Mitä

Heinäluoma sen sanoo ääneen: Suomi on EUn kautta joutunut osaksi sotilasliittoa, jossa voimme joutua sotimaan muiden sotia.

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id77710.html

Jäsenäänestyksen hetkellä luvattiin, ettei EU-jäsenyys tule viemään meitä liittokuntien jäseneksi. Kuinka on mahdollista, että nyt olemme tässä tilanteessa?

Poliitikkojen on viipymättä kerrottava selkeäsanaisesti mihin ovat meidän sitoneet. Miksi asiasta ei ole käyty kunnollista keskustelua vaan Suomi on muilutettu sotilasliittoumaan salassa?

Koska EU ei selvästikkään ole enää se Unioni, jonka jäsenyydestä äänestettiin, on välittömästi järjestettävä uusi äänestys, jossa selvitetään kansalaisten halu jatkaa uudessa sotilasliitto-EUssa!
3153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tätä samaa kusetustahan se on ollut koko eu.

Ensin äänestetään olemattomasta neuvottelutuloksesta. Äänestyshetkellä sanotaan että eurosta päätetään erikseen. Kun euron aika koittaa sanotaan että sehän hyväksyttiin jo kansanäänestyksessä.

Nyt huomaamme ykskaks olevamme sotilasliiton jäseniä. Mitäs siitä etukäteen kansalaisille kertomaan. Ei ne kuitenkaan mitään ymmärrä ja voisivat pölhöyksissään vielä ruveta kyselemään ikäviä. Parempi kun kerrotaan sitten joskus sivulauseessa.

Äänestä

EIKÖ NOITA H-VETIN IPULISTEJA SAADA TÄÄLTÄ PALSTALTA POIS!

Lakatkaa mustamaalaamasta EU:ta! Mitä sitten? Ei tänne tule sotaa. EU huolehtii, ettei tule sotaa!

Äänestä
  • Millä se Eu vastaa ettei sotaa tule?
    Puheilla ja päätöksillä vai. Heitä höpöttäminen " Talollinen" Yhtään oikeaa talollista ei ole EU:n kannalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


H...vettiä! kirjoitti:

Heinäluoma sen sanoo ääneen: Suomi on EUn kautta joutunut osaksi sotilasliittoa, jossa voimme joutua sotimaan muiden sotia.

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id77710.html

Jäsenäänestyksen hetkellä luvattiin, ettei EU-jäsenyys tule viemään meitä liittokuntien jäseneksi. Kuinka on mahdollista, että nyt olemme tässä tilanteessa?

Poliitikkojen on viipymättä kerrottava selkeäsanaisesti mihin ovat meidän sitoneet. Miksi asiasta ei ole käyty kunnollista keskustelua vaan Suomi on muilutettu sotilasliittoumaan salassa?

Koska EU ei selvästikkään ole enää se Unioni, jonka jäsenyydestä äänestettiin, on välittömästi järjestettävä uusi äänestys, jossa selvitetään kansalaisten halu jatkaa uudessa sotilasliitto-EUssa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu