Vasemmisto ei nouse

Tälläkin palstalla me sivistyneet ja isänmaalliset lukijat olemme saaneet huomata maamme vasemmiston älyllisen taantumisen hollitupalaisiksi. Katkeruudessaan Suomen 1990-luvulla pelastanutta oikeistopolitiikkaa kohtaan he karjuvat, provoilevat, itkevät ja potkivat kunnes viimeinenkin asiallinen keskustelunalku hukkuu kakofoniaan.

Itse asiassa juuri nämä taipumukset - katkeruus ja menneiden haikailu - ovat syynä vasemmiston alennustilaan. Vanhoista opeista pidetään kiinni kynsin ja hampain, eikä reformia edes ajatella, ellei se tarkoita siirtymistä vielä punaisempaan suuntaan. Viime vuosikymmenien vaalituloksia katsomattakin on selvää, ettei Suomen kansa tällaista menoa siedä loputtomiin.

Ei siis ole ihme, että epätoivossaan vasemmisto tarttuu jokaiseen oljenkorteen, kuten vaikka tähän hetki sitten julkaistuun gallupiin puoluekannatuksesta. Vähänpä he muistavat, että galluptulokset ennustivat heille makeaa voittoa keväällä, mutta vaali-iltana he saivatkin maistaa tappion katkeraa kalkkia!
6222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos tarkotat vasemmistoliittoo,tai sosdemeita...olet oikeassa..ne ei nouse opilla millään,koska lähtivät herrojen kelkkaan ,ryvettivät itsensä rikastamalla rikkaita ja köyhdyttämällä köyhiä!Tuosta Suomen kukoistuksesta olen erimieltä!Nytkö on hyvä kun rikollisuus rehottaa,palvelut kuralla ja kalliita,kun ennaltaehkäisy kaikessa on muoísto vain,kansalaisyhteiskunnan alasajon seurauksia tullaan maksamaan sosiaalisina pakosti hoidettavina ongelmina vielä sukupolvia eteenpäin!!!Ei valtion kukoistus takaa mitään,koska valtio ilman kansaa on pelkkä kupla...kansa tekee valtionsa ja kansan pahoinvointi tulee takuu varmasti viiveellä sen valtion pahoinvoinniksi!

Äänestä

Tästä linkki vielä www.hihhulit.fi

Äänestä
  • :)))

    Äänestä

Sydämellistä sivistystähän löytyy vain oikeiston kelpo ihmisistä.Kapitalistinen systeemimme perustuu ahneuteen ja kateuteen.Siinä hyveet,joilla maapallomme olemme saattaneet huonoon jamaan.

Äänestä
  • Miten tulikin mieleen tästä oikeiston erinomaisuudesta juuri kuulemani uutinen, jossa kerrottiin sähkölaskun voivan nousta vuodenvaihteessa jopa kaksikymmentä prosenttia.

    Oikeisto on ajanut aktiivisesti kaiken 'vapauttamista', mikä sitten on näkynyt suoranaisena hintojen ryöpsähtämisenä ylöspäin... Ryöstämisestä on tullut niin suurta taidetta, että mitä tahansa mikä tapahtuu kelpaa syyksi hintojen nousulle. Jos huomataan, että varastot ovat vähän vajaita, niin eikö öljyn hinta taas lähde nousuun. Jos on normaali huoltokatkos, niin eikös hinnankorotus taas ole aiheellinen. jos on joku pikku hurrikaani, niin äkkiä kurssit nousuun, mutta 360 poutapäivää eivät laske hintoja mihinkään(öljyn).

    Kaiken kaikkiaan politiikka, mikä on tehnyt kuluttajalle tärkeistä valtionyhtiöistä yksityistä riistaa on sietämätöntä. Pörssiyhtiöinä niiden arvot ovat tietenkin nousseet, mutta kuluttajasta on samalla tullut tässäkin asiassa orja, jolla ei ole näkyvissä mitään vakautta suhteessa tulevaisuuteensa(laskujen maksajana).

    Vasemmiston olisi uudelleen alettava ajamaan kansalaisen etua, ja luovuttava hämäämästä ihmisiä (oikeiston tapaan)muka 'vapaan kilpailun' tuottamalla onnella. Kapitalismin päämäärä on suuret yksiköt, ja siitä on kilpailu kaukana.

    Äänestä

"Tälläkin palstalla me sivistyneet ja isänmaalliset lukijat"

Älä SINÄ sano itseäsi sivistyneeksi ja isänmaalliseksi. Kokoomuslaiset ajoi meidän EUhun, siten veivät meiltä itsenäisyyden, kokoomuslaiset koittavat ajaa meitä natoonkin, loppukin itsenäisyys menee! Ja sinä puhut isänmaallisuudesta? ISÄNMAALLISUUS ON SITÄ ETTÄ KUNNIOITETAAN ITSENÄISYYTTÄ JONKA ISÄMME MEILLE OVAT ANTANEET HENKENSÄ KAUPALLA! Sinä et poju tiedä mitään isänmaallisuudesta! Etkä sivistyksestä, sivistystä ei pullamössösukupolven taholta voi odottaakaan.

"olemme saaneet huomata maamme vasemmiston älyllisen taantumisen hollitupalaisiksi."

Älyllisen taantumisen? Jos joku on älyllisesti taantunut niin te itse, äärifanaattiset kokoomuslaiset.

"Katkeruudessaan Suomen 1990-luvulla pelastanutta oikeistopolitiikkaa kohtaan he karjuvat, "

Katkeruudessa? Vielä mitä! Jos me karjumme, se johtuu siitä politiikasta jota kokoomus harjoittaa! Ja mitä pelastamiseen tulee niin kokoomus TUHOAA, ei pelasta! Pelastaa korkeintaan rikkaiden asemia! Samalla tuhoaa köyhempien elinoloja ja SIKSI ME KARJUMME!

"provoilevat, itkevät ja potkivat"

Ei olla pahemmin provoiltu, saati itketty ja potkittu. Sitä harrastette te kokoomusfanaatikot!

"kunnes viimeinenkin asiallinen keskustelunalku hukkuu kakofoniaan."

Teidän keskustelunaloituksia ei pahemmin voi sanoa asiallisiksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koskaan! kirjoitti:

Tälläkin palstalla me sivistyneet ja isänmaalliset lukijat olemme saaneet huomata maamme vasemmiston älyllisen taantumisen hollitupalaisiksi. Katkeruudessaan Suomen 1990-luvulla pelastanutta oikeistopolitiikkaa kohtaan he karjuvat, provoilevat, itkevät ja potkivat kunnes viimeinenkin asiallinen keskustelunalku hukkuu kakofoniaan.

Itse asiassa juuri nämä taipumukset - katkeruus ja menneiden haikailu - ovat syynä vasemmiston alennustilaan. Vanhoista opeista pidetään kiinni kynsin ja hampain, eikä reformia edes ajatella, ellei se tarkoita siirtymistä vielä punaisempaan suuntaan. Viime vuosikymmenien vaalituloksia katsomattakin on selvää, ettei Suomen kansa tällaista menoa siedä loputtomiin.

Ei siis ole ihme, että epätoivossaan vasemmisto tarttuu jokaiseen oljenkorteen, kuten vaikka tähän hetki sitten julkaistuun gallupiin puoluekannatuksesta. Vähänpä he muistavat, että galluptulokset ennustivat heille makeaa voittoa keväällä, mutta vaali-iltana he saivatkin maistaa tappion katkeraa kalkkia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu