EuroNato

UusiSuomessa oli juttu siitä pätkä:


Oppositiojohtaja Eero Heinäluoma (sd.) pitää Euroopan unionin turvatakuita niin hyvinä,

Alma Median Helsingin-toimituksen haastattelema Heinäluoma korostaa perjantaina allekirjoitetun Lissabonin sopimuksen merkitystä. Sopimuksen mukaan EU-maat sitoutuvat antamaan kaikkea käytettävissä olevaa apua, jos johonkin jäsenmaahan hyökätään.

Heinäluoman mukaan EU-sopimuksen muotoilu on itse asiassa paljon tiukempi kuin paljon puhuttu Naton 5. artikla. Nato-sopimuksessa jäsenmaat saavat harkita, mitä apua ne antavat.

Oppositiojohtajan mielestä on erittäin merkittävää, että länsinaapurimme Ruotsi on vahvistanut sitoutuvansa Lissabonin sopimuksen turvatakuisiin. Hän haluaisikin Suomen antavan turvatakuille naapurin mallin mukaisen poliittisen vahvistuksen,
_______________________________________________

Eu sopimus on askel oikeaan suuntaan. Seuraavaksi vahvistetaan yhteistyötä Pohjoismaiden ja Naton Kanssa. Itse olen tyytyväinen toimiin jotka vahvistaa Suomen turvallisuutta ja asemaa.
055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Suomi.. kirjoitti:

UusiSuomessa oli juttu siitä pätkä:


Oppositiojohtaja Eero Heinäluoma (sd.) pitää Euroopan unionin turvatakuita niin hyvinä,

Alma Median Helsingin-toimituksen haastattelema Heinäluoma korostaa perjantaina allekirjoitetun Lissabonin sopimuksen merkitystä. Sopimuksen mukaan EU-maat sitoutuvat antamaan kaikkea käytettävissä olevaa apua, jos johonkin jäsenmaahan hyökätään.

Heinäluoman mukaan EU-sopimuksen muotoilu on itse asiassa paljon tiukempi kuin paljon puhuttu Naton 5. artikla. Nato-sopimuksessa jäsenmaat saavat harkita, mitä apua ne antavat.

Oppositiojohtajan mielestä on erittäin merkittävää, että länsinaapurimme Ruotsi on vahvistanut sitoutuvansa Lissabonin sopimuksen turvatakuisiin. Hän haluaisikin Suomen antavan turvatakuille naapurin mallin mukaisen poliittisen vahvistuksen,
_______________________________________________

Eu sopimus on askel oikeaan suuntaan. Seuraavaksi vahvistetaan yhteistyötä Pohjoismaiden ja Naton Kanssa. Itse olen tyytyväinen toimiin jotka vahvistaa Suomen turvallisuutta ja asemaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu