Tommy

John Powell, Loyolan yliopiston professori Chicagosta kirjoittaa eräästä opiskelijasta teologisen uskon luokalta, jonka nimi on Tommy.

Joitakin vuosia sitten seisoin katselemassa opiskelijoitani yliopistolla kävelemässä sisään ensimmäiselle tunnille "teologisen uskon" kurssilla.

Silloin näin Tommyn ensimmäistä kertaa. Räpyttelin silmiäni ja kokoilin ajatuksiani. Hän kampasi pitkää vaaleaa tukkaansa, joka roikkui 20 senttiä hänen olkapäidensä alapuolella. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin pojalla niin pitkän tukan. Luullakseni se oli juuri silloin tulossa muotiin. Tiesin kyllä, että ratkaisevaa ei ole mitä pään ulkopuolella on, vaan mitä sen sisällä on, mutta tuona päivänä en ollut varautunut ja tunteeni myllersivät. Laskin heti Tommyn ihmiseksi "O", omituinen ... erittäin omituinen.

Tommy osoittautui erittäin jyrkäksi ateistiksi teologisen uskon kurssillani. Hän johdonmukaisesti vastusti, hymyili vinosti tai valitti raivokkaasti mahdollisuutta vastaan, että ilman ehtoja rakastava Isä/Jumala olisi olemassa. Me elimme suhteellisen rauhallisesti yhden lukukauden verran, vaikka minun on tunnustettava, että hän ajoittain tuotti minulle suurta tuskaa takariviltään.

Kurssin loputtua, lähtiessään loppukokeesta, hän kysyi pienellä, kyynisellä äänensävyllä, "Luuletko, että voin ikinä löytää Jumalan?"

Päätin välittömästi käyttää pientä shokkihoitoa. "Et!" sanoin myötätuntoisesti.

"Voi," hän vastasi, "minä kun luulin, että juuri sitä yritit mulle koko ajan syöttää."

Annoin hänen kävellä muutaman askeleen luokan ovesta ulos ja huusin sitten hänen peräänsä, "Tommy! En usko, että sinä voit koskaan löytää häntä, mutta olen ehdottoman varma, että hän löytää sinut!"

Hän kohautti hiukan olkapäitään ja poistui luokastani ja elämästäni. Tunsin hienoista pettymystä ajatellen, ettei hän kuullut näppärää lausettani, "Hän löytää sinut!" Ainakin ajattelin, että se oli näppärästi sanottu.



Aloin todella iskeä verisillä nyrkeillä taivaan pronssisia ovia.



Myöhemmin kuulin, että Tommy valmistui ja olin asiasta kiitollinen. Sitten kuulin surullisen uutisen. Tommylla oli parantumaton syöpä.

Ennenkuin löysin hänet käsiini, hän tuli tapaamaan minua. Kun hän käveli toimistooni, hänen ruumiinsa oli hyvin riutunut ja pitkä tukka oli lähtenyt kemoterapian seurauksena. Mutta hänen silmänsä olivat kirkkaat ja äänensä varma, uskoakseni ensimmäistä kertaa.

"Tommy, olen ajatellut sinua paljon. Kuulin, että olet sairas," tokaisin.

"Kyllä, olen todella sairas. Minulla on syöpä molemmissa keuhkoissa. On kysymys ainoastaan viikoista."

"Voitko puhua siitä, Tom?" kysyin.

"Tottakai, mitä haluaisit tietää?" hän vastasi.

"Millaista on olla kaksikymmentäneljä vuotias ja kuolla?"

"No jaa, voisi olla huonomminkin."

"Kuten?"

"No esimerkiksi olla viisikymmentä vuotias ilman arvoja tai ihanteita. Olla viisikymmentä ja ajatella, että juopottelu, naisten viettely ja rahan tekeminen ovat todella suuria asioita elämässä."

Aloin katsella Tommya osaston "O" valossa, jonne olin Tommyn luokitellut omituisena. (Näyttää sille, että jokaisen, jonka yritän torjua luokittelujeni kanssa, Jumala lähettää elämääni takaisin opettaakseen minua.)

"Syy, miksi todella tulin tapaamaan sinua," Tommy sanoi, "on jotain, mitä sanoit minulle viimeisenä kurssipäivänä." (Hän muisti!) Hän jatkoi, "kysyin sinulta, voinko mielestäsi koskaan löytää Jumalaa ja sanoit "et!", mikä todella yllätti minut.

Sitten sanoit, "mutta hän tulee löytämään sinut." Ajattelin sitä paljon, vaikka minun Jumalan etsimiseni ei ollut mitenkään aktiivista tuona aikana. (Minun "näppärä" lauseeni. Hän oli ajatellut sitä paljon!). Mutta sitten lääkärit poistivat kasvaimen nivusistani ja kertoivat, että se on pahanlaatuinen. Silloin aloin vakavissani etsiä Jumalaa. Ja kun pahanlaatuinen kasvain levisi elintärkeisiin elimiini, aloin todella hakata verisillä nyrkeillä taivaan pronssisia ovia.

Mutta Jumala ei tullut ulos. Itseasiassa mitään ei tapahtunut. Oletko koskaan yrittänyt jotain pitkän aikaa tosissasi, ilman onnistumista? Siitä tulee turhauma, täydellinen kyllästyminen yrittämiseen. Sitten lopetat. No, yhtenä päivänä heräsin ja sen sijaan että olisin heittänyt lisää joutavia vetoomuksia tiilimuurin yli Jumalalle, joka joko on tai sitten ei ole siellä, minä yksinkertaisesti lopetin. Päätin, etten itseasiassa ollut edes kovin kiinnostunut koko asiasta ... Jumalasta, kuoleman jälkeisestä elämästä tai mistään siihen liittyvästä. Päätin viettää jäljellä olevan aikani tehden jotain hyödyllisempää.


Ajattelin sinua ja luokkaasi ja muistin jotain muuta, mitä sanoit: "On äärettömän surullista kulkea elämän läpi, ilman että rakastaa. Ja melkein yhtä surullista on mennä elämän läpi ja jättää tämä maailma kertomatta koskaan rakkaimmille ihmisille, että rakastaa heitä." Niin sitten aloitin vaikeimmasta tapauksesta, isästäni.

Hän oli lukemassa sanomalehteä, kun lähestyin häntä. "Iskä ...."

"Niin, mitä?" hän kysyi laskematta sanomalehteä.

"Iskä, haluaisin jutella sun kanssa."

"No juttele."

"Mä tarkoitan ... jotain todella tärkeää."

Sanomalehti tuli hitaasti kolme tuumaa alaspäin. "No mitä?"

"Iskä, rakastan sua. Halusin sun tietävän sen."

Tom hymyili minulle ja sanoi ilmeisen tyytyväisenä tunteneensa kuin jokin lämmin ja salainen ilo olisi alkanut virrata hänen sisällään.

"Sanomalehti räpsähti lattialle. Silloin isäni teki kaksi asiaa, joita en muista hänen tehneen koskaan aikaisemmin. Hän itki ja halasi minua. Ja me juttelimme koko yön, vaikka hänen täytyi mennä töihin seuraavana päivänä. Tuntui niin hyvältä olla lähellä isääni, nähdä hänen kyyneleensä, tuntea hänen halauksensa, kuulla hänen sanovan, että hän rakastaa minua."

Se oli helpompaa äitini ja pikkuveljeni kanssa. Hekin itkivät kanssani ja me halasimme toisiamme, ja aloimme sanoa todella kauniita asioita toisillemme. Kerroimme toisillemme asioita, joita olimme pitäneet vuosia salaisuuksina. Olin surullinen ainoastaan yhdestä asiasta: että odotin niin kauan.

Siinä sitten olin, avaamassa itseäni ihmisille, joita lähellä olen ollut.

Sitten, eräänä päivänä käännyin ja Jumala oli siinä. Hän ei tullut silloin kun vaadin häntä tulemaan. Luullakseni olin ollut kuin eläinten kesyttäjä, pidellen rengasta, "Tule, tule, hyppää läpi." "Hei, saat aikaa kolme päivää ... kolme viikkoa." Ilmeisesti Jumala tekee asiansa hänen omalla tavallaan, omalla aikataulullaan. Tärkeää kuitenkin oli se, että hän oli siinä. Hän löysi minut. Olit oikeassa. Hän löysi minut, vaikka minä lopetin hänen etsimisensä."

"Tommy," sanoin melkein kuiskaten, "mielestäni sanot jotain hyvin tärkeää ja paljon universaalimpaa kuin ehkä käsität. Minulle ainakin sanot, että varmin tapa löytää Jumala on, ettei hänestä tee henkilökohtaista omaisuutta, ongelmien selvittäjää tai välitöntä lohduttajaa aikoina, jona häntä tarvitaan, vaan ennemminkin avautumalla rakastamaan. Tiedätkö, että apostoli Johannes sanoi sen. Hän sanoi: "Jumala on rakkaus, ..."



Ja sinulle Tommy, jossain päivänpaisteisella, viheriöivällä taivaan niityllä: "Kerroin heille, Tommy ... niin hyvin kuin kykenin."



"Tom, voinko pyytää sinulta jotain? Tiedät, että kun olit luokallani, olit todella vaikea. Mutta, (sanoin nauraen) voit korvata minulle nyt kaiken. Voisitko tulla tämän hetken teologisen uskon kurssille ja kertoa heille juuri sen mitä kerroit minulle nyt? Jos minä kerron heille tarinasi, se ei ole puoletkaan yhtä vaikuttavaa, kuin jos sinä kerrot sen heille itse."

"Ooh... olin valmis tulemaan luoksesi, mutta en tiedä olenko valmis tulemaan puhumaan luokallesi."

"Harkitse sitä, Tom. Jos ja kun olet valmis, niin soita minulle."

Muutaman päivän kuluttua Tom soitti sanoen olevansa valmis luokan eteen ja että hän halusi tehdä sen Jumalalle ja minulle. Niin me sovimme päivän.

Hän ei kuitenkaan koskaan tehnyt sitä. Hänellä oli toinen tapaaminen, huomattavasti tärkeämpi kuin minun ja luokan kanssa. Tietenkään hänen elämänsä ei todella päättynyt, se vaan muuttui toisenlaiseksi. Hän astui suuren askeleen uskosta näkemiseen. Hän aloitti elämän, joka on paljon kauniimpi kuin ihmissilmä on koskaan kyennyt näkemään tai korva kuulemaan tai mielikuvitus kuvittelemaan.

Hiukan ennen hänen kuolemaansa me puhuimme viimeisen kerran. "En tule puhumaan luokallesi," hän sanoi.

"Tiedän, Tom."

"Kerrotko heille puolestani? Kerrotko ... koko maailmalle puolestani?"

"Minä teen sen, Tom. Kerron heille. Teen parhaani."

Niinpä kaikki te, jotka olette ystävällisesti lukeneet tämän pienen tositarinan rakkaudesta: kiitos että olette lukeneet. Ja sinulle Tommy, jossain päivänpaisteisella, viheriöivällä taivaan niityllä: "Kerroin heille, Tommy ... niin hyvin kuin kykenin."
4347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vain voi olla rannaton...

Äänestä

Tällä hetkellä tuo Tommy lentelee henkimaailmassa ja ihmettelee että mitäs vittua, ei sitä jumalaa ollutkaan. Niin ja syöpä, se tappaa ajallaan. Se yleensä huomataan aikaisemmin ennenkuin kuolet siihen itse syöpään. Joskus kuitenkin syöpä jää huomaamatta. Yleensä syövän huomaa kun näkee epämuodostelmaa kehossa tai jotakin muuta.

Ja lähteesi? Linkkiä myös mukaan.

Niin ja uskikset tekee tollasia tarinoita että ihmiset kääntyis uskoon helpommin. Nerokasta käännyttämistä. Mutta jäykät ateistit eivät käänny uskoon. Esim minä en kääntynyt uskoon tuon tarinan perusteella ja lukiessani sitä.

Äänestä
  • taruja, mitä se ketään hyödyttäisi? Ei sinua, eikä minua! Uskovaiset eivät uskalla edes keksiä mitään juttuja, koska Jumala vihaa valehtelua. Ei sitä nyt uskova tieten tahtoen saata sieluaan iankaikkisen kuoleman vaaraan.

    Äänestä

siis Valituista Paloistako tämän kopioit?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


††† kirjoitti:

John Powell, Loyolan yliopiston professori Chicagosta kirjoittaa eräästä opiskelijasta teologisen uskon luokalta, jonka nimi on Tommy.

Joitakin vuosia sitten seisoin katselemassa opiskelijoitani yliopistolla kävelemässä sisään ensimmäiselle tunnille "teologisen uskon" kurssilla.

Silloin näin Tommyn ensimmäistä kertaa. Räpyttelin silmiäni ja kokoilin ajatuksiani. Hän kampasi pitkää vaaleaa tukkaansa, joka roikkui 20 senttiä hänen olkapäidensä alapuolella. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin pojalla niin pitkän tukan. Luullakseni se oli juuri silloin tulossa muotiin. Tiesin kyllä, että ratkaisevaa ei ole mitä pään ulkopuolella on, vaan mitä sen sisällä on, mutta tuona päivänä en ollut varautunut ja tunteeni myllersivät. Laskin heti Tommyn ihmiseksi "O", omituinen ... erittäin omituinen.

Tommy osoittautui erittäin jyrkäksi ateistiksi teologisen uskon kurssillani. Hän johdonmukaisesti vastusti, hymyili vinosti tai valitti raivokkaasti mahdollisuutta vastaan, että ilman ehtoja rakastava Isä/Jumala olisi olemassa. Me elimme suhteellisen rauhallisesti yhden lukukauden verran, vaikka minun on tunnustettava, että hän ajoittain tuotti minulle suurta tuskaa takariviltään.

Kurssin loputtua, lähtiessään loppukokeesta, hän kysyi pienellä, kyynisellä äänensävyllä, "Luuletko, että voin ikinä löytää Jumalan?"

Päätin välittömästi käyttää pientä shokkihoitoa. "Et!" sanoin myötätuntoisesti.

"Voi," hän vastasi, "minä kun luulin, että juuri sitä yritit mulle koko ajan syöttää."

Annoin hänen kävellä muutaman askeleen luokan ovesta ulos ja huusin sitten hänen peräänsä, "Tommy! En usko, että sinä voit koskaan löytää häntä, mutta olen ehdottoman varma, että hän löytää sinut!"

Hän kohautti hiukan olkapäitään ja poistui luokastani ja elämästäni. Tunsin hienoista pettymystä ajatellen, ettei hän kuullut näppärää lausettani, "Hän löytää sinut!" Ainakin ajattelin, että se oli näppärästi sanottu.



Aloin todella iskeä verisillä nyrkeillä taivaan pronssisia ovia.



Myöhemmin kuulin, että Tommy valmistui ja olin asiasta kiitollinen. Sitten kuulin surullisen uutisen. Tommylla oli parantumaton syöpä.

Ennenkuin löysin hänet käsiini, hän tuli tapaamaan minua. Kun hän käveli toimistooni, hänen ruumiinsa oli hyvin riutunut ja pitkä tukka oli lähtenyt kemoterapian seurauksena. Mutta hänen silmänsä olivat kirkkaat ja äänensä varma, uskoakseni ensimmäistä kertaa.

"Tommy, olen ajatellut sinua paljon. Kuulin, että olet sairas," tokaisin.

"Kyllä, olen todella sairas. Minulla on syöpä molemmissa keuhkoissa. On kysymys ainoastaan viikoista."

"Voitko puhua siitä, Tom?" kysyin.

"Tottakai, mitä haluaisit tietää?" hän vastasi.

"Millaista on olla kaksikymmentäneljä vuotias ja kuolla?"

"No jaa, voisi olla huonomminkin."

"Kuten?"

"No esimerkiksi olla viisikymmentä vuotias ilman arvoja tai ihanteita. Olla viisikymmentä ja ajatella, että juopottelu, naisten viettely ja rahan tekeminen ovat todella suuria asioita elämässä."

Aloin katsella Tommya osaston "O" valossa, jonne olin Tommyn luokitellut omituisena. (Näyttää sille, että jokaisen, jonka yritän torjua luokittelujeni kanssa, Jumala lähettää elämääni takaisin opettaakseen minua.)

"Syy, miksi todella tulin tapaamaan sinua," Tommy sanoi, "on jotain, mitä sanoit minulle viimeisenä kurssipäivänä." (Hän muisti!) Hän jatkoi, "kysyin sinulta, voinko mielestäsi koskaan löytää Jumalaa ja sanoit "et!", mikä todella yllätti minut.

Sitten sanoit, "mutta hän tulee löytämään sinut." Ajattelin sitä paljon, vaikka minun Jumalan etsimiseni ei ollut mitenkään aktiivista tuona aikana. (Minun "näppärä" lauseeni. Hän oli ajatellut sitä paljon!). Mutta sitten lääkärit poistivat kasvaimen nivusistani ja kertoivat, että se on pahanlaatuinen. Silloin aloin vakavissani etsiä Jumalaa. Ja kun pahanlaatuinen kasvain levisi elintärkeisiin elimiini, aloin todella hakata verisillä nyrkeillä taivaan pronssisia ovia.

Mutta Jumala ei tullut ulos. Itseasiassa mitään ei tapahtunut. Oletko koskaan yrittänyt jotain pitkän aikaa tosissasi, ilman onnistumista? Siitä tulee turhauma, täydellinen kyllästyminen yrittämiseen. Sitten lopetat. No, yhtenä päivänä heräsin ja sen sijaan että olisin heittänyt lisää joutavia vetoomuksia tiilimuurin yli Jumalalle, joka joko on tai sitten ei ole siellä, minä yksinkertaisesti lopetin. Päätin, etten itseasiassa ollut edes kovin kiinnostunut koko asiasta ... Jumalasta, kuoleman jälkeisestä elämästä tai mistään siihen liittyvästä. Päätin viettää jäljellä olevan aikani tehden jotain hyödyllisempää.


Ajattelin sinua ja luokkaasi ja muistin jotain muuta, mitä sanoit: "On äärettömän surullista kulkea elämän läpi, ilman että rakastaa. Ja melkein yhtä surullista on mennä elämän läpi ja jättää tämä maailma kertomatta koskaan rakkaimmille ihmisille, että rakastaa heitä." Niin sitten aloitin vaikeimmasta tapauksesta, isästäni.

Hän oli lukemassa sanomalehteä, kun lähestyin häntä. "Iskä ...."

"Niin, mitä?" hän kysyi laskematta sanomalehteä.

"Iskä, haluaisin jutella sun kanssa."

"No juttele."

"Mä tarkoitan ... jotain todella tärkeää."

Sanomalehti tuli hitaasti kolme tuumaa alaspäin. "No mitä?"

"Iskä, rakastan sua. Halusin sun tietävän sen."

Tom hymyili minulle ja sanoi ilmeisen tyytyväisenä tunteneensa kuin jokin lämmin ja salainen ilo olisi alkanut virrata hänen sisällään.

"Sanomalehti räpsähti lattialle. Silloin isäni teki kaksi asiaa, joita en muista hänen tehneen koskaan aikaisemmin. Hän itki ja halasi minua. Ja me juttelimme koko yön, vaikka hänen täytyi mennä töihin seuraavana päivänä. Tuntui niin hyvältä olla lähellä isääni, nähdä hänen kyyneleensä, tuntea hänen halauksensa, kuulla hänen sanovan, että hän rakastaa minua."

Se oli helpompaa äitini ja pikkuveljeni kanssa. Hekin itkivät kanssani ja me halasimme toisiamme, ja aloimme sanoa todella kauniita asioita toisillemme. Kerroimme toisillemme asioita, joita olimme pitäneet vuosia salaisuuksina. Olin surullinen ainoastaan yhdestä asiasta: että odotin niin kauan.

Siinä sitten olin, avaamassa itseäni ihmisille, joita lähellä olen ollut.

Sitten, eräänä päivänä käännyin ja Jumala oli siinä. Hän ei tullut silloin kun vaadin häntä tulemaan. Luullakseni olin ollut kuin eläinten kesyttäjä, pidellen rengasta, "Tule, tule, hyppää läpi." "Hei, saat aikaa kolme päivää ... kolme viikkoa." Ilmeisesti Jumala tekee asiansa hänen omalla tavallaan, omalla aikataulullaan. Tärkeää kuitenkin oli se, että hän oli siinä. Hän löysi minut. Olit oikeassa. Hän löysi minut, vaikka minä lopetin hänen etsimisensä."

"Tommy," sanoin melkein kuiskaten, "mielestäni sanot jotain hyvin tärkeää ja paljon universaalimpaa kuin ehkä käsität. Minulle ainakin sanot, että varmin tapa löytää Jumala on, ettei hänestä tee henkilökohtaista omaisuutta, ongelmien selvittäjää tai välitöntä lohduttajaa aikoina, jona häntä tarvitaan, vaan ennemminkin avautumalla rakastamaan. Tiedätkö, että apostoli Johannes sanoi sen. Hän sanoi: "Jumala on rakkaus, ..."



Ja sinulle Tommy, jossain päivänpaisteisella, viheriöivällä taivaan niityllä: "Kerroin heille, Tommy ... niin hyvin kuin kykenin."



"Tom, voinko pyytää sinulta jotain? Tiedät, että kun olit luokallani, olit todella vaikea. Mutta, (sanoin nauraen) voit korvata minulle nyt kaiken. Voisitko tulla tämän hetken teologisen uskon kurssille ja kertoa heille juuri sen mitä kerroit minulle nyt? Jos minä kerron heille tarinasi, se ei ole puoletkaan yhtä vaikuttavaa, kuin jos sinä kerrot sen heille itse."

"Ooh... olin valmis tulemaan luoksesi, mutta en tiedä olenko valmis tulemaan puhumaan luokallesi."

"Harkitse sitä, Tom. Jos ja kun olet valmis, niin soita minulle."

Muutaman päivän kuluttua Tom soitti sanoen olevansa valmis luokan eteen ja että hän halusi tehdä sen Jumalalle ja minulle. Niin me sovimme päivän.

Hän ei kuitenkaan koskaan tehnyt sitä. Hänellä oli toinen tapaaminen, huomattavasti tärkeämpi kuin minun ja luokan kanssa. Tietenkään hänen elämänsä ei todella päättynyt, se vaan muuttui toisenlaiseksi. Hän astui suuren askeleen uskosta näkemiseen. Hän aloitti elämän, joka on paljon kauniimpi kuin ihmissilmä on koskaan kyennyt näkemään tai korva kuulemaan tai mielikuvitus kuvittelemaan.

Hiukan ennen hänen kuolemaansa me puhuimme viimeisen kerran. "En tule puhumaan luokallesi," hän sanoi.

"Tiedän, Tom."

"Kerrotko heille puolestani? Kerrotko ... koko maailmalle puolestani?"

"Minä teen sen, Tom. Kerron heille. Teen parhaani."

Niinpä kaikki te, jotka olette ystävällisesti lukeneet tämän pienen tositarinan rakkaudesta: kiitos että olette lukeneet. Ja sinulle Tommy, jossain päivänpaisteisella, viheriöivällä taivaan niityllä: "Kerroin heille, Tommy ... niin hyvin kuin kykenin."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu