Mitkä kalat sopivat yhteen?

Toistan nyt usein kysytyn kysymyksen: mitkä kalat
sopivat yhteen? Pari viikkoa sitten akvaariooni
hankitut kardinaalitetrat hävisivät
keltarihmakalojen suihin - yhtä lukuunottamatta.
Kolmen rihman lisäksi akvaariossa (140 l) asustaa
neljä leväbarbia ja kaksi parmamonnia sekä se
yksi jäljelle jäänyt kardinaalitetra.

Mitä kaloja uskaltaisitte suositella akvaariooni?
En toivo toista murhenäytelmää, onko olemassa
mitään turvallista parvikalajoukkoa, jonka
akvaariooni voisi sopeuttaa? Rihmoistakaan en
tahtoisi luopua, kun niihin on niin tottunut...
5533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Keltarihmat, ihmekyllä ja valitettavasti, ovat
tuleet sukulaisiinsa, sinirihmakaloihin. Eli jos
toinen tulee reviirille, siinä ei kauan nokka
tuhise, ja heikommalta voi olla nirri pois!
Eli siis kelta-, sini-, marmori- ja
kääpiörihmoille on sellainen vaisto kehittynyt.
Helmirihmat ovat ainoita, joita voin ite
suositella, meilkein mihin akvaarioon tahansa. Ne
on todella rauhallisia, eikä ne mee aukoo muille
päätään, jos on niitten reviirillä!

Ei kuitenkaan luulisi, että keltarihmat ihan
syövät kardinaaleja! Minkä kokoisia ne ovat? Jos
keltarihmasi ovat pieniä, joku muu on saattanut
tappaa kardinaalit. Esim. väärät vesiarvot
tappavat kardinaalit aika helposti, kun taas muut
kalat saattavat ihan mainiosti pärjätä.
Kardinaaluit kun ovat heikompi versio
neontetroista.

Suosittelen ottamaan keltarihmojen, leväbarbien
ja partamonnien lisäksi esim. tiikerinuoliaisia,
keltabarbeja tai jotain rauhallisia kaloja.
Mielellään ei mitään reviiriä ottavaa, koska
silloin keltarihmasi käyvät/saattavat käydä
nirhaamassa isottelijat...

Ja kun akvaariosi on kuitenkin tuon kokoinen,
voit ottaa vaikka palettikaloja. Vaikka niillä on
reviiri, se ei kuitenkaan yletä aivan pintaan,
joten rihmojen reviirit jäävät rauhallisiksi!

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi!

    Huonoista vesiarvoista ei pitäisi olla kysymys,
    sillä olen tehnyt
    nitriitti/pH/karbonaattikovuustestit, akvaariossa
    on hyvä suodatin ja ilmastinlaite. Ainakaan itse
    en pysty vedestä havaitsemaan mitään erityistä.
    Ja keltarihmat hyökkäsivät heti tetrojen
    kimppuun... Joten itse syömistapahtumakin tuli
    osittain nähtyä!

    Kiinnostaisikin nyt, että ovatko esim.
    kirsikkabarbit sen kokoisia, etteivät rihmat syö
    niitä. Tetrat olivat hyvin pieniä, jälkiviisaana
    voi ajatella, että olisi pitänyt olla laittamatta
    niitä kohtalaisen isojen rihmojen kanssa samaan
    purkkiin. Keltarihmani eivät ole enää
    pienikokoisia, ja ne ovat jo muuttuneet komean
    keltaisiksikin entisestä heikosti oranssista
    värityksestä.

    Kuinka monta senttiä kalan tulisi olla pitkä,
    ettei se mahtuisi rihman suuhun...?

    Äänestä

  • Kirsi L. kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi!

    Huonoista vesiarvoista ei pitäisi olla kysymys,
    sillä olen tehnyt
    nitriitti/pH/karbonaattikovuustestit, akvaariossa
    on hyvä suodatin ja ilmastinlaite. Ainakaan itse
    en pysty vedestä havaitsemaan mitään erityistä.
    Ja keltarihmat hyökkäsivät heti tetrojen
    kimppuun... Joten itse syömistapahtumakin tuli
    osittain nähtyä!

    Kiinnostaisikin nyt, että ovatko esim.
    kirsikkabarbit sen kokoisia, etteivät rihmat syö
    niitä. Tetrat olivat hyvin pieniä, jälkiviisaana
    voi ajatella, että olisi pitänyt olla laittamatta
    niitä kohtalaisen isojen rihmojen kanssa samaan
    purkkiin. Keltarihmani eivät ole enää
    pienikokoisia, ja ne ovat jo muuttuneet komean
    keltaisiksikin entisestä heikosti oranssista
    värityksestä.

    Kuinka monta senttiä kalan tulisi olla pitkä,
    ettei se mahtuisi rihman suuhun...?

    Enpä osaa tuosta kalan koosta oikein sanoa,
    saattavatpa ne isojakin kaloja syödä, jos
    agressiiviselle päälle sattuvat!
    Eli eiväthän ne niitä kokonaisena syö,vaan
    lähinnä repivät. Juu, ilkeetä tekee, mut rihmat
    on petoja, ja jos pahasti käy, ne saattaa ihan
    kirjaimellisesti raadella toisia, jopa omaa
    lajiaan.

    Kaloillasi nyt ei sitten vaan synkkaa.
    Tälläisessä tilanteessa on joko jätettävä uusien
    kalojen hankkiminen kokonaan, tai sitten
    luovuttava keltiksistä! :(

    Itselläni on kokemusta sinirihmoista, ja tunnen
    ihmisiä, joilla keltiksiä on ollut. Ja muutaman
    kuukauden päästä keltikset on lähteny, kun
    monikaan ei oo jaksanu niiten rehentelyy...

    Tässä nyt on ihan oma päätös tärkein.
    Keltiksisiesi (tulipas vaikeesti!) mielestä
    kukaan muu pienempi kala ei niitten alueelle saa
    tulla!

    Äänestä

Tuohon aikaisempaa vastaukseen sanoisin että älä
ota palettikaloja. Ne on todellakin reviirikaloja
ja lisääntyvät helposti.
Todennäköisesti kardinaalitetrasi ovat olleet
pieniä kun ne on vasta ostettu, niin en ihmettele
ollenkaan että ovat hävinneet parempiin suihin.
Sen sijaan suosittelisin sinulle esim.
kirsikkatetroja, robertsintetroja, mustatetraa
ynnä muita näitä isompikokoisia tetroja. Tai
sitten jos haluat kardinaalitetroja sinun
täytyisi kasvattaa ne jossain muualla.

Äänestä
  • Tarkotin sillä palettejen ottamisella sitä, että
    kun ne on enemmän pohjalla, kuin rihmojen
    reviirillä pinnalla, niin niistä ei oo haittaa!
    Sen sanoin ihan omasta kokemuksesta! :)

    Ja jos ei halua että paletit lisääntyy, niin
    antaa poikasten olla altaassa (julmaa? ON!) mut
    ne rihmat kyl kadottaa kaikki pienet poikaset!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirsi L. kirjoitti:

Toistan nyt usein kysytyn kysymyksen: mitkä kalat
sopivat yhteen? Pari viikkoa sitten akvaariooni
hankitut kardinaalitetrat hävisivät
keltarihmakalojen suihin - yhtä lukuunottamatta.
Kolmen rihman lisäksi akvaariossa (140 l) asustaa
neljä leväbarbia ja kaksi parmamonnia sekä se
yksi jäljelle jäänyt kardinaalitetra.

Mitä kaloja uskaltaisitte suositella akvaariooni?
En toivo toista murhenäytelmää, onko olemassa
mitään turvallista parvikalajoukkoa, jonka
akvaariooni voisi sopeuttaa? Rihmoistakaan en
tahtoisi luopua, kun niihin on niin tottunut...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu