Suomen Sisun esittely

SUOMEN Sisu on uudistuksellinen kansallismielinen liike, jonka tarkoituksena on herättää ja vahvistaa kansallista yhtenäisyyttä ja itsetuntoa.

Kansallismielisyys on liikkeelle kokoelma arvoja, jotka yhdessä muodostavat aatteellisen perustan. Kansallismielisyyttä on monenlaista ja erilaiset arvovallinnat ja painotukset vaihtelevat kunkin henkilökohtaisten mieltymysten mukaan. Suomen Sisun idea ei ole hakata totuuksia kallioon vaan tukea vapaasti kehittyvää dynaamista aatetta, johon jokainen kansallismielinen tuo oman vivahteensa.

Vaikka ajatuksemme ovat radikaaleja, olemme toimissamme maltillisia.



Suomen Sisu uskoo aktiiviseen ja omatoimiseen suoraan toimintaan yhteiskunnan perusrakenteissa: perheissä, työpaikoilla, kouluissa ja muissa jokapäiväisen elämän sosiaalisissa tapahtumissa. Yhteisörakennettamme voikin luonnehtia sanoilla: kansalaisjärjestö, kansalaisverkosto, kansallismielinen yhteisö tai vaikkapa erästä Suomen poliittisen historian termiä lainaten ystävyys- ja yhteistyöjärjestö.

Suomalainen 90-luvulla syntynyt yhteiskunnallinen toimintatapa perustuu kansalaisten haluun toimia ennemmin projekteissa ja itseohjautuvissa pienryhmissä kuin ylhäältä ohjatuissa organisaatioissa, ja mielummin käytännön tavoitteiden puolesta kuin kokonaisvaltaisten ideologioiden. Liikkeeseen voi siis kuulua jokainen, joka hyväksyy sen periaatteet tai käytännön työllään edistää niiden saavuttamista.

Suomen Sisun toimintaorganisaatio rakentuu itsenäisesti toimivien pienryhmien varaan. Pienryhmät toimivat joko oman alansa erikoistehtävissä tai yleisenä paikallisena kokoojaryhmänä. Eri alojen pienryhmät toimivat yhteistyössä muiden vastaavien ryhmien ja Suomen Sisun toimialakoordinoijan kanssa. Jokaisen pienryhmän toimintaa ohjaa lähijohtajaksi kutsuttu henkilö, joka toimii myös yhdyssiteenä pienryhmän ulkopuolisiin orgaaneihin. Lähijohtaja on siis se henkilö, joka jokaisessa ihmisten muodostamassa ryhmässä pitää ryhmänsä toiminnassa ja virkeänä.



Mikäli tunnet myötämielisyyttä kansallismielisyyttä tai sen arvoja, ihanteita tai kannanottoja kohtaan, liity Suomen Sisuun. Ei haittaa vaikka et olisikaan kaikesta samaa mieltä tämänhetkisten kannanottojen kanssa. Suomen Sisu toivottaa tervetulleeksi uudet tuulet ja eri näkökannat.

Jos kuitenkin katsot parhaaksi toimia ilman Suomen Sisun jäsenyttä, niin sekin sopii; voit muodostaa ympärillesi kansallismielisten ystäviesi ryhmän ja toteuttaa ohjelmaamme. Harkitse kuitenkin yhteistyötä kanssamme. Yhdessä olemme voimakkaampia.

Yhteistyöksi kansallismielinen toiminta muodostuu kun ilmoittaudut tukijäseneksi ja maksat tukimaksua liikkeen asioita hoitavalle järjestölle. Vastineeksi saat tiedotteita, materiaalia ja alennuksia liikkeen tuotteista. Tukijäsenillä ei maksua lukuunottamatta ole velvoitteita. Tukijäsenyys on liikkeen asioita hoitavalle rekisteröidylle yhdistykselle erittäin tärkeä taloudellinen ja henkinen tuki.
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuuma kysymys kuuluu mitä mieltä olette mutuista ja muista erivärisistä/erilaisista?

Perstuntumalla Suomen geenipooli/kulttuuri on sen verran ummehtunut että ei tekisi yhtään pahaa tuulettaa sitä rankalla kädellä... Ja se on puhtaasti kansallismielinen ajatus jonka myös valtaapitävät tahot ovat huomanneet.

Sellainenkin käsitys löytyy että vastustatte EUn federalismia ja USAta samaan aikaan.

Eikös se ole hieman typerää sillä voima kuuntelee vain voimaa, yksin ei ole kivaa(talvisota) ja mikä olisi parempaa kuin luoda talous- ja sotilasmahti omaan kulttuuripiiriin kuuluvien kansojen kanssa pistämään kampoihin esim minun(GWB) laisille ärhäköille lehmipojille?!

EU nykyisellään ei tarjoa mitään turvallisuuspoliittista suojaa(Bosnia), turha valittaa uhkakuvien puuttetta, viimeiseltä neuvottelumatkalta 1939 palannut eduskuntaryhmä piti sotaa mahdottomana, samoin kuin Neville Chamberlainin julistus Munchenin jälkeen....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Susi kirjoitti:

SUOMEN Sisu on uudistuksellinen kansallismielinen liike, jonka tarkoituksena on herättää ja vahvistaa kansallista yhtenäisyyttä ja itsetuntoa.

Kansallismielisyys on liikkeelle kokoelma arvoja, jotka yhdessä muodostavat aatteellisen perustan. Kansallismielisyyttä on monenlaista ja erilaiset arvovallinnat ja painotukset vaihtelevat kunkin henkilökohtaisten mieltymysten mukaan. Suomen Sisun idea ei ole hakata totuuksia kallioon vaan tukea vapaasti kehittyvää dynaamista aatetta, johon jokainen kansallismielinen tuo oman vivahteensa.

Vaikka ajatuksemme ovat radikaaleja, olemme toimissamme maltillisia.



Suomen Sisu uskoo aktiiviseen ja omatoimiseen suoraan toimintaan yhteiskunnan perusrakenteissa: perheissä, työpaikoilla, kouluissa ja muissa jokapäiväisen elämän sosiaalisissa tapahtumissa. Yhteisörakennettamme voikin luonnehtia sanoilla: kansalaisjärjestö, kansalaisverkosto, kansallismielinen yhteisö tai vaikkapa erästä Suomen poliittisen historian termiä lainaten ystävyys- ja yhteistyöjärjestö.

Suomalainen 90-luvulla syntynyt yhteiskunnallinen toimintatapa perustuu kansalaisten haluun toimia ennemmin projekteissa ja itseohjautuvissa pienryhmissä kuin ylhäältä ohjatuissa organisaatioissa, ja mielummin käytännön tavoitteiden puolesta kuin kokonaisvaltaisten ideologioiden. Liikkeeseen voi siis kuulua jokainen, joka hyväksyy sen periaatteet tai käytännön työllään edistää niiden saavuttamista.

Suomen Sisun toimintaorganisaatio rakentuu itsenäisesti toimivien pienryhmien varaan. Pienryhmät toimivat joko oman alansa erikoistehtävissä tai yleisenä paikallisena kokoojaryhmänä. Eri alojen pienryhmät toimivat yhteistyössä muiden vastaavien ryhmien ja Suomen Sisun toimialakoordinoijan kanssa. Jokaisen pienryhmän toimintaa ohjaa lähijohtajaksi kutsuttu henkilö, joka toimii myös yhdyssiteenä pienryhmän ulkopuolisiin orgaaneihin. Lähijohtaja on siis se henkilö, joka jokaisessa ihmisten muodostamassa ryhmässä pitää ryhmänsä toiminnassa ja virkeänä.



Mikäli tunnet myötämielisyyttä kansallismielisyyttä tai sen arvoja, ihanteita tai kannanottoja kohtaan, liity Suomen Sisuun. Ei haittaa vaikka et olisikaan kaikesta samaa mieltä tämänhetkisten kannanottojen kanssa. Suomen Sisu toivottaa tervetulleeksi uudet tuulet ja eri näkökannat.

Jos kuitenkin katsot parhaaksi toimia ilman Suomen Sisun jäsenyttä, niin sekin sopii; voit muodostaa ympärillesi kansallismielisten ystäviesi ryhmän ja toteuttaa ohjelmaamme. Harkitse kuitenkin yhteistyötä kanssamme. Yhdessä olemme voimakkaampia.

Yhteistyöksi kansallismielinen toiminta muodostuu kun ilmoittaudut tukijäseneksi ja maksat tukimaksua liikkeen asioita hoitavalle järjestölle. Vastineeksi saat tiedotteita, materiaalia ja alennuksia liikkeen tuotteista. Tukijäsenillä ei maksua lukuunottamatta ole velvoitteita. Tukijäsenyys on liikkeen asioita hoitavalle rekisteröidylle yhdistykselle erittäin tärkeä taloudellinen ja henkinen tuki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu