Eläkeasiat pitäisi tutkia paremmin. Mihin eläkevakuutusyhtiöt ovat sijoittaneet varoja ja millaisella menestyksellä tai tappiolla? Paljonko olemme sponsoroineet muiden maiden yrityksiä ja maksaneet heidän tappioitaan? Olisi mielenkiintoista tietää yhteissumma.
Muistuu mieleeni aika, kun Suomesta lähdettiin työhön leveämmän leivän maihin. Nyt jos näin käy, että Suomessa on töitä yli oman väestön tarpeiden, ei ole epäilystäkään, etteikö maailmasta löydy työvoimaa jotka tulevat tänne tienaamaan.
Tunnen ihmisiä jotka ovat todella huonokuntoisia. Silti heitä roikotetaan sairaslomalla tai työttöminä työnhakijoina. Kun eläkeyhtiöt vitkuttavat eläkkeitä, se on valtio tällä hetkellä joka maksaa viulut, eli kaikki veronmaksajat.
Me "hännät" jotka olemme luoneet hyvinvointivaltiota kovalla työllämme, emme saisi vanhana tai sairaina nauttia työmme tuloksista ja maksamistamme eläkevakuutuksista. Eläkeikää vain nostetaan koko ajan kaikenmaailman kepeillä ja porkkanoilla. Kun olemme työmme tehneet meidät heitetään pois kuin rukkaset vanhustentaloihin, joissa ei ole edes tarpeeksi työvoimaa.
Tämä eläkeuhka otetaan nyt esille vain johdattamaan kansan mielenkiinto pois eräiden poliitikkojen suurista lupauksista ennen vaaleja. Se on kansalaisten aliarvioimista. Emme me ole niin tyhmiä, ettemmekö huomaa missä mennään. Emmekä myöskään laskutaidottomia.
Kyllä kansa tietää!!! Lausui eräs tunnettu poliitikko aikoinaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
on hävitetty pörssissä miljaardeja. Silti sijoituksista vastaava nauttii edelleen suurta palkkaa eläkevakuutusyhtiön sijoittajana.
Aamulla kertoivat uutisissa, että eläkevaroilla ruvetaan rakentamaan teitä.
Meillä on täysi oikeus vaatia tietoa. Mikä tämä tieprojekti esimerkiksi on? Millä tiehen upotetut rahat tulee takaisin ja niidenhän pitäisi tuottaakin. Siinä on taas joku setelinpaikka haudattuna.
Jos oikein säästetään eläkevaroja, niin ensimmäisenä pitäisi höylätä ylisuuria eläkkeitä. On se väärin, että ensin kansaa huijataan sijoitustunaroinnilla ja sitten vielä maksetaan siitä tunareille ylisuuria eläkkeitä. Vielä suuremmalla syyllä kiukuttaa kun ovat jo työelämässä saaneet ylisuuria palkkoja.