Mätämunat

En voi olla kertomatta omia kokemuksiani rasismista ja sen ilmenemismuodoissa suomalaisessa yhteiskunnassa. Satun asumaan huonoksi onnekseni suurehkon kaupungin halpislähiössä, jonne kaupunki on onnistunut sijoittamaan suuren osan halvoista vuokra-asunnoistaan. Tämä puolestaan johtaa täysin todistettavasti siihen että alueelle hakeutuva ihmispopulaatio on joko köyhempää tai enemmän ongelmaista kuin valtaväestö keskimäärin.

Olen monena iltana joutunut varomaan menemisiäni ja valitsemaan turvalliseksi näkemiäni kulkureittejä aivan vain sen takia että tiedän joutuvani suurempaan vaaraan tietyillä alueilla. Yksi suuri ongelma ovat mustalaiset jotka töissä käymättöminä luuseroivat kaupungilla päivät pitkät ja illan tultua laskeutuvat rehellisten veronmaksajien maksamiin asuntoihinsa metelöimään ja punomaan juonia valkolaisten pään menoksi. Naapurin ikkunan tuhouduttua ja rappukäytävän pahistelun jälkeen on todellakin turvaton olo. Asiaa ei paranna se että harva se päivä saa kiertää nämä rainerit ja allanit - yhteiskunnan mätämunat - kaukaa tietyillä alueilla ettei tarvitse enää uudestaan turvautua nopeisiin jalkoihin. Minulle asia ei ole enää ongelma, kyllä suorat housut rypistyvät pahemman kerran jos uudestaan yrittävät ryöstää, mutta alueella asuu myös lapsiperheitä ja vanhuksia joiden turvatonta elämää minä en ainakaan kadehdi.

Suomalainen yhteiskunta on juuttunut pahemman kerran umpikujaan keskusteluissaan rasismista, ulkomaalaisperäisestä väestöstä ja tulevaisuuden vierastyövoimasta. Kokemukseni ulkomaalaisten työpanoksesta ja halukkuudesta toimia yhteiskunnan toimivana osasena ovat vain ja ainoastaan positiivisia. Mutta nämä sosiaalineuvokset, mustalaiset syövät yhteiskuntaa sisältäpäin pelotellen vanhuksia, ryöstellen, poltellen tupakkaa rappukäytävässä, vieden toisten pyykit naruilta ja nostaen tavallisten suomalaisten maksamia veroja tekemättä mitään yleishyödyllistä. Tämä on ongelma kaikissa maissa joissa romaniväestöä asuu.


En tunne yhteiskuntapoliittisia tms. asioita tarpeeksi hyvin voidakseni esittää asiallisia tai toteutettavissa olevia ehdotuksia asian ratkaisemiseksi, mutta minun pinnani tässä asiassa on nyt kuitenkin kireällä. Jos minä saisin päättää niin seuraava laiva suuntaisi takaisin kotoiseen Punjabiin lastattuna kahdeksallatuhannella rainerilla kolmentuhannen vuoden exoduksen jälkeen. Joku saattaa pitää tekstiäni rasistisena, mutta huomautan että kärjistyneet näkemykseni ovat rakentuneet empiiriseltä pohjalta vuosien saatossa. Minä kerron vain yhden mielipiteen enkä todellakaan usko että olen ainoa joka näin ajattelee.
5337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei siitä tule miteen että mustalaisia asuu naapurissa. He eivät kunnioita mitään normeja, todellakin pyykitkin häviävät narulta jos on varsinkin esim. farkkuja. Itsellänikin omakohtaista kokemusta ko. asiasta. En tiedä, mutta jotakin olisi tehtävä näille röyhkimyksille jokin oma reservaatti jonnekin lappiin tai muuta vastaavaa jossa voisivat ryöstellä toisiansa ja saisi valtaväestö olla rauhassa.

Äänestä

onneksi olkoon, nyt tiedät mitä on pelon maantiede.

Uskallan olla samaa mieltä siitä että antirasisti voi olla vaikka ei pidä mustalaisista.
Tämän voisi ajatella esimerkiksi niin että mikäli asuu kerrostalolähiössä, ei pahemmin tunne sympatiaa puukon kanssa heiluvia narkkareita kohtaan. Jos on kerran joutunut narkkarin uhkailemaksi, todennäköisesti kiertää kaikki vähänkin arveluttavat tyypit kaukaa sen jälkeen.

Sama homma toimii mustalaisten kanssa, etenkin kun he tarkoituksellisesti pyrkivät pukeutumaan samalla tyylillä. Jos yhden kerran joutuu pelkäämään mustalaista, todennäköisesti pelkää tulevaisuudessa aina.

Tämä on yksinkertainan kaava joka toimii missä tahansa, yksilö edustaa aina suurempaa tahoa tai ryhmää.
Työaikana kaupan kassa ei edusta itseään yksilönä vaan hän edustaa kauppaa yrityksenä tai jopa kauppaketjua.
Citymarketin kassan paha päivä saatta vaikuttaa siihen että asiakas tulevaisuudessa välttää kaikkia K-kauppoja.

Kyse ei siis mielestäni ole rasisimista tai rotuun kohdistuvasta vihasta, jos ihminen tullessaan yksilön tekemän väkivallanteon kohteeksi, liittää tämän yksilön hänen edustamaansa ryhmään ja myöhemmin suhtautuu varauksella koko tähän ryhmään.

Tämä on suoraan verrannollinen esimerkiksi siihen että kun opiskeluaikoinani jouduimme kaikki ammatillisessa oppilaitoksessa hakemaan työharjoittelupaikkaa, meille painotettiin sitä että meidän tulee tehdä parhaamme ja vaikka nuolla lattiat jos käsketään. Tämä siksi että harjoittelupaikassa emme edusta pelkästään itseämme vaan myös oppilaitostamme. Ja koska työnantajalla ei ole velvollisuutta ottaa töihin paskoja tyyppejä hän voi myös myöhemmin tehdä meidän perusteellamme päätelmiä jotka koskevat muita samaa tahoa edusutavia ihmisiä.

Toisin sanottuna ihmisen on itse tehtävä päätös siitä millaista tahoa hän edustaa, ja jos romanisukuun kuuluva henkilö päättää edustaa mustalaisia pukeutumalla samantyylisesti, hän ottaa samalla myös tietoisen vastuun edustamansa tahon teoista.

Äänestä

Uskallan väittää että olet rasisti.Sillä jo että puhut romaaneista mustalaisina on rasistinen ilmaus heistä.Sitten yleistät että kaikki romaanit olisivat samankaltaisia.Näin ei kuitenkaan ole.Minulle läheinen perhe (hekin ovat romaaneja) on rehellinen.Molemmat vanhemmista käyvät töissä ja he asuvat omakotitalossa.Sanon että tällaisia tapauksiakin on kuten edellä kuvasit,mutta älä yleistä koska se on rasismia pahimmillaan!

Äänestä
  • mutta suurin osa suvaitsevaisista on sinisilmäisiä

    Äänestä

KERRANKIN JOKU PUHUU ASIAA!!!! Olen kanssasi asioista aivan samaa mieltä! Hyvää kesää!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Dr. Absinthe kirjoitti:

En voi olla kertomatta omia kokemuksiani rasismista ja sen ilmenemismuodoissa suomalaisessa yhteiskunnassa. Satun asumaan huonoksi onnekseni suurehkon kaupungin halpislähiössä, jonne kaupunki on onnistunut sijoittamaan suuren osan halvoista vuokra-asunnoistaan. Tämä puolestaan johtaa täysin todistettavasti siihen että alueelle hakeutuva ihmispopulaatio on joko köyhempää tai enemmän ongelmaista kuin valtaväestö keskimäärin.

Olen monena iltana joutunut varomaan menemisiäni ja valitsemaan turvalliseksi näkemiäni kulkureittejä aivan vain sen takia että tiedän joutuvani suurempaan vaaraan tietyillä alueilla. Yksi suuri ongelma ovat mustalaiset jotka töissä käymättöminä luuseroivat kaupungilla päivät pitkät ja illan tultua laskeutuvat rehellisten veronmaksajien maksamiin asuntoihinsa metelöimään ja punomaan juonia valkolaisten pään menoksi. Naapurin ikkunan tuhouduttua ja rappukäytävän pahistelun jälkeen on todellakin turvaton olo. Asiaa ei paranna se että harva se päivä saa kiertää nämä rainerit ja allanit - yhteiskunnan mätämunat - kaukaa tietyillä alueilla ettei tarvitse enää uudestaan turvautua nopeisiin jalkoihin. Minulle asia ei ole enää ongelma, kyllä suorat housut rypistyvät pahemman kerran jos uudestaan yrittävät ryöstää, mutta alueella asuu myös lapsiperheitä ja vanhuksia joiden turvatonta elämää minä en ainakaan kadehdi.

Suomalainen yhteiskunta on juuttunut pahemman kerran umpikujaan keskusteluissaan rasismista, ulkomaalaisperäisestä väestöstä ja tulevaisuuden vierastyövoimasta. Kokemukseni ulkomaalaisten työpanoksesta ja halukkuudesta toimia yhteiskunnan toimivana osasena ovat vain ja ainoastaan positiivisia. Mutta nämä sosiaalineuvokset, mustalaiset syövät yhteiskuntaa sisältäpäin pelotellen vanhuksia, ryöstellen, poltellen tupakkaa rappukäytävässä, vieden toisten pyykit naruilta ja nostaen tavallisten suomalaisten maksamia veroja tekemättä mitään yleishyödyllistä. Tämä on ongelma kaikissa maissa joissa romaniväestöä asuu.


En tunne yhteiskuntapoliittisia tms. asioita tarpeeksi hyvin voidakseni esittää asiallisia tai toteutettavissa olevia ehdotuksia asian ratkaisemiseksi, mutta minun pinnani tässä asiassa on nyt kuitenkin kireällä. Jos minä saisin päättää niin seuraava laiva suuntaisi takaisin kotoiseen Punjabiin lastattuna kahdeksallatuhannella rainerilla kolmentuhannen vuoden exoduksen jälkeen. Joku saattaa pitää tekstiäni rasistisena, mutta huomautan että kärjistyneet näkemykseni ovat rakentuneet empiiriseltä pohjalta vuosien saatossa. Minä kerron vain yhden mielipiteen enkä todellakaan usko että olen ainoa joka näin ajattelee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu