Olen huomannut että Pe.Ku esittää melko perustelemattomia väitteitä raamattua vastaan.
Mistähän ateistien käsikirjasta hänkin väitteensä kopioi palstalle. Olen myös huomannut, etteivät hänen saamansa vastaukset vaikuta hänen toimintaansa, vastaukset eivät näytä kelpaavan hänelle. Samat väitteet toistuvat kerta toisensa jälkeen eri palstoilla.
Kannattaako sellaisen ihmisen kirjoituksia edes lukea ja niihin vastata, siinä hukkaa vain aikaansa.
juma_laton vaikuttaa Pe.Ku:n kaltaiselta, lienevätkö sama henkilö.
M@k3 myöskin kuuluu Pe.Ku:n seuraajiin, vai lieneekö hänkin Pe.Ku. Ehkei, mutta samankaltaisia ajatuksia tuo esille.
Olen huomannut miten PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!! ja Pentecostal.1, lienevät aivan sama henkilö, yhdessä he pyrkivät antamaan sellaisen kuvan, että uskovat olisivat järjettömiä ihmisiä. Sekin herättää vastenmielisyyttä uskovia ja uskoa kohtaan varsin tehokkaasti.
Sitten on vielä ... eli kolmepistettä, joka esiintyy eri nimimerkeillä kaiken torontolaisuuden ja menestysteologian vankkana puolustajana.
En usko, että ryömiminen vatsallaan seurakuntasalin lattialla ja kotkottaminen kanana ja sika röhkiminen ja käärmeenä sihiseminen ja tärinät ja vapinat ja muut pakkoliikkeet ja pakkonaurut ja kaatuilemiset, herättävät uskomattomissa kiinnostusta Jeesusta ja uskoa kohtaan.
Ajattelen että sellainen saa koko uskon ja Jumalan näyttämään hyvin vastenmieliseltä.
Tätä palstaa lukiessa huomaa, etteivät kaikki taida pitää uskovista ja uskosta. Yhdessä he tekevät työtä kukin omalla tahollaan ja omilla tavoillaan, Jumalan suunnitelmia ja uskovien hyviä pyrkimyksiä vastaan.
Mistähän ateistien käsikirjasta hänkin väitteensä kopioi palstalle. Olen myös huomannut, etteivät hänen saamansa vastaukset vaikuta hänen toimintaansa, vastaukset eivät näytä kelpaavan hänelle. Samat väitteet toistuvat kerta toisensa jälkeen eri palstoilla.
Kannattaako sellaisen ihmisen kirjoituksia edes lukea ja niihin vastata, siinä hukkaa vain aikaansa.
juma_laton vaikuttaa Pe.Ku:n kaltaiselta, lienevätkö sama henkilö.
M@k3 myöskin kuuluu Pe.Ku:n seuraajiin, vai lieneekö hänkin Pe.Ku. Ehkei, mutta samankaltaisia ajatuksia tuo esille.
Olen huomannut miten PROFEETTA!!!!!!!!!!!!!!!!!! ja Pentecostal.1, lienevät aivan sama henkilö, yhdessä he pyrkivät antamaan sellaisen kuvan, että uskovat olisivat järjettömiä ihmisiä. Sekin herättää vastenmielisyyttä uskovia ja uskoa kohtaan varsin tehokkaasti.
Sitten on vielä ... eli kolmepistettä, joka esiintyy eri nimimerkeillä kaiken torontolaisuuden ja menestysteologian vankkana puolustajana.
En usko, että ryömiminen vatsallaan seurakuntasalin lattialla ja kotkottaminen kanana ja sika röhkiminen ja käärmeenä sihiseminen ja tärinät ja vapinat ja muut pakkoliikkeet ja pakkonaurut ja kaatuilemiset, herättävät uskomattomissa kiinnostusta Jeesusta ja uskoa kohtaan.
Ajattelen että sellainen saa koko uskon ja Jumalan näyttämään hyvin vastenmieliseltä.
Tätä palstaa lukiessa huomaa, etteivät kaikki taida pitää uskovista ja uskosta. Yhdessä he tekevät työtä kukin omalla tahollaan ja omilla tavoillaan, Jumalan suunnitelmia ja uskovien hyviä pyrkimyksiä vastaan.
Vastaukset 25
Vanhimmat
kukaan näyttäisi kirjoittavan kolmella pisteellä, vai kirjoittaako?
"Sitten on vielä ... eli kolmepistettä, joka esiintyy eri nimimerkeillä "
Joskus aikaisemmin hän käytti kolmea pistettä, nykyisin monia muita nimimerkkejä.
Hän mainostaa nokiamissiota, laittamalla sen linkkejä.
edustaa menestysteologiaa ja onko paha jos hän mainostaa Nokia missiota?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000031388203
usein nuhdellut heitä, jotka haukkuvat ja parjaavat elävää Jumalan Henkeä sanoen sitä milloin torontolaisuudeksi milloin miksikin, mutta en ikinä ole puolustanut heitä, jotka kanoina ja sikoin esiintyvät. Täällä on monta, jotka ovat tietävänsä miten Jumala toimii ja yrittävät Hänen toimintansa rajoittaa pieniin kaavoihinsa. Oletko ehkä yksi heistä?
Joka kerta, kun kysyn, että mitä menestysteologia on, häipyy vastaaja, eli vastausta ei tule. Mistä se johtuu?
Olen huomannut joissakin ketjuissa varmaan tuon kysymyksesi. Toivottavasti saat joltakin linkin, jonnekin sivulle, jossa tuo menestysteologia on perusteellisesti käsitelty.
Google auttaa usein.
Kirjastossakin on kirjoja aiheesta.
laitettu jos millä mitalla, mutta kukaan ei kerro omin sanoin, miten itse ymmärtää tuon menestysteologia sanan.
Joitakin linkkejä olen katsastanutkin, mutta niissä on ollut niin asiantuntemattomia, eli uskosta osattomien kirjoituksia, että olen ne hyljännyt.
Kertoisitko sinä omin sanoin miten ymmärrät tuon menestysteologian, eli mitä se mielestäsi on?
Toivon että joskus ihmiset ovat niin ahkeria että kirjoittavat itsekin aiheesta jotakin, mutta mä kävin etsimässä sulle muutaman uskovan ihmisen kirjoituksen aiheesta, ehkä se auttaa alkuun:
Iisebelin oppi!
(The Doctrine of Jezebel!)
http://www.tscpulpitseries.org/finnish/ts880118.htm
"Kuuntele Iisebelin oppia; Sinä olet kuningas. Numero yksi. Sinulla on oikeus. Älköön mikään estäkö sinua saamasta sitä, mitä tahdot. Hän sanoi Ahabille, Ole iloinen! Ole onnellinen! Iloitse! Minä hankin sen sinulle. Tämä on menestysteologia pähkinänkuoressa. Älä odottele. Älä tunne surua, äläkä tunne itseäsi tuomituksi halujesi tähden. Minä järjestän sen sinulle. Kuten ne petolliset tavat, joita Iisebel käytti, nämä opit vääntävät kieroon ja käyttävät väärin Raamattua.
Nykyajan seurakunnassa suurin petos on tapa käyttää Jumalan Sanaa lyömään hyväksynnän leimaa petollisuuteen. Ulkoisesti Iisebelin oppi toimii (katso 1Kun. 21:14-16). Ahab sai mitä halusi. Hän sai haltuunsa hänen omaisuutensa, koska kun ihminen kivitettiin maanpetoksesta kuningasta vastaan, kaikki hänen omaisuutensa siirtyivät kuninkaalle. Ei ole ollut epäilystäkään, etteikö tämä menestysteologia toimisi. Ahabin tavoin nautitaan omaisuuksista."
"Suuri Luopumus!
(The Great Apostasy!)"
http://www.tscpulpitseries.org/finnish/ts860507.htm
"Miksi kansa syleilee menestysteologiaa ja hylkää ojennuksen ja kutsun katumukseen ja pyhyyteen? Se johtuu heidän elämäntyylistään. Menestyksen saarnaaminen sopii kauniisti heidän menestyviin elämäntyyleihinsä. He juoksevat laumoittain noiden opettajien luokse, koska he haluavat tuntea olonsa mukavaksi heidän aineellisuuden maailmassaan. He eivät aio luopua mistään, tai uhrata, tai kuulla risteistä ja menetyksistä. Heitä kiinnostaa ostaminen, saavutukset, nautiskelu ja yleneminen. He kieltäytyvät kiinnittämästä huomiota niihin profeetallisiin varoituksiin, että juhlat ovat pian ohi."
"Jumalan sanoma seurakunnalle on tämä: Teidän ainoa, viimeinen toivonne, teidän ainoa jäljellä oleva voima, on palata minun luokse kaikesta sydämestänne. Katukaa Luottakaa ainoastaan minuun! Kääntykää pois Egyptistä, maailmasta!
Kerropa tuo monimiljonääreille televisiopapeille! Kerropa tuo kiireisille menestysteologia-paimenille! Kerropa tuo yleisölle, joka on hulluna rahan perään! Kerro heille, että heidän ainoa pelastuksensa on katumuksessa ja pyhyydessä! Ei heillä ole edes aikaa ajatella tuota kysymystä, saati sitten vastata siihen. Jesaja sanoo, että he hylkäävät katumuksen sanoman, hylkäävät ajatuksen hiljaa pysymisestä, levosta ja yksinkertaisesta luottamuksesta he ovat liian kiireisiä kiiruhtaessaan ympäriinsä nopeilla hevosilla, paeten ajaen takaa omia unelmiaan."
Kristityn foorumin ylläpitäjä Juhani Aitomaa on kristitty uudestisyntynyt mies.
http://www.kristitynfoorumi.fi/tbnmenestys.htm
http://www.kristitynfoorumi.fi/menestysuskonsanaeitoimi.htm
Valtateologia, uskon sana ja menestysliikkeen harhaopit - Veikko Oinas. Hänkin on kristitty.
http://www.kristitynfoorumi.fi/menestysharha.htm
että sanoisit itse aivan oman mielipiteen menestysteologiasta, sillä olen huomannut sen, että menestysteologiaksi sanotaa sitä, että ihminen tunnustaa Jumalan lupauksia elämässään ja todistaa niiden lupausten täyttymisestä elämässään.
En tunne yhtäkään kristittyä, joka ei omastaan jakaisi ja tuntisi sääliä, eli armoa heitä kohtaan, jotka elävät vaikeuksissa, eli en tunne mitään menetysteologiaa, mutta tunnen menestymisen heillä, jotka elävät rakkaudenlaissa.
Jos on olemassa sellaisia ihmisiä, että he keräävät itselleen omaisuutta "uskovaisten" kustannuksella, niin silloin nämä ihmiset, jotka siihen suostuvat, eivät usko elävään Sanaan, vaan uskovat lihallisuuteen ja ovat itse langenneet siihen, sillä se miellyttää heitä enemmän, kuin totuus.
Tuolla lestadiolaispalstalla saa usein lukea, miten vielä pitkän ajan kuluttua syytellään hoitokokousten tuomasta kauhusta elämäänsä ja lähimäisten elämään, mutta Jeesus on ilmaissut, että jokainen, joka uskoi niihin hoitokokouksiin on yhtä syyllinen, kuin niiden pitäjäkin, sillä kummatkin kuulivat lihantahtoa, eikä Jumalan Sana ollut heille tuttu. Yhden tien Jeesus on heille antanut selvitä katkeruudesta uskoon ja se on molemminpuolinen anteeksi pyyntö ja anto. Huomaa, että molemminpuolinen anteeksi pyyntö ja anto.
Eli turhaa on ketään syyttää, jos ihmiset mielummin juoksevat lihaa mielyttävän julistuksen perässä, kuin pysyvät ainoassa totuudessa.
Nokia missiossa olen havainnut paljon nöyryyttä ja aitoutta sen mitä olen radiosta heitä kuullut, mutta en arvosteluja sano, koska en tunne tarkemmin heidän oppeljaan. Jokainen ahkeroikoon Jumalan tuntemisen eteen, varsinkin jos tahtoo olla arvostelijan paikalla.
Olen huomannut, että Juhani Aitomaa tekee aivan järjettömiä johtopäätelmiä karismaattisen liikkeen ja New Agen ja okkultismin olemattomista kytköksistä.
Esimerkiksi hänen käsityksensä okkultismin henkioppaista visualisoinnin tuotoksina, on täysin virheellinen.
Kaikki Kristityn Foorumin tieto on toisen tai kymmenennen käden tietoa, ja siksi tuolle kuoleman foorumille ei kannata antaa paljoakaan painoarvoa. Juhani Aitomaa ei ole koskaan ollut itse okkultismissa tai New Agessa mukana, ei ole ollut kosketuksissa näkymättömän todellisuuden, ei hyvä eikä pahan voimien kanssa, mutta puhuu kylläkin näistä alueista hyvinkin asiantuntevasti, sen hän kyllä osaa tehdä, se täytyy myöntää.
Jokainen Kristityn Foorumin sivustoille eksyvä uudestisyntynyt kristitty kyllä huomaa hyvinkin nopeasti, missä hengessä nämä sivustot ovat syvimmiltään kirjoitettu ja mikä niiden ylläpitämisen todellinen pohjimmainen motiivi oikein on.
Jumalan Pyhä Henki ei yhdy Kristityn Foorumin "evankelioiviin", katkeruuden hengessä kirjoitettuihin artikkeleihin, ja moneen kertaan leikeltyihin ja editoituihin tarkoitushakuisiin pilkkavideopätkiin.
Juhani Aitomaa ei erota saatanan voimia Jumalan Pyhän Hengen voimasta, sen olen hänen pilkkasivustojaan lukiessani huomannut. Hän ampuu kaikkea, mikä vähänkin liikkuu.
http://wikipedia.org/wiki/Menestysteologia
!!!!!!!!!!!!!
Jess, olen huomannut aivan saman. Pe.Ku tuntuu ottavan tietonsa joistakin ateistien/vapaa-ajattelioiden valmiiksi muokatuista lähteistä.
Eikä välitä vaikka kuinka näyttäisi ja perustelisi ettei se ihan näin ole...eli ei halua edes tarkistaa kantaansa: olisinko väärässä/oikeassa...
Mutta juma_laton, sillä ei oo päätä eikä häntää sen jutuissa. Tuskin se edes itte tajuaa miten mahdottomia se päästelee...Sen motiivi vissiin onkin vaan "hauskuuttaa".
Mutta minkäs heille voi...tällästä se aina on ollut. Asiallinen mielipiteiden vaihto olisikin mukavaa
Kolme pistettä ..., ei puolusta mielestäni täällä torontolaisuutta, vaan haluaa julistaa Jeesusta Kristusta ristiinnaulittuna ja ylösnousseena, niin kuin sinäkin haluat?
Älä sano hänestä väärää todistusta, kun et häntä edes tunne.
Olenhan nähnyt miten hän mainostaa Nokia Missiota. Joten voin rehellisesti ja varmasti sanoa, että hän mainostaa torontolaisuutta palstalla.
Minusta taikauskon kitkeminen ei ole paha tavoite, vaan hyvä.
Taikauskon tilalle tarjoan järkeä joka voi saada vielä enemmän hyvää aikaan kuin taikausko ja huomattavasti vähemmän pahaa.
En ole Peku vaikka juttumme ovatkin samanlaisia, olen heittänyt ne jutut mitä Peku heittää nykyään jo vuosia sitten.
Ja uskontojen älyttömyyksistä jaksetaan jauhaa niin kauan kunnes niistä saadaan uskovilta järkevä vastaus ja toistaiseksi ei olla saatu.
suoraan Raamattua.
Raamattukritiikkiä löytyy useammasta eri lähteestä, mutta kaikille niille on yhteistä, että niissä on tarkat lähdeviittaukset tai ne on suoria kopioita Raamatusta.
Jos esittää esimerkiksi Raamatun ristiriitoja ja kopioi väitteeseensä useita keskenään ristiriitaisia kohtia Raamatusta, niin miten asian voi selkeämmin ja perustellummin ilmaista?
Olen sanonut ennenkin ja sanon taas: ateistit tuntevat Raamatun huomattavasti paremmin kuin uskovat evoluutioteorian perusteet.
Esimerkiksi vapaa-ajattelijoiden raamattukritiikki on erittäin hyvin perusteltua. Toisin on uskovien kritiikki kehitysoppia vastaan. Kaikesta näkyy selvästi, että asiat on ulkoa opittuja, eikä kirjoittaja ymmärrä mitä kirjoittaa.
peku, en make, enkä kolme pistettä.
Ok, se asia tuli nyt selväksi.
Olen utelias, siksi kysyn, vastaa jos tahdot, miksi kirjoittelet tällä palstalla ?
Onhan teistä uskomattomista hyötyäkin, saamme miettiä uskomme perusteita. Saisitte kyllä keksiä jotakin uutta, samat vanhat kysymykset ja väitteet joskus kyllästyttävät.
edes niihin. Johonkin. Jollain asiallisella tavalla.
"Et vaan voi ymmärtää koska et usko" ei kelpaa.Eikä "raamattua pitää lukea hengellisesti", tuo vaatimus sulkisi esim muinaiset israelilaiset itse pois VT:iä ymmärtävien lukijoiden joukosta.
Kysytään kunnes vastataan...
Palstalla esitettyihin selkeisiin, perusteltuihin kysymyksiin ei vain usein vastauksia tule jos ne kykenevät osoittamaan ristiriitaisuuksia tai tuovat esiin epäjohdonmukaisuuksia ja opin vastaisia näkemyksiä. Mielestäni tämä kertoo, ettei vastauksia yksinkertaisesti ole. Tosin sitä ei myönnetä vaan kysymykset törmäävät vaiteliaisuuden muuriin. Homo- ja kastekeskusteluista jaksatte kyllä jauhaa, Raamatusta esitetyt kriittiset näkemykset jätätte huomiotta, vaikka juuri nämä ovat kysymyksiä, joista voisi jopa saada aikaan oikeaa keskustelukin. Ja kysymyksia, jotka "uskosta osattomia" todella saattavat kiinnostaa muutoinkin, kuin pilkka tai kiusaamismielessä.
siksi, että olen kokenut aikanaan lahkolaisuuden nurjan puolen läheltä seuraten. Lestadiolasuuden ja helluntailaisuuden varsinkin. Myös jehovien kanssa olen joutunut kosketuksiin.
Eniten harmittaa käännytystyö lasten ja nuorten keskuudessa. Jos uskonnollista käännytystä harjoitetaan, niin sille pitäisi asettaa ikäraja. Täysi-ikäisyys olisi ehkä hyvä.
Kysyt, miksi samat kysymykset toistuvat. Eräs syy on, että uskovilta ei saa perusteltuja vastauksia. Kun kysyy Raamatun ristiriitaisuuksista ja virheistä, saa vastaukseksi lisää raamatunlauseita. Mitä järkeä?
Yksi syy täällä kirjoitteluun on uskovien tapa sotkea käsitteitä. Uskon ja tiedon sotkeminen on ehkä se yleisin. Todistus/todistaa on toinen. Raamattu ei esimerkiksi voi olla todiste Jumalan olemassaolosta.
Kun lapsille, jotka ovat vaikutuksille alttiita, kerrotaan koulussa, että Raamattu on totta joka sanaltaan, niin silloin kertoja valehtelee.
Itsekin olen nähnyt huonoja puolia ja myös hyviä.
Tahtoisin että pahaa tekevät luonnevikaiset, eksyttäjät, kiihkoilijat,lakihenkiset joutuisivat vastaamaan teoistaan, niin etteivät voisi jatkaa pahoja tekojaan seurakunnissa.
Olet sitten nähnyt ja kokenut melko paljon juma_laton.
Tällä foorumilla useimmat ovat raamattua keskinkertaisesti tuntevia, monet sellaisista seurakunnista, joissa ei opeteta raamattua sillä tavoin, että he olisivat oppineet kirjoituksia tuntemaan. Harva on niin omatoiminen, että itse opiskelisi ja tutkisi asioita.
Senkin vuoksi, uskomaton ihminen ei saa kysymyksiinsä kunnon vastauksia.
Kukaan sellainen joka tuntee raamattua hyvin ja pystyisi perusteellisemmin vastaamaan, ei yleensä ehdi istua tietokoneen ääressä vastailemassa.
Parhaat vastaukset ovat löydettävissä kirjoissa, mutta tuskin monikaan uskomaton viitsii nähdä sitä vaivaa, että alkaa tutkimaan hengellisiä kirjoja vastauksia saadakseen.
Raamatun ristiriitaisuuksista on esitetty kysymyksiä jo useamman sadan vuoden ajan, vastauksiakin on kirjoiteltu. Ei kaikkea raamattuun kirjoitettua kovinkaan helposti voi ymmärtää, eivät edes uskovat.
Noihin ristiriitaisuuksiin on olemassa vastauksia netissä ja kirjoissa, niiden etsiminen ja foorumeille tai nettisivuille kerääminen ja tuominen olisi kyllä hyvä teko. Jotkut ristiriitaisuudet ovat helposti vääriksi osoitettavissa, mutta eivät kaikki.
Minä täällä eniten ja pisimpään olen käyttänyt kolmen pisteen nimimerkkiä, vaikka Pentecostal puolitoista vuotta sitten rupesi jälkeeni käyttämään sitä vähäksi aikaa, ja vaikka torontolaismennarikin käyttää sitä toisinaan. Aina en viitsi kirjautua vakionimimerkilläni, joka on
Hei kolme pistettä.
Kysyn, mikä on sun kantasi torontolaisuuteen ja menestysteologiaan ja Nokia Missioon?
Vastaa jos tahdot.
Erehtyminen on helppoa kun kyseessä on nimimerkittömät.