun
Kristus sydämeni puhdisti ja sanoi: "Älä enää syntiä tee."
Jos olisin takaisin syntiin palannut, niin sinäkin täällä
minua rakastaisit ja kaikki uudelleen kastetut ja muut tekopyhitetyt
harhaoppiset kilvan minua ylistäsivät ja sanoisivat:
"Nyt siis sinäkin olet voimasi kadottanut niin kuin me, olet yksi meistä."
Ja minä itsekin silloin hokisin ihanne mantrojanne:
"Minun sydämestäni ei ainakaan löydy muuta kuin syntiä ja saastaa,
ja juuri siksi saan olla Kristuksen verellä pesty suuri syntinen."
syntiä tälläkin palstalla lukemattomia kertoja.
"Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi".
Olet halveksinut Jeesuksen verta. Olet pilkannut
armon Henkeä. Se on suurin syntisi!
Hebr 10:29
"Kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan
sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet
on pyhitetty ja pilkkaa armon henkeä."
Jeesusta Kristusta vaan Antikristusta kohtaan.
Sitten olisin tämän palstan todella suurin syntisäkki,
joka ei enää armoa kohdalleen saisi, jos täällä totuudesta vaikenisin.
Siitä olemme samaa mieltä.
Syntisi kasvaa vielä, koska olet pilkannut Jeesuk-
sen verta ja armoa.
tekopyhitetyn tekoveren minä olen täällä
paljastanut, ja paljastan edelleen sillä:
"Kenellä ei ole Kristuksen Henkeä ei ole hänen omansa."
Vai onko Jumala todella sanonut:
"Kenellä ei ole Kristuksen verta ei ole hänen omansa?"