Olipa kerran...

taloyhtiö. Taloyhtiössä asui yksi perhe jolle huoltoyhtiö (joka oli lain voimalla määrätty tuon talon hoitajaksi) kävi aina talvisin auraamassa pihan ja kesäisin leikkaamassa ruohon. Koska kaikki joutuivat osallistumaan kustannuksiin olisi ollut reilua että heidänkin pihat olisi aurattu mutta huoltoyhtiö hoiti kunnolla vain tuon yhden pihan(perheellä oli suhteita lain säätäjiin). Onneksi kaupungissa oli kiinteistönhuoltofirma joka kävi sitten hyvää hyvyyttään ilmaiseksi auraamassa pihan niille joille tuo maksun saava yhtiö ei antanut kunnollista palvelua.

Viimein taloyhtiön huonosti palvellut asukkaat kypsyivät siihen etteivät voi maksaa sille ilmaiseksi rehkivälle kun tuo joka ei hoida hommiaan repii kaikki liikenevät rahat antamatta mitään vastinetta muille kuin sille yhdelle "paremmalle" perheelle, asiasta keskusteltuaan rohkeimmat heistä päättivät jättää pihanhoitomaksun maksamatta seuraavalta kuukaudelta. Asiasta kuultuaan rahastavan firman johtaja raivostui, heiltähän putoavat tulot kun ei enää saadakaan sadalta taloudelta maksua vaan nyt enää 80 maksaa, useampikin voisi tietysti maksaa jos kaikkien pihat hoidettaisiin mutta siihen ei ainakaan kannata lähteä kun tuo yhdenkin pihan hoitaminen on aivan tarpeeksi raskasta.

Onneksi rahastavan firman johtaja keksi hienon ratkaisun ongelmaan, aidataan taloyhtiön piha tukevalla aidalla ja laitetaan siihen portti jonka saa avattua vain kortilla jonka saa heiltä pihanhoitomaksua vastaan. Tässä on hienoa se että nyt pihalle eivät pääse muut palveluntarjoajat mellastamaan ja aina kun siltä tuntuu niin voidaan korotttaa maksua, asukkaathan maksavat jos vain johonkin haluavat kulkea.
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


-tarinoitsija- kirjoitti:

taloyhtiö. Taloyhtiössä asui yksi perhe jolle huoltoyhtiö (joka oli lain voimalla määrätty tuon talon hoitajaksi) kävi aina talvisin auraamassa pihan ja kesäisin leikkaamassa ruohon. Koska kaikki joutuivat osallistumaan kustannuksiin olisi ollut reilua että heidänkin pihat olisi aurattu mutta huoltoyhtiö hoiti kunnolla vain tuon yhden pihan(perheellä oli suhteita lain säätäjiin). Onneksi kaupungissa oli kiinteistönhuoltofirma joka kävi sitten hyvää hyvyyttään ilmaiseksi auraamassa pihan niille joille tuo maksun saava yhtiö ei antanut kunnollista palvelua.

Viimein taloyhtiön huonosti palvellut asukkaat kypsyivät siihen etteivät voi maksaa sille ilmaiseksi rehkivälle kun tuo joka ei hoida hommiaan repii kaikki liikenevät rahat antamatta mitään vastinetta muille kuin sille yhdelle "paremmalle" perheelle, asiasta keskusteltuaan rohkeimmat heistä päättivät jättää pihanhoitomaksun maksamatta seuraavalta kuukaudelta. Asiasta kuultuaan rahastavan firman johtaja raivostui, heiltähän putoavat tulot kun ei enää saadakaan sadalta taloudelta maksua vaan nyt enää 80 maksaa, useampikin voisi tietysti maksaa jos kaikkien pihat hoidettaisiin mutta siihen ei ainakaan kannata lähteä kun tuo yhdenkin pihan hoitaminen on aivan tarpeeksi raskasta.

Onneksi rahastavan firman johtaja keksi hienon ratkaisun ongelmaan, aidataan taloyhtiön piha tukevalla aidalla ja laitetaan siihen portti jonka saa avattua vain kortilla jonka saa heiltä pihanhoitomaksua vastaan. Tässä on hienoa se että nyt pihalle eivät pääse muut palveluntarjoajat mellastamaan ja aina kun siltä tuntuu niin voidaan korotttaa maksua, asukkaathan maksavat jos vain johonkin haluavat kulkea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu