vaikeuttavat meidän luottamusmiesten työtä.
Otan esimerkin jotta ei tarvitse sivutolkulla kirjoittaa. Esimerkki on tämä vanha tuttu, josta saadaan koulutusmateriaalia vielä monen monta kertaa eli - kaasupötti.
Olisin todella toivonut, että virkamiehemme tuovat meille esiin riskit, mitä nestekaasuun liittyy päätöksenteomme pohjaksi. Mm teknisellä palvelukeskuksella on käytettävissään kaikki tarpeellinen asiantuntemus palo- ja pelastushenkilöstöä myöten ja samaa insinööriosaamista, jota oli niillä kymmenenllä yrittäjäinsinöörilä, jotka saivat asian loppujen lopuksi raiteilleen. Ja jos ei ole niin olen kyllä olettanut, että johtavien virkamiestemme ja yrittäjien välillä toimii avoin jatkuva keskusteluyhteys, joten tietoa oli saatavissa suoraankin näiltä kymmeneneltä kollegalta.
Kovin voimallista turvallisuusriskien esiintuontia ei kuitenkaan ollut havaittavissa, en ainakaan minä saanut varoittavia signaaleita omilta virkamiehiltä, jotta olisin voinut ottaa ne harkinnassani huomioon. Tässä on tietenkin näin jälkikäteen vähän vastuun pakoilun makua sillä sanoohan sen nyt järkikin, että turvallisuusasiat olisi pitänyt vaatia tarkemmin etukäteen selvitetyiksi. Mutta silti olettaisin virkamiehiltämme jonkinlaista asiantuntemusta ja selkärankaa, heillähän on oma koulutus ja organisaation osaaminen käytettävissä.
Korruptoitunut virkamies pitää omaa mukavuuttaan ja turvattua virkaa tärkeämpänä kuin meidän luottamusmiesten valistamista ja asukkaiden turvallisuutta. Olemme joskus innostuessamme kovapäisiä ja vähän kovasanaisiakin mutta ennen päätöksentekoa edellytän ainakin omalta osaltani, että virkamiehillämme on sen verran itseluottamusta ja selkärankaa, että uskaltavat pistää meille hanttiin, jos emme muuten ymmärrä kaikkia näkökohtia miettiä.
Kaiken kaikkiaan, hyvä kun pötti lähti ja tästä asiasta meillä on itsekullakin paljon opittavaa.

Vastaukset 23
Vanhimmat
Kannustavia ajatuksia kirjoituksesi johdosta. Meinasin olla hiljaa, mutta kun jonkun piti äkkiä tehdä tuonne ylös hymistelevä ja kiittelevä uusi 'valtakunnassa-kaikki-hyvin'- alotus, että huomio kääntyisi pois varteenotettavasta ja rehellisestä kirjoituksestasi. Kaikki ei sentään ole samaa laumaa.
Tätä samaa kaasupötti asiaa yritetään nostaa kerta toisensa jälkeen uudestaan keskusteluun. Asiaahan on käsitelty jo useammassa ketjussa. Kirjoittaja tekeytyy luottamusmieheksi hakeakseen uskottavuutta kirjoitukselleen. Voiko tämän alemmas enää mennä..huh huh
että korruptiosta puhuminen on todella rankka väite. Se ei ole vihjaus vaan syyte, siksi olisi viisasta perustella kirjoitusta.
Meitä on riittävästi mollattu tällä asialla ja mielestäni luottamusmiehilläkin on oikeus puolustautua, siksi purkasin tuntojani.
Asialla on yleisempääkin merkitystä, tämä oli vain yksi esimerkki. Korruptiota on myös oman aseman ja palkan turvaaminen. Jos tietää, että jokin asia on menossa pieleen niin sen puolesta pitää taistella vaikka epäsuosioon joutumisen uhallakin. Siihen saakka kunnes olemme valtuustossa päätöksen tehneet on asiaan vaikuttavat näkökohdat tuotava meille esiin.
Emme saa muuten yhtäkään ehdokasta vaaleihin. Kellään ei löydy kaapista enää niin huonoja kintahia, jotta viittiis ryhtyä eherokkahaksi.
Ulkoistetaan valtuusto, niinkö.
Tässä lauseessa on ryhtiä, josta minä tykkään. Samaa kun saamme lisää, luottamusmiesten arvostus nousee.
"Jos tietää, että jokin asia on menossa pieleen niin sen puolesta pitää taistella vaikka epäsuosioon joutumisen uhallakin."
perusvelvollisuus on toimi oikeudenmukaisuuden pohjalta, kuntalaisten etu päällimmäisenä. Joka näin ei toimi, ei ansaitse olla edusmiehemme/naisemme. Lapualla on asiat tässäkin mielessä mukavasti.
olisi vaalit tulossa ja on lupausten aika, jotka voi heti vaalien jälkeen unohtaa? " Me oomma päättäny"
Näinhän on jo käynytkin. Kaikki vähänkin pätevämmät henkilöt ovat jättäneet kunnalliselämän ja siirtyneet omien puutarhojensa hoitoon. Syyt eivät ole varmaankaan "valtuuston mollaamisessa" vaan ihan sen valtuuston sisällä. Ulkoistaminenkin on aloitettu jo ainakin kaupunkisuunnittelusta, joka on ulkoistettu rakennusliikkeille.
Muistatte kai vielä vanhat ajat, jolloin paikkakunnan asioista olivat kiinnostuneet lääkärit, opettajat, tuomarit ja muut koulujakäyneet. Missähän he ovat nykyään kun Lapuan asioista päätetään?
pätevämmät henkilöt jättäneet kunnalliselämän. Kyllä siellä vieläkin on ihan osaavaa ja oppinutta väkeä. Mutta eihän voi olettaa että ihminen koko ikänsä pistää muitten hyväksi, kyllä itsestään on mukava laittaa myös puutarhan hyväksi. Ja sitten on se toinen puoli, luottamustoimet ovat paljon aikaa vaativia joten pitää kyllä olla ahkeran sorttinen.
Kaupunkisuunnittelussa pärjäämme ihan hyvin, kunhan vain valitukset eivät sitä häiritsisi.
Nämä "valittajat" ovat muodostuneet todella suureksi siunaukseksi joillekin Lapualla päätöksiä tekeville tahoille. Kaikki epäonnistumiset ja harhalaukaukset voi panna niiden niskoille. Aikas alkeellista. Sanon minäkin.
Tässä erinomainen esimerkki: "Kaupunkisuunnittelussa pärjäämme ihan hyvin, kunhan vain valitukset eivät sitä häiritsisi." Kirjoittajalla on sellainen kuvitelma, että näin kirjoittamalla, silminnähtävissä olevat epäonnistumiset muuttuvat onnistumisiksi.
Tai sitten kirjoittajalla on hyvin yksinkertainen käsitys siitä, mitä kaupunkisuunnittelu oikeasti on. Tai pahimmassa tapauksessa kirjoittajan vaatimattomat odotukset elämältä ja sen puitteilta tekevät muittenkin elämästä vaatimatonta.
Työpaikkojen järjestäminen sukulaisille, puolueiden suosikeille voisi olla pahin korruption muoto. Viroissa ja toimissa on pätevyysvaatimukset, voi olla kymmeniä hakijoita, muut hakijat osaa puolustautua, kovin helppoa ei sellaiset junailut ole.
Kaupungin hankinnoissa ja varsinkin tonttikaupoissa ja rakennusoikeuksissa liikkuu tosi paljon rahaa.
Vaalirahoista puhumattakaan, rahan alkuperähän jää piiloon monessa tapauksessa.
"Puolueiden ja poliitikkojen valtaenemmistö väittää, että vaalirahoituksen julkisuutta ei tarvitse lainsäädännöllä lisätä, koska poliittista lahjontaa Suomessa ei ole." --- "Perustelu ei ole looginen. Jos minkäänlaista hämäräpeliä ei ole, rahoitus voidaan hyvin levittää kaiken kansan arvioitavaksi." --- "Toinen väite on, että rahoittajat - siis yritykset, järjestöt ja yksityiset ihiset - eivät halua, että heidän poliittinen toimintansa tulisi julkiseksi. Näin varmasti onkin." --- "Kaiken poliittisen toiminnan pitäisi kuitenkin olla julkista. Erityisen julkista pitäisi olla sellaisen poliittisen toiminnan, jossa vaikuttaa halutaan rahalla."
Hesari siteeraa tänään "Muut lehdet"-osastossa savon sanomia
Ei tarkoita vielä sitä, että päätöksenteko olisi ulkoistettu. Rakenta saa kyllä reklamoida kaavaa tai ei sitten vain rakenna. Parempi, että hänkin on aktiivinen.
mennä meidän politiikkojen moraali, kun ajavat omaa etuaan tehdessään Simpsiölle likaviemäriä. Heillä on siellä mökkiä. Meillä on paljon vakinaisia asukkaita, joilla ei ole minkäänlaista viemäröintiä. Tämä maksaa kultaa, koska se on hirvittävän kallioista. Toivottavasti nämä päättäjät putoavat valtuustosta, sillä muuten lapua putoa kartalta?
Lapuahan on jo niin matalalla, ettei se korkealta putoa sittenkun putoaa.
Siellä on pienet umpikaivot, joihin ei paskaa mahdu pitkäksi ajaksi, kun jo täyttyy. Umpikaivo on määrätty mutta sen tyhjäystä ei varmaankaan. Hajuhaitta on todella paha kun paska virtaa pitkin mäkiä.
Viemäroinnillä päästäisiin tästä, meistä moni marjastaa ja sienestää siellä, ei kyllä kannattaisi.
Ei kelpaa kunnallinen työpaikka monellekaan eli turhaa huutoa taas.
Näin jouluna olisi hyvä olla avaria ajatuksia. Kokeile vaikka mennä tunniksi terveyskeskuksen aulaan, niin kuulet mitä kaikkia vaivoja voi ihmisille tulla, nuorille ja vanhoille.
Korruptiota voi olla, mutta ei merkittävässä määrin.
Ei Lapua ei ole mikään kauhujen talo, kohtuullisen hyvä paikka asua.
ovat mökkitonteilla vakioratkaisu, ei kai niiden tyhjennyksen tilaamisen pitäisi olla Simpsiölläkään ylivoimaisen vaikiaa.
Joka helevetin nurkalla asuu joku kunnan virkamies tai niitten tuttuja, luottamushenkilöitä, mutta ei niitä viemäreitä ja vesiä sinne sen takia vedetä. Voi olla että Lapualta löytyy kyllä sellainenkin nurkka missä viemäri puuttuu vaikka asuis kuinka korkeita virkamiehiä.
Pikkuusen malttia tähän ainaasehen "herrojen" mollaamiseen, kyllä ne on samalla viivalla ku muukkin.
Itte tilaan kaivontyhjääjän, 80-vuotias sukulaiseni toisella puolen pitäjää hoitaa myös tyhjäyksen, soittaa kännykällä. Mitä avuttomia tänne kirjoitteloo.