Ennen oli ennen ja nyt on nyt

Mistähän se johtuu että nuorena poikana ei tullut minkäänlaista krapulaa? Kun dokailin 17-vuotiaana pirtua, kaljaa ja ties mitä sekaisin ja kävin nukkumaan kaatokännissä, niin aamulla oli niin hyvä olo että olisi vaikka voinut lähteä maratoonille. Siitä ne krapulat ovat sitten vuosi vuodelta pahentuneet ja nyt olen 24 vuotias ja aina on kova krapula enkä pysty kunnolla nukkumaan kännissä, univelasta riippuen unet jäävät neljästä kuuteen tuntiin. Karpulassa suuta kuivaa, ei pysty syömään mitään, ajatus ei kulje eikä pysty suoriutumaan pienestäkään älyä vaativasta tehtävästä, suu on "limainen" ja on yleisesti paska olo. En kuitenkaan ole ikinä oksentanut krapulassa ja aika harvoin oksettaakaan. Silloin kyllä yrjöttää jos on juonut sekaisin mietoja ja viinaa. Nykyään en enää pysty juomaan, kuin yhden päivän, enkä muutenkaan juo kovin usein juuri tämän krapulan takia.
2920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kun ikää tulee vielä 10 vuotta lisää niin krapulat pahenee entisestään. Tosin myös unipula kännäämisen takia jättää jälkensä kun ikää karttuu. Ihminen saattaa mennä niin pahan näköiseksi valvotun ja juhlitun yön jälkeen ettei peiliin tohdi katsoa aamulla. Ei auta, ikä jättää jälkensä, kroppa ei palaudu viinarääkistä enää samaan tahtiin. Toisaalta osalla porukasta ne määrätkin alkaa lisääntymään salakavalasti ja sehän pahentaa kankkusta entisestään.

Äänestä
  • Kyllä se on niin että mitä vanhemmaksi tuloo sitä kauheampia on kankkuset.
    Juominen ei enää huvita kun tietää että pari päivää menee huonossa olossa, yöks.
    Olen aina kärsinyt aikamoisista krapuloista mutta iän myötä on mennyt vielä hullumaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Darramies kirjoitti:

Mistähän se johtuu että nuorena poikana ei tullut minkäänlaista krapulaa? Kun dokailin 17-vuotiaana pirtua, kaljaa ja ties mitä sekaisin ja kävin nukkumaan kaatokännissä, niin aamulla oli niin hyvä olo että olisi vaikka voinut lähteä maratoonille. Siitä ne krapulat ovat sitten vuosi vuodelta pahentuneet ja nyt olen 24 vuotias ja aina on kova krapula enkä pysty kunnolla nukkumaan kännissä, univelasta riippuen unet jäävät neljästä kuuteen tuntiin. Karpulassa suuta kuivaa, ei pysty syömään mitään, ajatus ei kulje eikä pysty suoriutumaan pienestäkään älyä vaativasta tehtävästä, suu on "limainen" ja on yleisesti paska olo. En kuitenkaan ole ikinä oksentanut krapulassa ja aika harvoin oksettaakaan. Silloin kyllä yrjöttää jos on juonut sekaisin mietoja ja viinaa. Nykyään en enää pysty juomaan, kuin yhden päivän, enkä muutenkaan juo kovin usein juuri tämän krapulan takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu