Ylöstempaus

Tempauskäsityksen historiaa

Ylöstempaus ei ole aina kuulunut kristilliseen opetukseen. Dogmi oli tuntematon aina 1500-luvulle asti.

1600 -luvulla katolinen vasta-uskonpuhdista, jesuiittapappi Joseph Ribera kirjoitti Ilmestyskirjaa koskevan selitysteoksensa. Häivyttääkseen katolisen kirkon yltä Lutherin, Calvinin jne. uskonpuhdistajien siihen lyömän antikristus-leiman Ribera kehitti näkemyksen, jonka mukaan Ilmestyskirjan kuvaukset koskisivat vain ihmiskunnan historian seitsemää viimeistä vuotta. Katolinen kirkko ei siten voinut olla antikristus, koska tämä tulisi esiintymään vasta Kristuksen tulemuksen ajankohtana. Tämä kirjoitus kylvi siemenen myöhemmälle tempauskäsitykselle. Katolisessa kirkossa Riberan tulkinta hyväksyttiin samoin perustein kuin monet muut, myöhemmät oppilisäykset.

Vajaat 300 vuotta myöhemmin tämä oppi löysi tiensä protestantismin sydämeen, alkaen anglikaanisesta opettajasta John Nelson Darbysta. Tempaus-opin isänä tunnettu Darby opetti, että Kristus tulisi salaisesti kokoamaan seuraajansa toisessa tulemisessaan ja palaisi sitten tuhoamaan antikristuksen kolmannessa tulemisessaan. Darbyn opetusta jatkoi hänen oppilaansa Cyrus Scofield.


Miljoonat kristityt ovat sokeasti hyväksyneet tämän tempausteorian - siitä pelosta mitä voisi tapahtua, jos he eivät tunnusta tätä 'raamatullista totuutta'. Tämä oppi sai kuitenkin alkunsa katolisten pappien mielessä.
9371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

1 Tss.4:17. ... sitten meidät,jotka olemme elossa,jotka olemme jääneet tänne,TEMMATAAN yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin;ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

Äänestä
  • 1. kirje korinttolaisille 15: 51-52

    "Katso, minä sanon Teille salaisuuden: Emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme."

    ps. Alkaen jo 1. Tess. 4:13 - 17

    Äänestä

  • lisää kirjoitti:

    1. kirje korinttolaisille 15: 51-52

    "Katso, minä sanon Teille salaisuuden: Emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme."

    ps. Alkaen jo 1. Tess. 4:13 - 17

    "emme kaikki kuolemaan nuku" -kyllä hänkin nukkui vaikka kuvitteli lopun tulevan sitä ennen. Kaikki muutkin kuolevat. Ihan varmasti.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    "emme kaikki kuolemaan nuku" -kyllä hänkin nukkui vaikka kuvitteli lopun tulevan sitä ennen. Kaikki muutkin kuolevat. Ihan varmasti.

    Paavali tarkoitti kaikkia uskovia,siis niitäkin jotka ovat elossa,sittenkun Herra tulee noutamaan omansa.Valvokaa,tarkoittaa että olla Hengellisesti hereillä.

    Äänestä

  • merim.raimo kirjoitti:

    Paavali tarkoitti kaikkia uskovia,siis niitäkin jotka ovat elossa,sittenkun Herra tulee noutamaan omansa.Valvokaa,tarkoittaa että olla Hengellisesti hereillä.

    Paavali kuten monet muut alkukristityt uskoivat etteivät ehdi kuolla ennen kuin Jeesus palaa, sehän se lupaus oli.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Paavali kuten monet muut alkukristityt uskoivat etteivät ehdi kuolla ennen kuin Jeesus palaa, sehän se lupaus oli.

    Kovasti vaitonaisia Raamatun ennustuksista Jeesuksen toisen tulemisen suhteen. Raamattu sanoo harvinaisen selvästi, että toinen tuleminen tapahtuu saman- tai korkeintaan seuraavan sukupolven aikana Jeesuksen ylösnousemuksesta.

    Raamattu siis on väärässä. Miksi sitä on niin vaikea möyntää?

    * Lukijaa muistutetaan, että Jeesuksen aikainen sukupolvi katosi noin 1900 vuotta sitten.
    * Mark. 13:30 "Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin nämä kaikki tapahtuvat."
    * Luuk. 21:32 "Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu."
    * Ajoittain arvellaan Jeesuksen tarkoittaneen 'sukupolvella' jotakin ihmissukupolvea väljempää käsitettä. Tämä selitys ei silti ole yhteensopiva Jeesuksen ja profeettojen lausuntojen kanssa --
    * Matt. 16:28 -- Jeesus ilmoittaa ihmisjoukolle, että kaikki heistä eivät ehdi kuolla ennen Jeesuksen toista tuloa;
    * Matt. 16:28 "Totisesti minä sanon teille: Tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."
    * Matt. 10:23 -- Jeesus tietää valistaa, että opetuslapset eivät ehdi edes käydä Israelin kaupunkeja loppuun, ennen kuin maailmanloppu tapahtuu.
    * Matt. 10:23 "Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee."
    * Mark. 14:61-62 -- Jeesus uhittelee papille, että myös tämä tulee näkemään Jeesuksen toisen tulon vielä elinaikanaan.
    * Mark. 14:62 "Jeesus sanoi: Olen; ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä."

    Äänestä

*""

Kyllä se on kuulunut siitä lähtien, kun Pietari ,Paavali ja muut apostolit alkoivat julistaa evankeliumia, Raamatussa asia on ollut sen syntyhetkestä asti.
*Sama se, mitä ihmisuskonnot on mieltä mistäkin, se ei ole kristinuskoa, eikä Raamattua.

*Lue nyt vaikka tästä aluksi.

*"" Joka on Jumalan sanaa, eikä kirkkohistoriaa!

Äänestä
  • vai onko raamatunsanalla myös inhimillinen puolensa eli eräänlainen sanan kaksiluontoisuus, kuten Jeesuksen väitetään olleen yht'aikaa Tosi Jumala ja Tosi ihminen kuitenkaan näitä luontoja sekoittamatta.

    Äänestä

  • läpikotaisin kirjoitti:

    vai onko raamatunsanalla myös inhimillinen puolensa eli eräänlainen sanan kaksiluontoisuus, kuten Jeesuksen väitetään olleen yht'aikaa Tosi Jumala ja Tosi ihminen kuitenkaan näitä luontoja sekoittamatta.

    havainto.
    * Enpä koskaan ole tullut ajatelleeksi asiaa noin?
    * Kyllä Raamattu on sisällöltään tietenkin Jumalan sanaa, aina niin kauan, kun siellä on selvään ilamistuna Jumalan tahto ihmiseen nähden, seurakunta totuuksineen, Raamatullisine oppeineen.
    * Onhan siinä se inhimillinen puolensa, että sen kirjoittivat aivan tavalliset, lähinnä oppimattomat, maallista koulutusta ajatellen, sensijaan he yleensä tunsivat krijoitukset, mitä silloin oli saatavilla, ja se olikin tärkeintä, ja juuri se oli suuri vaikutin, että Raamattu on se, mikä se on tänä päivänä.
    * Kyllä Raamattu on Jumalan Hengen vaikutuksesta syntynyt, mutta eihän nyt siinä tarvinnut Pyhää Henkeä, kun kirjoittivat jotain historiaa, jonka tunsivat, ja miten joku jauhoi käsikivillä viljaa, eihän siinä tarvittu profeetallista Henkeä.
    * Raamatun sanman hengellinen, ja sen ymmärtäminen on taas täysin PH jodatuksesta ja innoituksesta kirjoitettu. Ei Raammatu tietenkää kirjain kirjaimeltaan ole Jumalan sanelemaa.
    * Pääasia onkin siinä, että Raamattu voi välittää ihmiselle sen sanoman, joka koituu ihmiskunnalle pelastukseksi, jonka ydin on Jeesus Kristus. Hän koko Raamatun sanoman ydin, ja Hänessä on kaikki mitä Raamatusta tarvitsemme pelastuaksemme.
    * Raamattu on kirjoitettu ensisijaisesti ilmoittaakseen tulevasta ja myöhemmin taivaasta tuulleesta Jeesuksesta. Jumalan ainutsyntyisestä Pojasta, Häneen nivoutuu kaikilta eri osaalueiltaan koko Raamattu.
    * Esimerkki: Jos Raamatun kirjoittaja näkee kun joku kynti pellollaan härillä kivistä peltoaan, ja sitten hän siitä mainitsee jonkin asian yhteydessä, niin kaiketi se on ihmisen kirjoittamaa, mutta siihen voi silti kätkeytyä jokin hengellinen viisaus.
    * Niikuin esm. Paavali sanoo, että "Ei kai Jumala häristä niin huolta pidä, kun sanoo, ettei puivan härän suuta saa tukkia, vaan sillä on vapaus otaa ympyrää kiertäessään viljaa suuhunsa."
    * Täästäpä Paavali sai oivan vertauskohteen sile, että "työmies on palkkansa ansainnut"!
    * Vaikka Raamattu ON Jumalan sanaa, voi silti käyttää järkeä ja ymmärrystä, eikä olla niin "fundamentalistinen", että selvän ajallisen asian kirjoittamisessakin olisi innoitusta, tähänkin täytyy tosin sanoa, että voi sisltyä, edellisen esimerkin ajatuksella.
    * Parasta on, että kunnioittaa Raamattua Jumalan sanana, siinä ei ainakaan menetä mitään, halveksiminen ei ole vaihtoehto ollenkaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja sen historia kirjoitti:

Tempauskäsityksen historiaa

Ylöstempaus ei ole aina kuulunut kristilliseen opetukseen. Dogmi oli tuntematon aina 1500-luvulle asti.

1600 -luvulla katolinen vasta-uskonpuhdista, jesuiittapappi Joseph Ribera kirjoitti Ilmestyskirjaa koskevan selitysteoksensa. Häivyttääkseen katolisen kirkon yltä Lutherin, Calvinin jne. uskonpuhdistajien siihen lyömän antikristus-leiman Ribera kehitti näkemyksen, jonka mukaan Ilmestyskirjan kuvaukset koskisivat vain ihmiskunnan historian seitsemää viimeistä vuotta. Katolinen kirkko ei siten voinut olla antikristus, koska tämä tulisi esiintymään vasta Kristuksen tulemuksen ajankohtana. Tämä kirjoitus kylvi siemenen myöhemmälle tempauskäsitykselle. Katolisessa kirkossa Riberan tulkinta hyväksyttiin samoin perustein kuin monet muut, myöhemmät oppilisäykset.

Vajaat 300 vuotta myöhemmin tämä oppi löysi tiensä protestantismin sydämeen, alkaen anglikaanisesta opettajasta John Nelson Darbysta. Tempaus-opin isänä tunnettu Darby opetti, että Kristus tulisi salaisesti kokoamaan seuraajansa toisessa tulemisessaan ja palaisi sitten tuhoamaan antikristuksen kolmannessa tulemisessaan. Darbyn opetusta jatkoi hänen oppilaansa Cyrus Scofield.


Miljoonat kristityt ovat sokeasti hyväksyneet tämän tempausteorian - siitä pelosta mitä voisi tapahtua, jos he eivät tunnusta tätä 'raamatullista totuutta'. Tämä oppi sai kuitenkin alkunsa katolisten pappien mielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu