Full metal jacket

Täällä joku kritisoi tuota Full metall jacket elokuvaa.

Ettekö te ääliöt tajua, että tämä on sodanvastainen elokuva, eli pasifistinen elokuva?

Tuossa elokuvassahan juuri painotetaan sitä, että sodan mahdollistaa se ihmisen tyhmyys, että hän TOTTELEE sokeasti esimiestensä käskyjä!

Onhan totuus USA:ssakin se, että esim. Irakissa olevat sotilaat ovat niitä kouluttamattomia USA:laisia, joita USA:n johto käyttää tykinruokana ja omina työkaluinaan.

USA:ssa valitettavasti tämä kouluttamattomuus on todella runsasta, ja heitä juuri värvätään armeijaan.

Naurattaa todella ne ääliöt, jotka eivät tajua tuon elokuvan ja sen ohjaajan viestiä.

Ehkä elokuvan ohjaaja yliarvioi ihmisen älykkyyden.
10479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

optetetaan että sodan vastustajat ovat yhtä julmia tosipaikan edessä, se on vaan verhoiltu mukamas sodan vastaiseksi elokuvaksi, milloin olet nähnyt oikeiden sodan vastaisten elokuvien menevän sensuurin läpi, irakissa sotivat sotilaat ovat saanee ihan normaaalin sotilaskoulutuksen, mutta niinkuin katsoit elokuvan alussa ei siellä anneta sotilaan päättää omakohtaisesti mitään niinkuin Suomalainen sotilas voi myös käyttää omaa oivallusta ja järkeä siksi varmaan olemme pärjänneet kohtuudella.

Äänestä
  • Tuossa aikaisemmin ei tarkoitettu ettei sotilaat saa sotilaskoulutusta vaan sitä että armeijaan värvätään ihmisiä joilla ei ole tavallaan muuta mahdollisuutta "menestyä" elämässä...heillä ei ole siviilielämässä koulutusta...esim.ammattitutkintoa. Tai ainakin luulen keskustelun aloittajan sitä tarkoittaneen.

    Äänestä

  • Teppo kirjoitti:

    Tuossa aikaisemmin ei tarkoitettu ettei sotilaat saa sotilaskoulutusta vaan sitä että armeijaan värvätään ihmisiä joilla ei ole tavallaan muuta mahdollisuutta "menestyä" elämässä...heillä ei ole siviilielämässä koulutusta...esim.ammattitutkintoa. Tai ainakin luulen keskustelun aloittajan sitä tarkoittaneen.

    ettei siellä varakkaat hyvinkoulutetut lähde sotimaan jossa on vaan varakkailla mahdollisuus kouluttautua, ei oikeat pasifistit lähde sotimaan ollenkaan pyssyn kanssa niinkuin tässä filmissä, vaan on korkeintaan huolto joukoissa.

    Äänestä

  • itsestään selvyys kirjoitti:

    ettei siellä varakkaat hyvinkoulutetut lähde sotimaan jossa on vaan varakkailla mahdollisuus kouluttautua, ei oikeat pasifistit lähde sotimaan ollenkaan pyssyn kanssa niinkuin tässä filmissä, vaan on korkeintaan huolto joukoissa.

    Anteeksi, olen ehkä hieman vajaa, mutta kuka tuossa elokuvassa nyt se pasifisti oli kun en katsonut loppuun saakka ja tuntui, että kaikki siinä vaan halus tappaa kaikkia?

    Äänestä

  • Kimpler kirjoitti:

    Anteeksi, olen ehkä hieman vajaa, mutta kuka tuossa elokuvassa nyt se pasifisti oli kun en katsonut loppuun saakka ja tuntui, että kaikki siinä vaan halus tappaa kaikkia?

    ampui haavoittuneen naisen siinä loppupuolella, ainakin hänellä oli pasifistin merkkeä rinnukset täynnä.

    Äänestä

"Ehkä elokuvan ohjaaja yliarvioi ihmisen älykkyyden."

Luulenpa, että ohjaajalla oli varsin realistinen kuva ihmisten älykkyydestä. Väärinkäsitykset elokuvan "sanomasta" tavallaan kuuluvat pakettiin.

Äänestä
  • Stanley Kubrick sanoi osuvasti elokuvan ensi-illan jälkeisessä haastattelussa ”se joka tarttuu aseeseen ryhtyäkseen sotaan, ansaitsee kuoleman”.

    Äänestä

While Full Metal Jacket takes place in two main locations, Parris Island and Vietnam, the movie's production never traveled to either location. Instead, to accommodate Stanley Kubrick's location preferences, the entire production of Full Metal Jacket took place in England.

Katso uudestaan tuo leffa ja huomaat tuon sen tiiviistä kuvakulmista ja rajauksista.

Äänestä
  • Yliarvostettu leffa, hyvän alun jälkeen lässähtää pahasti, ainoa hyvä leffa Kubrickilta on Shining -Hohto.

    Äänestä

Parempi elokuva siinä suhteessa on Kauriinmetsästäjä. Asia on esitetty paljon paremmin. Näkemykset on tietysti makuasioita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elokuvasta..... kirjoitti:

Täällä joku kritisoi tuota Full metall jacket elokuvaa.

Ettekö te ääliöt tajua, että tämä on sodanvastainen elokuva, eli pasifistinen elokuva?

Tuossa elokuvassahan juuri painotetaan sitä, että sodan mahdollistaa se ihmisen tyhmyys, että hän TOTTELEE sokeasti esimiestensä käskyjä!

Onhan totuus USA:ssakin se, että esim. Irakissa olevat sotilaat ovat niitä kouluttamattomia USA:laisia, joita USA:n johto käyttää tykinruokana ja omina työkaluinaan.

USA:ssa valitettavasti tämä kouluttamattomuus on todella runsasta, ja heitä juuri värvätään armeijaan.

Naurattaa todella ne ääliöt, jotka eivät tajua tuon elokuvan ja sen ohjaajan viestiä.

Ehkä elokuvan ohjaaja yliarvioi ihmisen älykkyyden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu