LAKIA EI

Rakkaudenlaki, johon Jeesus meidät armossaan johdatti perustuu kahdelle suurelle käskylle:

Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimäistä niin, kuin itseäsi.

Näissä käskyissä riippuu laki ja profetiat.

Joka elää rakkaudenlaissa ei saata rikkoa pienintäkään käskyä vastaan, eli rakkaudenlakia vastaan. Hän ei saata vaikkapa valehdella, sillä koska lakia ja käskyjä ei ole kumottu, niin tulee käsky muistuttamaan, että: ÄLÄ VALEHTELE, ja jokaien Jumalan Hengestä syntynyt tekee heti parannuksen, kun se houkutus ilmaantuu ajatustasolle, sillä Jumalan oma ei tahdo jäädä lain alle, koska hänet on Jumalan armosta siirretty täytetyyn lakiin.

Käskysana on hyvä, sillä ilman sitä emme tietäisi synnistä mitään. Jeesus pelasti meidät kuolemasta, eli synnin orjuudesta, mutta se ei tarkoita sitä, että eikö meidän tule olla kuuliaisia Jumalan tahdolle, eli halpaa armoa ei ole olemassakaan, mutta kallis armo on olemassa ja ihminen joka siihen pääsee sitoutuu noudattamaan rakkautta, eli ei riko rakkaudenkäskyjä vastaan.
18466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

opettaa, uinuttaa teitä uneen ja siksi hyljätkää sellaisen ihmisen opetukset:

Matteus 5
   
17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
23 Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
24 niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
31 On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan'.
32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.
33 Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä vanno väärin', ja: 'Täytä Herralle valasi'.
34 Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko, älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin,
35 Älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta, älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki;
36 Äläkä vanno pääsi kautta, sillä et sinä voi yhtäkään hiusta tehdä valkeaksi etkä mustaksi;
37 vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei'. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.
38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
40 ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Minusta on todella tyhmää pyrkiä kumoamaan Jumalan lakia yhtään millään asialla.

    Äänestä

koko kristinuskon typeryys.

Perheellisen, uskovan miehen/naisen pitää nostaa jumala ykköseksi. Kaukana jumalan perässä tulee sitten (jos tulee)vaimo/mies, lapset ja vanhemmat.

Tilanne on luonnoton.

Äänestä
  • saaneet onnellisen perheyhteyden, että olemme kuulleet Jumalaa ja Hänen opastustaan.

    Ensin Jumala ja sitten muu, eli jos vaikka perheemme vastustaa Jumalaa, emme kuule heidän vastustustaan, mutta muuten rakastamme heitä Jumalan antaman käskyn mukaan.

    Uudesti syntyneet elävät onnellisessa perheessä, sillä Jeesuksella on kaikki valta tehdä meistä onnellisia. On perheitä, joissa se puoliso, joka ei ole tahtonut kuulla Jumalasta on ottanut eron, mutta jäljelle jäänyt on saanut Jeesukselta niin vahvan toivon ja uskon, että hän kiittäen jatkaa Jeesuksen seuraamista.

    Uskovainen ei hae eroa, vaan rakentaa sopua ja tulee siinä Jumalan siunaamaksi. Jumalalle perheyhteys on äärettömän kallis asia ja siksi saatana tuhoaa nyt erityisesti perheyhteyttä niiden kohdalla, jotka eivät turvaa Jumalaan.

    Näet sen itsekin ja voit lukea siitä niin paljon, kuin haluat, sillä aiheet perheiden tuhoamisesta eivät lopu kesken niin, että eikö lukemista riittäisi.

    Äänestä

poissa laista, koska meidät on uudesti syntytetty vedestä ja Henegestä, eli Sanan ja Pyhän Hengen liitosta. Koska emme enää palvele lihamme tahtoa, eli emme enää määrää itse, vaan Jumalalla on kaikki määräysvalta meihin nähden, niin elämme hengen uudessa tilassa Jumalan Tahdossa ja siksi emme ole lain alla, vaan täytetyssä laissa, jonka yksin Jeesus kykeni meille antamaan, Uhraamalla Itsensä syntiemme puolesta, sovittaakseen meidät Jumalan kanssa.

Kirjain kuoleettaa, mutta Henki tekee eläväksi ja me elämme Hengessä, eli saamme Pyhän Hengen sisimpäämme ja näin saamme elää täytetyssä laissa, eli rakkaudessa.



Roomalaiskirje 7
   
1 Vai ettekö tiedä, veljet-minä puhun lain tunteville-että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää?
2 Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.
3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
5 Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.

Äänestä

On tietysti totta, että pienintäkään Jumalan käskyä ei saa tahallaan rikkoa, mutta kun meillä on vielä tämä ns. Vanha Aatami, joka ei noista Jumalan käskyistä aina niin kovin kiinnostunut ole, ikävän poistamisesta sitäkin enemmän, niin sitä joutuu joskus vähän hankalaan välikäteen.

Äänestä
  • hankalaan välikäteen, varsinkin silloin, kun vasta opettelee Jumalan Tahdon kunnioittamista, mutta saat luottaa siihen, että Jeesus on voittaja.

    Jumalan Tahto tuo vapauden, synti tuo orjuuden ja muistat miten Paavali sanoi, että ette ole vielä verille asti taistelleet syntiä vastaan, eli on vain jatkettava taistelua ja muistettava, että armossa elävä saa voiman Jumalalta kasvaa kuuliaisuuteen ja niin kauan rakkaus peittää syntien paljouden, kun ihminen tahtoo olla kuulainen, eli oppia kuulaiseksi ja näin pyhittyä.

    Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi ja siinä on laki, jota vastaan emme tahdo ikinä käydä, vai mitä Daniel1.

    Äänestä

  • joutuu kirjoitti:

    hankalaan välikäteen, varsinkin silloin, kun vasta opettelee Jumalan Tahdon kunnioittamista, mutta saat luottaa siihen, että Jeesus on voittaja.

    Jumalan Tahto tuo vapauden, synti tuo orjuuden ja muistat miten Paavali sanoi, että ette ole vielä verille asti taistelleet syntiä vastaan, eli on vain jatkettava taistelua ja muistettava, että armossa elävä saa voiman Jumalalta kasvaa kuuliaisuuteen ja niin kauan rakkaus peittää syntien paljouden, kun ihminen tahtoo olla kuulainen, eli oppia kuulaiseksi ja näin pyhittyä.

    Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi ja siinä on laki, jota vastaan emme tahdo ikinä käydä, vai mitä Daniel1.

    Olet aivan oikeassa siinä, että varsinkin uskon alkutaipaleella on paljon koettelemuksia, joista selviytyminen vahvistaa uskoa suuresti, mutta älä luule, että koettelemukset joku kaunis päivä kokonaan loppuvat, vaan kyllä taistelua riittää. Ja vaikka Paavali sanoikin, ettette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa syntiä vastaan senkertaisille kuulijoilleen, niin ei se sitä tarkoita, etteivätkö muut, esim. marttyyrit olisi sitä tehneet. Ja kyllähän jokainen uskova taistelee tietenkin syntiä vastaan parhaansa mukaan, mutta voitko väittää, ettet olisi koskaan langennut?

    Äänestä

  • Daniel 1 kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa siinä, että varsinkin uskon alkutaipaleella on paljon koettelemuksia, joista selviytyminen vahvistaa uskoa suuresti, mutta älä luule, että koettelemukset joku kaunis päivä kokonaan loppuvat, vaan kyllä taistelua riittää. Ja vaikka Paavali sanoikin, ettette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa syntiä vastaan senkertaisille kuulijoilleen, niin ei se sitä tarkoita, etteivätkö muut, esim. marttyyrit olisi sitä tehneet. Ja kyllähän jokainen uskova taistelee tietenkin syntiä vastaan parhaansa mukaan, mutta voitko väittää, ettet olisi koskaan langennut?

    että en olisi koskaan langennut. Jeesus vahvisti käskyt niin vahvoiksi, että jo pahan ajatteleminen lähimäisetä on tappamista ja olen toki siihen langennut, mutta olen kyllä nopeasti pyrkinyt tekemään parannusta siitä ja koska olen tahtonut siitä pahasta luopua, olen saanut siihen aina uudelleen ja uudelleen voiman, eli en ole jäänyt omien ajatusteni, eli lihallisuuteni vangiksi.

    Emme tule täällä täydelliseksi, mutta kasvamme ja tiemme kirkastuu, eli Jumalan Tahdossa eläminen tulee Hänen voimallaan helpommaksi ja helpommaksi, eli pyhitymme.

    Äänestä

jotakin? Olet lainalla!
Siirry jo armonalle!
*Suosittelen, valinta on vapaa!

Äänestä
  • on nyt, kun taasen sanon sinulle, että olen armon alla. Sinä vain et kykene sitä käsittämään. Jokainen, joka elää täytetyssä laissa on armossa, joka on käsittämätön ja jota ei tarvitse itse tienata.

    Äänestä

  • lähetyä tätä asiaa toiselta kantilta, koska tämä asia ei näy sinuun näin päin ilmaistuna menevän.

    Eli kysynkin sinulta, että pidätkö sinä ihmistä, joka panettelee, on ilkeä ja tuomitsevainen, valehtelee, varastaa jne., Jeesukseen uskovana, eli armossa elävänä?

    Äänestä

  • ???????????????????????????

    Äänestä

  • voimme kirjoitti:

    lähetyä tätä asiaa toiselta kantilta, koska tämä asia ei näy sinuun näin päin ilmaistuna menevän.

    Eli kysynkin sinulta, että pidätkö sinä ihmistä, joka panettelee, on ilkeä ja tuomitsevainen, valehtelee, varastaa jne., Jeesukseen uskovana, eli armossa elävänä?

    Matteus 13:40-42.

    Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan,
    niin on tapahtuva maailman lopussa.

    Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat
    hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat
    pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,

    ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on
    oleva itku ja hammasten kiristys.

    Äänestä

Kristus on lain loppu, mutta samalla lain
TÄYTEYS

Kun naulitsemme ristille vanhan lain alla olevan syntilihamme, saamme lähteä seuraamaan hyvällä omallatunnolla ns. kasteen haudan kautta meidän armollista Vapahtajaamme.

Ja se on maailman ihanin asia! Jeesus Kristus todella vapahtaa, aamen!

Suosittelen kaikille, Siunausta!

Äänestä

Lukekaa mohikaanit ja muut arvosteliat Raamatusta Johanneksen 1.kirje2:!...Etenkin jakeet 5ja6.Se on kyllä Jumalan Sanaa alusta loppuun,luulisi noin uskovien jo tietävän mitä armo on kun joukossa on jopa profeetta.Missään ei ole lakia kumottu jos on niin näyttäkää se Raamatusta,Jeesus täytti lain ei poistanut sitä.Ja me olemme Jeesuksen seuraajia eikö Paavali niin opettanut?Kun Jeesus täytti lain meidän jotka rakastamme häntä on tehtävä sama joh1.2:6.joh1.3:18.Paljon on sanoja näillä herroilla mutta vähän tekoja,kyllä kirjoitetaan vastauksia jokaiselle ja ollaan viisaita mutta yksinkertainen evankeliumi on mennyt ohi sydämmen.Teillä ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa,vain tuulen ajamia pilviä kaikki.Tehkää parannus,vaikka olisitte omastamielestänne miten uskossa,tehkää parannus.Ehkä Jumala vielä teitä armahtaa herrat mohikaani ja "profeetta" ja kumppanit.Apostolienteot 5:32 oppi ottakaa Jumalan Sanasta.

Äänestä
  • noiden herrojen kirjoituksia, kauhistuttaa, sillä usko tulee heidän kauttaan pilkatuksi, että ei paremmasta väliä ja moni uskostta osatonkin on parempi laatuinen ihminen, kuin nuo.

    Äänestä

  • lukee kirjoitti:

    noiden herrojen kirjoituksia, kauhistuttaa, sillä usko tulee heidän kauttaan pilkatuksi, että ei paremmasta väliä ja moni uskostta osatonkin on parempi laatuinen ihminen, kuin nuo.

    Joka on Jeesuksen oma ja rakastaa häntä pitää
    Jumalan käskyt. Jeesus sanoi että hänen käskynsä
    eivät ole raskaat. Joka ei pidä Jumalan käskyjä
    se on valehtelija, ja totuus ei ole hänessä.

    Oioin hieman noita sanoja, jotka löytyvät Raamatusta. On eräänlainen taidonlaji erottaa
    Jumalan käskyt niistä käskyistä joita antavat
    taidottomat kristityt, maailma ja saatana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KUMOTTU. kirjoitti:

Rakkaudenlaki, johon Jeesus meidät armossaan johdatti perustuu kahdelle suurelle käskylle:

Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimäistä niin, kuin itseäsi.

Näissä käskyissä riippuu laki ja profetiat.

Joka elää rakkaudenlaissa ei saata rikkoa pienintäkään käskyä vastaan, eli rakkaudenlakia vastaan. Hän ei saata vaikkapa valehdella, sillä koska lakia ja käskyjä ei ole kumottu, niin tulee käsky muistuttamaan, että: ÄLÄ VALEHTELE, ja jokaien Jumalan Hengestä syntynyt tekee heti parannuksen, kun se houkutus ilmaantuu ajatustasolle, sillä Jumalan oma ei tahdo jäädä lain alle, koska hänet on Jumalan armosta siirretty täytetyyn lakiin.

Käskysana on hyvä, sillä ilman sitä emme tietäisi synnistä mitään. Jeesus pelasti meidät kuolemasta, eli synnin orjuudesta, mutta se ei tarkoita sitä, että eikö meidän tule olla kuuliaisia Jumalan tahdolle, eli halpaa armoa ei ole olemassakaan, mutta kallis armo on olemassa ja ihminen joka siihen pääsee sitoutuu noudattamaan rakkautta, eli ei riko rakkaudenkäskyjä vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu