"ihan hyvä keikka" 15.12 TRE

Tampereen jäähallissa lauantaina 15.12.

Anette Olzon on hyvä jätkä!

Enää ei ole epäselvyyttä siitä, miten Nightwishillä menee Tarja Turusen jälkeen. Toki Tarjalla on uskolliset faninsa, mutta suuri yleisö on selvästi valinnut yhtyeen uusine solisteineen.

Loppuunmyyty jäähalli puhkui innokasta odotusta, ja illan avannut Indicakin otettiin lämpimästi vastaan. Ihan syystä. Oman materiaalin joukkoon hienon Kate Bush -coverin heittäneet tytöt hurmasivat ja hoitivat homman musiikillisesti täysin professionaalisti.

Ennen kuin Nightwish ehti lavalle puoli kymmeneltä, väki ehti monta kertaa puhjeta tömistys- ja huutomyrskyyn ja käsiaaltoihin. Varsinainen riemu syntyi kun bändi viimein bongattiin hiipimässä estradille vasemman laidan suljetulla kulkusillalla.

Sinfonisessa kumussa tulenlieskat leimahtelivat ja spektaakkeli käynnistyi räväkästi uuden albumin Bye Bye Beautiful -singlellä. Jyväskylän konsertissa edellisiltana sammutettu tulipalo ei muuten johtunut bändin pyrotekniikasta. Seuraavana tuli myös uusi biisi, Cadence of Her Last Breath. Tajusi, että kyllä siinä terveiset Tarjalle lähetettiin.

Mutta miten pärjäsi Anette Olzon? Erittäin hyvin. Sehän tiedetään, että pääsyy Turusen erottamiselle oli rokkijätkiä kasvavasti ärsyttänyt oopperadiivakäytös. Silti yllätyin siitä, missä määrin Olzon oli integroitunut yhtyeeseen. Anette oli kuin ”yksi pojista” sekä lavalla olemisessaan että lookissaan. Yllä oli vain hopealla kirjailtu musta t-paita ja mustat farkut, joissa näkyi jotain tarroja. Tukkakin oli ihan tavallisesti.

Sitten tajusin sen kääntyvän hänen edukseen: ”Jumaliste, Anette on hyvä jätkä!”. Hän liikkui koko ajan vapautuneesti, kun taas Turunen vain seisoi jäykästi. Olzon varmisti suosionsa esittelemällä hilpeästi karttuvia suomen taitojaan esimerkeillä, kuten ”minulla on krapula” ja viimeisenä niittinä ”anteeksi, että olen ruotsalainen”. Aplodit olivat valtavat. Kuka suomalainen voisi vastustaa rentoa ja nöyrää ruotsalaista?

Komeasti Anette lauloikin, eikä livenä kuulostanut niin Abbalta kuin levyllä, varsinkin Amaranthissa. Yleisvolyymi oli fantasiaheville yllättävän maltillinen. Eniten jytisivät Jukka Nevalaisen rummut ja Marco Hietalan basso. Heikoimmin kuuluivat lavalla matalaa profiilia pitäneen Tuomas Holopaisen koskettimet. Tuomas ei sooloillut oikeastaan ollenkaan, ja kitaristi Emppu Vuorinenkin hyvin niukasti. Nightwish nojaa lauluun ja eeppisiin melodioihin.

Marco Hietalan uljas laulu näytteli merkittävää roolia ja teki akustisin kitaroin folkkailleesta Islanderista huipun. Vanha matskukin toimi hyvin. Nemo päätti setin ”lumisateessa”. Reilun encoren valtteja olivat patarumpujen ilmoittama Wishmaster ja Wish I Had An Angel.